Ero sivun ”Korkeusmittari” versioiden välillä

'''Korkeusmittarilla''' mitataan [[korkeus|korkeutta]] haluttuun referenssitasoon verrattuna. Tyypillinen referenssitaso on keskimääräinen [[merenpinnan korkeus]].

 

2000-luvulla korkeusmittarin toimintaperiaatteita on kolme. Mukana kuljetettavat laitteet perustuvat joko [[ilmanpaine]]en mittaamiseen, [[GPS|GPS-paikannukseen]] tai näiden yhdistelmään. Kolmas, vanhin, menetelmä perustuu [[teodoliitti|teodoliitteihin]] ja [[trigonometria]]an, jossa [[kolmio]]n yksi sivu voidaan laskea toisen sivun ja kulmien avulla. Tätä käytetään perinteisesti [[maanmittaus|maanmittauksessa]], esimerkiksi tielinjojen suunnittelussa ja [[arkeologia|arkeologisten]] kohteiden kartoituksessa. Teodoliitin rinnalla käytetään myös [[takymetri]]a ja [[vaaituslaite|vaaituslaitteita]].<ref>{{Verkkoviite| Osoite=http://www.maankaytto.fi/arkisto/mk204/mk204_86_puttonen.pdf| Nimeke = Arkeologin kartoitustyöt| Tekijä = Puttonen S. ja Seitsonen O.| Julkaisija = Maankäyttö | Ajankohta = 2004}}</ref>

 

 

On tyypillistä, että absoluuttinen korkeus (esimerkiksi juoksulenkin lähtöpiste) määritetään GPS:n avulla ja muutos tähän painemittauksen avulla.<ref>[http://www.frwd.fi/fi/index.php?22 FRWD Outdoor Sports]</ref>

* [[standardi-ilmakehä]]n alarajan paineeseen 1013,25 hPa verrattuna (QNE-asetus eli [[painekorkeus]]).

 

 

Matalalla lentävissä ilma-aluksissa ja risteilyohjuksissa on käytetty tutkakorkeusmittareita, joka mittaa korkeuden siten, että ilmanpaine ja ilman lämpötila ei aiheuta virheitä mitattuun korkeuteen. Nopeasti matalalla lentävät lentokoneet ovat 1960-luvultä lähtien käyttäneen "maastoa seuraavia tutkia" (terrain-following radar).