Ero sivun ”Koronaviruspandemia 2019–” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Epiq (keskustelu | muokkaukset)
viite
Epiq (keskustelu | muokkaukset)
viite
Rivi 203:
28. tammikuuta hongkongilaisten tutkijoiden Lancetissa julkaistun tutkimuksen avulla kävi ilmi, että 2019-nCoV-tartuntoja on havaittu aiemmin kuin Kiinan viranomaiset ovat kertoneet, eikä epidemia näytä olevan kytköksissä Huananin ruokatoriin Wuhanin kaupungissa yhtä tiiviisti, kuin Kiinan viranomaiset ovat antaneet ymmärtää. Lisäksi potilaat eivät ole niin suurelta osin iäkkäitä tai pitkäaikaissairaita kuin viranomaiset aluksi korostivat. On arvioitu, että virus on levinnyt Wuhanissa todellisuudessa paljon ennen joulukuuta, ehkä jo lokakuussa. Tutkimuksen mukaan tauti on tarttunut ihmisestä toiseen viimeistään tammikuun alkupäivinä, vaikka Kiina vahvisti näin tapahtuneen vasta 20. tammikuuta.<ref name=":12" />
 
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtavan asiantuntijan Jussi Sanen mielestä spekulaatiot siitä, että käärme olisi toiminut viruksen väli-isäntänä ennen sen siirtymistä ihmiseen ovat hyvä esimerkki siitä, miten epävarmojen tietojen perusteella on vedetty mutkia suoriksi. Hänen mukaansa tarkemmin katsottuna paljastuu, että siinä ei ole mitään perää – dataa on vähän ja siitä on tehty hyvin suoria johtopäätöksiä. Hän sanoi, että normaalissa tilanteessa tällaiset tutkimusmallit eivät ikinä menisi läpi tieteen teossa.<ref name=":10">{{Verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-11176355|nimeke=Suomalaisasiantuntija pitää koronaviruksen tarttumista itämisaikana epätodennäköisenä|julkaisu=Yle Uutiset|ajankohta=26.1.2020|viitattu=2020-01-26}}</ref>
 
Ensimmäisenä viruksesta julkisuudessa ilmoittanut lääkäri [[Li Wenliang]] joutui viranomaisten painostuksen kohteeksi. Sankarilääkäriksi kiinalaisten keskuudessa noussut Li sairastui itse virukseen ja kuoli. Viranomaiset peruivat ensin tiedon kuolemasta, mutta tieto vahvistettiin lopulta paikkansapitäväksi.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=https://yle.fi/uutiset/3-11196884|Nimeke=Lähteet BBC:lle: Kiinan hallitus puuttui uutiseen sankarilääkärin kuolemasta, jonka jälkeen media muutti raportointiaan|Tekijä=Inka Haukka|Julkaisu=Ylen uutiset|Ajankohta=7.2.2019|Viitattu=7.2.2020}}</ref>