Ero sivun ”Ympäristötieteiden historia” versioiden välillä

[[Epikuros|Epikuroksen]] (342–271 eaa.) kehittämä atomismi valoi perustan sille ateistiselle filosofialle, joka oli merkittävä vaihtoehto yleisimmin hyväksytylle maailmankuvalle. Epikurolainen ajattelu säilyi pitkälti [[Lucretius|Lucretiuksen]] ansiosta, sillä tämä sisällytti sen teokseensa ''[[Maailmankaikkeudesta (Lucretius)|Maailmankaikkeudesta]]''. Lucretius seurasi Epikurosta kuvatessaan varhaisimpien eläimien syntyneen Maan spontaanin luomisen kaudella. Lucretius spekuloi kuitenkin, että aikaisemmin eläimet saattoivat syntyä suoraan maasta:

 

 

 

===Platon ja Aristoteles===

 

===Myöhempi antiikki===

[[Aleksanteri Suuri|Aleksanteri Suuren]] valloitukset paljastivat paljon uutta maailmaa koskevaa tietoa. Samoin [[Rooman valtakunta]] tuotti paljon informaatiota, joka oli liitettävä Aristoteleen alkuunpanemaan ohjelmaan. [[Eratosthenes]] mittasi jokseenkin paikkansapitävästi maapallon ympärysmitan, ja [[Strabon]] kuvasi suuren osan silloin tunnetusta maailmasta. Strabonin 17-osainen teos ''Maantieto'' (''Geografia'') on antiikin maapalloa ja luonnonvaroja koskevan tiedon huipentuma, mutta Strabon ei kuitenkaan kyennyt esittämään uusia selityksiä ilmiöille. Tämä viittaa siihen, että paljastunutta uutta tietoa oli vaikea käsitellä tehokkaasti.<ref name="bowler_62-63">Bowler 1997, s. 62–63.</ref>

 

Myöhäisantiikissa palattiin [[uusplatonismi]]n myötä pohtimaan yhtä totuutta myös luonnontutkimuksessa. Uusplatonistien ajatukset siirtyivät lopulta kristinuskon myötä Eurooppaan ja muokkasivat keskiajan ajattelijoiden luontokäsityksiä.<ref name="bowler_62-63"/>

 

==Keskiaika==

Vaikka keskiajan myötä merkittävä osa antiikin tiedosta hävisi eikä varhainen kristillinen kirkko rohkaissut luonnon tutkimista tutkimuksen vuoksi, keskiaika ei ollut täysin pysähtynyttä aikaa Euroopan muuta maailmaa koskevan tiedon suhteen. [[Marco Polo]]n matka Kiinaan oli keskiajan tutkimusmatkoista vain tunnetuin, ja kauppiaiden ja merimiesten pyrkimyksiä tutkia maailmaa on joidenkin nykyisten oppineiden mielestä aliarvioitu. Kauppamiehet eivät kuitenkaan välttämättä olleet vuorovaikutuksessa oppineen maailman kanssa: esimerkiksi Marco Polo ei tuntenut aikansa maantieteellisiä teorioita.<ref name="bowler_64-65">Bowler 1997, s. 64–65.</ref>

 

 

===Bestiaarit ja herbaalit===

Muun muassa Pliniuksen ''Naturalis historia'' oli merkittävä tietolähde luonnosta kiinnostuneille, ja sitä voitiin kaikkine taruineen käyttää moraalisten opetusten etsintään. ''[[Physiologus]]'' sisälsi runsaasti tarinoita eläinten käyttäytymisestä, ja tarinat selittivät eläinten moraalisen arvon. Tästä syntyivät [[bestiaari]]t eli eläinkirjat, joita ilmestyi etenkin varhaisella keskiajalla. Teoksissa liitettiin moraalinen opetus jopa realistisiin piirteisiin.<ref name="bowler_64-65"/>

 

Albert Suuri kirjoitti paljon mineralogiasta, kasvitieteestä ja eläintieteestä; hänen tekstinsä perustuivat olemassa olevaan kirjallisuuteen, ja hän pyrki liittämään aikansa tiedon aristoteeliseen viitekehykseen. Albert Suuren teos ''Mineraaleista ja metalleista'' (''De mineralibus et rebus metallicis'') loi aikaisempia kuvauksia yhtenäisemmän mineraalitieteen. Kirja käsittelee ensisijaisesti mineraalien ja metallien ominaisuuksia, mutta niiden muodostuminen käsitellään vain sivuseikkana. Albert Suuren kirjoitukset osoittavat, että luonnontutkimus oli taas nousemassa arvokkaaksi toiminnaksi, ja eläimiä ja kasveja tutkineilla alkoi olla yhä suurempi tarve levittää tietoa julkaisemalla kirjoja.<ref name="bowler_67-69" />

 

Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin [[Fredrik II (keisari)|Fredrik II:n]] teos ''Haukkametsästyksen taito'' (''[[De arte venandi cum avibus]]'') vaikutti voimakkaasti eläintieteen kehitykseen. Kirjassa käsitellään runsaasti lintujen anatomiaa ja käyttäytymistä, ja se on hyvin kuvitettu. Fredrik II uskalsi myös arvostella Aristotelesta kohdissa, joissa hän katsoi Aristoteleen poikenneen totuudesta.<ref name="bowler_67-69"/>

 

 

Luonnonhistoria osallistui "tieteelliseen vallankumoukseen" yhtä voimakkaasti kuin fysikaaliset tieteet. Modernit tieteenhistorian tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet uudessa tieteessä ideologisia sävyjä; esimerkiksi Newtonin maailmankuvaa käytettiin tarkoitushakuisesti tukemaan Britanniassa 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa syntynyttä sosiaalista hierarkiaa. Nykyisin tieteen vallankumousta ei enää pidetä puhtaasti älyllisenä kehityksenä, sillä keksintöjen ajan käyttövoimana oli myös tarve hyödyntää suurempaa osaa Maan luonnonvaroista. On esitetty, että tällainen asenne edellytti aiempaa persoonattomampaa luontokäsitystä.<ref name="bowler_72-74" />

===Uusplatonismi ja magiikka===

Uusplatonismi vaikutti renessanssin ajatteluun pääasiassa kahdella tapaa: se rohkaisi matemaattisten lakien etsintää fysikaalisissa tieteissä ja kannusti tutkimaan näkyvän maailman henkisiä voimia, joita ihmismieli pystyi hallitsemaan. [[Hermetismi]] tuki samaa ajatusta. Näiden vaikutusten alaisina renessanssin oppineet suhtautuivat vakavasti asioihin, joita nykyään pidetään [[Taikuus (yliluonnollinen)|magiikkana]]. Esimerkiksi englantilainen matemaatikko [[John Dee]] (1527–1608) oli myös astrologi ja maagikko, ja hänen mielestään lukusymboliikka oli avain maailmankaikkeuden ymmärtämiseen. Lisäksi Deen mukaan esimerkiksi tähdillä oli sekä käytännöllinen että symbolinen merkitys. Renessanssin maailmankuvasta on mahdotonta irrottaa magiikkaa ilman, että ajan saavutukset kuvataan samalla vääristyneesti.<ref name="bowler_76-77">Bowler 1997, s. 76–77.</ref>

 

 

===Kasvit ja eläimet===

1500-luvun alussa alkoi syntyä luontoa kuvaavan kirjallisuuden perinne. Samoin yliopistot perustivat kasvitieteellisiä puutarhoja ja kasvitieteilijät veivät tutkimusta eteenpäin: esimerkiksi Bolognan yliopiston lääketieteen opettaja [[Luca Ghini]] kehitti kasvien prässäämistä ja otti herbaarion käyttöön kasvitieteellisen tutkimuksen välineenä. Samalla Euroopassa syntyi viestintäverkko, joka välitti eri puolilla Eurooppa toimiville oppineille näytteitä ja tietoa. [[Konrad von Gesner]] keräsi ja levitti tietoa niin laajasti, että häntä on kuvattu yhden miehen [[Royal Society]]ksi. Von Gesner myös kiipesi vuorille lisätäkseen arvostusta niiden kauneutta kohtaan.<ref name="bowler_78-79">Bowler 1997, s. 78–79.</ref>

 

Eläintiede ei ollut kasvitieteen lailla yhteydessä lääkehoitoon, joten se kehittyi keskiajalla hitaasti. Von Gessnerin 4500-sivuista ''Historiae animalium'' -teosta pidetään nykyaikaisen eläintieteen lähtökohtana. Vuonna 1608 ilmestyneen englanniksi käännetyn teoksen nimi kuvaa teoksen sisältöä:

{{Sitaatti|Nelijalkaisten eläinten historia, jossa on jokaisen eläimen todellinen ja elävä kuva, sekä esitys niiden useista nimistä, elinoloista, lajeista, hyödyistä (sekä luonnollisista että lääketieteellisistä), kotimaista, rakkaudesta ja vihasta ihmisiä kohtaan sekä Jumalan ihmeellisestä työstä niiden luomisessa, säilyttämisessä ja tuhossa. Välttämätön kaikille jumaloppineille ja opiskelijoille, koska jokaisen eläimen kuvausta laajennetaan Raamatun, kirkkoisien, filosofien, lääkäreiden ja runoilijoiden kertomuksilla, missä yhteydessä esitetään erilaisia hieroglyfejä, merkkejä, epigrammeja ja muita hyviä tietoja.<ref name="bowler_81-82">Bowler 1997, s. 81–82.</ref>}}

 

 

Mineraalien luokitukseen vaikutti merkittävästi [[Georgius Agricola]] vuonna 1546 ilmestyneellä teoksellaan ''Fossiilien luonteesta'' (''De re fossilium''). Siinä hän esitteli mineraalien luokituksen, jota käytettiin [[mineralogia]]n lähtökohtana myöhemmin. Ranskalainen savenvalaja Bernard Palissy (1510–1590) pilkkasi teoksessaan ''Ihailtavia esityksiä'' (''Admirable discources'') oppineiden käsityksiä käytännön kokemustensa perusteella; hän oli osoittanut vuonna 1575, että simpukan fossiilit olivat aikanaan kerrostuneet merenpohjaan. Seuraavien sadan vuoden aikana luonnon esineiden suoraa tutkimusta alettiin korostaa yhä enemmän; käytännön tiedon muuttuessa yhä merkittävämmäksi renessanssin oppineiden viehätys analogiaan ja symboliikkaan murentui samalla, kun luonnon maagisuus hävisi.<ref name="bowler_86-87" />

 

===Suuri uusiutuminen ja luonnonhistoria===

 

Uutta viitekehystä luomassa olleet filosofit ja luonnontutkijat pyrkivät päättäväisesti renessanssin arvoja pidemmälle. Englantilainen [[Francis Bacon]] korosti luonnon havainnoinnin tarvetta, tavoitteena sen toimintojen hallitseminen puhtaasti fysikaalisin keinoin. René Descartes taas korosti ajattelun selkeyden tarvetta analysoitaessa luontoa mekaanisena järjestelmänä. Uusi luonnonfilosofia pyrki tutkimaan luontoa havaintojen, kokeiden ja lakien etsimisen kautta. Näiden keinojen kautta uusi tiede erkani merkittävästi keskiajan ja renessanssin ajattelusta.<ref name="bowler_88-90">Bowler 1997, s. 88–90.</ref>