Ero sivun ”Pieni talo preerialla (televisiosarja)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisimmät 2 tekstimuutosta (tehnyt 109.240.68.167) ja palautettiin versio 18057274, jonka on tehnyt Jylöstalo
Pieniä tekstikorjauksia
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta   Edistynyt mobiilimuokkaus 
Rivi 35:
Sarjassa on myös muutamia historiallisia epätarkkuuksia. Esimerkiksi pikkukaupungin lääkärillä on puhelin, vaikka ne yleistyivät vasta 1900-luvun alkupuoliskolla. Myös luonto on sarjassa paikoin aivan erilaista kuin oikeassa Minnesotassa.
 
Oikeassa elämässä ei ollut Ingallsin perheenjäsenistääperheenjäsenistä Albertia, Adamia, Cassandraa ja Jamesia jotka lisättiin, jotta perheen tarina ei olisi päättynyt niin onnettomasti{{Kenen mukaan|Asenteellista}} kuin tosielämmässätosielämässä, kun Mary jäi naimattomaksi ja Ingallsit pojattomiksi Charles Juniorin kuoltua.
 
Oikeat Ingallsit muuttivat hyvin usein niin vastoinkäymisten takia, kuin myös Charlesin halusta päästä aina vain lännemmäksi.