Ero sivun ”The Alan Parsons Project” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Sessiomuusikot: lisäys, lähteen mukaan |
→Sessiomuusikot: Keatsista hiukan lisää |
||
Rivi 119:
APP:n albumeja hiottiin jopa kuukausia, ja yhtyeellä oli poikkeuksellinen mahdollisuus viettää studiossa niin paljon aikaa kuin oli tarpeen.<ref name="Greco"/> Demovaiheessa kappaleet lauloi aina Woolfson, ja lopullinen laulaja etsittiin vasta kappaleen jo valmistuttua. Parsons ja Woolfson onnistuivat yleensä valitsemaan laulajan, jonka ääniala soveltui kappaleeseen ongelmitta, mutta Torryn tapauksessa melodiaan täytyi tehdä pieniä muutoksia, koska ”Don’t Hold Back” oli alkujaan tarkoitettu mieslaulajalle.<ref>Miller 2005; Davies 2017.</ref>
The Alan Parsons Projectissa vaikuttaneet basisti [[David Paton]] ja laulaja [[Chris Rainbow]] esiintyivät [[Camel (yhtye)|Camelin]] albumeilla ''[[The Single Factor]]'' (1982) ja ''[[Stationary Traveller]]'' (1984). Jälkimmäisellä soitti lisäksi APP:n saksofonisti [[Mel Collins]]. Camel äänitti Abbey Roadin studioilla samaan aikaan APP:n kanssa, jolloin yhtyeen keulahahmo [[Andy Latimer]] vaikuttui sessiomuusikoiden taidoista. The Alan Parsons Projectin ja Camelin 80-luvun alkupuolen albumit muistuttavatkin tyylillisesti melko paljon toisiaan.<ref>Sander, 1999.</ref>
Joukko The Alan Parsons Projectin vakituisia sessiomuusikoita levytti ja julkaisi vuonna 1984 Parsonsin tuottaman albumin nimellä ''[[Keats]]''. APP:n jäsenistä yhtyeeseen kuuluivat Bairnsonin ja Patonin lisäksi laulaja [[Colin Blunstone]] ja rumpali [[Stuart Elliott]]; koskettimia soitti Camelin [[Pete Bardens]]. Musiikillisesti ''Keats'' edusti The Alan Parsons Projectia suoraviivaisempaa ja vähemmän kokeellista ilmaisua == Jälkimaine ==
| |||