Ero sivun ”Ristiretket” versioiden välillä

99 merkkiä lisätty ,  7 kuukautta sitten
p
linkit
(ristiretket eivät alkaneet muslimeja vastaan, kuten aiemmin oli väitetty)
p (linkit)
Ristiretkien sotilaallinen menestys johtui osaltaan siitä, että vastavoimana olleessa [[Seldžukit|seldzukkivaltakunnassa]] oli siirrytty heimorakenteeseen perustuneeseen appanaasi-järjestelmään, jonka tuloksena valtakunta oli murentunut itsenäisten sotaherrojen hallitsemiin pieniin alueisiin.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Esposito, J.L.|Nimeke=The Oxford History of Islam|Vuosi=2000|Sivu=372|Julkaisija=Oxford University Press}}</ref>
 
Myöhemmin ristiretkiä tehtiin myös [[Eurooppa|Euroopassa]] olevia [[Pakanuus|pakanallisia]] tai [[Kerettiläisyys|harhaoppisina]] pidettyjä maita ja kansoja vastaan muun muassa [[Itämeri|Itämeren]] etelärannikolle. Tosin Itämeren piirissä tehdyillä sotaretkillä ei läheskään aina ollut paavin antamaa ristiretkijulistusta tukenaan, eivätkä aikalaiset välttämättä muutenkaan pitäneet niitä ristiretkinä: tällöin ristiretki-nimitys on syntynyt vasta myöhemmän historiankirjoituksen yhteydessä. MerkittäviäTämä olivatkoskee myösesimerkiksi katolisenEerik kirkonPyhän kerettiläisiksi katsomia ryhmiä vastaan Etelä-[[Ranska]]ssaEnsimmäinen jaristiretki [[BöömiSuomeen|ristiretkeä Suomeen]]ssä. tehdyt ristiretket.
 
Merkittäviä olivat myös katolisen kirkon kerettiläisiksi katsomia ryhmiä vastaan Etelä-[[Ranska]]ssa ja [[Böömi]]ssä tehdyt ristiretket.
 
== Ristiretkien taustaa ==