Ero sivun ”Déraciné” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ipr1 (keskustelu | muokkaukset)
p Pieni kirjoitusvirhe korjattu.
Rivi 31:
Pelissä pelataan [[Keijukainen|keijukaisella]], jota maanpäälliset ihmiset eivät voi aistia, eikä havaita, koska keijukaisten fyysinen olemus perustuu toiseen ulottuvuuteen. Maan ulkopuolisena olentona keijukainen kokee maanpäälisen ajan pysähtyneen paikoilleen. Tämän lisäksi ihmiset eivät voi nähdä, eivätkä millään muullakaan tavalla aistia keijukaisia. Tämä tarkoittaa sitä ettei pelaaja voi esim puhua, tai näyttäytyä ihmisille, vaan joutuu elämään eristyksissä kaikesta maanpäälisestä elämästä.
 
Pelaaja voi vaikuttaa maanpäällisiin asioihin käyttämällä apunaan vedettävää kelloa. Kellon avulla pelaaja voi keltakelata maanpäällistä aikaa eteen tai taaksepäin. Täten pelaaja voi vaikuttaa asioihin esim siirtämällä jotain esinettä, ja tämän jälkeen kelaamalla ajalla eteenpäin, jolloin esineen siirtämisen aiheuttama vaikutus näkyy pelaajalle. Pelaajan tavoite on aikaa manipuloimalla saada ihmiset huomaamaan että hän on olemassa.
 
== Tarina ==