Ero sivun ”Tervakoski” versioiden välillä

104 merkkiä poistettu ,  2 vuotta sitten
kh
(kh)
{{Viitteetön}}
[[Tiedosto:Tervakosken-tehdäs1900.jpg|thumb|right|300px|Tervakosken paperitehdas Alasjärven suunnalta noin vuonna 1900 vanhanvanhassa postikortin kuvassapostikortissa.]]
'''Tervakoski''' on kylä [[Janakkala]]n kunnassa ja samalla sen toinen kylätaajama [[Turenki|Turengin]] ohella. Vuonna 2004 kylässä oli noin 4 750 asukasta. Kylä on muuttovoittoinen.
 
== Historia ==
Tervakosken historia alkaa jo [[Keskiaika|keskiajalta]]. SijaitsihanPaikka paikkasijaitsi [[Alasjärvi|Alasjärvestä]] [[Kernaalanjärvi|Kernaalanjärveen]] laskevan joen [[koski|kosken]] kohdalla. NämäSijainti olivatoli oleelliset tekijät määrittelemäänkeskeinen eteläisen Janakkalan kehitystä määrittelevä tekijä. Koski oli hyvä [[mylly]]npaikka, ja sellainen paikalla on ollut josatoja ikimuistoisista ajoista alkaenvuosia. Parhaimmillaan koskessa jauhoi [[vilja]]a alueen talonpojille kolmekin myllyä. Myllyt olivat [[maatalousyhteiskunta|maatalousyhteiskunnalle]] ratkaisevia toimintokeskuksia, ja niiden omistusoikeudet olivat usein suurtenkin kiistojen aiheita. Näin Tervakoski on siten ollut hämäläinen [[teollisuus]]keskus jo viitisensataa vuotta. Vuonna 1780 rakensivat [[Gabriel Brunow]] ja ratsumestari [[Karl Gustaf Uggla]] kosken rannalle kaksiraamisen [[saha]]n hyödyntämään alueen metsävaroja.
 
Tervakosken muodostivat kosken rantatilat Hovilan [[ratsutila]] ja Talolan eli Alimyllyn [[rälssitila]], jotka olivat myllyjen ansiosta alueen [[kantatila|kantatiloja]]. Samasta syystä niistä tuli myös [[säätyläiset|säätyläistiloja]], ja sen jälkeen ns. [[Suomenruotsalaiset|parempien ihmisten]] asuminen Tervakoskellatilat onovat sävyttänytsävyttäneet kylän elämää aina nykyisyyteen saakka. Talola kuului varhaisimpina aikoina Melkkolan kylään. Tämän tilan ja siihen kuuluvat kaksi myllyä myi [[Turun tuomiokapituli]]n jäsen, kaniikki Erik Jaakonpoika, vuonna 1490 Maunu Laurinpoika Grisefotille. Grisefot luovutti vuonna 1501 Talolan [[Turun tuomiokirkko|tuomiokirkolle]]. Vuonna 1542 tila, joka olisi kirkon tila, joutuipäätyi [[Kustaa Vaasa]]n reforminRuotsissa toteuttaman [[Uskonpuhdistus Ruotsissa|uskonpuhdistuksen]] yhteydessä valtiolle.
Tervakosken historia alkaa jo [[Keskiaika|keskiajalta]]. Sijaitsihan paikka [[Alasjärvi|Alasjärvestä]] [[Kernaalanjärvi|Kernaalanjärveen]] laskevan joen [[koski|kosken]] kohdalla. Nämä olivat oleelliset tekijät määrittelemään eteläisen Janakkalan kehitystä. Koski oli hyvä [[mylly]]npaikka ja sellainen paikalla on ollut jo ikimuistoisista ajoista alkaen. Parhaimmillaan koskessa jauhoi [[vilja]]a alueen talonpojille kolmekin myllyä. Myllyt olivat [[maatalousyhteiskunta|maatalousyhteiskunnalle]] ratkaisevia toimintokeskuksia ja niiden omistusoikeudet olivat usein suurtenkin kiistojen aiheita. Näin Tervakoski on ollut hämäläinen [[teollisuus]]keskus jo viitisensataa vuotta. Vuonna 1780 rakensivat [[Gabriel Brunow]] ja ratsumestari [[Karl Gustaf Uggla]] kosken rannalle kaksiraamisen [[saha]]n hyödyntämään alueen metsävaroja.
 
Kuten yleensä, joutui Talola läänityksen kohteeksi. Aluksi se oli läänitettynä kamarikirjuri Hans Thomassonille ja sen jälkeen lakitieteiden tohtori Anders Olofssonille. Jonkin aikaa tila oli läänitettynä myös [[Pontus de la Gardie]]lla, joka joutui sukulaissuhteeseen itse kuninkaaseen [[Juhana III]]|Juhana III:een]] naituaansolmittuaan avioliiton tämän ja [[Kaarina Hannuntytär|Kaarina Hannuntyttären]] avioliiton ulkopuolella syntyneen vanhimman tyttären [[Sofia Gyllenhjelm|Sofian]] kanssa. Nuorempia sisaruksia olivat Julius ja Lucretia. Juhana oli erityisen kiintynyt nuorimpaan tyttäreensä Lucretiaan ja lahjoitti mm.hänelle Talolanmuun hänellemuassa Talolan vuonna 1577. Lucretia kuoli kuitenkin nuorena vuonna 1585. Tämän jälkeen tilaTila siirtyi sitten Brita de la Gardielle, joka oli Pontus de la Gardien ja Sofia Gyllenhjelmin tytär. Hovilan ratsutilan omistivat 1500-luvulla Antti Olavinpoika ja Cecilia Luukkantytär, jolta [[Janakkala]]n kappalaisen Jaakko Teckaleniuksen leski Kaarina osti sen vuonna 1665. Vuonna 1683 tilan osti Kaarinalta 400 [[taalari]]lla everstiluutnantti Arvid Reinhold [[Brunow]]. Tila meni perintönä ensiksi Jakob Göran Brunowille, jolta se siirtyi Adam Reinhold Brunowille ja tältä puolestaan Gabriel Brunowille. 22. helmikuuta 1783 Gabriel Brunow myi Hovilan tilan Hämeenlinnan pormestaripormestarille Gottlieb Johnille ja lääninkamreeri [[Johan Nordenswan]]ille. Tämä Hovilan kauppa oli alkuna Tervakosken kartanon synnylle. 5. lokakuuta 1797 tehdyllä kauppakirjalla Hovila, mylly ja sahalaitos siirtyivät Nordenswanin omistukseen. 9. joulukuuta 1799 Johan Nordenswan osti myös Talolan rälssitilan, jonka omistajana tällöin oli everstiluutnantti Knut von Troil. Näin olivat Tervakosken molemmat suuret tilat yhden ja saman omistajan hallussa. Tervakosken kartano oli syntynyt. Johan Nordenswanin nuorin poika [[Gustaf Georg Nordenswan]] osti vuonna 1800 puolet Punganmaan uudistilasta Antti Erkinpoika Punkalta. Toisen puolen tilasta hän sai haltuunsa ostamalla sen vuonna 1806 Juho Jaakonpojalta.
Tervakosken muodostivat kosken rantatilat Hovilan [[ratsutila]] ja Talolan eli Alimyllyn [[rälssitila]], jotka olivat myllyjen ansiosta alueen [[kantatila|kantatiloja]]. Samasta syystä niistä tuli myös [[säätyläiset|säätyläistiloja]] ja sen jälkeen ns. [[Suomenruotsalaiset|parempien ihmisten]] asuminen Tervakoskella on sävyttänyt kylän elämää aina nykyisyyteen saakka. Talola kuului varhaisimpina aikoina Melkkolan kylään. Tämän tilan ja siihen kuuluvat kaksi myllyä myi [[Turun tuomiokapituli]]n jäsen, kaniikki Erik Jaakonpoika, vuonna 1490 Maunu Laurinpoika Grisefotille. Grisefot luovutti vuonna 1501 Talolan [[Turun tuomiokirkko|tuomiokirkolle]]. Vuonna 1542 tila, joka olisi kirkon tila, joutui [[Kustaa Vaasa]]n reformin yhteydessä valtiolle.
 
Kuten yleensä, joutui Talola läänityksen kohteeksi. Aluksi se oli läänitettynä kamarikirjuri Hans Thomassonille ja sen jälkeen lakitieteiden tohtori Anders Olofssonille. Jonkin aikaa tila oli läänitettynä myös [[Pontus de la Gardie]]lla, joka joutui sukulaissuhteeseen itse kuninkaaseen [[Juhana III]]:een naituaan tämän ja [[Kaarina Hannuntytär|Kaarina Hannuntyttären]] avioliiton ulkopuolella syntyneen vanhimman tyttären [[Sofia Gyllenhjelm|Sofian]]. Nuorempia sisaruksia olivat Julius ja Lucretia. Juhana oli erityisen kiintynyt nuorimpaan tyttäreensä Lucretiaan ja lahjoitti mm. Talolan hänelle vuonna 1577. Lucretia kuoli kuitenkin nuorena vuonna 1585. Tämän jälkeen tila siirtyi Brita de la Gardielle, joka oli Pontus de la Gardien ja Sofia Gyllenhjelmin tytär. Hovilan ratsutilan omistivat 1500-luvulla Antti Olavinpoika ja Cecilia Luukkantytär, jolta [[Janakkala]]n kappalaisen Jaakko Teckaleniuksen leski Kaarina osti sen vuonna 1665. Vuonna 1683 tilan osti Kaarinalta 400 [[taalari]]lla everstiluutnantti Arvid Reinhold [[Brunow]]. Tila meni perintönä ensiksi Jakob Göran Brunowille, jolta se siirtyi Adam Reinhold Brunowille ja tältä puolestaan Gabriel Brunowille. 22. helmikuuta 1783 Gabriel Brunow myi Hovilan tilan Hämeenlinnan pormestari Gottlieb Johnille ja lääninkamreeri [[Johan Nordenswan]]ille. Tämä Hovilan kauppa oli alkuna Tervakosken kartanon synnylle. 5. lokakuuta 1797 tehdyllä kauppakirjalla Hovila, mylly ja sahalaitos siirtyivät Nordenswanin omistukseen. 9. joulukuuta 1799 Johan Nordenswan osti myös Talolan rälssitilan, jonka omistajana tällöin oli everstiluutnantti Knut von Troil. Näin olivat Tervakosken molemmat suuret tilat yhden ja saman omistajan hallussa. Tervakosken kartano oli syntynyt. Johan Nordenswanin nuorin poika [[Gustaf Georg Nordenswan]] osti vuonna 1800 puolet Punganmaan uudistilasta Antti Erkinpoika Punkalta. Toisen puolen tilasta hän sai haltuunsa ostamalla sen vuonna 1806 Juho Jaakonpojalta.
 
== Tervakosken paperitehdas ==
 
{{Pääartikkeli|[[Tervakosken paperitehdas]]}}
Tervakosken paperitehdas perustettiin kosken rannalle 1818 ja muutettiin koneelliseksi vuonna 1853. HelsinkiläisetTehtaan ostivat 1856 helsinkiläiset kauppiaat [[A. F. Wasenius]] ja [[J. L. Borgström ostivat tehtaan 1856]]. Tämän jälkeenSittemmin tehtaan osakkeita on enemmässä määrin omistanut muun muassa [[Suomen Pankki]]. [[Stora Enso]]n omistuksen jälkeen tehdas on kuulunut itävaltalaiselle [[Trierenberg Group]]ille. Nykyään tehdas kuuluu [[Delfort Group]]in omistukseen.
 
Tervakosken paperitehdas perustettiin kosken rannalle 1818 ja muutettiin koneelliseksi vuonna 1853. Helsinkiläiset kauppiaat A. F. Wasenius ja J. L. Borgström ostivat tehtaan 1856. Tämän jälkeen tehtaan osakkeita on enemmässä määrin omistanut muun muassa [[Suomen Pankki]]. [[Stora Enso]]n omistuksen jälkeen tehdas on kuulunut itävaltalaiselle [[Trierenberg Group]]ille. Nykyään tehdas kuuluu [[Delfort Group]]in omistukseen.
 
== Uusi elämä ==
Tervakosken kylätaajaman kohtalo oli vaakalaudalla 1980-luvulla, kun saneeraukset koettelivat kannattamatonta tehdasta. Kyläyhteisön elämään uutta piristysruisketta merkitsi moottoritien valmistumien 1990-luvun puolivälissä Helsingistä Hämeenlinnaan. Vajaan tunnin ajomatka on houkutellut varsinkin lapsiperheitä muuttamaan omakotitaloihin Tervakoskelle, jossa on kunnan palveluista löytyvätpalveluita: niin päiväkodit, kirjastot, terveyskeskukset kuin koulutkin aina lukioon saakka. SEO- Ja ABC-huoltoasemilta saa normaalipolttoaineiden lisäksi myös pienelle taajamalle tärkeää polttoöljyä. Tervakoski Oy:n aikanaan rakentamat palvelut, kuten [[Tervakosken uimahalli|uimahalli]], ovat siirtyneet kunnan omistukseen, ja näin kylätaajaman palvelurakenne on suhteellisen hyvä.
 
Tervakosken kylätaajaman kohtalo oli vaakalaudalla 1980-luvulla kun saneeraukset koettelivat kannattamatonta tehdasta. Kyläyhteisön elämään uutta piristysruisketta merkitsi moottoritien valmistumien 1990-luvun puolivälissä Helsingistä Hämeenlinnaan. Vajaan tunnin ajomatka on houkutellut varsinkin lapsiperheitä muuttamaan omakotitaloihin Tervakoskelle, jossa kunnan palveluista löytyvät niin päiväkodit, kirjastot, terveyskeskukset kuin koulutkin aina lukioon saakka. SEO- Ja ABC-huoltoasemilta saa normaalipolttoaineiden lisäksi myös pienelle taajamalle tärkeää polttoöljyä. Tervakoski Oy:n aikanaan rakentamat palvelut, kuten [[Tervakosken uimahalli|uimahalli]], ovat siirtyneet kunnan omistukseen ja näin kylätaajaman palvelurakenne on suhteellisen hyvä.
 
== Puuhamaa ==
Tervakosken tunnetuin kohde lienee lapsille tarkoitettu [[Puuhamaa]]. Parhaimmillaan kesäpäivinä siellä on noin 4 500 kävijää. Puuhamaa työllistää kesäisin nuoria työntekijöitä. Puuhamaan omistaa espanjalainen [[Aspro Parks|Aspro Ocio S.A.]], joka osti koko [[Puuharyhmä Oyj]] osakekannan, [[Puuhamaa]]n astuessa pörssiin vuonna 2007.
 
Tervakosken tunnetuin kohde lienee lapsille tarkoitettu [[Puuhamaa]]. Parhaimmillaan kesäpäivinä siellä on noin 4 500 kävijää. Puuhamaa työllistää kesäisin nuoria työntekijöitä. Puuhamaan omistaa espanjalainen [[Aspro Ocio S.A.]], joka osti koko [[Puuharyhmä Oyj]] osakekannan, [[Puuhamaa]]n astuessa pörssiin vuonna 2007.
 
== Katso myös ==
77 866

muokkausta