Ero sivun ”Koiviston I hallitus” versioiden välillä

Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan hallitus erosi aina [[Suomen presidentinvaali|presidentinvaalin]] yhteydessä, vaikka lainsäädäntö ei tällaista menettelyä edellyttänytkään. Niinpä edellinen pääministeri [[Rafael Paasio]] jätti hallituksensa eronpyynnön [[Suomen presidentinvaali 1968|vuoden 1968 presidentinvaali]]n jälkeen ja [[Suomen valtiovarainministeri|valtiovarainministeri]]nä vuoden 1967 loppuun saakka toiminut,<ref name = Väliaika>[http://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/m2/145 Koivisto, Mauno Henrik] Ministerin tiedot, Ministerit, Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917, Historiaa, Tietoa valtioneuvostosta, Valtioneuvosto</ref> hiljattain [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtajaksi tullut [[Mauno Koivisto]] kokosi uuden hallituksen entiselle [[kansanrintama]]pohjalle. Jatkuvuutta osoitti keskeisten ministerien – ulkoministeri [[Ahti Karjalainen]], oikeusministeri [[Aarre Simonen]], sisäasiainministeri Antero Väyrysen sekä valtiovarainministerien Eino Raunio ja [[Ele Alenius]] – jatkaminen tehtävissään. Ulkopoliittisen ripittäytymisen tehnyt SDP:n vahva mies [[Väinö Leskinen]] nousi hallitukseen yhdeksän vuoden tauon jälkeen.<ref name="Zetterberg">Seppo Zetterberg (toim.): ''Suomen historian Pikkujättiläinen'', s. 871–872. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14263-0.</ref>

 

 

Koiviston ensimmäisen hallituksen merkittäviin saavutuksiin kuului [[tulopoliittinen kokonaisratkaisu]]. Ratkaisu oli suunniteltu [[valtakunnansovittelija]] [[Keijo Liinamaa]]n vuonna [[1967]], ja se hyväksyttiin vain vähän aikaa hallituksen muodostamisen jälkeen. Siirtyminen kokonaisratkaisun mukaiseen indeksittömään järjestelmään vaati hintojen ja palkkojen säännöstelyvaltuuksien palauttamista hallitukselle: eduskunta hyväksyi tämän ilman viivytyksiä. Hallituksen toimikaudella toteutettiin tai pantiin alulle myös joukko tärkeitä sosiaalipoliittisia uudistuksia, kuten [[kansaneläke|kansaneläkkeen]] [[perhe-eläke|perhe-eläkkeet]], yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkejärjestelmät ([[YEL]] ja [[MYEL]]) sekä uusi alkoholilaki, johon liittyi [[keskiolut|keskioluen]] myynnin vapauttaminen vuoden 1969 alussa. Lääkkeeksi maatalouden kasaantuneeseen ylituotanto-ongelmaan otettiin lehmien teurastuspalkkiot ja peltojen "paketointi", mikä merkitsi sitä, että valtio maksoi korvausta viljelijälle, joka jätti peltonsa viljelemättä.<ref name="Zetterberg"/> Tämä oli johdonmukaista maatalouspolitiikkaa, mutta se osoittautui poliittiseksi pommiksi, joka räjähti Keskustan käsiin [[eduskuntavaalit 1970|vuoden 1970 eduskuntavaaleissa]].<ref>Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 250. Helsinki: Otava, 1987.</ref>