Ero sivun ”Oi mutsi, mutsi” versioiden välillä

1 091 merkkiä poistettu ,  1 vuosi sitten
Piiitkä sitaatti pois. Sitä pitää referoida omin sanoin.
(Nyt ei pitäis olla tekijänoikeuksien kanssa ongelmaa.)
(Piiitkä sitaatti pois. Sitä pitää referoida omin sanoin.)
'''Oi mutsi, mutsi''' on [[Helsinki|stadilainen]] kansanlaulu, jonka on tehnyt tunnetuksi [[Tuomari Nurmio]]. Kappale ilmestyi ensimmäisen kerran hänen debyyttialbumillaan ''[[Kohdusta hautaan]]''. Oman versionsa ovat levyttäneet myös [[Stadin kadonneet]] vuonna 2016.
 
Nurmio kuuli sanat lauluun eräässä [[Kallio (kaupunginosa)|Kallio]]n kapakassa eräältä laitapuolen kulkijalta, jonka hän on myöhemmin ymmärtänyt olleen mahdollisesti [[Kaj Fogelholm]], joka oli aikoinaan tunnettu [[Elvis Presley]] -imitaattori. Säveltä ei informantti tuntenut, joten Nurmio joutui itse tekemään sävellyksen. Hän on kertonut laulunsa alkuperästä seuraavaa:<ref>''[[Perjantai (televisio-ohjelma)|Perjantai]]'', [[YLE]], [[TV1]] 7.2.2020.</ref>{{Parempi lähde|Televisio-ohjelman tarkistaminen on näillä tiedoilla hankalaa}}
 
{{sitaatti|Ensimmäinen biisi, minkä mä aikoinaan levytin vuonna 1877 [''sic!''] [-- …1877!]… no viime vuosituhannella, viime vuosituhannella kuitenkin, niin, niin se oli tää “Oi mutsi mutsi”, joka oli niinku slangikappale, se on tavallaan enteellistä, se, mä kuulin sen vielä sitte kuppilassa, mä olin vähän niinkun joku [[Elias Lönnrot|Lönnrot]] sillon niinkun että semmonen [-- … niin tuhat kahdeksansataaluvun] … niin juuri ja tommonen pitkätukkanen spurgu mulle niinku tota kapakassa sitte niinku puhui semmosia, ja sit se muunmuassa, just tätä “Mutsi, mutsi” -kappaleen sitä niinku tarinaa kertoi mulle. Mä kirjotin sen ylös sitte, ja tota, se tapahtui tämmöisellä klassisella tavalla, sit myöhemmin mä oon tajunnut, että se oli luultavasti, luultavasti tota niin Fågeli, eli [[Kaj Fogelholm|Fogelholm]] -niminen tota muusikko, joka oli osallistunut aikoinaan kaikkiin niinku [[Elvis Presley|Elvis]]-kilpailuihin jo viiskytluvun lopulla, eli se oli niinkun tota muusikko, joka oli sitten niinku rappeutunu sillai semmoseks kaljapummiks.}}
 
Tiedetään, että kappaleen ainoasta alkuperäisestä säkeistöstä on [[Johan K. Harju|J. K. Harju]] tallentanut aineistoihinsa muutaman toisinnon. Näytelmäkirjailija ja poliitikko [[Martta Salmela-Järvinen]] on muistellut [[Heikki Paunonen|Heikki Paunoselle]], että [[Sakilaiset|sakilaisen]] [[perimätieto|perimätiedon]] mukaan tämä laulun tunnetuin säkeistö olisi löytynyt verellä kirjoitettuna [[Katajanokan vankila]]n sellin seinästä.<ref name = Aaniversumi>[https://areena.yle.fi/1-50379936 Yle Areena: Ääniversumi: Stadin kadonneet kundit]</ref><ref name = Yle />
 
Muusikko ja tutkija [[Anna E. Karvonen]] on sittemmin löytänyt laulun alkuperäisen melodian. Hän oli jo aiemmin huomannut, että kappaleen ainoa tunnettu säkeistö muistutti sisällöltään huomattavasti erään [[Metrotytöt|Metrotyttöjen]] levyttämän kappaleen erästä säkeistöä. Kyseessä oli [[valssi]]na levytetty kappale “Äiti, sytytä lamppu”, joka oli vanha venäläinen kiertomelodia, tarkemmin [[arkkiveisu]]na laulettu melodia. Se oli mahdollisesti tunnettu jo Lönnrotin aikoina. Alkuperäinen melodia varmistui, kun etnomusikologi [[Erkki Ala-Könni]]n vuonna 1974 äänittämillä [[Tampereen yliopisto]]n kansanperinteenlaitoksen arkistonauhalla Väinö Salomaa (1910–1983) lauloi “Oi mutsi, mutsi” laulun ainoan tunnetun säkeistön samalla sävelellä kuin Metrotytöt.<ref name = Aaniversumi /><ref name = Yle>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/03/stadin-kadonneet-styget-hatunnosto-kurvin-kundeille | Nimeke = Stadin kadonneet styget on hatunnosto Kurvin kundeille | Tekijä = Elina Roms | Julkaisu = yle.fi | Ajankohta = 3.6.2015 | Julkaisija = Yle | Viitattu = 20.2.2020 }}</ref> Sanoitus on merkitty [[Reino Helismaa]]n nimiin.<ref>{{Verkkoviite
| Osoite = http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID=b9718930-3566-4da5-a3b2-dee447227b0a&culture=fi | Nimeke = Äiti, sytytä lamppu | Julkaisu = Fono.fi | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Kirjastot.fi | Viitattu = 20.2.2020}}</ref>
| Osoite = https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/03/stadin-kadonneet-styget-hatunnosto-kurvin-kundeille
| Nimeke = Stadin kadonneet styget on hatunnosto Kurvin kundeille
| Tekijä = Elina Roms
| Julkaisu = yle.fi
| Ajankohta = 3.6.2015
| Julkaisija = Yle
| Viitattu = 20.2.2020
}}</ref> Sanoitus on merkitty [[Reino Helismaa]]n nimiin.<ref>{{Verkkoviite
| Osoite = http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID=b9718930-3566-4da5-a3b2-dee447227b0a&culture=fi
| Nimeke = Äiti, sytytä lamppu
| Julkaisu = Fono.fi
| Ajankohta =
| Julkaisupaikka =
| Julkaisija = Kirjastot.fi
| Viitattu = 20.2.2020
| Kieli =
}}</ref>
 
Karvonen on levyttänyt kappaleen yhtyeensä [[Stadin kadonneet]] kanssa nimellä ''Mutsi gamla''. Tässä versiossa hän käyttää Metrotyttöjen melodiaa.<ref = name = Rookis />
1 986

muokkausta