Ero sivun ”Suomen Kommunistinen Puolue” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisivustosta |
koulutustoiminta-osio alulle + vangeista |
||
Rivi 166:
Suomessa ja Neuvostoliitossa toimineiden aiemmin säännölliset yhteydet muuttuivat satunnaisiksi vuonna 1938, kun Ulkomaan byroo puhdistettiin. Rahantulo Suomeen loppui, SKP:n organisaatio heikkeni ja kommunistien motivaatio laski epätietoisuuden myötä. Puolueen johtava rooli mureni ja vasemmistolainen työväenliike kehittyi itsenäisesti eri toimintasektoreilla.<ref>Rentola 1994, s. 95, 97, 112–113</ref> Marraskuussa 1938 Valtiollinen poliisi pidätti SKP:n maanalaisen johdon ja monia muita toimijoita, jolloin valtakunnallinen järjestörakenne tuhoutui. Uutta maanlaajuista johtoa ei koottu, mutta osa alueellisista komiteoista ja ammatillinen jaosto jatkoivat toimintaansa. Kommunistit olivat hajallaan ja yhteydet katkonaisia. Toisaalta maanalaista toimintaa ei koettu kommunistien keskuudessa yhtä tärkeäksi kuin aiemmin, sillä julkisen toiminnan mahdollisuudet olivat parantuneet.<ref>Rentola 1994, s. 9, 114–116.</ref>
Kommunistien vankilaorganisaatio perustui vankilaneuvostoihin. [[Tammisaaren pakkotyölaitos|Tammisaaressa]] ylintä valtaa käytti pääneuvosto, jonka alaisuudessa toimivat kasarmi- ja työpaikkaneuvostot. Opiskelu suoritettiin vankilaneuvostojen laatimien opinto-ohjelmien mukaisesti. Puoluekuri oli ankaraa ja ohranoiksi epäillyt suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Pääneuvosto laati henkilöarviot vapautuvista tovereista, joten sen kontrolli ulottui myös vankilan ulkopuolelle.<ref>Krekola 2006, s. 81-86.</ref> Riihimäen vankilaneuvosto muodostettiin 1938, kun suuri joukko poliittisia vankeja siirrettiin sinne Tammisaaresta. Neuvoston johtoon kuuluivat [[Matti Huhta (poliitikko)|Matti Huhta]], [[Kauko Heikkilä]], [[Yrjö Leino]], [[Ville Pessi]] ja [[Aimo Aaltonen]], jotka vapauduttuaan 1944 muodostivat puolueen ydinjohdon.<ref>Rentola 1994, s. 191, 194.</ref>
====Sota-aika====
Rivi 182 ⟶ 184:
===Piirijärjestöt===
Puolueen piirijako vakiintui vuodesta 1923 alkaen. Vuonna 1930 SKP:llä oli kahdeksan piirijärjestöä (Helsinki, Turku, Tampere, Viipuri, Vaasa, Kuopio, Oulu). Puolueella oli myös alapiirejä. Työtä johtivat piirikomiteat (pik) ja alapiirikomiteat (alapik). Piiriorganisaattorit olivat piirien työntekijöitä.<ref>Krekola 2006, s. 361, 424.</ref>
{{Sarakkeet}}
*[[SKP:n Etelä-Hämeen piirijärjestö]] (1985–1990)
Rivi 352 ⟶ 356:
==Viranomaisten suhtautuminen==
Sisällissodan voittajat rajoittivat vasemmiston yhdistys- ja julkaisutoimintaa. Erityishuomio kohdistui tekoihin, jotka voitiin tulkita tueksi Neuvosto-Venäjälle. Syytteen [[Valtiopetos|valtiopetoksen]] valmistelusta saattoi saada pelkän jäsenyyden tai kokoukseen osallistumisen perusteella
Vasemmistolaisia lehtiä estettiin usein ilmestymästä rikoslakiin tammikuussa 1919 tehdyillä muutoksilla, joilla tehtiin rangaistavaksi muun muassa hallituksen, viranomaisten ja yhteiskuntajärjestelmän halventaminen.<ref name=”saarela96s23”/>
Vangituilla kommunisteilla oli erityinen valtiollisen vangin status, jolla poliittiset erotettiin kriminaalivangeista. Poliittiset vangit korostivat eroa myös itse. Status merkitsi muun muassa pienempiä työurakkoja ja oikeuksia kirjeenvaihtoon sekä lehtien tilaamiseen. Valtiollisten vankien kurinpito alkoi tiukentua vuodesta 1928 alkaen ja monet oikeuksista poistettiin. Oikeuksien kaventumista protestoitiin muun muassa satojen vankien samanaikaisilla syömälakoilla. Poliittiset vangit keskitettiin aluksi Tammisaareen, mutta varsinkin 1930-luvulla sijoituksia alettiin hajauttaa. Naisvangit olivat Hämeenlinnassa. Vankien määrä laski pääosan 1920-lukua, mutta se alkoi nousta jälleen vuosikymmenen lopulla. Määrä oli huipussaan vuosina 1932–1934.<ref>Krekola 2006, s. 78–87.</ref>
16. lokakuuta 1939 pidätettiin 272 henkilöä, jotka Valpo arvioi SKP:n johtaviksi toimijoiksi. Valpon luettelo käsitti yhteensä 3 793 nimeä. Pidätetyt kuitenkin vapautettiin pian.<ref>Rentola 1994, s. 154.</ref> Talvisodan aikana vangittiin [[turvasäilö]]ihin 199 kommunistina pidettyä, jotka valikoituivat ensisijaisesti vanhan maineen eivätkö akuutin toiminnan perusteella.<ref>Rentola 1994, s. 188–189.</ref> Suurin osa vapautui sodan aikana ja viimeiset vappuna 1940.<ref>Rentola 1994, s. 216.</ref> 30. heinäkuuta 1940 alkaen pidätettiin [[Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seura|SNS:n]] johtohenkilöitä. Elokuun puolivälissä vangittuna oli 28 ystävyysseuralaista.<ref>Rentola 1994, s. 246–250.</ref> Vasemmistoa vastaan suunnatut salaiset tarkkailutoimet tehostuivat, kun Valpon ohella tehtävää ryhtyivät hoitamaan armeijan Vastavakoilutoimisto sekä sosialidemokraattien ja porvareiden [[Suomen Aseveljien Liitto|Aseveliliitto]].<ref>Rentola 1994, s. 255–257.</ref> Pidätykset laajenivat joulukuussa ja 9. tammikuuta 1941 turvasäilöissä oli 102 henkilöä. Valpo pyrki pidättämään kaikki SNS:n johtotasolla toimineet kommunistit ja paikallisten seurojen johtajat.<ref name="rentola94s291">Rentola 1994, s. 291, 333.</ref>
Rivi 421 ⟶ 427:
Valpon lakkauttamista valmisteltaessa neuvostotiedustelu rakensi [[sotilastiedustelu]]a jatkaneen verkoston, joka muotoutui etenkin entisen sotilastoimiston kommunistityöntekijöistä. Verkosto limittyi kaaderiosastolta johdettuun SKP:n sisäiseen tiedusteluun ja vakoilu kytkettiin siten puoluetoimintaan. Verkostoa johti kaaderiosastolla työskennellyt [[Veikko Sippola]] puheenjohtaja Aaltosen tukemana. Verkostosta tietoinen SKP:n ydinjohto hyväksyi (ohitseen harjoitetun) tiedustelutoiminnan, mutta tapausten noustua julkisuuteen puolue joko kiisti ne tai vaikeni asiasta. Monet kommunistit hyväksyivät Neuvostoliiton auttamisen kaikin keinoin, mutta jäsenistön keskuudessa esiintyi myös kritiikkiä vakoilua kohtaan. Neuvostoliitto alkoi vähentää kommunistien käyttöä vakoojina 1950-luvun puolivälissä kaikissa maissa. SKP:hen läheisesti liittyviä henkilöitä ei jäänyt kiinni vakoilusta vuoden 1956 jälkeen ja puolueorganisaatio pidettiin jatkossa erossa toiminnasta. Vastustajien ohella NKP pyrki valvomaan omilla verkostoillaan myös SKP:tä jo 1940-luvun puolivälistä alkaen.<ref>Rentola 1997, s. 244, 250, 276, 281–284, 290, 292–295.</ref>
Kimmo Rentolan mukaan [[Stalin]] hylkäsi ajatuksen [[kansandemokratia]]-mallin soveltamisesta Suomeen kesällä 1950, kun maailmanpoliittinen tilanne muuttui [[Korean sota|Korean sodan]] syttymisen myötä.<ref>Rentola 1997, s. 140, 142.</ref> Sodan laajenemista ennakoiden NKP alkoi painottaa SKP:n luotettavuuden ja iskukyvyn vaalimista, jolloin Neuvostoliiton linjauksia uskollisesti seurannut SKP eristäytyi muusta suomalaisesta yhteiskunnasta.<ref>Rentola 1997, s. 174–175 .</ref> [[Nikita Hruštšov|Hruštšovin]] teoria [[rauhanomainen rinnakkaiselo|rauhanomaisesta rinnakkaiselosta]] puolestaan sisälsi idean siitä, että kapitalististen maiden siirtyminen sosialismiin nopeutuisi yhteistyöpolitiikan avulla. Neuvostoliitto pyrki tekemään Suomesta teorian soveltamisen näyteikkunaa ja SKP:n saaminen takaisin hallituksiin nousi siten aiempaa keskeisemmälle sijalle NKP:n politiikassa.<ref>Rentola 1997, s. 411, 488.</ref
==Koulutustoiminta==
SKP aloitti toimitsijoiden poliittisen koulutuksen Pietarissa keväällä 1920. Kesällä 1921 kurssit siirrettiin [[Lempaala]]an, jossa toimintaa organisoi [[Kullervo Manner]]. Koulutus keskittyi sosialismin teoriaan, mutta kursseilla opetettiin myös maanalaisessa puoluetyössä tarpeellisia taitoja kuten salakirjoitusta ja aseenkäyttöä.<ref>Krekola 2006, s. 56.</ref> Loppuvuonna 1921 muodostettiin Pietariin Suomalainen Puoluekeskuskorkeakoulu, josta syksyllä 1922 tuli osa [[Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopisto]]n suomalais-virolaista (Pietarin) osastoa. Osastoa johtivat suomalaisista [[Yrjö Sirola]], [[Juho Latukka]], [[Leo Laukki]] ja [[Kustaa Rovio]]. LVKY:ssä koulutettiin kaadereita ensisijaisesti neuvostoyhteiskunnan poliittishallinnollisia tarpeita varten. 1920- ja 1930-luvuilla Neuvostoliitossa opetettiin suomeksi myös monissa muissa eritasoisissa oppilaitoksissa. Vuosina 1924–1931 kouluissa sovellettiin [[laboratorinen plaani|laboratoriseksi plaaniksi]] kutsuttua kokeellista [[pedagogiikka]]a, joka hylkäsi muun muassa perinteiset opettajaroolit.<ref>Krekola 2006, s. 32, 60–67.</ref>
Kominternin Kansainvälisen [[Lenin-koulu]]n suomalaissektorilla ja koulua edeltäneillä kursseilla opiskeli vuosina 1926–1938 ainakin 141 suomalaista kommunistia. Suomalaisia opettajia koulussa toimi 26, joista useimmat kuuluivat SKP:n johtoon. Oppilaat omaksuivat neuvostomarxismin teorian ja stalinistisen toimintakulttuurin, jotka välittyivät siten osaksi maanalaista suomalaista kommunismia. Useimmat oppilaista siirtyivät Suomeen puoluetyöhön vuoden peruskurssin suoritettuaan. Täysi oppimäärä jatkokursseineen kesti kolme vuotta. Jatkosodan jälkeen (puoluelinjalla horjumatta pysyneet) Lenin-koulun kävijät sijoitettiin vähintään piiritason toimitsijoiksi kansandemokraattisiin järjestöihin.<ref name="krekola2006s14">Krekola 2006, s. 14, 32–34, 358, 406–407.</ref> Suomalaisia opiskeli Neuvostoliitossa myös Kominternin sotilaspoliittisilla erikoiskursseilla 1930-luvun alussa.<ref>Krekola 2006, s. 36, 210-214.</ref> SKP:n kursseja järjestettiin 1920- ja 1930-luvulla myös Tukholmassa.<ref>Krekola 2006, s. 56–59.</ref> 1930-luvun puolivälin jälkeen Suomesta lähti opiskelijoita Moskovaan seuraavan kerran vasta vuonna 1955.<ref>Rentola 1997, s. 341.</ref>
Suomessa kommunistien linjan mukaista opintotoimintaa järjestettiin 1920-luvun alkupuolella etenkin [[Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto|sosialistisissa nuorisojärjestöissä]]. Järjestöjen lakkauttamisen jälkeen muodostettiin [[Suomen kommunistinen nuorisoliitto#Opintoyhdistysliike|opintoyhdistysliike]], jonka keskus oli [[Opintotyön Neuvontayhdistys]] (1926–1930). Julkisen opiskelun ohella kommunistit opiskelivat salaisissa soluissa, joiden oppimateriaalit olivat kiellettyjä.<ref>Krekola 2006, s. 73–75.</ref> Poliittiset vangit käyttivät vapaa-aikansa opiskeluun, jota sai 1920-luvulla harrastaa varsin vapaasti ja syntyi käsite "[[Tammisaaren yliopisto]]". Toiminta tapahtui vankilaneuvostojen laatimien opinto-ohjelmien mukaisesti. Kurinpito vankiloissa alkoi tiukentua vuodesta 1928 alkaen ja 1930-luvulla kiellettiin muun muassa omat muistivihkot, poliittinen kirjallisuus ja vankienväliset keskustelut. Opiskelu vaikeutui, mutta ei loppunut.<ref>Krekola 2006, s. 79, 81–83, 86–88.</ref> Monet leninkoululaiset jäivät Suomessa kiinni ja koulussa opittua sovellettiin varsinkin vankiloissa.<ref name="krekola2006s14"/>
Järjestäytyessään 1940-luvulla kansandemokraattinen liike tarvitsi nopeasti runsaasti toimitsijoita ja pätevistä oli puutetta. Ensimmäiset valtakunnalliset puoluekurssit järjestettiin Helsingissä toukokuussa 1945. Samoihin aikoihin alettiin suunnitella pysyvää puoluekoulua, joka aloitti toimintansa [[Lauttasaari|Lauttasaaren]] [[Myllykallio]]ssa vuoden 1946 alussa. Alkuvuonna 1946 päätettiin koulun pohjalta muodostaa [[kansankorkeakoulu]]tasoinen [[sisäoppilaitos]]. Syyskuussa aloittanut [[Sirola-opisto]] sai [[kansanopisto]]lain mukaista valtionapua. Opisto siirrettiin Hämeenlinnaan syksyllä 1947, ja se toimi [[Vanajanlinna]]n kartanossa (1990-luvulle asti). Sirola-opiston koulutuksen perusta oli yhdeksän kuukautta kestänyt pääkurssi, jonka ohella tarjottiin erilaisia lyhyempiä alkeis-, täydennys-, jatko- ja kesäkursseja. Vuosina 1946–1976 pääkurssin suoritti 1 855 opiskelijaa. SKP:n ja lähiyhteisöjen suositukset olivat oppilasvalinnan keskiössä.<ref>Oinonen 1976, s. 8–9, 15–17, 21–23, 38, 44, 91, liite 2<.</ref> Lyhyempiä kursseja jatkettiin opiston rinnalla Lauttasaaressa, josta muodostettiin [[Sirolan kurssikeskus]]. Vuonna 1947 Lauttasaareen perustettiin [[Sirolan koulukoti]], ja syksyllä 1948 siellä aloitti toimintansa myös [[Sirolan kirjeopisto]], joka seurasi vuodesta 1945 toiminutta SKP:n kirjeopistoa. Vuonna 1951 rakennukset purettiin ja kurssikeskus sekä koulukoti lakkautettiin. Kirjeopisto jatkoi toimintaansa kunnes se yhdistettiin KSL:n kirjeopistoon vuonna 1964.<ref>Oinonen 1976, s. 25, 35–37.</ref>
Puolueen valistustoiminnan (ja muun) talouden tukemiseksi perustettiin kesäkuussa 1945 [[Yrjö Sirolan Säätiö]]. YSS avusti taloudellisesti kansandemokraattisia keskusjärjestöjä, myönsi lainoja ja takauksia paikallisille toimijoille ja osti kommunistien perustamien yhtiöiden osakkeita. 1950-luvulla säätiön toiminta alkoi keskittyä yhä enemmän nimenomaan kansanvalistustyöhön ja vuonna 1959 säännöistä poistettiin maininnat kirjallisuuden, lehdistön, työväentalojen, tieteen ja taiteen tukemisesta.<ref>Oinonen 1976, s. 13–15, 43.</ref>
Vuonna 1945 kansandemokraattiset järjestöt liittyivät [[Työväen Sivistysliitto]]on ja kommunistit alkoivat hyödyntää liiton kursseja.<ref>Oinonen 1976, s. 9.</ref> Liikkeen oma sivistysjärjestö [[Kansan Sivistystyön Liitto]] perustettiin lokakuussa 1964, kun SKDL:n kannattajat erosivat TSL:stä.
==Tiedonvälitys==
Rivi 454 ⟶ 474:
* {{Kirjaviite | Nimeke = Sopimusyhteiskunnan synty I. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1944–1956 | Julkaisija = Otava | Vuosi = 2005 | Tekijä = Tapio Bergholm |Isbn = 951-1-20418-1 }}
* {{Kirjaviite | Nimeke = Sopimusyhteiskunnan synty II. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1956–1969 | Julkaisija = Otava | Vuosi = 2007 | Tekijä = Tapio Bergholm | Isbn = 978-951-1-21744-2 }}
* {{Kirjaviite | Nimeke = Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938 | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi = 2006 | Tekijä = Joni Krekola | Selite = Bibliotheca historica 103 | Isbn = 951-746-864-4 }}
* {{Kirjaviite | Nimeke = "Kallis toveri Stalin!" Komintern ja Suomi | Julkaisija = Edita | Vuosi = 2002 | Tekijä = Natalia Lebedeva, Kimmo Rentola & Tauno Saarela (toim.) | Isbn = 951-37-3568-0 }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Veli-Pekka Leppänen | Nimeke = Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964-1970 | Julkaisija = Edita | Selite = Väitöskirja | Vuosi = 1999 | Isbn = 951-37-2785-8}}
* {{Kirjaviite | Nimeke = Ohranasta oppositioon. Kommunistit Helsingissä 1944–1951 | Julkaisija = SKP:n Helsingin piirijärjestö; kustantaja Kansan Sivistystyön Liitto | Vuosi = 1994 | Tekijä = Veli-Pekka Leppänen | Isbn = 951-9455-41-8 }}
* {{Kirjaviite | Nimeke = Kotkan lailla. Sirola-opiston historiikki | Julkaisija = KOY Savon Sana | Vuosi = 1976 | Tekijä = Teemu Oinonen }}
* Jukka Paastela: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism, Aleksanteri Institute, 2003, Kikimora publications, Series B, 1455-4828 ; 27 ISBN 952-10-0755-9
*{{Kirjaviite | Tekijä = Kimmo Rentola | Nimeke = Kenen joukoissa seisot. Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945 | Vuosi = 1994 | Julkaisija = WSOY | ISBN = 951-0-19201-5 }}
| |||