Ero sivun ”Viidennen liittokunnan sota” versioiden välillä

'''Viidennen liittokunnan sota''' oli [[Ranskan ensimmäinen keisarikunta|Ranskan]] sota viidettä liittokuntaa vastaan vuonna 1809. Viidenteen liittokuntaan kuuluivat [[YhdistynytIson-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]] ja [[Itävallan keisarikunta|Itävalta]]. Samaan aikaan [[Venäjän keisarikunta|Venäjä]] kävi [[Ruotsi|Ruotsia]] vastaan [[Suomen sota|Suomen sotaa]], eikä Venäjä tukenut liittokuntaa tässä sodassa. [[Baijerin kuningaskunta|Baijeri]] soti Ranskan puolella.<ref name=myk />

Britannian pääministeri [[William Pitt nuorempi|William Pitt]] pyrki ensin pitämään maansa erossa vuonna 1789 alkaneen [[Ranskan suuri vallankumous|Ranskan suuren vallankumouksen]] 1789 tapahtumista, mutta kun Ranskan sotilaallinen valta kasvoi, hän pyrki synnyttämään sotilasliittoja Ranskaa vastaan. Liittoja rakennettiin siten, että Britannia antoi apurahoja eli rahoitti muidenkin maiden sotaretkiä. [[Napoleon I|Napoleon]] pystyi voittamaan monet liittokuntalaiset, muttei Britanniaa.

Napoleon uskoi, että Englannin talous olisi heikko ja se voitaisiin suistaa talouskriisiin. Tämän vuoksi Ranska pyrki pakottamaan kaikki Euroopan valtiot [[Mannermaasulkemus|mannermaasulkemukseen]] eli kauppasaartoon Britanniaa vastaan. Valtioita pakotettiin siihen uhkauksilla ja voimakeinoilla. Napoleonin marraskuussa 1806 antama Berliinin päätös sisälsi vaatimuksen, että kaikki kaupankäynti ja yhteydenpito brittien kanssa on kielletty. Syksyllä 1807 sitä täydennettiin Milanon päätöksillä, joiden mukaan kaikki Britannian turvalupaa käyttävät laivat otetaan sotasaaliiksi. Venäjä liittyi mannermaasulkemukseen heinäkuussa 1807 solmitun [[Tilsitin sopimus|Tilsitin sopimuksen]] jälkeen ja myös [[Osmanien valtakunta|Turkki]] ja Italian valtiot olivat mukana kauppasaarrossa.<ref name=myk />

[[Portugalin kuningaskunta|Portugali]] kieltäytyi noudattamasta Napoleonin määräystä. Tämän takia Ranska ja Espanja tekivät 1807 [[Fontainebleaun sopimus|Fontainebleaun sopimuksen]], jossa maat sopivat hyökkäävänsä yhdessä Portugaliin. Ranskalainen kenraali [[Jean-Andoche Junot]] vei 20&nbsp;000 miehen joukkonsa Lissaboniin marraskuun 1807 lopussa, ja Portugalin kuningasperhe pakeni Brasilian [[Rio de Janeiro]]on. Tämä aiheutti kansannousun sekä Portugalissa että Espanjassa. Vapaaehtoiset organisoituivat paikallisiksi kapinajuntiksi, jotka tekivät yllätyshyökkäyksiä ranskalaisten kuljetuksia ja pikku varuskuntia vastaan. Sekä Espanjan että Portugalin paikalliset armeijat löivät Ranskan joukot. Vuoden 1808 heinäkuussa 17&nbsp;000 ranskalaista valiosotilasta antautui Bailénissa ja elokuussa 9&nbsp;000 miestä [[Sintra|Sintrassa]]. Britannia sekaantui tilanteeseen, ja heinäkuussa 1808 alueelle tuli 35&nbsp;000 brittisotilasta [[Arthur Wellesley Wellington|Arthur Wellesley Wellingtonin]] komennossa. <ref name=myk /> Brittiläisen armeijan väliintulo sytytti Portugalissa suurvaltojen välisen [[Pyreneiden niemimaan sota|Pyreneiden niemimaan sodan]], jota kesti vuoteen 1813. Ratkaisutaistelu käytiin 21. kesäkuuta 1813 [[Vitoria-Gasteiz|Vitoriassa]]. Brittien, espanjalaisten ja portugalilaisten joukot voittivat ylivoimaisesti. Ranskan miehitys päättyi Portugalin osalta jo vuonna 1812.<ref name=myk />

Espanjan tilanne kävi Ranskalle niin vaikeaksi, että Napoleon järjesti lokakuussa 1808 [[Erfurtin kokous|Erfurtin kokouksen]], jossa Napoleon sai Venäjältä lupauksen pysyä puolueettomana, jos Ranska ja Itävalta joutuisivat sotaan. Lupauksen saatuaan Napoleon komensi 200&nbsp;000 miehen armeijansa kukistamaan Espanjaa. Itävallassa ja Saksassa tämä synnytti haaveen uudesta Napoleonin-vastaisesta rintamasta. Napoleonkin alkoi alkuvuonna 1809 valmistautua Itävallan kukistamiseen.<ref name=myk>{{Kirjaviite | Tekijä = Mykland, Knut Mykland| Nimeke = Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset | Vuosi = 1985| Sivu = 240–242, 245–253, 269, 276 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Tunniste = ISBN 951-1-08772-X | Viitattu = 16.6.2019 }}</ref>

Itävalta piti syntynyttä tilannetta edullisena uudelle sodalle. Venäjältä ei kuitenkaan tullut odotettua tukea eikä Britannian apurahoja maksettu etukäteen. Aluksi Itävalta järjesti keväällä 1809 [[Tiroli|Tirolin]] maakunnan kansannousun. Sodan ratkaisutaistelu käytiin heinäkuussa [[Wagramin taistelu|Wagramissa]], jossa ranskalaisilla oli selvä miesylivoima ja jonka he voittivat. Britannia avasi tällöin sivurintaman Alankomaiden [[Walcheren|Walcherenissa]], mutta operaatio epäonnistui. Itävalta pyysi aselepoa. <ref name=myk />

Sota päättyi [[Schönbrunnin rauha]]nsopimukseen, joka solmittiin [[Schönbrunnin linna|Schönbrunnissa]] 14. lokakuuta 1809. Itävalta joutui luovuttamaan [[Galitsia|Länsi-Galitsian]] [[Varsovan suurherttuakunta|Varsovan suurherttuakunnalle]], Itä-Galitsian Venäjälle, [[Salzburg (osavaltio)|Salzburgin]] Baijerille sekä Ranskalle [[Istria|Istrian]], [[Trieste|Triesten]], [[Fiumen vapaavaltio|Fiumen]] ja [[Kärnten|Kärntenin]]. Itävallan armeijan miesmäärää rajoitettiin. <ref name=myk />

== Aiheesta muualla ==