'''Vuorioikeus''' (''vuorikäräjät'') oli [[1700-luku|1700-luvun]] [[Ruotsi]]n tapa hallita [[ruukki|ruukkeja]] ja yleensäkin raudantuotantoa. Rautahallintoa johti [[vuorikollegio]], kaivosalan keskusvirasto joka sijaitsi Tukholmassa. Paikallisvalta kuului '''vuorimestareille''', jotka jakoivat maan vuorimestaripiireihin.<ref>[http://kouluweb.vaala.fi/lukio/povilus/Ruotsin.html Kouluweb.Vaala] {{deadlink}}</ref> Suomessa oli kolme vuorikäräjäpiiriä: Uudenmaan, Hämeen sekä Turun- ja Porin läänit muodostivat ensimmäisen piirin, toisen Vaasan ja Oulun läänit sekä kolmannen Viipurin, Kuopion ja Mikkelin läänit.<ref>[http://www.porstuakirjastot.fi/files/80/sepat_ruukin.htm Porstuakirjastot.fi]{{deadlink}}</ref> Vuorimestari tarkasti ruukkien toiminnan ja toimi vuorikäräjien puheenjohtajana kussakin ruukissa kerran vuodessa. Käräjät käsittelivät oikeudellisia, hallinnollisia ja tuotannollisia kysymyksiä.
Suomen siirryttyä Venäjän valtaan 1809 jäi vuorikäräjille vain rikosoikeudelliset tehtävät, ja 1854 Suomen vuorikäräjät lakkautettiin kokonaan <ref>[http://www.gtk.fi/aineistot/kaivosteollisuus/vuorilaitos1809-1858.htm geologian tutkimuskeskus] {{deadlink}}</ref>
