Ero sivun ”Pierre Loti” versioiden välillä

| palkinnot =Ranskan akatemian jäsen<br />Kunnialegioonan suurristi

Viaud sai hyvin perusteellisen [[Protestantismi|protestanttisen]] kasvatuksen, niin että hän kymmenvuotiaana suunnitteli papinuraa. Ajatukset matkoista kaukaisiin maihin alkoivat kuitenkin kiehtoa häntä. Perhe kohtasi vaikeuksia, ja 1866 Viaud lähti Pariisiin pyrkimään [[École Navale]]en, jonne hänet hyväksyttiin seuraavana vuonna. Hän lähti 1869 [[Välimeri|Välimerelle]] ensimmäiselle purjehdukselleen, ja siitä alkoi ura merillä ja matkat kaukomaihin.<ref name=musee/>

Matkoilla Viaud kirjoitti artikkeleita, jotka hän myös kuvitti, ja niitä hän lähetti kotimaahan. Jo tuolloin hänellä oli suunnitelmia romaaneiksi, jotka kuitenkin muotoutuivat lopullisesti vasta myöhemmin. Ensimmäisen romaaninsa ''Aasian tytär'' hän julkaisi nimettömästi 1879. Se kertoo meriupseerista ja [[turkki]]laisesta haareminaisesta ja antaa ensimmäisiä viitteitä hänen kiinnostuksestaan Turkkiin. Seuraava romaani ''Loti’n avioliitto'' ilmestyi 1880 kirjailijanimellä Pierre Loti.<ref name=musee/>

Loti kierteli kaukomaita, mutta oli aika-ajoin komennettuna kotikaupunkiinsa Rochefortiin, jossa hän pitkästyi. Hän sisusti kotinsa itämaisella rekvisiitalla. Hänen tunnetuimpien teostensa ''Veljeni'' (1883) ja ''Islannin kalastaja'' (1886) innoituksena oli kuitenkin kotiseutu Charente. ''Madame Chrysanthème'' (1887) sai herätteitä japanilaisesta [[Nagasaki]]n kaupungista. Sen pohjalta [[Giacomo Puccini|Puccini]] sävelsi 1904 oopperan ''[[Madama Butterfly]]''.<ref name=musee/>

Loti avioitui 1886 Blanche Franc de Ferrièren kanssa. ''Le Roman d’un Enfant'' ilmestyi 1890, ja siinä hän kertoo lapsuudestaan, jota hallitsi voimakastahtoinen äiti. Hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi 1891, mutta valinnan taustalla oli juonittelu [[Émile Zola]]a vastaan. ''Ramuntcho'' syntyi 1896, ja sen innoittajana oli [[Baskimaa (kulttuuris-maantieteellinen alue)|Baskimaa]], jonne hänet oli komennettu. Hänen vuonna 1894 organisoimansa matka [[Pyhä maa|Pyhään maahan]] osoittautui pettymykseksi. Vuonna 1898 Loti kirjoitti ''Judith Renaudinin'', joka on näytelmä hänen Alankomaista Ranskaan paenneista sankarillisista esivanhemmistaan.<ref name=musee/>

Vuonna 1900 alkoi kaksivuotinen matka Kaukoitään ja sieltä Egyptiin ja Turkkiin, ja tuloksena oli kertomuksia: ''Les derniers jours de Pékin'', ''Vers Ispahan'', ''La mort de Pheilae'' ja ''Le Pèlerin d’Angkor'', kaunis tarina siitä, kuinka hän löysi [[Angkor]]in. Hän kirjoitti viimeksi mainitun vuonna 1901, mutta se ilmestyi vasta 1912. Ennen ja jälkeen [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] hän toimi Turkin vapauttamisen puolesta. Hän oli jäänyt eläkkeelle 1910, mutta maailmansodan puhjetessa hän halusi takaisin palvelukseen ja sai nimityksen kenraali [[Joseph Gallieni]]n yhdysupseeriksi[[yhteysupseeri]]ksi. Sotavuosina hän kirjoitti runsaasti raportteja ja propagandasävytteisiä kertomuksia. Kunnialegioonan suurristin ''Grand-Croix’n'' hän sai 1922. Hän kuoli kotiseudullaan [[Hendaye]]ssa 1923.<ref name=musee/>

Loti kuului [[Olavi Paavolainen|Olavi Paavolaisen]] nuoruudenihanteisiin. Hänen muutamien ystäviensä kanssa perustamassaan Torstai-seurassa ihailtiin turmeltuneita kaukomaiden kirjailijoita, joihin Loti kuului.<ref name="Rajala, s. 35">Rajala, s. 35</ref> He ottivat oppia Lotin oopiuminhämyisistä kertomuksista.<ref> name="Rajala, s. 35<"/ref> Lopulta Lotin juuri kuoltua Paavolaisen ja [[Katri Vala]]n valtasi todellinen Loti-kuume, ja he lukivat tämän teoksia ''Loti’n avioliitto'' ja ''Veljeni''. Kuitenkin vasta 1940-luvun alussa Paavolainen lähti Turkkiin kaikkien ”[[Istanbul]]ista haaveilevien kantaisän” Lotin jalanjäljille, kuten [[Panu Rajala]] toteaa Paavolais-elämäkerrassaan ''[[Tulisoihtu pimeään]]''.<ref>Rajala, s. 47, 339</ref>