Ero sivun ”Jordan Peterson” versioiden välillä

1 merkki poistettu ,  4 kuukautta sitten
Kirjoitusvirheen korjaus.
(→‎Arviot: derrida tulkinta raatikaisen mukaan olkinukke)
(Kirjoitusvirheen korjaus.)
Vuonna 1999 Peterson julkaisi pääteoksensa ''Maps on Meaning'', jossa hän yritti selittää uskontojen ja myyttien psykologista ja biologista perustaa yhdistelemällä Carl Gustav Jungin teoriaa arkkityypeistä muun muassa neuro-, evoluutio- ja persoonallisuuspsykologiaan.<ref name=":4" /> Lisäksi Peterson yritti selittää teoksessaan totalitarististen järjestelmien psykologista perustaa, aihetta, johon hän suhtautuu ilmeisen intohimoisesti (Peterson on esimerkiksi täyttänyt asuntonsa keräilemällään neuvostoliittolaisella propagandataiteella).<ref name=":4" /> Teos ei saavuttanut laajempaa tunnettuutta, ja Peterson jatkoi uraansa professorina ja tutkijana ja alkoi julkaista luentojaan YouTubessa.
 
Syksyllä 2016 Peterson nousi äkisti kansainväliseeni julkisuuteen julkaistuaan YouTube-kanavallaan videon, jossa julisti kieltäyvänsä käyttämästä keinotekoisia pronomineja, jos häneltä sitä - Ontariossa valmisteilla olleen C 16 -lain perusteella - vaadittaisiin. Petersonista muodostui nopeasti julkinen intellektuelli, ja hän pääsi osallistumaan julkiseen keskusteluun, missä hän kritisoi voimakkaasti [[postmodernismi]]a ja [[Poliittinen korrektius|poliittista korrektiutta]]. Peterson on sittemmin saanut merkittävää maailmanlaajuista näkyvyyttä [[Tiedotusvälineet|tiedotusvälineissä]] ja [[Sosiaalinen media|sosiaalisessa mediassa]].<ref name="HSAS" /><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.hs.fi/nyt/art-2000005691971.html | Nimeke = Jordan B. Peterson aloitti käskemällä nuoria vetelyksiä siivoamaan huoneensa, ja pian hänestä tuli internet-oikeiston palvoma älykkö – mutta kuka hän oikein on? | Tekijä = Torvinen, Pekka | Julkaisu = Nyt | Ajankohta = 23.5.2018 | Julkaisija = Sanoma | Viitattu = 17.7.2018 }}</ref><ref name="chronicle">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.chronicle.com/article/What-s-So-Dangerous-About/242256 | Nimeke = What's So Dangerous About Jordan Peterson? | Tekijä = Bartlett, Tom | Julkaisu = The Chronicle of Higher Education | Ajankohta = 17.1.2018 | Viitattu = 17.7.2018 |ietf-kielikoodi=en }}</ref><ref name="NYT">{{Verkkoviite | Osoite = https://www.nytimes.com/2018/01/25/opinion/jordan-peterson-moment.html | Nimike = The Jordan Peterson Moment | Tekjiä = David, Brooks | Julkaisu = The New York Times | Ajankohta = 25.1.2018 | Viitattu = 17.7.2018 |ietf-kielikoodi=en }}</ref> Lisäksi hän on pitänyt iihailijoilleenihailijoilleen yksityisiä esitelmiä esimerkiksi Raamatun tulkinnasta ''Maps of Meaning'' -teoksessaan esittämän filosofian valossa ja kiertänyt maailmaa saarnaamassa ''self help'' -oppejaan bestselleriksi nousseen ''12 elämänohjetta'' -kirjansa julkaisukiertueella.
 
Peterson ei puhu akateemiseen tyyliin, vaan luonnehtii itseään preeriasaarnaajaksi. Hän kiertää maailmalla puhumassa keskeisistä aiheistaan. Hän esiintyi Suomessa marraskuussa 2018.<ref name=HSJL>{{Lehtiviite | Tekijä = Jaakko Lyytinen | Otsikko = Verkon saarnamies saapuu Suomeen | Selite = kolumni |Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 15.9.2018| Sivut = A 5| www = | Viitattu = 15.9.2018 }}</ref>