Ero sivun ”Kinofilmi” versioiden välillä

35 mm leveä filmi kehitettiin vuonna 1892 elokuvakäyttöön, mistä nimitys ”kinofilmi” tulee. Valokuvauskäyttöön kinofilmi valjastettiin 1913, kun [[Leica]] alkoi käyttää elokuvafilmiä tavallisen keskikoon korvaavassa kinofilmikamerassaan. Kinokoko alkoi yleistyä valokuvauksessa hitaasti 1930-luvulta alkaen, kun [[Ihagee]]-yhtiö toi markkinoille sitä käyttävän peiliheijastuskameran nimeltä Kine-Exakta<ref>{{Lehtiviite | Otsikko = 20 vuotta kinofilmipeilikameroita – Exakta uranuurtajana| Julkaisu = Tekniikan Maailma | Ajankohta = 5/1956| Sivut =31 | www = https://vanha.tekniikanmaailma.fi/digilehti/05-1956-nakoislehti/30-vuotta-kinofilmipeilikameroita| www-teksti = Näköislehti (digitilaajille)}}</ref> ja Leica ja muut valmistajat kehittivät [[mittaetsinkamera|mittaetsinkameroitaan]]. Kun Ihageen alkuun panema yksisilmäinen peiliheijastuskamera 1950-luvun lopulla sai kuiluetsimen sijaan pentaprismaetsimen ja kehittyi kinokoon [[järjestelmäkamera]]ksi (esim. [[Nikon F]] ja [[Pentax|Asahi-Pentax]]), kinofilmistä tuli 1900-luvun loppupuolen suosituin filmiformaatti sekä ammatti- että amatöörikäytössä. Harrastajakuvaajat käyttivät sitä järjestelmäkameroiden sijaan enimmäkseen pienissä [[kompaktikamera|kompaktikameroissa]]. Kinofilmi teki myös valokuvien kehittämisestä ja suurentamisesta kotipimiössä suositun harrastuksen, joka myös alensi kuvauskustannuksia: kinofilmiä saattoi ostaa kymmenien metrien keloina ja ujuttaa sitä sitten käytettyihin filmikasetteihin täysin pimennetyssä huoneessa. Kinofilmikasettiin mahtuu filmiä korkeintaan 40 ruudun edestä, ja valmista filmiä myydään 24 ja 36 ruudun kasetteina.<ref name=tm55/>

 

 

==Lähteet==