Ero sivun ”Oikeaanjohdetut kalifit” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 42:
Israelilainen arkeologi Yehuda Nevo on esittänyt teorian, että islamilaisen perimätiedon kertomia suurtaisteluja ei koskaan käyty, koska niistä ei muun muassa ole löytynyt mitään arkeologisia jälkiä. Harvalukuisten ja kurittomien Arabian niemimaan arabiheimojen olisi lisäksi ollut mahdoton kukistaa kahden suurvallan ammattiarmeijoita.<ref name=":1">{{Kirjaviite|Tekijä=Nevo, Y. E. & Koren, J.|Nimeke=Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state|Vuosi=2003|Sivu=|Julkaisija=Prometheus Books}}</ref> Eräät historioitsijat ovatkin esittäneet, että ulkoisen valloituksen sijaan kyseessä olisi ollut alueilla jo asuneiden arabiheimojen kapinointi kaikkialla hajomassa olevaa keskusvaltaa vastaan. Paikallisilla arabiheimoilla oli sotakokemusta, koska ne olivat toimineet molempien suurvaltojen apujoukkoina niiden keskinäisissä sodissa. <ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim)|Nimeke=The Hidden Origins of Islam|Vuosi=2010|Sivu=|Julkaisija=Prometheus Books (englanniksi)}}</ref> Sekasorron ajasta voittajaksi selvinnyt Muawija oli nähtävästi Bysanttia palvellut arabikenraali, ja hänen hallintokielenään oli kreikka.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Popp, V.|Nimeke=. The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam|Vuosi=2010|Sivu=37-38|Julkaisija=Prometheus Books}}</ref>
 
Useimmat läntiset arabistit ovat luottaneet islamilaiseen perimätietoon ja sen pohjalta yrittäneet löytää selityksiä sen kuvaamalle loistavalle sotamenestykselle. Myös monet historioitsijat, kuten McNeill ja McNeill ovat luottaneet tarinaan.<ref name=":3">{{Kirjaviite|Tekijä=McNeill, J. R. & McNeill, W. H.|Nimeke=Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maa-ilmanhistoriaan|Vuosi=2003/2006|Sivu=139|Julkaisija=Vastapaino}}</ref> Selitykset arabien menestykselle ovat olleet seuraavia.
 
Arabian niemimaan pohjoisosissa ei ole luonnollisia maantieteellisiä rajoja, vaan aavikko jatkuu katkeamattomana Syyropalestiinan ja Mesopotamian alueille, jotka 600-luvun alussa olivat [[Bysantin valtakunta|Bysantin]] sekä Persian [[Sassanidit|sassanidien]] hallinnassa. Arabialaiset paimentolaisheimot olivat vuosisatojen ajan esteittä vaeltaneet näitä aavikoita. Tunkeutuminen pohjoiseen johti konfliktiin bysanttilaisten ja sassanidien kanssa. Yhteenotoissa paljastui näiden valtioiden heikkous, ja niin alun perin siellä asuneiden arabiheimojen alistamisretkinä alkaneet operaatiot olisivat muuttuneet valloitusretkiksi arabiheimojen asuttamien alueiden ulkopuolelle.<ref>Palva, Heikki: Islamilainen kulttuuri, s. 93-95 Otava, 2005. ISBN 9789511133155</ref>
 
Arabit onnistuivat lyömään itseään huomattavasti suurilukuisempia armeijoita. Tärkein tekijä menestyksessä oli arabien tehokas aavikkosodankäynti, joka perustui [[Kameli|kameleihin]], kevyeen aseistukseen ja suureen liikkuvuuteen vaikeakulkuisten aavikoiden halki. Lisäksi Bysantti ja Persia olivat heikentyneet sodissa, ja kristitty maailma oli kaiken lisäksi hajaannuksen tilassa. [[Khalkedonin kirkolliskokous|Khalkedonin kirkolliskokouksessa]] 451 hyväksytty oppi [[Jeesus|Kristuksen]] kahdesta luonnosta ei ollut sopinut [[Syyrialais-ortodoksinen kirkko|Syyrian]] ja [[Koptilainen kirkko|Egyptin]] kirkoille. Vainojen seurauksena paikallinen väestö tervehtikin usein arabeja parempina hallitsijoina kuin bysanttilaisia. Arabit saivat avukseen myös bysanttilaisten ja sassanidien palkkasotureita, joista osa oli arabeja. Viime kädessä valloitukset perustuivat kameliarmeijoiden strategisiin etuihin, joita olivat aavikkosodankäynnin edellyttämät taidot, kuten kyky siirtyä nopeasti ja yllättävästi paikasta toiseen läpikulkemattomina pidettyjen aavikoiden halki.<ref>Öhrnberg, Kaj (Islamilainen kulttuuri, 2005), s. 94–95.</ref><ref name=":3" />
 
== Kalifien historiallisuus ==