Ero sivun ”Kampakeraaminen kulttuuri” versioiden välillä

48 merkkiä lisätty ,  3 kuukautta sitten
p
On oletettu, että kampakeraamisen kulttuurin väestö 5&nbsp;200–2&nbsp;000&nbsp;eaa. puhui mahdollisesti suomalais-ugrilaista kieltä, koska se asui suurin piirtein samalla alueella kuin näitä kieliä myöhemmin puhuneet ihmiset.<ref name="Museovirasto" /> Kulttuurin muodostumiseen ei kuitenkaan näytä liittyneen suuria kansainvaelluksia, vaan kampakeramiikka ilmaantui ilman että muussa esineistössä, elinkeinoissa tai yhteiskuntarakenteessa olisi todettavissa muutoksia.
 
Kampakeraaminen väestö hautasi kuolleensa [[Punamultahauta|punamullan]] kera. Vainajan mukana alettiin laittaa hautaan runsaasti esineitä, kuten piikivikärkiä ja meripihkakoruja. Länsi-Suomesta ([[Jäkärlän ryhmä]]) on löytynyt kampakeraamisen kulttuurin asuinpaikkojen läheisyydestä, samoilta alueilta hautoja, jotka on reunustettu hiekkakivilaatoilla tai joissa on hiekkakivipääty. Viimeaikaisimman tutkimuksen mukaan nämä haudat on ajoitettu vasta [[esiroomalainen rautakausi|esiroomalaiseen rautakauteen]].
 
Sädekiviliuskeesta työstettiin kirveitä ja talttoja. [[Kvartsi]]sta valmistettiin nuolenpäitä. [[Piikivi]] oli peräisin [[Valdain ylänkö|Valdain ylängöltä]] Venäjältä. Tikareissa ja koruissa käytettiin muun muassa [[Skandit|Kölivuorten]] punaliusketta ja [[Ääninen|Äänisen]] viherliusketta. [[Meripihka]] oli peräisin todennäköisesti [[Liettua]]sta.
 
Kampakeraamiselta ajalta on peräisin esimerkiksi suurin osa [[Suomen kalliomaalaukset|Suomen kalliomaalauksista]]. Löytöihin kuuluvat myös pienet saviset ihmishahmot esimerkiksi [[Vantaa]]n [[Jokiniemi|Jokiniemen]] idoli, joka on noin 5&nbsp;000 vuotta vanha.<ref>Museovirasto: http://www.nba.fi/fi/arkeologia</ref>
[[Tiedosto:Punamultahauta Laukaalta.jpg|pienoiskuva|[[Laukaa|Laukaan]] Hartikasta löytynyt punamultahauta. Kuvassa näkyy myös haudassa säilyneitä liuskerenkaita.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:AKD18615:1|nimeke=Hauta 5, taso 50 cm|julkaisu=www.finna.fi|viitattu=2018-01-24|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>]]
Jotkut kielitieteilijät[[kielitieteilijä]]t ja arkeologit[[arkeologi]]t olettavat, että kampakeramiikan esiintymisalue vastaa suurin piirtein varhaiskantasuomea puhuneen väestön asumaa aluetta.<ref>Museovirasto: http://www.nba.fi/fi/skm_opetus_esihist_tulost_1</ref>
 
=== Kampakeraamiset saviastiat ===