Ero sivun ”Helsingin suurpommitukset” versioiden välillä

38 merkkiä poistettu ,  5 kuukautta sitten
p
kuvakoon määr pois, w using AWB
p (kuvakoon määr pois, w using AWB)
| vahvuus1 = Ilmatorjuntarykmentti 1
| vahvuus2 = Neuvostoliiton kaukopommitusvoimat 1. yönä 785 lentokonetta, 2. yönä 406 ja 3. yönä 929
| tappiot1 = 146 kuollutta<br />356 haavoittunutta
| tappiot2 = 20 pudotettua konetta
| tappiot3 =
 
==Neuvostoliiton kaukotoimintailmajoukot ADD==
[[Tiedosto:North American B-25 Mitchell.JPG|thumb|right|250pxpienoiskuva|Yhdysvaltalainen B-25]]
Pommituksista vastasivat suoraan Neuvostoliiton korkeimman sodanjohdon eli käytännössä Stalinin alaisuudessa toimineet kaukotoimintailmajoukot {{k-ru|Aviatsija Dalnego Dejstvija|ADD}}, joita oli täydennetty ja vahvistettu Helsinkiä varten tehtävää hyökkäystä varten. ADD:n komentajana toimi marsalkka [[Aleksandr Golovanov]]. ADD oli tottunut ankariin taisteluihin: vuonna 1943 se oli suorittanut yhteensä 75&nbsp;000 pommituslentoa ja pudottanut yli 78&nbsp;000 tonnia pommeja. Konemäärästä puolet oli menetetty tappioina.<ref name="it_lappi">Lappi/Ilmatorjuntaupseeri 1/2001</ref>
 
Hyökkääjän konekannasta valtaosa oli kaksimoottorisia [[Iljušin DB-3|Iljušin-4]]-, [[Lisunov Li-2]], [[B-25 Mitchell]] ja [[A-20 Havoc]] -pommikoneita. B-25 ja A-20 olivat [[Lend-Lease]]-aseapuna Yhdysvalloista Neuvostoliittoon toimitettuja koneita, Lisunov Li-2 oli Neuvostoliitossa lisenssillä valmistettu yhdysvaltalaisen [[DC-3]]-matkustajakoneen pommikoneversio. ADD:llä oli myös kaksi rykmenttiä raskaita nelimoottorisia [[Petljakov Pe-8]]-pommikoneita. Kokonaiskonekanta vuoden 1944 alussa oli 1&nbsp;003 konetta, joista 777 lentokunnossa. Miehistöjä oli 865, joista 732 yölentokelpoisia.<ref name="it_lappi"/>
 
Hyökkäystä oli suunniteltu jo joulukuusta 1943, ja ensimmäinen suunniteltu hyökkäyspäivä oli 8. tammikuuta, mutta huonot sääolosuhteet olivat lykänneet pommitusten ajankohtaa helmikuulle. Hyökkäykset suunniteltiin tarkkuuspommituksina, jokaisella lentoyhtymällä oli oma maalialueensa. Kohteina oli muun muassa 11 kappaletta sotatarvikevarastoja, 17 sotateollisuuslaitosta ja satamat.<ref name="it_lappi"/>
 
Helsingin hyökkäykseen osallistui enimmillään 929 konetta kolmantena hyökkäysyönä, näistä 896 onnistui pommittamaan. Ensimmäisenä hyökkäysyönä koneita oli 785 (pommittavia 728), ja toisena 406 (383). Pommeja pudotettiin kolmena yönä yhteensä 16&nbsp;490 kappaletta, 2&nbsp;604 tonnia. Ensimmäisenä yönä pudotettujen pommien joukossa oli kaksi nelimoottoristen Pe-8-koneiden pudottamaa 5&nbsp;000 kilon pommia.<ref name="it_lappi"/>
== Helsingin ilmapuolustus ==
{{Pääartikkeli|[[Helsingin ilmatorjunta]]}}
Hyökkäysten aikana Helsingin ilmapuolustus oli hyvässä kunnossa. Koko ilmatorjunta-aselajin organisaatio ja vastuualueet oli uudistettu kesällä 1942. Puolustusta oli kehitetty voimakkaasti everstiluutnantti Pekka Jokipaltion komennossa maaliskuusta 1943 lähtien: patterit oli ryhmitelty uudestaan ja viestiyhteyksien parantamiseen oli kiinnitetty erityistä huomiota. Ilmatorjunnan keskitetyksi johtokeskukseksi rakennettiin komentokeskus ''Torni'', josta oli suorat viestiyhteydet pattereille. Puolustusta vahvistettiin merkittävästi vielä puoli vuotta ennen ADD:n pommituslentoja.<ref name="it_takamaa">Takamaa/Ilmatorjuntaupseeri 1/1998</ref> Ilmatorjunnan apuna oli Saksasta ostettuja Freya- ja Würzburg-tutkia sekä Lambda-tulenjohtolaskimia.<ref name="Lappi Peitsara">{{Kirjaviite | Tekijä = Ahti Lappi, Perttu Peitsara | Nimeke = Salainen ase ilmapuolustuksessa| Vuosi = 2012| Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Ilmatorjuntasäätiö | TunnisteIsbn = ISBN 978-951-95594-7-6 | Viitattu = 18.5.2013}}</ref> [[Radiotiedustelu]] oli erittäin kehittynyt ja pystyi antamaan aikaisen varoituksen jo pommikoneiden lähtiessä kotikentiltään.<ref name="ESS">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ess.fi/?article=422270 | Nimeke = Mies, joka rakensi Suomeen maailman tehokkaimman radiotiedustelun| Tekijä = Joel M. Vainonen | Julkaisu = Etelä-Suomen Sanomat Kotimaa | Ajankohta = 21.heinäkuuta.2013| Julkaisija = ESS| Viitattu = 21.7.2013}}</ref> Kalusto oli osin hyvin uudenaikaista ja ilmatorjunnan tiheys oli poikkeuksellisen korkea, jopa parempi kuin [[Moskova]]n vastaava.<ref name="it_lappi"/>
 
===Ilmatorjuntaorganisaatio===
Helsingin ilmapuolustuksesta vastasi Ilmatorjuntarykmentti 1 komentajanaan evl [[Pekka Jokipaltio]]. Pääkaupunkialue oli jaettu pääilmansuuntien mukaan neljään sektoriin, joissa jokaisessa oli ilmatorjuntapatteristo.
 
Merkittävimmässä asemassa oli tärkeimmän hyökkäyssuunnan, kaakkoissektorin Rask.It.Psto 1 , peitenimeltään ''Rata'' [[Santahamina]]ssa, komentajanaan majuri Pentti Paatero. Koillisen sektorin Rask.It.Psto 4 , ''Lato'' [[Viikki|Viikissä]] ja ''Kasa'' [[Roihuvuori|Roihuvuoressa]] komentajanaan majuri Reino Oksanen tulittivat idästä ja kaakosta lähestyviä viholliskoneita. I/It.R 1 [[Käpylä]]n ''Käpy''-patteriston komentaja kapteeni Aksel Marte oli hyökkäysten aikaan komennuksella Saksassa, sijaisina toimivat majuri C. Ehrnrooth ja luutnantti M.P. Reinikainen. Sektorilta löytyi myös ''Taivas''-patteri Taivaskalliolla. Lounaissektorilla toimi II/It.R 1 [[Lauttasaari|Lauttasaaren]] eteläkärjen ''Puisto''-patteristossa. Komentajana toimi majuri Kaarlo Seppälä, Vh.Psto/ItR 1 komentaja. Seppälän komennuksessa oli myös muun muassa ''Paja''-patteri Pajakukkulalla. Torjuntakeskus (It.tsto) ''Torni'' päällikkönään kapteeni [[Aake Pesonen]] oli sijoitettu Helsingin ilmavalvontakeskuksen viereen Korkeavuoren kalliosuojaan.<ref name="it_takamaa"/>
Tulella ei pyritty tuhoamaan koneita, vaan koetettiin estää niiden pääsy kohteeseen. Sulku toimi pelotteena, hyökkäyslaivueet eivät halunneet räjähtävien kranaattien keskelle tai räjähdysten valaisemaksi, mikä merkitsi ilmatorjunnan tai yöhävittäjien kohteeksi joutumista. Pelotusvaikutuksen tehostamiseksi ilmatorjuntatykkien kranaatteja muokattiin poraamalla räjähdyspanoksen yläosasta pala pois, ja näin syntynyt tila täytettiin [[magnesium]]in ja [[alumiini]]n seoksella kranaatin räjähdyksen valoilmiön voimistamiseksi.<ref name="Mäkelä_67">{{Kirjaviite|Tekijä = Mäkelä, Jukka| Nimeke = Helsinki liekeissä| Julkaisija = Werner Söderström osakeyhtiö| Vuosi = 1967| Julkaisupaikka = Helsinki| Sivu = 20 }}</ref> Hyökkäävät koneet väistivät sulkua ja joutuivat pois kaupungin päältä valiten maalikseen vähemmän tärkeitä kohteita. Suomessa menetelmän kokeilemisen aloitti 1941 majuri [[Eino Tuompo (eversti)|Eino Tuompo]], ja kehittelyä jatkoi kapteeni [[Pentti Paatero]] sekä hänen jälkeensä kapteeni [[Aake Pesonen]].<ref name="it_takamaa"/>
 
Sulut oli laskettu ja harjoiteltu valmiiksi. Sulkukehät ulottuivat kilometrin välein 4–14 kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Yhden sulun leveys oli 1–1,5 kilometriä ja korkeus asekantaman rajoissa 6&nbsp;000–7&nbsp;400 metriä. <ref name="it_takamaa"/> Lisäpelottimena käytettiin valonheitinten valokeiloja, joita pyöriteltiin taivaalla. Valokeilaan joutuminen olisi todennäköisesti johtanut viholliskoneen alas ampumiseen.
 
Suotuisissa olosuhteissa pystyttiin johtopatterien tykeillä ampumaan tutkan avulla myös varsinaista tuhoamis- eli seuranta-ammuntaa.
 
===Tutkat ja yöhävittäjät===
[[Tiedosto:Irja-tutka.jpg|thumbpienoiskuva|Ilmatorjunnan tulenjohtotutka Würzburg D, ''”Irja”'', Tuusulan ilmatorjuntamuseossa]]
Ilmapuolustuksen kannalta tärkeäksi muodostuivat Saksasta hankitut kaksi ilmavalvontatutkaa, ''m/39 Raijaa'' (Freya) ja neljä ilmatorjunnan tulenjohtotutkaa, ''Irjaa'' (Würzburg)<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/93428/SK1517_Kauppi_VM.pdf?sequence=2 | Nimeke = TUTKIEN KÄYTTÖ PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMATORJUNNAN OSANA JATKOSODASSA | Tekijä = Ville Kauppi| Julkaisu = Kandidaattitutkielma | Ajankohta = Maaliskuu 2013| Julkaisija = MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU| Viitattu = 20.3.2014}}</ref>. Tutkat paikansivat hyökkäävät koneet ja tehokkailla moderneilla kanuunoilla ammuttu sulkutuli karkotti joukoittain viholliskoneita kääntymään pois kaupungin päältä. Radiotiedustelu havaitsi neuvostoliittolaisten pommikoneiden radioliikenteen jo niiden lähtökentillä ja seurasi radiosuuntimillansa niiden lähestymistä, kunnes saattoivat luovuttaa maalit Raija (Freya) valvontatutkille ja ne puolestaan antoivat maalit Irja (Würzburg) tulenjohtotutkille.<ref name="ESS"/>
 
Tutkiin liittyi tehokas laskinlaitteisto Lambda, joka muunsi mittausarvot tykeille ampuma-arvoiksi. Tutkalla ohjattiin myös valonheittimiä. Käytössä oli yhä myös jo vanhentuneita kuulosuunninasemia.<ref name="Suomen Sotilas"/>
 
Ensimmäisenä pommitusyönä puolustus oli täysin ilmatorjuntatykistön varassa, sillä Suomella ei ollut yötorjuntaan soveltuvia hävittäjiä. Ensimmäisen pommitusyön jälkeen 6. helmikuuta saksalainen [[yhteysupseeri]] kapteeni Kurt Rheindolf pyysi puhelimitse Saksan valtakunnanmarsalkka [[Herman Göring]]iltä yöhävittäjiä ilmatorjunnan tueksi. Saksasta lennettiinkin 12 [[Messerschmitt Bf 109]] G-6 -[[yöhävittäjä]]ä Helsinkiin, koneet saapuivat [[Helsinki-Malmin lentoasema|Malmille]] 12. helmikuuta. Koneissa oli yöhävittäjätoimintaan soveltuva mittarivarustus, mutta ei tutkia. Lentäjät olivat kuitenkin kokeneita ja yötoimintaan tottuneita.<ref>Valtonen 1997 s. 309<name="it_takamaa"/ref><ref name="Suomen Sotilas">Hietala 2005 /Suomen sotilas</ref><ref>Valtonen name="it_takamaa"1997 s. 309</ref>
 
Sivustatukea antoi Tallinnasta käsin toiminut Junkers Ju-88 -koneita käyttänyt tutkin varustettu yöhävittäjälaivue, joita ohjasi tutkalaiva ''Togo'', mutta näiden koneiden alue jäi Helsingin varsinaisen puolustuksen ulkopuolelle. Merkittävä taustatuki he kuitenkin olivat.<ref name="Suomen Sotilas"/>
Helsingissä oli jo ennen talvisodan syttymistä väestönsuojeluasiat kohtuullisella mallilla. Jo vuonna 1934 kaupunginhallitus oli kehottanut taloyhtiöitä rakentamaan kellareihin tilat joihin talon asukkaat voivat vetäytyä ilmahälytyksen sattuessa. Nämä suojatilat eivät olleet tosin kovinkaan loppuun asti kehitettyjä, vaan normaaleja huoneita, joissa kattoa ja seiniä oli tuettu hirsin ja lankuin mahdollisen pommin iskeytymisen ja siitä seuraavan sortumisvaaran pienentämiseksi. Jokaisessa taloyhtiössä piti myös olla [[suojeluvalvoja]], joka ei saanut kuulua reserviin eikä armeijaan muutenkaan, vaan jonka täytyi kuulua nostoväkeen tai olla yli-ikäinen. Vastaavan tehtävänä oli varmistaa, että kaikki asukkaat menevät asianmukaisesti suojapaikkoihin.
 
Lisäksi väestönsuojelulla oli oma erityinen iskujoukkonsa, ns. kuolemankomppania, jonka muodosti noin sata parhaiten koulutettua miestä ja naista; heidät lähetettiin pommitusten aikana sinne missä vaara oli suurin, esimerkiksi taloihin joissa pommituksen särkemät kaasujohdot uhkasivat asukkaiden henkeä; käytäntö oli näyttänyt toimivuutensa jo [[Viipuri]]ssa talvisodan suurpommituksissa 10. helmikuuta ([[Tuhopolttolauantai]]) ja 18. helmikuuta 1940 ([[Tuhon sunnuntai]]), joten sitä jatkettiin.<ref name="pesonen_04"/><ref>Koponen, Viitanen 1940, s. 50 </ref>
 
Ison panoksen kantoi myös Helsingin vakinainen palokunta, nykyinen [[Helsingin kaupungin pelastuslaitos|Pelastuslaitos]], sekä vapaaehtoiset palokunnat ja osaltaan myös [[Hietalahden telakka|Hietalahden telakan]] oma palokunta, jonka ensisijainen vastuualue oli kylläkin itse telakka mutta joka käytännössä huolehti myös ympäröivästä asuinalueesta. Vapaaehtoisten palokuntien panoksen arvoa nostaa entisestään se, että niiden miehitys käsitti sotaan kelpaamattomia ikämiehiä, sotainvalideja sekä juuri ja juuri alle asevelvollisuusiän olevia koulupoikia. Vakinaisen palokunnankin miehet olivat varttuneempaa väkeä, koska hyvin moni nuoremmista oli samoissa tehtävissä etulinjassa.
 
Isompia kalliosuojia oli kaupungissa vain muutama, mutta jatkosodan aikana niitä oli jo riittävästi. Myös sairaanhoito oli turvattu suhteellisen hyvin. Esimerkiksi lastensairaala oli evakuoitu pois pääkaupunkiseudulta. Muutamien sairaaloiden, ei kylläkään kaikkien, alla oli myös kalliotiloja, joihin potilaat voitiin hälytyksen sattuessa siirtää, ja oli myös olemassa ihan erillinen kalliosairaala Suomen Punaisen Ristin sairaalan, nykyisen [[Töölön sairaala]]n, tilojen alla. Sen tilat ovat edelleen olemassa, joskin [[home]]vaurioiden takia nykyään tyhjillään.
==Pommitukset==
===Ensimmäinen pommitusyö 6.–7. helmikuuta===
[[FileTiedosto:Soviet-embassy-Hki-1944.jpg|thumbpienoiskuva|right|180pxupright|[[Bulevardi (Helsinki)|Bulevardin]] ja [[Albertinkatu|Albertinkadun]] kulma: Neuvostoliiton suurlähetystö sai osuman ja paloi ensimmäisenä pommitusyönä.]]
Ensimmäinen pommitusyö oli tuhoisin. Ensimmäiset pommit putosivat kello 19:23. Noin 350 pommia putosi keskustan alueelle ja noin 2&nbsp;500 pommia Helsingin ympärille. Kaikki, myös mereen pudotetut, yhteenlaskettuina pommeja oli noin 6&nbsp;990 kappaletta. Pommitukseen osallistui yhteensä noin 730 puna-armeijan pommikonetta. Pommitus tapahtui kahdessa aallossa, 6. helmikuuta kello 18:51–21:40 ja 7. helmikuuta kello 00:57–04:57.
 
 
===Toinen pommitusyö 16.–17. helmikuuta===
Ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen kaupungin avuksi saapui saksalainen komennuskunta, 1./JG 302, jonka kalustona oli 12 Messerschmitt Bf 109 G-6 -konetta. [[Helsinki-Malmin lentoasema|Malmin lentokentältä]] operoiden saksalaishävittäjät ampuivat alas yhteensä neljä viholliskonetta kahden viimeisen hyökkäysyön aikana suomalaisten ilmatorjuntapatteristojen yhteydessä olevien valonheitinten avustamina.<ref>Valtonen 1997 s. 287</ref> Normaali ilmatorjunta pudotti kaksi neuvostokonetta ja ampui 184 sulkua. Eriteltynä raskas ilmatorjunta ampui 12&nbsp;238 ja kevyt ilmatorjunta puolestaan 5&nbsp;709 laukausta. Nyt myös Santahaminan tulenjohtokone oli saatu korjattua ja patteristo ampuikin tarkkaa seuranta- eli tuhoamisammuntaa tutkansa avulla.
 
Toinen muutos sitten ensimmäisen suurpommituksen oli se, että suuri osa kaupungin asukkaista oli poistunut vapaaehtoisesti kaupungista maalle ja kaupunkiin jääneet asukkaat olivat valmistuneet suojautumaan. Tämä pienensi henkilövahinkoja tuntuvasti. Lisäksi [[Vuosaari|Vuosaareen]] oli pystytetty runsaasti kokkoja, jotka hyökkäyksen alettua sytytettiin palamaan. Täten luotiin vaikutelma, että kaupunki oli idempänä kuin se todellisuudessa olikaan. Tätä tehostettiin vielä sillä, että kaupungin länsiosan valonheittimet pidettiin sammutettuina. Lisäksi Vuosaareen oli sijoitettu erityinen hämäyspatteri ”Pommi” joka tulitti mahdollisimman tiheästi. Tuloksena moni pommikone hyökkäsi autioon Vuosaareen ja pommit pudotettiin metsiin.
 
Tällä kertaa pommittaneita koneita oli 383 kappaletta. Kaupunkiin, merelle ja kaupungin läheisyyteen pudotettuja pommeja oli yhteensä 4&nbsp;317 kappaletta. Kaupungin alueelle niistä osui vain noin sata. Ilmahälytys kaupungissa annettiin kello 20:12. Pommitukset tulivat jälleen kahdessa aallossa: 16. helmikuuta kello 20:12–23:10 ja 23:45 eteenpäin jatkuen aina 17. helmikuuta kello 05:49 asti. Ensimmäisessä aallossa pommikoneet pyrkivät keskitettyyn pommitukseen lähestyen Helsinkiä eri suunnista. Toisessa aallossa ADD:n koneet pyrkivät tuhotehtäviin muutaman koneen ryhmissä, lähestyen Helsinkiä idästä. Kuten ensimmäisen pommituksen yhteydessäkin, Helsingin puolustus oli hälytetty. Suomen radiotiedustelu sai tiedon ja varoitti ADD:n lentokoneista tunti ja 40 minuuttia ennen hyökkäyksen alkua. [[Ilmavalvonta]] antoi puolestaan varoituksen 49 minuuttia ennen h-hetkeä. Ilmatorjunta sai tutkaansa ensimmäiset koneet 34 minuuttia ennen pommituksen alkua. Tässäkin kohdin Malmille sijoitettu kaukotutka oli avainasemassa.
 
Tällä pommituskerralla henkilövahingot olivat huomattavasti pienemmät. 25 henkilöä kuoli ja 29 haavoittui. Rakennuksia tuhoutui 27 kappaletta ja vaurioitui 53 kappaletta.
 
===Kolmas pommitusyö 26.–27. helmikuuta===
[[FileTiedosto:HU-main-building-1944b.jpg|thumb|right|300pxpienoiskuva|[[Helsingin yliopiston päärakennus]] kolmannen pommitusyön jälkeen. [[Turun akatemia]]sta periytyneet mahonkiovet ja [[kateederi]] ynnä muuta irtaimistoa saatiin kannettua ulos palavasta rakennuksesta.]]
26. helmikuuta iltapäivällä havaittiin Helsingin yllä tiedustelukone, mikä enteili hyökkäystä. Vallinnut kirkas sääkään ei tällä kertaa olisi puolustajien eduksi. Taas aikaisimmat havainnot saatiin radiokuuntelulla.
 
Viisi minuuttia myöhemmin, pääasiassa lotista koostuva, pitkin Suomenlahtea levitetty ilmavalvonta antoi varoituksen saapuvista pommikoneista. Kaupungissa pantiin toimeen niin sanottu hiljainen hälytys, kuten ennenkin hyvissä ajoin ennen pommituksia. Tämä merkitsi sitä, että katuvalot sammutettiin, raitiovaunu- ja junaliikenne pysäytettiin, ja jopa radiolähetykset katkaistiin, jotta vihollisen olisi vaikeampi löytää kohteeseensa. Toinen tarkoitus hiljaisella hälytyksellä oli se, että kaupunkilaiset tiesivät varautua tulevaan vaaraan entistä paremmin. Tällä kertaa Vuosaaressa oli myös kiivaasti tulittava raskas ilmatorjuntapatteri lisäämässä hämäystä.
Jälkeenpäin tehtyjen arvioiden mukaan hyökkäyksiin lähteneiden pommikoneiden yhteismäärä oli muutaman kymmenen tarkkuudella samaa luokkaa kuin kuuluisassa [[Dresdenin pommitus|Dresdenin pommituksessa]] noin vuotta myöhemmin, mutta suomalainen torjunta osoittautuikin paljon tehokkaammaksi kuin saksalaisten. Venäläiset koneet olivat lisäksi huomattavasti pienempiä ja kevyemmällä pommilastilla varustettuja kuin länsiliittoutuneiden suuret koneet ja venäläisten lentokuri oli huomattavasti heikompi. Venäläisten käytössä ei ollut – toisin kuin länsiliittoutuneiden – minkäänlaista tutkahäirintää.<ref>Helsingin ilmatorjuntavoitto 1944, DVD</ref>
 
Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta Helsingin pommitusten tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi. Syynä oli, että vain noin sata konetta pääsi sulkutulen ja torjunnan läpi kohteisiinsa, 95 prosenttia koneista väisti sulkuja ja pudotti pomminsa muualle. Läpi päässeistä sadasta koneesta alas ammuttiin 20 pommikonetta.<ref name="it_lappi"/>
 
Kolmessa pommituksessa ihmisiä kuoli yhteensä 146 ja 356 haavoittui. Kuolleista kuusi oli sotilaita. Taloja tuhoutui täysin 109. Sirpalevaurioita tuli noin 300 taloon ja 111 taloa syttyi palamaan. Eräs merkittävimpiä aineellisia tuhoja oli Yliopistoon tullut pommiosuma, joka tuhosi suuren osan Lääketieteen historian museon kokoelmista sekä vaurioitti pahasti [[Wäinö Aaltonen|Wäinö Aaltosen]] parhaana pidettyä veistosta, korkokuvaa ''"Vapaus seppelöi nuoruuden"'' (1940).<ref> Veikko Huttunen: Vuosisadat vierivät 3, s. 291 </ref>
 
Vaurioitunut alkuperäisteos siirrettiin vuonna 1945 Helsingin yliopiston pääsalin viereiseen saliin ja vuonna 1959 valmistunut korvaava kaksoiskappale sen alkuperäiselle paikalle pääsaliin.
 
Sodan päätyttyä Helsinkiin saapui puolta vuotta pommitusten jälkeen liittoutuneiden [[valvontakomissio]]. Komission puheenjohtaja kenraalieversti [[Andrei Ždanov]] oli hämmästynyt todetessaan hyökkäysten aiheuttamat vähäiset vauriot kaupungissa. Neuvostoliittolaisilla oli ollut käsitys, että kaupunki oli tuhoutunut ilmahyökkäyksessä pahoin, ja että juuri pommitukset olivat saaneet suomalaiset etsimään rauhaa.
 
==Suurpommitusten säilyneitä jälkiä==
Helsingin kaupunki on säilyttänyt muistomerkkeinä useita pommituksessa tulleita sirpalevaurioita: [[Pitkäsilta|Pitkäsillassa]], [[Kolmen_sepän_patsasKolmen sepän patsas|Kolmen sepän patsaassa]] sekä [[J. V. Snellman]]in patsaassa Suomen Pankin edessä.
 
==Katso myös==
== Lähteet ==
===Kirjallisuus===
* {{Kirjaviite | Tekijä = Helminen, Martti – Lukander, Aslak | Vuosi = 2004 | Nimeke = Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 | Julkaisija = WSOY | TunnisteIsbn = ISBN 951-0-28823-3 }}
* {{Verkkoviite | Osoite =http://www.suomensotilas.fi/nettisotilas/NS_Pommari2.html| Nimeke =Kun ilmatorjunta pelasti Helsingin| Tekijä =Hietala, Pekka | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = |Ajankohta =2/2005| Julkaisupaikka = | Julkaisija =Suomen Sotilas| Viitattu = 15.7.2007| Kieli =}}
* {{Lehtiviite | Tekijä=Kivioja, Olli | Otsikko=Helsingin pommitus oli epätarkkaa | Julkaisu= Helsingin Sanomat | Vuosi=16.3.2008 | Numero= | Sivut=C7 }}
* Koponen, Emil – Viitanen, Eero: ''Viipurin viimeiset päivät asiakirjojen ja omien kokemusten perusteella kuvattuna.'' WSOY 1940
* {{Lehtiviite | Tekijä = Lappi, Ahti | Otsikko = Venäläinen näkemys Helsingin pommituksista| Julkaisu =Ilmatorjuntaupseeri | Ajankohta = | Vuosikerta = 2001| Numero = 1 |Sivut = |Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Ilmatorjuntaupseeriyhdistys ry| Selite = | Tunniste = | www = http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/1_2001/teksti/versio.htm| www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 9.6.2008|Kieli = | Lopetusmerkki = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Pesonen, Aake | Nimeke = Tuli-iskuja taivaalle| Vuosi = 1982| Kappale = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Kirjayhtymä| TunnisteIsbn = ISBN 951-26-2318-8| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 2.2.2008 | Kieli = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Raevuori, Antero | Nimeke=Hävittäkää Helsinki! Pääkaupungin tuhopommitukset 1944 | Julkaisija=WSOY | Julkaisupaikka=Helsinki | Vuosi=2014 | Isbn=978-951-1-27345-5 }}
* {{Lehtiviite | Tekijä = Takamaa, Sami-Antti | Otsikko = Kunnia pääkaupungin pelastajille, torjuntavoitto 1944| Julkaisu =Ilmatorjuntaupseeri | Ajankohta = | Vuosikerta = 1998| Numero = 1 |Sivut = |Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Ilmatorjuntaupseeriyhdistys ry| Selite = Lyhennelmä Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiskeskuksen julkaisusta Ilmatorjuntavoitto 1944: Helsinki pelastui. ISBN 951-25-0677-7 &nbsp;1994| Tunniste = | www = http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/1_98/torjuntavoitto.htm| www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 9.6.2008|Kieli = | Lopetusmerkki = }}
* Suomen ilmatorjuntamuseo, museoesite 2007, sivu 18.
* {{Kirjaviite | Tekijä = Valtonen, Hannu | Vuosi = 1997 | Nimeke = Luftwaffen pohjoinen sivusta | Julkaisija = Keski-Suomen ilmailumuseo | TunnisteIsbn = ISBN 951-95688-5-9}}
* Helsingin ilmatorjuntavoitto 1944. DVD-levy. EVTEK ammattikorkeakoulu, Ilmatorjuntamuseosäätiö, Helsingin Ilmatorjuntarykmentti, 2004.
 
13 520

muokkausta