Ero sivun ”Potsdamin konferenssi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 18:
Länsivallat olivat valmiita ymmärtämään Neuvostoliiton vaatimia turvallisuustakuita lännessä, mutta samalla ne alkoivat suhtautua entistä kriittisemmin Neuvostoliittoon, jonka toimintaa alettiin pitää [[imperialismi|imperialistisena]] laajentumispolitiikkana. Venäläisten tulkinnan mukaan Stalinin tarkoituksena ei alun perin ollut bolševisoida Itä-Eurooppaa, mutta "läntiset hegemoniapyrkimykset, erityisesti Yhdysvaltain" pakottivat siihen.<ref name="Venäjän historia">Venäjän historia, sivu 462. Otava 2006. ISBN 978-951-1-15799-1 ISBN 951115799X</ref>
1945–1946 järjestetyt vaalit olivat suhteellisen vapaita Neuvostoliiton miehittämillä alueilla, mutta jo vuoteen [[1947]] mennessä oli [[Unkari]]ssa, [[Puola]]ssa, [[Bulgaria]]ssa ja [[Romania]]ssa neuvostomieliset hallitukset.<ref>Toinen Maailmansota; tärkeimmät sotatapahtumat päiväpäivältä.Antony Shaw. Jälkinäytös s.186. ISBN 978-951-20-6370-3</ref> Ainoana itäisen Euroopan maana Kreikasta ei tullut kansandemokraattista valtiota. Päin vastoin Stalin ei missään vaiheessa merkittävästi
Itä-Preussissa sekä muilla Puolalle, Tšekkoslovakialle ja Unkarille annetuilla alueilla asunut saksalaisväestö – noin 12,5 miljoonaa ihmistä – karkotettiin erittäin väkivaltaisesti.<ref>Visuri 2006, s. 54.</ref><ref>''Otavan Iso tietosanakirja,'' osa 10, palsta 207–208. Helsinki: Otava, 1965.</ref> Lisäksi juutalaisiin kohdistuneen joukkotuhonnan paljastuminen voimisti tuntuvasti jo ennestään saksalaisvastaista mielialaa Yhdysvalloissa, mikä näkyi tavassa, jolla yhdysvaltalaiset kohtelivat saksalaisia sotavankeja ja Saksassa miehittämiensä alueiden väestöä.<ref>Visuri 2006, s. 52–53.</ref>
| |||