Ero sivun ”Oi mutsi, mutsi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Mutsi gamla.
pitää kirjoittaa omin sanoin eikä kirjoittaa pitkiä sitaatteja (sitaateilla vain vahvistetaan sanottu); sanoituksetkin ovat suojattuja, koska ne on muokattu itse
Rivi 1:
'''Oi mutsi, mutsi''' on [[Helsinki|stadilainen]] kansanlaulu, jonka on tehnyt tunnetuksilevyttänyt [[Tuomari Nurmio]]. Kappale ilmestyi ensimmäisen kerran hänen debyyttialbumillaandebyyttialbumilleen ''[[Kohdusta hautaan]]''.
 
Nurmio kuuli sanat lauluun kapakassa eräältä laitapuolen kulkijalta. Säveltä ei informantti tuntenut, joten Nurmio joutui itse tekemään sävellyksen. Hän on kertonut laulunsa alkuperästä seuraavaaPerjantai-televisio-ohjelmassa:<ref>''[[Perjantai (televisio-ohjelma)|Perjantai]]'', [[YLE]]Yle [[TV1]] 7.2.2020.</ref>
 
Sittemmin [[Anna E. Karvonen]] on löytänyt laulun alkuperäisen melodian, ja kappaleen on levyttänyt hänen yhtyeensä [[Stadin kadonneet]] nimellä ''Mutsi gamla''.{{lähde}}
{{sitaatti|Ensimmäinen biisi, minkä mä aikoinaan levytin vuonna 1877 [''sic!''] [-- …1877!]… no viime vuosituhannella, viime vuosituhannella kuitenkin, niin, niin se oli tää Oi mutsi mutsi, joka oli niinku slangikappale, se on tavallaan enteellistä, se, mä kuulin sen vielä sitte kuppilassa, mä olin vähän niinkun joku [[Elias Lönnrot|Lönnrot]] sillon niinkun että semmonen [-- … niin tuhat kahdeksansataaluvun] … niin juuri ja tommonen pitkätukkanen spurgu mulle niinku tota kapakassa sitte niinku puhui semmosia, ja sit se muunmuassa, just tätä ''Mutsi, mutsi'' -kappaleen sitä niinku tarinaa kertoi mulle. Mä kirjotin sen ylös sitte, ja tota, se tapahtui tämmöisellä klassisella tavalla, sit myöhemmin mä oon tajunnut, että se oli luultavasti, luultavasti tota niin Fågeli, eli [[Kaj Fogelholm|Fogelholm]]-niminen tota muusikko, joka oli osallistunut aikoinaan kaikkiin niinku [[Elvis Presley|Elvis]]-kilpailuihin jo viiskytluvun lopulla, eli se oli niinkun tota muusikko, joka oli sitten niinku rappeutunu sillai semmoseks kaljapummiks.}}
 
Sittemmin [[Anna E. Karvonen]] on löytänyt laulun alkuperäisen melodian, ja kappaleen on levyttänyt hänen yhtyeensä [[Stadin kadonneet]] nimellä ''Mutsi gamla''.
 
==Sanoituksista==
*Stadin kadonneiden version kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluvat seuraavasti.
 
:On mutsi gamla, ja kyynel öögas
:Hän tsiigaa bleegua skloddia
:Tää kundi mutsin, pian flyttaa sinne
:Mis ei oo klesoja ollenkaan.
 
:Oi mutsi mutsi, näin kundi bamlaa
:Paa eldis lamppuun, en sua nää
:On pakko singraa, en tietä tsennaa
:Paa eldis lamppuun, en tänne jää.
 
*Tuomari Nurmion version ensimmäinen säkeistö vertautuu Stadin kadonneiden kolmanteen säkeistöön seuraavast:
 
{|
|-
|<poem style="margin-left:2em;">
Oi mutsi, mutsi, stikkaa lamppuun eldis,
Mä kohta, kohta delaan jengist veks,
Valkoisen sprigin kai mulle jostain slumppaat
Kalsaan skrubuun mut kohta slepataan.
</poem>
|<poem style="margin-left:2em; ">
Oi mutsi, mutsi, stikkaa eldis lamppuun,
Mä kohta, kohta kolaan täältä vek,
Valkoisen frigin kai mulle slumppaat,
Kun kalsaan gravariin mut förataan.
</poem>
|}
 
*Stadin kadonneitten neljäs ja viides säkeistö kuuluvat seuraavasti:
 
:Tuo mutsi lampun ja tuikku lyysaa
:Sen klesan feissiä kuumottaa
:Ja snadi kyynel sen öögas kiiltää
:On lyysis lampun kuin suuliksen.
 
:Nyt eldis loistaa, mut kundin öögat
:Ei enää flekkistä tsiigaakaan
:Kun lyysis toinen bulimpi loistaa
:Se himmeeks duunaa sen eldiksen.
 
*Nurmio laati kappaleeseen myös toisen säkeistön, ja samoin Stadin kadonneiden versiossa on kaikkiaan viisi säkeistöä. Säkeistöt 1–2 ja 4–5 ovat Roope Aarnion ja Raija Tervomaan slangintamia.<ref>Stadin kadonneet, ''On rookis kalsa hima'', oheistekstit. Playground Music Finland, PMF133.</ref>
 
==Lähteet==
*Nurmion toinen säkeistö kuuluu seuraavasti:
 
:Oi mutsi, mutsi, ei sun tarvii sniigaa
:Kaada toinen knyybi glasariin
:Oi mutsi mutsi, turhaa sun on spiidaa
:Jos brenkku vie tän deekun gravariin
 
==Viitteet==
{{viitteet}}