Ero sivun ”Armas Äikiä” versioiden välillä

Äikiästä tuli [[Karjalan kirjailijaliitto|Karjalan kirjailijaliiton]] puheenjohtaja vuonna 1940 ja [[Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta|Karjalais-Suomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan]] Korkeimman Neuvoston taideasiain hallinnon päällikkö [[11. heinäkuuta]] [[1940]]. Äikiä laati sanoituksen tasavallan kansallislauluun, [[Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan hymni]]in.<ref>Karjalan-Suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavallan valtiohymni (www.heninen.net) [http://heninen.net/karjalantasavalta/vanhahymni_f.htm linkki]</ref>

[[Suomen kansallisteatteriKansallisteatteri|Kansallisteatteri]] esitti syksyllä 1948 [[Jean-Paul Sartre]]n näytelmää ''[[Likaiset kädet]]'', jossa pääosanäyttelijä [[Aku Korhonen]] oli naamioitu [[Josif Stalin|Staliniksi]]. Kritiikit olivat muuten hyvät, mutta Äikiän kirjoituksessa [[Työkansan Sanomat (1945)|Työkansan Sanomiin]] 12. lokakuuta 1948 otsikolla "Kansallisteatterin”Kansallisteatterin tökerö teko"teko” syytettiin teatteria Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden vahingoittamisesta. Kun Äikiän artikkeleita luettiin Neuvostoliitossa, se herätti siellä huomiota ja oli aiheena yhdessä [[Nootti|nootissa]], jonka seurauksena näytelmän esityksen loppuivat.<ref name=SK/>

Vuonna 1952 Äikiä ajautui konfliktiin [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]]:n [[Vapaa Sana (sanomalehti)|Vapaan Sana]]n päätoimittaja [[Raoul Palmgren]]in kanssa. Palmgren piti DLP:n toimittamaa materiaalia julkaisukelvottomana ja korjaili tekstejä. Äikiän ''Viljo Veijon'' nimellä julkaisemia romaaneja hän piti taiteelliselta arvoltaan vähäisinä. Äikiä voitti kiistan, sillä Palmgren jätti marraskuun lopussa eroanomuksensa SKP:lle, ja SKDL:n liittotoimikunta vapautti hänet päätoimittajan tehtävistä 15. joulukuuta 1952.<ref>Haikara, s. 102–111.</ref> Tilalle nimitettiin [[Jarno Pennanen]]. Vuoden 1956 loppukesästä Äikiä nimitettiin lyhyeksi aikaa Työkansan Sanomien vt. päätoimittajaksi lomalle siirretyn [[Mauri Ryömä]]n tilalle, jolloin hänen tehtäväkseen muodostui Ryömän käynnistämän avoimesti puolueen ongelmia ruotineen lehdistökeskustelun taltuttaminen.<ref>Veli-Pekka Leppänen: ''Ohranasta oppositioon; Kommunistit Helsingissä 1944–1951'', s. 837. KSL, Helsinki 1994.</ref>

Äikiä joutui konfliktiin [[Kiila (yhdistys)|Kiilan]]n puheenjohtajan [[Arvo Turtiainen|Arvo Turtiaisen]] ja monen muun vasemmistokirjailijan kanssa. Kiila päätyi ÄkiänÄikiän aatteellisten kannattajien haltuun. Äikiä julkaisi vuonna 1948 runokokoelman ''Henkipatto'', jota [[Elvi Sinervo]] kritisoi rytmiltään kömpelöksi.<ref name=Liukkonen/> Äikiä julkaisi Viljo Veijon nimellä satiiriset romaanit ''Lotta Hilpeläinen'' 1951 ja ''Sinisten silmien tähden'' 1952. Hän sanoitti myös poliittisia [[kisällilaulu]]ja ja agitaatiorunoutta sekä suomensi [[Aleksandr Puškin]]in, [[Mihail Lermontov]]in ja [[Vladimir Majakovski]]n runoja.<ref name="KB" /> Majakovski-suomennokset ovat saaneet kiitosta<ref name=Liukkonen/>.

Viimeisinä vuosina Äikiän kirjoitustyö jäi vähäiseksi alkoholismin vuoksi. Hän kuoli Helsingissä [[20. marraskuuta]] [[1965]].<ref name=Liukkonen/> Viimeisenä elinvuonnaan hän ei mitä ilmeisimmin työskennellyt lainkaan: hänen [[Kansan Arkisto]]ssa säilytetystä vuoden 1965 tammikuussa leimatusta [[Yleinen Lehtimiesliitto|Yleisen lehtimiesliiton]] myöntämästä [[lehtimieskortti|lehtimieskortistaan]] puuttuu merkintä lehdestä tai lehtipalvelusta sekä poliisiviranomaisen leima ja kuittaus kohdasta, jonka mukaan kortin haltijalla on pääsy poliisin yleisöltä sulkemiin tilaisuuksiin ja paikkoihin. Äikiän artikkeleita ei enää vuoden 1965 lehdistä löydy.{{Lähde}}

Kommunisti-lehden päätoimittaja [[Inkeri Lehtinen]] kirjoitti artikkelissaan hautajaisista, että "koko”koko kansanvaltainen Suomi oli saattamassa suurta johtajaansa"johtajaansa”. Äikiän uurna laskettiin [[Malmin hautausmaa]]lle [[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP:n]] johtohenkilöiden yhteishautaan. Uurnan laskivat [[Aimo Aaltonen]] ja [[Ville Pessi]] presidentti [[Urho Kekkonen|Urho Kekkosen]] tehtävään määräämän poliisivartion valvonnassa. Presidentin käskystä muiden saattajien läsnäoloa ei sallittu.{{Lähde}}