Ero sivun ”VL Tuisku” versioiden välillä

Koelento-ohjelma eteni nopeasti, ja 29. tammikuuta Mäkelä lensi koneen rajasyöksykokeen. Viimeiseen syöksyyn lähdettiin 2&nbsp;100 metrin korkeudesta. Nopeuden ylitettyä 350 kilometriä tunnissa prototyypin siivet menivät [[flutteri]]in ja alkoivat värähdellä rumpujen kuminaa muistuttavalla äänellä. Oikaisuvaiheessa ylä- ja alasiiven välinen liike oli noin 10–15 senttimetriä, mikä aiheutti siipien hajoamisen. Mäkelä pääsi vaivoin koneesta ulos ja turvautui laskuvarjoon.<ref name="Raunio184-187"/>

 

 

Ensimmäisessä prototyypissä oli lisäksi havaittu värinäongelma, joka esiintyi koneen eturungossa 1&nbsp;600–1&nbsp;800 [[pyörimisnopeus|rpm]] kierroksilla. Värinä teki mittarien lukemisesta haastavaa, väsytti koneen rakenteita ja aiheutti esimerkiksi murtumia moottoripukkiin. Ongelmaa ei esiintynyt enää toisessa prototyypissä, minkä pohjalta pääteltiin, että ongelman aiheutti ensimmäisen prototyypin Lynx-moottori. [[Torsti Verkkola]] määrättiin tutkimaan ongelmaa kesällä 1936. Eturungon ominaisvärähtelyluku ja vääntöjäykkyys saatiin selville laskennallisesti ja kuormittamalla lattiaan kiinnitettyä konetta painoilla. Moottorin hitausmomentti mitattiin heilahduskokeella. Ominaisvärähtely oli 100&nbsp;[[hertsi]]ä (6&nbsp;000&nbsp;rpm), eli sama kuin mäntiin vaikuttavien kaasuvoimien esiintymistiheys 1&nbsp;800&nbsp;rpm matkalentokierroksilla. Seitsemänsylinterisessä Lynx-moottorissa sytytys tapahtui 3,5 kertaa kierroksessa, jolloin 1&nbsp;800&nbsp;rpm kierroksilla sytytys tapahtui 100 hertsin taajuudella. Yhdeksänsylinterisellä Lycoming-moottorilla vastaava taajuus oli yli 150&nbsp;hertsiä. Tutkimuksen tulokset varmistettiin vielä kokeellisesti, ja ne osoittautuivat oikeiksi.<ref name="Raunio184-187"/>