Ero sivun ”Jimmy Carter” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 60:
Carter ilmoitti ulkopolitiikassaan pyrkivänsä ajamaan etenkin [[Ihmisoikeudet|ihmisoikeuksia]] ja köyhyyden vähentämistä. Hän kiinnitti huomiota [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] ihmisoikeuksiin, uhkasi Latinalaisen Amerikan hallituksia tuen leikkaamisella, mikäli maat eivät parantaisi ihmisoikeustilannettaan, sekä vaati [[Etelä-Afrikka|Etelä-Afrikassa]] vallan antamista mustalle enemmistölle jopa sotilasavun lakkauttamisen uhalla. [[Kiina]]n ihmisoikeusrikkeistä Carterin hallinto oli hiljaa, sillä Carter halusi normalisoida diplomaattisuhteet Kiinaan.<ref>Kantola 2017, s. 126–127.</ref>
Carterin ulko- ja turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toimi puolalaissyntyinen [[Zbigniew Brzezinski]], jonka asenne Neuvostoliittoa kohtaan oli selvästi Carteria jyrkempi.<ref>Ilkka Pastinen: ''Uusi maailmanjärjestys: kylmästä sodasta globalisaatioon'', s. 46. Helsinki: Otava, 2007.</ref> Brzezinski julisti liennytyspolitiikan hiipuneen, minkä vuoksi Yhdysvaltain olisi tehostettava omien kansallisten etujensa ajamista maailmalla. Vietnamin sodan jäljiltä alamaissa olleita Yhdysvaltain asevoimia alettiin vahvistaa, ja Yhdysvallat kiinnostui jälleen myös Euroopasta. Sotilasliitto Naton eurooppalaisille jäsenmaille muodostui kuitenkin epämääräinen kuva Carterin hallinnon ulkopolitiikasta, sillä ulkoministeri [[Cyrus Vance]] pyrki ylläpitämään ja parantamaan neuvotteluyhteyksiä Moskovaan. Yhdysvaltain hallinnon sisäisissä kamppailuissa voiton vei usein Brzezinskin kovempi, patoamispolitiikkaa kannattanut linja.<ref>Pekka Visuri: ''Suomi kylmässä sodassa'', s. 258–259. Helsinki: Otava, 2006.</ref>
Carter luovutti vuonna 1977 tehdyllä sopimuksella [[Panaman kanava]]n panamalaisille vuonna 1999. Hän kutsui tekoa moraalisesti oikeaksi sekä hyödylliseksi Yhdysvaltain maineelle maailmalla.<ref>Kantola 2017, s. 127–128.</ref>
| |||