Ero sivun ”Gravitaatiosäteily” versioiden välillä

Gravitaatioaaltojen havaitseminen on äärimmäisen vaikeaa. Ensimmäinen koe, jolla aaltoja yritettiin havaita oli amerikkalaisfyysikko [[Joseph Weber]]in koe vuodelta 1968. Vaikka Weber itse uskoi havainneensa gravitaatiosäteilyä hänen tuloksiaan ei onnistuttu koskaan toistamaan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://prola.aps.org/abstract/PRL/v20/i23/p1307_1 Phys. Rev. Lett. 20, 1307–1308 (1968)| Nimeke = Gravitational-Wave-Detector Events| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 18.1.2009 | Kieli = }}</ref> Koejärjestelyssä käytetty laite tunnetaan nykyään kuitenkin [[Weberin sylinteri]]nä.

 

 

Gravitaatioaaltoja ei aiemmin ole suoraan havaittu taustakohinan vuoksi, mutta vakuuttavia epäsuoria todisteita saatiin kaksoispulsarien käyttäytymisestä. Vuonna 1974 fyysikot [[Russell Alan Hulse]] ja [[Joseph Hooton Taylor Jr.]] havaitsivat kaksoispulsarin [[PSR B1913+16]] lähettämän säteilyn vaihtelusta systeemin menettävän energiaansa täsmälleen saman verran kuin suhteellisuusteorian mukaan tällaisen kaksoistähden pitäisi lähettää gravitaatioaaltoja. Hulsen ja Taylorin tutkimus palkittiin [[Nobelin fysiikanpalkinto|Nobelin fysiikanpalkinnolla]] vuonna [[1993]].