Ero sivun ”Ruotsin kieli” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Täsmennystä botin avulla: Predikaatti korvattiin link(e)illä Predikaatti (lauseenjäsen) |
p nimi |
||
Rivi 84:
== Vanha ruotsi ==
[[Tiedosto:DR 298 Sjörupstenen.jpg|thumb|250px|Riimukivi [[Lundin kunta|Lundin kunnassa]] Etelä-Ruotsissa.]]
Vanhimmat Ruotsista löydetyt tekstit ovat kuitenkin muinaisnorjankielisiä riimukirjoituksia. Esimerkiksi Rökin riimukivi Itä-Götanmaalla sisältää noin vuoden 800 tienoille ajoittuvan pitkän mytologisen tekstin. Suurin osa säilyneistä riimukirjaimilla kirjoitetun ”riimuruotsin” näytteistä ajoittuu 1000-luvulle. [[latinalaiset aakkoset|Latinalaisin aakkosin]] kirjoitetusta keskiaikaisesta ruotsin kielestä vuodesta [[1225]] lähtien käytetään nimeä [[muinaisruotsi]] ({{k-sv|fornsvenska}}). Tämän ajan dokumenteista tärkeimpiä on latinalaisilla aakkosilla kirjoitettu lakikokoelma ''Västgötalagen'', josta on säilynyt osia vuodelta 1250. Kieleen vaikuttivat tänä etenkin [[katolinen kirkko|katolisen kirkon]] vankka vakiintuminen ja luostarit, jotka toivat mukanaan kreikan ja latinan lainasanoja. [[hansaliitto|Hansaliiton]] nousu 1200- ja 1300-luvuilla vahvisti alasaksin vaikutusta edelleen. Hansakaupan myötä Ruotsiin saapui runsaasti saksan puhujia, jotka toivat mukaan äidinkielensä sanastoa. Sodankäyntiä, kauppaa ja hallintoa koskevien lainasanojen lisäksi kieleen tuli kieliopillisia päätteitä ja jopa konjunktioita. Lähes kaikki merenkulkusanasto lainattiin hollannista. Vanhin tunnettu varsinainen ruotsinkielinen kirjallinen teos on 1320-luvulla kirjoitettu [[Eerikinkronikka]].<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Georg
Varhaisessa keskiaikaisessa ruotsissa oli nykyruotsia monimutkaisempi [[sijamuoto|sijarakenne]], eivätkä maskuliini ja feminiini olleet vielä yhtyneet toisiinsa. [[Substantiivi]]t, [[adjektiivi]]t, [[pronomini|pronominit]] ja osa [[numeraali|numeraaleista]] sai nykyisten [[nominatiivi]]n ja [[genetiivi]]n lisäksi [[datiivi]]n ja [[akkusatiivi]]muodon. [[Kieliopillinen suku]] muistutti nykysaksan vastaavaa, siinä oli [[maskuliini]], [[feminiini]] ja [[neutri]]. Suurin osa maskuliinisista ja feminiineistä yhdistyi myöhemmin yhdeksi ryhmäksi. [[Verbi|Verbeillä]] oli [[subjunktiivi]] ja [[imperatiivi]], ja niitä taivutettiin [[persoonamuoto|persoonissa]]. 1500-luvulle mennessä sijat ja suku olivat puhutussa kielessä ja maallisessa kirjallisuudessa supistuneet nykyruotsin kahteen sijaan ja kahteen sukuun. Vanhat taivutukset säilyivät korkealentoisessa proosassa 1700-luvulle ja joissain murteissa 1800-luvulle saakka.
| |||