Ero sivun ”Merikilpikonnat” versioiden välillä

Merikilpikonnien koko vaihtelee lajeittain. Heimon suurin laji on [[liemikilpikonna]], jonka kilpi on 150 cm pitkä ja jonka paino on 35–200 kiloa. Heimon pienin laji on puolestaan [[bastardikilpikonna]], jonka kilpi on 70-senttinen ja jonka paino on 5–40 kiloa. Merikilpikonnat ovat muutoin hyvin samanlaisia. Kaikki merikilpikonnalajit ovat sopeutuneet hyvin merielämään. Niiden selkä- ja vatsakilven välissä on vanhaa perua olevat sisäreunuslevyt. Lajien verraten suuri kallo on täysin luutunutta ja sen takaosassa on matala painauma. Yläleuassa on sarveisaineen muodostama kärki, joka on koukkumainen, alaspäin kaartuva. Selkäkilpi on matala, jotta vedenvastus olisi mahdollisimman pieni. Vatsakilpi ei ole kovin laaja ja se on vain osittain luutunut, eivätkä kylkiluiden päät kiinnity siihen. Kilpi on rakenteeltaan muutoin samantapainen kuin muillakin kilpikonnilla. Merikilpikonnien raajat ovat muuntuneet melamaisiksi, ja niissä on yksi tai kaksi kynttä kussakin. Merikilpikonnat uivat pitkillä eturaajoillaan melomalla ja takaraajat toimivat peräsimenä. Maalla merikilpikonnat liikkuvat vaivalloisesti. Ne käyttävät kaikkia raajojaan ja tekevät äkillisiä ponnahduksia, mutta eteneminen on hidasta. Merikilpikonnat eivät pysty kunnolla vetämään päätään kuoren sisään. Kilpikonna on yleensä vihreän sävyinen.

* Lahti, S., Heikkilä, M. & Viitanen, J. (toim.) (1980): Zoo Suuri eläinkirja Osa 5: Kalat, sammakkoeläimet, matelijat. WSOY. ISBN 951-0-08250-3.

* Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H. (1993): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 5: Matelijat, sammakkoeläimet, linnut. Weilin + Göös. ISBN 951-35-4690-X.