Ero sivun ”Samassa Veneessä -avioparityö” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Oikeat sivut gradu-lähteeseen (onpa se hankalaa, joutuu toistamaan lähteen pitkää otsikkoa....)
p Yksi graduviite: sivut tarkemmin. Lisäsin pari luokkaa, ovatkin samat kuin isoveli ME:llä. Poistin pokkana Viidesläisyyden (edes KRS ei liene 100% sitä..) Luterilaista toki olisi.
Rivi 25:
<ref name="Jalo59">{{Kirjaviite|Tekijä=Terhi Jalo|Nimeke=Avioparityön kasvusäikeet – Kansan Raamattuseuran Samassa Veneessä -avioparityö vapaaehtoisten
näkökulmasta.|Vuosi=2015|Sivu=59|Julkaisija=Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta}}</ref>
 
 
=== Hengellisyys ===
Leirien hengellisyyttä voi verrata Lutherin [[Kahden regimentin oppi|kahden regimentin eli hallinnan oppiin]]: parisuhteen asiat kuuluivat maalliseen ja hartauselämä tai Raamatun luku hengelliseen hallintaan. Tätä toteutetaan esimerkiksi niin, että aamu- ja iltahartaudet, kirkkoillat tai muut uskonnollisia elementtejä sisältävät ainekset on selkeästi etukäteen ilmoitettu. Vapaaehtoisten mielestä hengellisyys on leirin vahva pohja, vaikka käytännössä pääpaino pidetään maallisen hallinnan asioissa. Monilla vapaaehtoisilla on ollut halu ymmärtää erilaisuutta ja tahtoa hyväksyä ihmisten keskeneräisyys. Taustalla on usein ollut omakohtainen kokemus ulkopuolelle jäämisestä tai väärin ymmärretyksi tulemisesta. <ref name=":1" />
<ref name=":Jalo6264">{{Kirjaviite|Tekijä=Terhi Jalo|Nimeke=Avioparityön kasvusäikeet – Kansan Raamattuseuran Samassa Veneessä -avioparityö vapaaehtoisten
näkökulmasta.|Vuosi=2015|Sivut=62-64|Julkaisija=Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta}}</ref>
<br />
 
[[luokka:Uskonto ja koulutus]]
[[Luokka:Viidesläisyys]]
[[Luokka:Sosiaaliset suhteet]]