Ero sivun ”The Alan Parsons Project” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Jälkimaine: yleistä korjailua
p kh
Rivi 18:
}}
 
'''The Alan Parsons Project''' (APP) oli [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittiläinen]] [[progressiivinen rock]]yhtye, jonka [[Alan Parsons]] ja [[Eric Woolfson]] perustivat vuonna [[1975]]. Yhtye oli koko elinkaarensa ajan studioprojekti, eikä se konsertoinut lainkaan, sillä Woolfson ja Parsons näkivät itsensä ensisijaisesti säveltäjinä ja tuottajina eivätkä esiintyjinä, ja halusivat tehdä musiikkia samaan tapaan kuin [[auteur]]-ohjaajat tekivät elokuvia. The Alan Parsons Project julkaisi vuosien 1976 ja 1987 välillä yhteensä kymmenen albumia. Suosituimmillaan yhtye oli 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa, jolloin se oli yksi suosituimmista [[taiderock]]-yhtyeistä.
 
Parsons ja Woolfson olivat yhtyeen ainoat varsinaiset jäsenet. Heidän lisäkseen yhtyeen jokaisella albumilla soitti kitaristi [[Ian Bairnson]]. Muita pitkäaikaisia jäseniä olivat basisti [[David Paton]] ja orkestraatioista vastannut Andrew Powell. Osa yhtyeen soundia olivat vaihtuvat laulusolistit, joihin kuuluivat muun muassa [[Colin Blunstone]], [[Chris Rainbow]], [[Arthur Brown (muusikko)|Arthur Brown]] ja [[Clare Torry]]. Yhtyeen suurimmat hitit ”[[Time (The Alan Parsons Projectin kappale)|Time]]”, ”[[Eye in the Sky (kappale)|Eye in the Sky]]” ja ”[[Don’t Answer Me]]” lauloi kuitenkin Eric Woolfson. Tunnettuja ovat myös [[Lenny Zakatek]]in laulamat ”[[I Wouldn’t Want to Be Like You]]” ja ”[[Games People Play (The Alan Parsons Projectin kappale)|Games People Play]]”.
Rivi 24:
Kaikki The Alan Parsons Projectin levyt olivat [[Konseptialbumi|konseptialbumeja]], joiden teemat vaihtelivat [[Edgar Allan Poe]]sta (''[[Tales of Mystery and Imagination]]'') [[Peliriippuvuus|peliriippuvuuteen]] (''[[A Turn of a Friendly Card]]''). Varsinkin yhtyeen ensimmäisillä albumeilla oli usein tieteisfiktiosta ammentavia aineksia. Musiikillisesti yhtye määritellään yleensä progressiiviseksi rockiksi tai [[progressiivinen pop|progressiiviseksi popiksi]]. Vaikka sävellykset sinänsä olivat yksinkertaisia ja radioystävällisiä, niiden sovitukset olivat kunnianhimoisia ja hyödynsivät sekä orkesterisovituksia että syntetisaattoreilla tuotettuja äänimassoja. Yhtye sai useita [[Grammy]]-ehdokkuuksia parhaiten tuotetusta levystä, ja sen toista albumia ''[[I Robot (albumi)|I Robot]]'' (1977) pidetään [[elektroninen musiikki|elektronisen musiikin]] edelläkävijänä.
 
1980-luvun myötä The Alan Parsons Projectin musiikkiin ilmestyi enenevässä määrin [[aikuisrock]]in ja valtavirran [[pop]]in elementtejä. Vuosikymmenen puolivälistä alkaen yhtyeen suosio laski, eivätkä sen albumit enää yltäneet miljoonamyyntiin. Yhtyeen viimeinen albumi ''[[Gaudi]]'' ilmestyi 1987. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi vielä Parsonsin ja Woolfsonin yhteistyöprojektina toteuttama ''[[Freudiana]]'', mutta sitä ei enää julkaistu The Alan Parsons Projectin nimellä. Woolfson teki sen jälkeen APP:n musiikkiin pohjautuvia [[Musikaali|musikaaleja]], kun taas Alan Parsons siirtyi soolouralle ja lähti myös ensimmäistä kertaa kiertueelle esittääkseen The Alan Parsons Projectin musiikkia livenä. Eric Woolfson kuoli vuonna 2009 pitkäaikaiseen sairauteen.
 
Vaikka yhtye oli aikanaan erittäin suosittu, sen jälkimaine progressiivisen rockin harrastajien parissa on ollut melko kielteinen, ja sen albumeja on arvosteltu mahtipontisiksi ja ylituotetuiksi. Elektronisen musiikin ja popin parissa The Alan Parsons Projectin vaikutus on ollut kestävämpi, ja monet alan muusikot ovat lainanneet sen kappaleista melodioita. Lisäksi yhtyeen kappaleita on käytetty taustamusiikkina elokuvissa. Erityisen suosittu lainaamisen kohde on ''[[Eye in the Sky (albumi)|Eye in the Sky]]'' -albumin intro ”Sirius”, jota käytetään usein urheilutapahtumissa sisääntulomusiikkina.
Rivi 34:
Alan Parsons soitti 1960-luvulla The Earth -nimisessä [[blues]]yhtyeessä ja työskenteli [[Abbey Road Studios|Abbey Roadin studioilla]], missä hän äänitti muun muassa [[The Beatles]]ia ja [[Pink Floyd]]ia. Työkiireiden vuoksi hän erosi The Earthista ja alkoi keskittyä pelkästään äänitystekniikkaan ja tuottamiseen. Myös Eric Woolfson työskenteli Abbey Roadilla, ja hänen kirjoittamansa kappale ”Sole” oli vuosikymmenen alussa noussut [[Ranska]]ssa listaykköseksi. Woolfsonia harmitti, että menestyksestä huolimatta hän oli kotimaassaan jäänyt tuntemattomaksi. Parsons taas oli turhautunut, koska useampi hänen tuottamansa albumi oli noussut Britanniassa listojen kärkeen, mutta se ei näkynyt hänen tuloissaan.<ref>Miller 2005; Murphy 2015.</ref>
 
Vuonna 1974 Parsons tapasi sattumalta studioilla Woolfsonin, joka ryhtyi hänen managerikseen. Woolfson lupasi hankkia Parsonsille levytyssopimuksen ja rahaa omien projektiensa toteuttamiseen. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän ehdotti [[Edgar Allan Poe]] -teemaista projektia ja tarjosi Parsonsin käyttöön itse kirjoittamaansa materiaalia.<ref>Davies 2017; Miller 2005.</ref> Koska Woolfson oli yhtyeen manageri ja koska Parsons oli saanut näkyvyyttä työskenneltyään kuuluisien rock-yhtyeiden kanssa, Woolfson nimesi [[Universal Music|20th Century RecordsRecordsiin]] lähettämänsä ehdotuksen ”The Alan Parsons Projectiksi”. Levy-yhtiö piti konseptista, minkä seurauksena nimi jäi elämään.<ref name="FAQ">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/faq | Nimeke = FAQ – Your questions answered! | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Yhtye perustettiin vuonna 1975.<ref name="Timeline">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/timeline | Nimeke = Timeline | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Vaikka projekti nimettiin Parsonsin mukaan, sen albumit syntyivät Parsonsin ja Woolfsonin tiiviin yhteistyön tuloksena.<ref>Davies 2017; Greco 2009.</ref>
 
The Alan Parsons Project ei ollut varsinainen yhtye. Vaikka sessiomuusikoiden käyttö aiheuttikin toisinaan väärinkäsityksiä, Parsons ja Woolfson olivat projektin ainoat viralliset jäsenet.<ref name="FAQ"/><ref>Greco 2009.</ref> Miesten visiona oli tehdä musiikkia samaan tapaan kuin ''[[auteur]]''-ohjaajat tekivät elokuvia: [[Alfred Hitchcock]]in ja [[Stanley Kubrick]]in kaltaiset ohjaajat olivat nostaneet ohjaajan yksittäisiä tähtinäyttelijöitä keskeisemmäksi huomion kohteeksi, ja Woolfson uskoi, että tuottajan rooli tulisi musiikissa korostumaan samalla tavoin.<ref name="FAQ"/><ref>Greco 2009; Grimes 2009.</ref>
Rivi 40:
Parsons oli hiljattain tuottanut [[Pilot]]-yhtyeen hittisinglen ”[[Magic (Pilotin kappale)|Magic]]”, joten sessiomuusikoiksi otettiin Pilotin jäseniä. Myöhemmillä albumeilla kokoonpanot vaihtelivat kuitenkin huomattavasti.<ref>Reed 2019; Davies 2017.</ref> Koska APP:n keulahahmo oli tuottaja eikä soittaja, näyttävän lavashow’n järjestäminen olisi ollut vaikeaa. Parsons ja Woolfson eivät edes olleet kiinnostuneita live-esiintymisistä, joten he päättivät, ettei projekti konsertoisi lainkaan.<ref>Greco 2009.</ref> Parsons itse myöhemmin katui päätöstä, koska arveli sen vieneen yhtyeeltä mahdollisuuden ”jättimäiseen” suosioon.<ref>Dunphy 2015; Prasad 2013.</ref>
 
''Tales of Mystery and Imagination'' -nimen saanut albumi äänitettiin Pathway-studiolla Islingtonissa.<ref>Davies 2017.</ref> Se ilmestyi [[Charisma Records]]in julkaisemana vuonna 1976 ja menestyi yllättäen hyvin.<ref>Grimes 2009.</ref> Parhaiten albumi menestyi Saksassa ja Kanadassa, joissa se myi vuosikymmenen loppuun mennessä platinalevyyn oikeuttavan määrän.<ref name="Kanada">{{Verkkoviite | Osoite = https://musiccanada.com/gold-platinum/?_gp_search=Alan+Parsons | Nimeke = Gold/Platinum | Selite = Hakusana ”Alan Parsons”. | Julkaisu = [[Music Canada]] | Viitattu = 17.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref><ref name="Saksa">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.musikindustrie.de/markt-bestseller/gold-/platin-und-diamond-auszeichnung/datenbank/#topSearch | Nimeke = GOLD-/PLATIN-Datenbank | Selite = Hakusana ”Alan Parsons”. | Julkaisu = Bundesverband Musikindustrie | Viitattu = 17.2.2020 | Kieli = {{de}} }}</ref> KotimaassanKotimaassaan Britanniassa sille myönnettiin hopealevy loppuvuodesta 1978.<ref name="Britannia">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.bpi.co.uk/brit-certified/ | Nimeke = BRIT Certified – Explore UK music's top selling artists | Selite = Hakusana ”Alan Parsons”. | Julkaisu = British Phonographic Industry | Viitattu = 17.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Single ”[[(The System Of) Doctor Tarr and Professor Fether]]” nousi Yhdysvalloissa parhaan 40 joukkoon.<ref>Miller 2005.</ref> Samana vuonna Parsons tuotti [[Al Stewart]]in albumin ''The Year of the Cat''. Albumi menestyi hyvin erityisesti Yhdysvalloissa, mikä toi näkyvyyttä myös The Alan Parsons Projectille.<ref>Davies 2017.</ref>
 
=== Läpimurto (1977–1979) ===
Rivi 90:
The Alan Parsons Project ei koskaan konsertoinut, vaan se oli puhdas studioprojekti. Vuodesta 1994 lähtien Parsons on kuitenkin tehnyt kiertueita The Alan Parsons Live Project -nimellä. Hän on myös julkaissut sooloalbumeja, mutta suurin osa hänen konserteissa esittämästään materiaalista on APP:n tuotantoa. Woolfson puolestaan teki yhtyeen hajoamisen jälkeen musikaaleja, joissa kuultiin niin Alan Parsons Projectin kappaleita, julkaisematta jääneitä Edgar Allan Poe -aiheisia sävellyksiä kuin uutta musiikkiakin. Hänellä oli myös suunnitelmia APP:n albumeilla soittaneiden muusikoiden kanssa toteutetuista konserteista, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet. Woolfson kuoli munuaissyöpään vuonna 2009.<ref name="FAQ"/><ref>Reed 2019; Paul 2018; Greco 2009.</ref>
 
Vuodesta 2006 alkaen APP:n albumeja on julkaistu uusintapainoksina, joissajoiden bonusmateriaalina on toisinaan mukanaollut myösaiemmin ennenjulkaisematontajulkaisemattomia lisämateriaaliakappaleita. Albumit ovat Parsonsin remasteroimia, ja myös Woolfsonin tytär Sally on osallistunut niiden kokoamiseen.<ref name="Timeline"/><ref>Greco 2009; Paul 2018.</ref> Vuonna 2014 aiemmin julkaisematon ''The Sicilian Defence'' ilmestyi. Se oli ensimmäinen kokonaan uutta musiikkia sisältänyt APP-albumi sitten vuoden 1987 ''Gaudin'', mutta arvostelut olivat varsin kielteisiä eikä Parsons itsekään pitänyt albumia erityisen hyvänä.<ref>Kachejian 2017; Seitz 2014; Prasad 2013.</ref> Woolfson myös viimeisteli ja julkaisi ''Eric Woolfson Sings the Alan Parsons Project that Never Was'' -nimellä sellaista materiaalia, joka taiteellisten erimielisyyksien vuoksi oli aikoinaan jäänyt julkaisematta. Lisäksi vanhojen albumien uusintapainosten bonusmateriaalina on ollut aiemmin julkaisemattomia kappaleita.<ref>Greco 2009.</ref>
 
== Yhtyeen musiikki ==
Rivi 117:
Debyyttialbumi ''Tales of Mystery and Imaginationin'' tavoitteena oli tarjota kilpailija Pink Floydin ''Dark Side of the Moonille'', jota Parsons oli ollut tuottamassa.<ref>Masley 2016.</ref> Albumi yhdistelee progressiivista ja [[taidemusiikki|klassista musiikkia]], [[hard rock]]ia sekä kepeää popmusiikkia.<ref>Seitz 2014.</ref> A-puolen kappale ”The Raven” oli ensimmäisiä [[vokooderi]]a hyödyntäneitä kappaleita. Parsonsin mukaan kappale ei todennäköisesti ollut aivan ensimmäinen, mutta se oli ensimmäinen, joka sai laajempaa näkyvyyttä.<ref>Murphy 2015.</ref> B-puolen pitkä sävellys ”The Fall of the House of Usher” puolestaan oli koko APP:n tuotannon progressiivisin kappale.<ref>Kachejian 2017.</ref>
 
Tieteisteemainen ''I Robot'' vei yhtyeen musiikkia elektronisempaan ja scifi-henkisempään suuntaan. Albumilla hyödynnetään laajasti tuolloin uutta [[Yamaha CS-80]] -syntetisaattoria, ja sitä pidetään tärkeänä merkkipaaluna [[elektroninen musiikki|elektronisen musiikin]] synnyssä. Parsonsin mukaan albumilla käytettiin paljon myös oikeaa orkesteria, mikä oli tuolloin progressiiviselle rockille epätavallista, mutta yleisö erehtyi pitämään orkesteria syntetisaattorilla tuotetuksituotettuna. ''I Robotilla'' ja ''Pyramidilla'' on vaikutteita myös 70-luvun lopulla suurta suosiota nauttineista [[disco]]sta ja funkista, mikä Parsonsin mukaan tosin oli tahatonta.<ref>Murphy 2015.</ref>
 
''Even'' myötä APP:n musiikki siirtyi kaupallisempaan suuntaan ja kokeelliset elementit vähenivät. Albumeille alkoi ilmestyä [[The Bee Gees]] -tyyppisiä balladeja, ja äänimaailma muuttui ajan hengen mukaisesti diskanttivoittoiseksi.<ref>Tuffnell 2013a. Christgau 1981: ”Musically, this is a step toward schlock that knows its name.”</ref> Tämä suuntaus voimistui 1980-luvun julkaisuissa. ''Eye in the Skysta'' alkaen yhtyeen albumit edustavat lähinnä radioystävällistä rock- ja pop-musiikkia. Niitä on kuvailtu esimerkiksi [[soft pop]]iksi, soft rockiksi ja [[aikuisrock]]iksi. Erityisesti ''Eye in the Sky'' keskittyi melodian sijaan tekstuuriin, ja sen nimikappale muistuttaa tyylillisesti [[dream pop]]ia.<ref name="Erlewine: Eye in the Sky"/><ref>Nelson 2007; Miller 2005.</ref> APP:n 1980-luvun puolivälissä julkaisemilla albumeilla on vaikutteita myös tuolloin suositusta [[synthpop|syntikkapopista]]. Progressiivisia elementtejä yhtyeen viimeisillä levyillä ei enää juurikaan ollut.<ref>Tuffnell 2013a ja Tuffnell 2013b.</ref>
 
Kaikki The Alan Parsons Projectin albumit oli rakennettu jonkin yhtenäisen teeman ympärille. Usein aihe ja erityisesti kansitaiteet ottivat vaikutteita tieteisfiktiosta. Muita tyypillisiä aiheita olivat [[kirjallisuus]], [[psykologia]] ja [[fantasia]]. Vaikka yhtye viittasi albumiensa ja kappaleidensa nimissä toistuvasti kuuluisiin kirjailijoihin, olivat albumeilla kerrotut tarinat itsenäisiä kokonaisuuksiaan lukuun ottamatta Edgar Allan Poe -aiheista esikoisalbumia ''Tales of Mystery and Imagination''.<ref>Roberts 2019; Hughes 2014; Giles 2017; Reed 2019; Nelson 2007; Miller 2005.</ref>
Rivi 143:
Nykyisin yhtyeen albumit muistetaan ennen kaikkea niiden hiotusta äänimaailmasta ja korkeista tuotantoarvoista. Yleensä yhtyeen elektronisten instrumentaalien arvioidaan kestäneen aikaa laulettuja osuuksia paremmin.<ref>Hughes 2014.</ref> Viime vuosina yhtye onkin saavuttanut uutta suosiota [[house]]-, [[tekno]]-, [[Disko (musiikinlaji)|disko]]- ja [[hip hop]] -[[DJ]]:den parissa. Varsinkin ''Eye in the Sky'' -albumin ”Sirius” ja ”Mammagamma” ovat olleet sämpläämisen ja jäljittelyn kohteena.<ref>Murphy 2015.</ref> Esimerkiksi [[Sean Combs|P. Diddy]]n menestysalbumi ''[[The Saga Continues]]in'' nimikappale rakentui suurelta osin ”Siriuksen” varaan.<ref name="Timeline"/> Muita APP:tä sämplänneitä yhtyeitä ovat esimerkiksi [[Daft Punk]], [[Jay-Z]] ja [[Kendrick Lamar]].<ref>Paul 2018.</ref>
 
Monet The Alan Parsons Projectin kappaleista ovat tulleet suosituiksi urheilutapahtumien yhteydessä. ''Gaudi''-albumilta mukaillusta laulunpätkästä ”[[Sagrada Família|La Sagrada, Barcelona]]” tuli heti albumin ilmestyttyä suosittu hokema espanjalaisten jalkapallofanien keskuudessa.<ref name="Timeline"/> ''Eye in the Skyn'' avauskappale ”Sirius” taas on aika ajoin toiminut 1990-luvulta lähtien [[Chicago Bulls]] -[[koripalloseura]]n sisääntulomusiikkina.<ref name="Timeline"/><ref>Paul 2018.</ref> [[Bonnie Tyler]]in versio ''Ammonia Avenuen'' kappaleesta ”Limelight” toimi Saksassa [[Kesäolympialaiset 1996|vuoden 1996 olympialaisten]] virallisena tunnusmusiikkina. Yhtyeen musiikkia on käytetty myös elokuvissa ja TV-sarjoissa, kuten ''[[Donnie Brasco]]'' ja ''[[Flubber – maailman mahtavin mönjä]]'' (molemmat 1997) sekä ''[[Simpsonit|Simpsonien]]'' jaksossa ''"[[Simpsonit (7. tuotantokausi)#Kanuunanruokaa (Homerpalooza)|Kanuunanruokaa]]''" (1996).<ref name="Timeline"/> Lisäksi elokuvassa ''[[Austin Powers – kumma jätkä]]'' mainitaan ”tohtori Alan Parsonsin” kehittämä lasersäde, jonka avulla tohtori Paha aikoo valloittaa koko maailman. Eräs elokuvan hahmoista huomauttaa tähän, että nimi ”The Alan Parsons Project” on jo varattu.<ref>{{Elokuvaviite | Ohjaaja = Roach, Jay | Nimi = Austin Powers – kumma jätkä | Alkuperäisnimi = Austin Powers: International Man of Mystery | Maa = Yhdysvallat | Vuosi = 1997 | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
== Diskografia ==