Ero sivun ”Kouvola” versioiden välillä

524 merkkiä lisätty ,  1 kuukausi sitten
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
==Väestö==
===Väestönkehitys===
Vielä 1980-luvulla muuttovoittoa saanut Kouvolan kaupunki on aina 1990-luvulta alkaen kärsinyt muuttotappiosta. Ajansaatossa tappio on vain syventynyt siten, että 2010-luvun lopulla Kouvola oli Suomen pahin muuttotappioalue. Myös luonnollinen väestönkehitys on ollut tappiollista kun esimerkiksi vuonna 2017 kaupungissa kuoli yli 450 ihmistä enemmän kuin syntyi uusia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10158131 | Nimeke = Kouvola suuren tuskan edessä – sadat ihmiset muuttavat pois }}</ref>
 
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
 
11 944

muokkausta