Ero sivun ”Madame de Pompadour” versioiden välillä

15 merkkiä poistettu ,  5 kuukautta sitten
p
Kauniista nuoresta vaimosta tuli tunnettu henkilö Pariisissa, ja monet kuuluisuudet kuten [[Voltaire]], [[ensyklopedia]]n tekijät [[Diderot]] ja [[D’Alembert]] vierailivat hänen salongissaan.<ref name="HC">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.historychannel.com.au/this-day-in-history/madame-de-pompadour-is-born/ | Nimeke = Madame de Pompadour Is Born | Julkaisu = History Channel | Viitattu = 26.4.2017 }}</ref> Pariisissa oli tuohon aikaan arviolta 500 000 asukasta ja moni nykyinen nähtävyys, kuten Place de la Concorde ja Panthéon odottivat rakentamistaan. Nykyisessä mielessä käsitettäviä ravintoloita oli vähän ja siksi varakkaiden rouvien, kuten Jeannen, emännöimät salongit olivat tärkeitä kohtauspaikkoja. Niissä keskusteltiin asioista, joista tuli vaatimuksia vuoden 1789 [[Ranskan suuri vallankumous|vallankumouksessa]]. Jeanne oli noussut yhteiskunnan portaikossa ylemmälle tasolle, mutta hän halusi päästä vieläkin korkeammalle. <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, 15-29</ref>
 
Jeanne näki kuningas Ludvig XV:n ensimmäisen kerran Sénartin metsässä syksyllä 1743, missä kuningas oli saksanhirvijahdissa. Vaikka Jeanne ei kuulunutkaankuulunut metsästysseurueeseen, hän oli jotenkin tullut metsään ja hankkiutunut paikkaan, jossa kuningas näkisi hänet. Naiskauneutta arvostanut majesteetti kiinnitti huomionsa heti Jeanneen. Miten tämä kohtaaminen onnistuttiin järjestämään on jäänyt historioitsijoille epäselväksi. <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, s. 35</ref>
[[File:LouisXV-1.jpg|[[Ludvig XV]], maalattu vuonna 1763|thumb|left]]
Kuningas Ludvig XV oli näihin aikoihin kyllästynyt. Hän oli ollut kuninkaana jo 28 vuotta ja hänet oli naitettu Puolan kuninkaan tyttären [[Maria Leszczyńska]]n kanssa ja heillä oli kymmenen lasta, joista tosin kolme oli kuollut aivan pieninä. Kuningas ja kuningatar olivat luonteiltaan vastakkaisia,; kun kuningatar halusi lukea ja tehdä käsitöitä sekä käydä kirkossa, kuningas oli kiinnostunut luonnontieteistä ja erityisesti metsästyksestä. Puolisot tapasivat toisiaan lähinnä valtiollisissa seremonioissa ja jos he joutuivat viettämään aikaansa yhdessä, he eivät keksineet toisilleen mitään sanottavaa. Kuningas oli kyllästynyt myös rakastajattareensa, erääseen herttuattareen ja siirrätti hänet pois hovista. Kuningas oli kyllästynyt ylhäisaatelistosta lähtöisin oleviin naisiin jotka keskustelivat muodollisesti tylsistä ja sopivista asioista. He pitivät kuningasta kaiken keskipisteenä ja kuningas tunsi, että ei voi olla oma itsensä. <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, s. 38- 56</ref>
 
=== Rakastajatar ===
Tilanne oli nyt kuin järjestetty Jeannea varten. HuonomaisestaHuonomaineisesta porvarisperheestä lähtöisin oleva nuori nainen ei kuitenkaan voinut mennä noin vain Versaillesiin ja esittäytyä kuninkaalle. Jeanne tarvitsikin järjestelyitä, joista ei ole säilynyt tietoa. Lopputulos on kuitenkin selvillä,: hän tapasi kuninkaan kahden kesken ja kuningas rakastui. Järjestelyissä ovat tiettävästi olleet mukana isän työnantajat Pâris´n veljekset, Le Normant de Tournehem ja Jeannen serkku, Georges Binet, joka työskenteli kruununprinssin palveluksessa. <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, s.58-59</ref>
[[Tiedosto:Jean-Marc Nattier, Madame de Pompadour en Diane (1746).jpg|thumb|left| Madame de Pompadour kuvattuna metsästyksen jumalatar Dianana,[[Jean-Marc Nattier]]in maalaus.]]
Hovimies Emmanuel de Croyn päiväkirjamerkintöjen pohjalta on päätelty, että kuningas ja Jeanne alkoivat seurustella alkuvuodesta 1745. Jeanne oli aivan erilainen nainen kuin mihin kuningas oli tottunut ja kyllästynyt. Hän oli tavannut erilaisia ihmisiä, lukenut laajalti, puhui aivan erilaisista asioista ja käytti puheessaan meheviä kansanomaisia sutkautuksia, mitä ylhäisaateliston naiset eivät koskaan tehneet. Hovia varten piti vielä järjestää pieni näytös. <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, s.60</ref>
 
Näytökseksi, jossa majesteetti ja Jeanne voisivat muka sattumalta kohdata, valittiin kruununperillisen hääjuhlat. Kuningas järjesti poikansa naimisiinmenon kunniaksi naamiaiset, jossa Jeanne Antoinette esitti paimentolaistyttöä ja Ludvig XV marjakuusta. Tuolloin hallitsijaa ja Versaillesia ei suojeltu ulkopuolisilta ja linnaan saattoi tulla naamiaisiin kuka tahansa jos vain paljasti ovivahdille kasvonsa ja kertoi nimensä. Juhlat olivat suuremmat ja ylellisemmät kuin koskaan aikaisemmin, koko palatsi oli valaistu ja joka sali oli täynnä ruokaa notkuvia pöytiä. Juhlien kustannusten peittämiseksi oli kansalle langetettu ylimääräinen vero. <ref name="BC">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.biography.com/people/madame-de-pompadour-21075947 | Nimeke = Madame de Pompadour | Julkaisu = Biography.com |julkaisija = A&E Television Networks | Viitattu = 26.4.2017 }}</ref><ref name="MH">{{Verkkoviite | Osoite = http://maailmanhistoria.net/artikkelit/rakastajatar-vallankahvassa/ | Nimeke = Rakastajatar vallankahvassa | Tekijä = Thomas Oldrup | Ajankohta = 2011 | Julkaisu = Maailmanhistoria-lehti | Viitattu = 26.4.2017 }}</ref> <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, s.62</ref>
 
Jeannen tulo hoviin oli skandaali. Se, että kuninkaan rakastajatar oli peräisin alhaisesta kansasta, oli kuin isku aateliston kasvoja vasten. Paljon pilaa tehtiin Jeannen vanhempien sukunimestä Poisson (suom. Kala) ja Jeannen vihollisten rustaamia pilkkarunoja kutsuttiin "poissonnadeiksi". <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, s-68, 108</ref>
 
Versailles oli paikka, jossa käytiin vaarallista ja uuvuttavaa peliä kuninkaan suosiosta. Pienestäkin virheestä lensi ulos Versaillesista, eikä ulos lentänyt päässyt yleensä enää koskaan takaisin. Jos joutui epäsuosioon, kuningas määräsi henkilön lähtemään tiluksilleen maakuntiin, mistä hän ei enää koskaan saanut poistua. Kaikki myös yrittivät hankkia kuninkaalta jotain: virkoja, etuoikeuksia ja maatiloja. Kaikkien tuli tehdä olemassaolonsa tiettäväksi kuninkaalle, saada häneltä nyökkäys tai hymy ja onnekkaimmat pääsivät aamulla kuninkaan seremonialliseen heräämiseen tai hänen päivällispöytäänsä. Pettymystä ei saanut koskaan näyttää, kaiken piti olla iloista, joskin äänekäs nauraminen oli ehdottomasti kielletty. Sääntöjä piti noudattaa kirjaimellisesti ja kuninkaan jokaisessa linnassa oli eri säännöt. <ref> Lindqvist, H.: Madame de Pompadour, 2010, s. 75- 78</ref>
7 131

muokkausta