Ero sivun ”The Alan Parsons Project” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Yhtyeen musiikki: kh |
p viitteiden korjailua, genre |
||
Rivi 7:
| kuvateksti = The Alan Parsons Live Project esiintymässä vuonna 2017.
| vuodet = [[1975]]–[[1990]]
| tyylilajit = [[progressiivinen pop]]<br />[[progressiivinen rock]]<br />[[elektroninen musiikki]]<br />[[aikuisrock]] <small>(1980-luvulla)</small><br />[[soft rock]] <small>(1980-luvulla)</small><br />[[synth pop]] <small>(1980-luvulla)</small>
| kotipaikka =
| laulukieli =
Rivi 34:
Alan Parsons soitti 1960-luvulla The Earth -nimisessä [[blues]]yhtyeessä ja työskenteli [[Abbey Road Studios|Abbey Roadin studioilla]], missä hän äänitti muun muassa [[The Beatles]]ia ja [[Pink Floyd]]ia. Työkiireiden vuoksi hän erosi The Earthista ja alkoi keskittyä pelkästään äänitystekniikkaan ja tuottamiseen. Myös Eric Woolfson työskenteli Abbey Roadilla, ja hänen kirjoittamansa kappale ”Sole” oli vuosikymmenen alussa noussut [[Ranska]]ssa listaykköseksi. Woolfsonia harmitti, että menestyksestä huolimatta hän oli kotimaassaan jäänyt tuntemattomaksi. Parsons taas oli turhautunut, koska useampi hänen tuottamansa albumi oli noussut Britanniassa listojen kärkeen, mutta se ei näkynyt hänen tuloissaan.<ref>Miller 2005; Murphy 2015.</ref>
Vuonna 1974 Parsons tapasi sattumalta studioilla Woolfsonin, joka ryhtyi hänen managerikseen. Woolfson lupasi hankkia Parsonsille levytyssopimuksen ja rahaa omien projektiensa toteuttamiseen. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän ehdotti [[Edgar Allan Poe]] -teemaista projektia ja tarjosi Parsonsin käyttöön itse kirjoittamaansa materiaalia.<ref>Davies 2017; Miller 2005.</ref> Koska Woolfson oli yhtyeen manageri ja koska Parsons oli saanut näkyvyyttä työskenneltyään kuuluisien rock-yhtyeiden kanssa, Woolfson nimesi [[Universal Music|20th Century Records]] lähettämänsä ehdotuksen ”The Alan Parsons Projectiksi”. Levy-yhtiö piti konseptista, minkä seurauksena nimi jäi elämään.<ref name="FAQ">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/faq | Nimeke = FAQ – Your questions answered! | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Yhtye perustettiin vuonna 1975.<ref name="Timeline">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/timeline | Nimeke = Timeline | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Vaikka projekti nimettiin Parsonsin mukaan, sen albumit syntyivät Parsonsin ja Woolfsonin tiiviin yhteistyön tuloksena.<ref>Davies 2017; Greco 2009.</ref>
The Alan Parsons Project ei ollut varsinainen yhtye. Vaikka sessiomuusikoiden käyttö aiheuttikin toisinaan väärinkäsityksiä, Parsons ja Woolfson olivat projektin ainoat viralliset jäsenet.<ref name="FAQ"/><ref>Greco 2009.</ref> Miesten visiona oli tehdä musiikkia samaan tapaan kuin ''[[auteur]]''-ohjaajat tekivät elokuvia: [[Alfred Hitchcock]]in ja [[Stanley Kubrick]]in kaltaiset ohjaajat olivat nostaneet ohjaajan yksittäisiä tähtinäyttelijöitä keskeisemmäksi huomion kohteeksi, ja Woolfson uskoi, että tuottajan rooli tulisi musiikissa korostumaan samalla tavoin.<ref name="FAQ"/><ref>Greco 2009; Grimes 2009.</ref>
Rivi 44:
=== Läpimurto (1977–1979) ===
The Alan Parsons Projectin ensimmäinen levytyssopimus oli koskenut vain yhtä albumia, mutta ''Tales of Mystery of Imaginationin'' menestyksen myötä yhtye sai kymmenen albumin sopimuksen [[Arista Records]]ilta.<ref name="FAQ"/><ref name="Timeline"/><ref>Greco 2009.</ref> Woolfsonin alkuperäisenä suunnitelmana oli jatkaa Edgar Allan Poen parissa, mutta Arista Records ei halunnut julkaista jatko-osaa toisen yhtiön julkaisulle. Uuden albumin teemaksi valikoitui sen sijaan tieteiskirjallisuus. Woolfson olisi halunnut tehdä [[Isaac Asimov]]in ''[[Robotit]]''-kirjasarjaan perustuvan konseptialbumin, mutta se ei tekijänoikeussyistä ollut mahdollista, vaikka Asimov itse pitikin ajatuksesta. Parsons ja Woolfson päätyivät siksi tekemään teemoiltaan löyhemmän albumin, joka käsittelee [[robotti|robotteja]], [[tekoäly]]n vaaroja ja [[vapaa tahto|vapaan tahdon]] ongelmaa. Samalla Asimovin kirjojen nimi ''I, Robot'' muuttui muotoon ''[[I Robot (albumi)|I Robot]]''.<ref name="I Robot">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/i-robot | Nimeke = I Robot (1977) | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta =
Vuonna 1977 ilmestyneen albumin taustayhtyeenä jatkoivat Pilotin jäsenet, joskin Woolfson korvasi sairastelleen kosketinsoittaja [[Billy Lyall]]in. Jokaisessa kappaleessa lauloi eri henkilö. Musiikillisesti albumi oli merkittävä edelläkävijä elektronisten soittimien ja [[sekvensseri]]en käytössä.<ref name="AlanParsonsMusic>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20140402081333/http://www.alanparsonsmusic.com/ | Nimeke = Alan Parsons Music | Julkaisu = alanparsonsmusic.com | Ajankohta = n. 2.4.2014 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> ''I Robot'' myi Yhdysvalloissa platinaa, Kanadassa tuplaplatinaa ja yhtyeen kotimaassa Britanniassa hopeaa.<ref name="Kanada"/><ref name="Britannia"/><ref name="RIAA">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.riaa.com/gold-platinum/?tab_active=default-award&se=alan+parsons#search_section | Nimeke = Gold & Platinum | Selite = Hakusana ”Alan Parsons”. | Julkaisu = Recording Industry Association of America (RIAA) | Viitattu = 17.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Albumin menestystä auttoivat samana vuonna elokuvateattereihin tulleet tieteiselokuvat ''[[Tähtien sota]]'' ja ''[[Kolmannen asteen yhteys]]''.<ref name="Timeline"/> Yhdysvalloissa ''I Robot'' sijoittui parhaimmillaan 10 suosituimman joukkoon, kun taas single ”I Wouldn’t Want to be Like You” saavutti sijan 36. ''I Robotin'' miljoonamyynti vakiinnutti APP:n aseman suosituimpien taiderock-yhtyeiden joukossa.<ref>Miller 2005; Reed 2019; Kachejian 2017.</ref>
Yhtyeen kolmas albumi ''[[Pyramid (The Alan Parsons Projectin albumi)|Pyramid]]'' ilmestyi 1978. Sen aiheena oli aikakauden kiinnostus [[pyramidi|pyramideihin]] ja niiden väitettyihin yliluonnollisiin ominaisuuksiin. [[Egyptologia]] yleisemminkin oli albumin innoituksen lähteenä, mutta äänimaailmassa, kansitaiteessa sekä kappaleissa ”Voyager” ja ”Hyper-Gamma-Spaces” viitattiin myös futuristisiin teemoihin.<ref name="Pyramid">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/pyramid | Nimeke = Pyramid (1978) | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref><ref>Hughes 2014.</ref> ''Pyramidin'' kaupallinen menestys oli hieman ''I Robotia'' huonompi, sillä Yhdysvalloissa sen levymyynti riitti vain kultalevyyn, kun taas Britanniassa ''Pyramidille'' ei myönnetty edes hopealevyä.<ref name="Britannia"/><ref name="RIAA"/> Kanadassa ja Saksassa albumi myi kuitenkin platinalevyyn oikeuttavan määrän.<ref name="Kanada"/><ref name="Saksa"/> Albumi oli lisäksi ehdolla parhaiten tuotetun albumin Grammy-palkinnon saajaksi. Kappaleita ”Voyager” ja ”What Goes Up” käytettiin elokuvassa ''[[Jääunelmat]]'' (1978), mikä toi yhtyeelle Grammy-ehdokkuuden myös parhaasta elokuvan tai TV-sarjan ääniraidasta. Samana vuonna Parsons ja Woolfson perheineen muuttivat [[Monaco]]on.<ref name="Timeline"/>
Vuoden 1979 albumin ''[[Eve (The Alan Parsons Projectin albumi)|Even]]'' oli alkujaan tarkoitus kertoa historian merkittävistä naisista, kuten [[Jeanne d’Arc]]ista. Lopullinen albumi käsitteli kuitenkin laajemmin naiseutta ja naisten kohtaamia vaikeuksia maailmassa, jossa päätöksiä tekevät lähinnä miehet.<ref name="Eve">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/eve | Nimeke = Eve (1979) | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Woolfson oli pettynyt albumin kansikuvaan, joka esittää hunnutettuja, arpien ja paiseiden peittämiä naisia.<ref name="Eve"/> Monet albumin sanoituksista oli kirjoitettu [[sovinismi|sovinististen]] hahmojen näkökulmasta, ja niillä ”You Lie Down with Dogsin” ja ”I’d Rather be a Manin” kaltaisia nimiä. ''Eve'' sai mainetta naisvihamielisenä albumina, ja esimerkiksi rock-kriitikko [[Robert Christgau]] kuvaili yhtyeen jäseniä tusinatavaraa tuottaviksi ”[[taiderock]]-eunukeiksi”, joiden seksuaalinen turhautuminen on ilmeisen ansaittua.<ref>Christgau 1981; ”Mr. X.”, 2010; Levine, 2009.</ref> Kohusta huolimatta albumi menestyi varsin hyvin ja myi Kanadassa jälleen platinaa sekä lukuisissa muissa maissa kultaa.<ref name="Kanada"/><ref name="Saksa"/><ref name="RIAA"/><ref name="Espanja">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mediafire.com/file/x263f6daopkswo8/Spanish_certifications_for_1979-1990.pdf/file | Nimeke = Sólo Éxitos 1959–2002 Año A Año: Certificados 1979–1990 | Selite = Spanish certifications for 1979-1990 [PDF]. | Julkaisija = Iberautor Promociones Culturales | Viitattu = 17.2.2020 | Kieli = {{es}} }}</ref> Se sai myös Grammy-ehdokkuuden parhaiten tuotetusta albumista.<ref name="Timeline"/> Nykyään ''Eveä'' pidetään kuitenkin yleisesti APP:n huonoimpana 1970-luvun albumina.<ref>Miler 2004b: ”Often referred to as the ALAN PARSONS PROJECT's worst album of the 1970s.”)</ref>
''Even'' julkaisun aikoihin yhtyeen välit Arista Recordsiin tulehtuivat. Parsonsin ja Woolfsonin mielestä Arista vaati heiltä liian tiukkaa äänitysaikataulua, joten he äänittivät kolmessa päivässä joukon [[atonaalinen|atonaalisia]] instrumentaaleja. ''[[The Sicilian Defence]]'' -niminen tuotos toimitettiin Arista Recordsille samaan aikaan ''Even'' kanssa. Parsonsin ja Woolfsonin odotusten mukaisesti ''The Sicilian Defence'' hylättiin, minkä jälkeen he vuorostaan perustelivat Aristan rikkoneen levytyssopimusta, koska se kieltäytyi julkaisemasta heidän albumiaan. Kiistan päätteeksi Parsons ja Woolfson neuvottelivat Aristan kanssa edullisemman sopimuksen.<ref>Miller 2005; Prasad 2013.</ref>
Rivi 58:
=== Suosion huipulla (1980–1984) ===
Parsons ja Woolfson muuttivat vuonna 1980 takaisin kotimaahansa Britanniaan. The Alan Parsons Projectilta ilmestyi samana vuonna albumi ''[[The Turn of a Friendly Card]]'', joka toi yhtyeelle jälleen Grammy-ehdokkuuden.<ref name="Timeline"/> Albumin teemoina olivat [[uhkapeli|uhkapelaaminen]] ja siihen verrattavissa olevat, jokapäiväisen elämän riskit. Aiheen valintaan vaikuttivat Parsonsin ja Woolfsonin Monacossa viettämät vuodet.<ref name="The Turn of a Friendly Card">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/the-turn-of-a-friendly-card | Nimeke = The Turn of a Friendly Card (1980) | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Albumi nousi kymmenen suosituimman joukkoon kahdeksassa maassa;<ref>Paul 2018.</ref> platinaa se myi Yhdysvalloissa ja Kanadassa.<ref name="Kanada"/><ref name="RIAA"/> Albumilta julkaistiin kaksi singleä: ”Games People Play” ja ”Time”. Molemmat menestyivät hyvin, ja erityisesti ensin mainitusta on muodostunut eräs yhtyeen tunnetuimmista kappaleista.<ref>Paul 2018; Kachejian 2017.</ref> Jälkimmäisen esitti aiemmin vain taustoja laulanut Woolfson, joka siitä eteenpäin lauloi monissa yhtyeen suosituimmista kappaleista.<ref>Miller 2005.</ref>
Vuoden 1982 albumi ''Eye in the Sky'' erosi aiemmista, koska sitä ei ollut kirjoitettu minkään tietyn teeman ympärille, vaan kokonaisuudelle kehitettiin yhtenäinen konsepti vasta jälkeenpäin. Parsonsin mukaan yhtye halusi tietoisesti tehdä eroa aiempaan tuotantoonsa, sillä se oli suureellisten konseptialbumiensa myötä saanut omahyväisen maineen.<ref>Giles 2017; Reed 2019.</ref> Teemaksi tuli lopulta tarkkailu ja valvonta. Albumin kuvasto otti hienovaraisia vaikutteita [[George Orwell]]in romaanista ''[[Vuonna 1984]]'',<ref>Sander 1999.</ref> ja löyhään tieteiskirjallisuuden teemaan kytkeytyi myös sen nimi, joka on sama kuin [[Philip K. Dick]]in [[Jumalan kahdeksan sormea|vuonna 1957 ilmestyneellä romaanilla]].<ref>Roberts 2019.</ref> Musiikillisesti albumi vei yhtyettä kaupallisempaan suuntaan ja toi siihen entistä voimakkaampia vaikutteita [[soft rock|pehmorockista]] ja [[popmusiikki|popmusiikista]].<ref name="Erlewine: Eye in the Sky">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.allmusic.com/album/eye-in-the-sky-mw0000195219 | Nimeke = The Alan Parsons Project / Alan Parsons: Eye in the Sky| Tekijä = Erlewine, Stephen Thomas | Julkaisu = Allmusic | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref>
Rivi 66:
Parsons itse ei aluksi pitänyt ”Eye in the Skysta”, ja Woolfsonin oli suostuteltava hänet ottamaan se mukaan albumille. Parsons jopa löi kitaristi [[Ian Bairnson]]in kanssa vetoa siitä, että kappale ei koskaan menestyisi.<ref>Spears 2016; Reed 2019.</ref> Kappaleesta tuli kuitenkin yhtyeen suosituin.<ref>Paul 2018; Sander 1999.</ref> Yhdysvalloissa se oli parhaimmillaan singlelistan kolmantena. Discoja varten kappaleesta tehtiin myös 10-minuuttinen [[Disconet Remix]]. Muita albumilta irrotettuja singlejä olivat ”Psychobabble” ja ”Old and Wise”. Vaikka yhtyeen aiemmista kappaleista oli kuvattu musiikkivideoita, ''Eye in the Skylta'' ei tehty yhtäkään.<ref>Sander 1999; Miller 2005; Spears 2016.</ref>
Vuonna 1983 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen kokoelma-albumi ''[[The Best of The Alan Parsons Project]]'' ja seuraavana vuonna studioalbumi ''[[Ammonia Avenue]]''. Woolfson oli saanut idean albumin tekoon vierailtuaan [[Imperial Chemical Industries]] -yhtiön tehtailla 1981. Sama vuonna APP:n albumit ilmestyivät ensi kertaa CD-muodossa. Niitä alettiin käyttää yleisesti CD-soittimien ominaisuuksien esittelemiseen.<ref name="Timeline"/> Musiikkivideoista oli vuoteen 1984 mennessä muodostunut keskeinen markkinoinnin väline. APP oli luonteeltaan varsin kasvoton yhtye, joten ”Don’t Answer Me” -kappaleesta tehty video oli kokonaan animoitu ja sellaisena ensimmäinen laatuaan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/ammonia-avenue | Nimeke = Ammonia Avenue (1984) | Ajankohta = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Se sai [[MTV Video Music Awards]] -ehdokkuuden, muttei voittanut.<ref name="Timeline"/> ''Ammonia Avenue'' ei yltänyt ''Eye in the Skyn'' levymyyntiin, mutta myi kuitenkin platinalevyyn oikeuttavan määrän Ranskassa ja kultaa useissa muissa maissa.<ref name="Kanada"/><ref name="Saksa"/><ref name="RIAA"/><ref name="Ranska"/><ref name="Hollanti"/> Single ”Don’t Answer Me” nousi Yhdysvalloissa 20 suosituimman kappaleen joukkoon.<ref>Kachejian 2017.</ref>
=== Alamäki ja hajoaminen (1985–1990) ===
Rivi 72:
''Eye in the Skyn'' julkaisun jälkeen yhtyeen suosio alkoi laskea, vaikka se säilyttikin uskollisen kulttiyleisön.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.allmusic.com/artist/the-alan-parsons-project-mn0001176481/biography | Nimeke = The Alan Parsons Project (Artist Biography by Rovi Staff) | Julkaisu = Allmusic | Viitattu = 20.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Myös yhtyeen taiteellisen tason katsotaan alkaneen laskea 1980-luvun puolivälistä alkaen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.allmusic.com/album/stereotomy-mw0000191228 | Nimeke = Alan Parsons / The Alan Parsons Project: Stereotomy | Tekijä = DeGagne, Mike | Julkaisu = Allmusic | Selite = ”It seems as though the Alan Parsons Project's conceptual grandeur began to lose its potency right around the mid-'80s.” | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref>
Vuoden 1985 albumi ''[[Vulture Culture]]'' sai nimensä sanaleikistä: kielikuva ”Culture Vulture” tarkoittaa taiteista kiinnostunutta henkilöä. Albumin aiheena olivat ihmisten ahneus ja toisten vaikeuksia hyväksikäyttävät ihmiset.<ref name="Vulture Culture">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/vulture-culture | Nimeke = Vulture Culture (1985) | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Albumi menestyi selvästi APP:n aiempia julkaisuja huonommin, mutta myi kuitenkin kultaa Kanadassa ja Saksassa.<ref name="Kanada"/><ref name="Saksa"/> Yhdysvalloissa, missä yhtye oli aiemmin nauttinut huomattavaa suosiota, ''Vulture Culture'' ei yltänyt edes hopealevyyn oikeuttaviin myyntilukuihin.<ref name="RIAA"/>
''Vulture Culturen'' julkaisun aikoihin Eric Woolfsonia häiritsi huijari, joka osteli hänen nimissään luksusautoja ja huviveneitä. Woolfsonina esiintynyt henkilö myös antoi haastattelun [[Billboard]]ille ja pestasi kitaristi [[Al Di Meola]]n olemattomiin äänityksiin.<ref name="Vulture Culture"/>
Vuonna 1986 ilmestynyt ''[[Stereotomy]]'' oli ensimmäinen albumi, jonka The Alan Parsons Project äänitti kokonaan digitaalisesti. Albumin tekovaiheessa [[CBS Records]]in [[Walter Yetnikoff]] yritti houkutella APP:n omaan yhtiöönsä, ja Woolfson kävi soittamassa CBS:n hämmentyneelle johdolle toisen levy-yhtiön albumin demonauhoja. Woolfsonin mukaan Yetnikoff oli noihin aikoihin ”jossain määrin pihalla”. ''Stereotomyn'' nimi oli viittaus Edgar Allan Poen kertomukseen ''[[Rue Morguen murhat]]''. Sana tarkoittaa hienonhienoiksi lastuiksi leikattujen näytteiden säilömistä vahaan, ja albumin teemana ovat modernin maailman paineet.<ref name="Stereotomy">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/stereotomy | Nimeke = Stereotomy (1986) | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> ''Stereotomy'' ei menestynyt kaupallisesti kovinkaan hyvin, ja sen myyntiluvut jäivät pieniksi jopa yhtyeen perinteisesti vahvoilla markkina-alueilla Kanadassa ja Saksassa.<ref name="Kanada"/><ref name="Saksa"/> Se sai kuitenkin Grammy-ehdokkuudet parhaiden kansitaiteiden ja parhaan instrumentaalikappaleen (”Where’s the Walrus”) sarjoissa.<ref name="Timeline"/>
Viimeinen virallinen The Alan Parsons Projectin nimellä julkaistu albumi oli vuonna 1987 ilmestynyt ''[[Gaudi (albumi)|Gaudi]]''.<ref>Miller 2005</ref> Sen inspiraationa oli [[katalonia]]lainen arkkitehti [[Antoni Gaudí]], joka tunnettiin pakkomielteisestä paneutumisesta työhönsä. ''Gaudin'' kappaleet käsittelivätkin perheen ja työn välistä ristiriitaa. Idean albumiin Woolfson sai [[Barcelona]]n-matkaltaan, mutta aiheen valintaan vaikutti myös Abbey Roadin lähellä sijainneen ravintolan barcelonalaistaustainen viinuri. Hänen improvisoitu monologinsa kuullaan albumin alussa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/gaudi | Nimeke = Gaudi (1987) | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivu | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Parin edellisen albumin tapaan ''Gaudin'' suosio jäi englanninkielisessä maailmassa melko vaatimattomaksi.<ref name="Kanada"/><ref name="Britannia"/><ref name="RIAA"/> Espanjassa albumi sen sijaan nousi listaykköseksi{{lähde}} ja myi kultalevyyn oikeuttavan määrän.<ref name="Espanja"/> Kappaletta ”Closer to Heaven” käytettiin lisäksi eräässä ''[[Miami Vice]]n'' jaksossa.<ref name="Timeline"/>
Rivi 127:
== Sessiomuusikot ==
Woolfsonin ja Parsonsin ohella The Alan Parsons Projectin albumeilla esiintyi suuri määrä sessiomuusikoita, ja jokaisella albumilla soitti eri kokoonpano.<ref>Kachejian 2017.</ref> Kullakin albumilla lauluraitoja esitti useampi laulaja.<ref name="About">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.the-alan-parsons-project.com/about | Nimeke = The Alan Parsons Project – About | Julkaisu = The Alan Parsons Project -verkkosivut | Julkaisija = Woolfsongs | Ajankohta = 1974–2020 | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}</ref> Sessiomuusikot eivät olleet vakituisia jäseniä, vaan heidät pyydettiin aina tarvittaessa mukaan. Jotkut heistä tekivät kuitenkin yhtyeen kanssa yhteistyötä pitkäänkin. Esimerkiksi Ian Bairnson soitti kitaraa yhtyeen kaikilla albumeilla, ja Andrew Powell sovitti orkesterisäestyksen yhtyeen kaikkiin albumeihin lukuun ottamatta ''Vulture Culturea'', jolla orkesteria ei käytetty lainkaan. Monet yhtyeen nopeatempoisista hiteistä (”Games People Play” ja ”I Wouldn't Want to be Like You”) lauloi [[Lenny Zakatek]].<ref name="FAQ"/> Jotkut vierailevista muusikoista olivat tunnettuja jo entuudestaan. Esimerkiksi ''Tales of Mystery and Imaginationin'' kappaleen ”The Tell-Tale Heart” esitti [[Arthur Brown]],<ref>Greco 2009.</ref> kun taas ''Eve''-albumin ”Don’t Hold Backin” lauloi Pink Floydin ”[[The Great Gig in the Sky]]n” säveltänyt ja laulanut [[Clare Torry]].<ref>Davies 2017.</ref>
APP:n albumeja hiottiin jopa kuukausia, ja yhtyeellä oli poikkeuksellinen mahdollisuus viettää studiossa niin paljon aikaa kuin oli tarpeen.<ref>Greco 2009.</ref> Demovaiheessa kappaleet lauloi aina Woolfson, ja lopullinen laulaja etsittiin vasta kappaleen jo valmistuttua. Parsons ja Woolfson onnistuivat yleensä valitsemaan laulajan, jonka ääniala soveltui kappaleeseen ongelmitta, mutta Torryn tapauksessa melodiaan täytyi tehdä pieniä muutoksia, koska ”Don’t Hold Back” oli alkujaan tarkoitettu mieslaulajalle.<ref>Miller 2005; Davies 2017.</ref>
Rivi 416:
* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.progarchives.com/Review.asp?id=5661 | Nimeke = GAUDI – The Alan Parsons Project | Tekijä = Miler, Ben (”Proghead”) | Julkaisu = Prog Archives | Ajankohta = 27.4.2004 | Viitattu = 20.2.2020 | Kieli = {{en}} }}
* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.progarchives.com/Review.asp?id=5602 | Nimeke = EVE – The Alan Parsons Project
* {{Verkkoviite | Osoite = http://web.archive.org/web/20140302174850/http://www.alanparsonsmusic.com/interviews.php | Nimeke = Alan Parsons: If You Believe in the Power of Magic | Tekijä = Miller, Chuck | Julkaisu = Goldmine Magazine | Ajankohta = lokakuu 2005 | Selite = Parsonsin verkkosivuilta arkistoitu versio | Viitattu = 12.2.2020 | Kieli = {{en}} }}
| |||