Ero sivun ”Potentiaali (kielitiede)” versioiden välillä

| esimerkki = Lähtenen.<br>päässee

}}

 

Esimerkiksi ''lähtenen'' = ''ehkä lähden'' tai '' lienen lähtenyt'' = ''olen ehkä lähtenyt''. Potentiaalin tunnus on ''-ne-'', mutta sen n-kirjain [[assimilaatio|assimiloituu]] edeltävän l:n, s:n ja r:n kanssa (''pää'''ss'''ee, pu'''rr'''ee, tu'''ll'''ee''). Toisaalta silloin kun se liitetään t-loppuiseen vartaloon, loppu-t assimiloituu n:n kanssa (''tie'''nn'''ee''). Kun potentiaalin tunnus liitetään -k-loppuiseen vartaloon, loppu-k korvautuu h:lla (''te'''hn'''ee''). Verbeillä, joilla on vokaalivartalon lisäksi konsonanttivartalo, potentiaalin tunnus liittyy kirjakielessä aina suoraan konsonanttivartaloon, joten sellaiset konsonanttivartalon omaavien verbien potentiaalimuodot kuin ''menenee'', ''tulenee'', ''purenee'', ''juoksenee'', ''tietänee'', ''tekenee'' katsotaan virheellisiksi. ''Olla''-verbillä on epäsäännöllinen potentiaali, jonka juuri on ''lie-'' (''Johtaja '''lienee''' silloin matkoilla'', ei "ollee"). Sen sijaan passiivin potentiaali muodostetaan olla-verbin vartalosta (''oltaneen''). Olla-verbin aktiivin säännöllisiä potentiaalimuotoja (''ollen'', ''ollet'' jne.) ei yleis- ja kirjakielessä saa käyttää, vaikka niitä eräissä murteissa käytetäänkin. Eräissä murteissa muoto ''lienee'' on partikkeli, esimerkiksi ''Matti lienee tulee illalla kotiin'', ''Maija lienee on siellä''. Yleiskielessä ''lienee'' esiintyy vain verbinmuotona: ''Matti tullee illalla kotiin'', ''Maija lienee siellä''. [[Kaisa Häkkinen]] on arvellut, että ''lie''-alkuinen potentiaali on aivan eri etymologista alkuperää kuin ''olla''-verbi muuten, että kyseessä on alkujaan kaksi eri verbiä, jotka ovat sekoittuneet toistensa paradigmaan<ref>Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja</ref>.