Ero sivun ”Sarkaoja” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Zindox (keskustelu | muokkaukset)
täydennystä tekstiin, pari kuvaa, lähde tiedoille
Zindox (keskustelu | muokkaukset)
Täsmennystä ja tarkennusta tekstiin
Rivi 1:
[[File:Dike and fields near Bergersh Place - geograph.org.uk - 607647.jpg|thumb|Sarkaoja]]
[[File:Bundesarchiv Bild 183-B0413-0009-003, Sachsenburg, Einsatz eines Grabenpflugs.jpg|thumb|Sarkaojan perkausta traktori vetoisella oja-auralla vuonna 1963.]]
'''Sarkaoja''' on peltolohkojenpeltolohkon välissäsisällä kulkeva [[avo-oja]] tai vesivako, jonka tarkkoituksenatarkoituksena on kuljettaa [[Pelto|pellon]] [[pintavesi]] peltolohkoa ympäröivään piiriojaan. Peltolohkolla kulkevia yhdensuuntaisia avo-ojia kutsutaan sarkaojitetuksi pelloksi, jossa ojien välinen pellonosuus on sarka. Sarkaojan päässä on päiste, jonka kautta voidaan työkoneilla siirtyä saralta toiselle.

Sarkaojan syvyys riippuu maalajista, mutta Suomessa se on keskimäärin 32-42 cm. Avo-ojat ovat noin 10-25 metrin välein riippuen maalajista ja pinnanmuodosta. Sarkaojan leveys on Suomessa keskimäärin 80 cm ja ojasta johtuva hukkaleveys 132 cm, jota ei voi viljellä. Sarat pyritään muotoilemaan [[Kupera|kuperiksi]], jotta vesi valuisi pellonpinnalta sarkaojaan. Sarkaojien pituus oli keskimäärin koko maassa 123 metriä.<ref name="viite1">{{Kirjaviite | Nimeke = Maanviljelijän tietokirja 1| Julkaisija = | Vuosi = 1963| Tekijä = | Suomentaja = | Luku = | Sivu = | Sivut = 98-110| Selite = | Julkaisupaikka = | Tunniste = | Isbn = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref>
 
Peltolohkojen jakaminen avo-ojitettuihin sarkoihin yleistyi Suomessa varsin nopeasti [[Suomen Talousseura|Suomen Talousseuran]] neuvonnan ansiosta 1800-luvun alkupuolella. Peltojen sarkaojittamisesta maksettiin myös palkkioita. Sarkaojien haitoista viljelyn kannalta oltiin myös tietosia 1800-luvulla. Sarkaojitus yleistyi Suomessa erityisesti peltojen pienikuvioisuuden ja hajanaisuuden sekä viljelmien pienuudesta johtuen. Tästä syntyi suomalaiselle peltomaisemalle ominainen piirre, joka eroaa monista muista maatalousmaista.<ref name="viite1" />
 
Sarkaojitus aiheuttaa monenlaisia ongelmia varsinkin nykyaisellenykyaikaiselle koneelliselle viljelylle. Huolimattomasti tehty [[kyntö]] siirtää vesivaon keskelle päin peltosarkaa, jolloin vesi jää seisomaan vaon pohjaan, eikä kulkeudu ojaan. Pellolla olevat avo-ojat supistavat peltolohkon viljelyalaa 7-16 %. Sarkaojia joudutaan puhdistusperkaamaan oja-auralla 7-10 vuoden välein, josta aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia. Ojanpenkkoja joudutaan myös pyöristämään vuosittain pellonpinnan kuivumisen varmistamiseksi.<ref name="viite1" />
 
Entisaikaan sarkaojat on kaivettu joko [[Lapio|lapiolla]] tai vedetty hevosvetoisella [[oja-aura|oja-auralla]]. Koneellistumisen myötä ojien puhdistuksessa siirryttiin [[traktori]] vetoisiin oja-auroihin. Nykyään [[Salaoja|salaojitus]] on korvannut sarkaojat lähes täysin. Sarkaojat laskevat vetensä ympäröiviin piiriojiin ja niistä edelleen valtaojiin ja vesistöihin.<ref name="viite1" />
 
== Lähteet ==
{{Kirjaviite | Nimeke = Maanviljelijän tietokirja 1| Julkaisija = WSOY| Vuosi = 1963| Tekijä = Taneli Juusela| Suomentaja = | Luku = Paikallisojitus| Sivu = | Sivut = 98-110| Selite = | Julkaisupaikka = | Tunniste = | Isbn = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}
{{Viitteet}}