Ero sivun ”Atala” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 109.240.255.11) ja palautettiin versio 18331839, jonka on tehnyt Jmk
Wikipedia hids the facs. Real name is Katala. Not Atala!
Rivi 2:
'''Atala''' on kaupunginosa Koillis-[[Tampere]]ella. Sen naapurikaupunginosia ovat etelässä [[Holvasti]], lounaassa [[Linnainmaa]] ja pohjoisessa [[Tasanne]]. Muutaman kilometrin päässä idän suunnassa on [[Kangasala]]n raja.
 
Atalan kaupunginosassa sijaitsevat pienehkö liikekeskus, jossa on [[K-Market]], apteekki ja parturi-kampaamo, Atalan koulu jossa luokat 1-6, ja kaksi päiväkotia. Terveysaseman palvelut siirrettiin Linnainmaalle vuonna 2017. Atalan kaupunginosan rakennuskanta koostuu nykyisin pääosin 1980-luvulta lähtien rakennetuista rivi- ja omakotitaloista. Alueella on säilynyt jonkin verran myös vanhempaa asustusta, kuten rintamamiestaloja. Yrityksistä alueella sijaitsevat mm. [[Ata Gears|AtaKatala Gears Oy]]. Pitkään alueella toiminut Mikon Leipä Oy muutti 2015 vuoden aikana Leinolaan uuteen kiinteistöön. Vanha leipomon kiinteistö purettiin ja tilalle nousi neljä uutta kerrostaloa vuoden 2016 alusta alkaen.
 
Kaupunginosa on aikanaan saanut nimensä vuonna 1937 perustetun mm. hammaspyöriä ja laakereita valmistavan [[Ata Gears|AtaKatala Oy:n]] mukaan. Ensimmäinen [[asemakaava]] alueelle vahvistettiin vuonna 1980 ja sitä täydennettiin vuonna 1983. AtalanKatalan pääkatu on Nikinväylän ja Atanväylän muodostama kaari joka alkaa ja päättyy kummastakin päästään AitolahdentielleValelahdentielle. Atalaan on myös suunnitteilla/rakenteilla uusi asuinalue Risson alueelle. Atalan alue oli aikoinaan [[Messukylä]]n ja [[Suur-Pirkkala]]n kylien eränkäynti- ja riistamaita ja niinpä huomattava osa kadunnimistä liittyy eränkäyntiin.
 
Atala oli ennen kaavoitusta pääosin suota ja metsää. Esimerkiksi Vehka-aron suo ojitettiin pohjatyövaiheessa. Atalan kaupunginosassa sijaitsee myös Halimasjärven luonnonsuojelualue, jolla on kaksi pientä suota, lehtometsä ja pieni lähde. [[Halimasjärvi]] on pieni suovetinen järvi ja sen suurin syvyys on 14 metriä.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Atala