Ero sivun ”Friedrich von Maydell” versioiden välillä

'''Friedrich (Frederich) Karl Viktor von Maydell-Felks''' (s. [[10. lokakuuta]] [[1899]]) oli venäläissyntyinen [[paroni]] ja Suomessa ja Saksassa toiminut elokavaohjaaja. Hän tuli tunnetuksi ns. '''Maydell-jutun''' yhteydessä. <ref name=sedergren>[http://www.ennenjanyt.net/2002/02/maydell-juttu/ Jari Sedergren : Maydell-juttu, Ennen ja nyt 1/2002]</ref> <ref>[https://www.elonet.fi/fi/henkilo/117506 EloNet : Friedrich von Maydell]</ref>

[[Baltiansaksalaiset|Baltiansaksalainen]] Maydell oli lähtenyt [[Venäjän vallankumous|vallankumouksen]] jälkeen Venäjältä, osallistunut kertoman mukaan vapaaehtoisena [[Suomen sisällissota]]an valkoisten puolella ja elänyt sitten emigranttina Saksassa toimien siellä elokuva-alalla. Maaliskuussa 1932 Suomen Tukholman-lähetystön lähetystösihteeri [[Sigurd von Numers]] myönsi hänelle [[Nansen-passi]]n. Maydell oli kuvaajana [[Gustav Ucicky]]n [[Universum Film|Ufa]]-yhtymälle ohjaamassa saksalaisessa elokuvassa [[Aamunkoitto]] (Morgenrot) joka oli 1933 ensimmäinen Saksassa ensi-illan saanut [[Kansallissosialismi|kansallissosialistinen]] elokuva. Elokuvan [[sukellusvene]]kohtauksia kuvattiin kesällä 1932 [[Suomenlinna]]ssa kun Suomi oli ainoa maa joka suostui antamaan sukellusvenekalustoaan käytettäväksi kuvauksissa. Kuvausten aikana sittemmin Neuvostoliittoon loikannut luutnantti [[Vilho Pentikäinen]] toimi kuvausryhmän ja Suomen armeijan välisenä yhteysupseerina[[yhteysupseeri]]na. Myöhemmin elokuvan esittäminen Suomessa kuitenkin kiellettiin.<ref name=sedergren/><ref name=elonet>[https://www.elonet.fi/fi/elokuva/117505 EloNet : Erämaan turvissa-elokuvan tasutatietoja]</ref>

Maydell ohjasi Suomessa vuonna 1931 elokuvan [[Erämaan turvissa]] (esitettiin myös nimillä ''Tundra–Valse Triste'' ja ''Oliko hän vakoilija?'') yhdessä [[Kalle Kaarna]]n ja [[Carl von Haartman]]in kanssa. Kaarnan elokuvayhtiö Sarastus Oy:n tuottaman elokuvan tapahtumat sijoittuivat [[Suomen suuriruhtinaskunta]]an vuoteen 1913. Pääosissa olivat suomalainen [[Hanna Taini]] ja venäläistä upseeria esittänyt saksalainen [[Bernhard Goetzke]]. Upseeri pelastaa Tainan esittämän naisen Helsingin kadulta [[ohrana]]n kynsistä. Heidän välilleen syntyy romanssi mutta upseeri pidätetään kesken ravintolaillan ja karkoitetaankarkotetaan vallankumuksellisten avustamisesta syytettynä [[Siperia]]an. Elokuva ei menestynyt Suomessa taloudellisesti ja äärioikeisto tuomitsi sen epäkansalliseksi ''"ryssäläisestä aiheestaan ja ruotsinkielisyydestään"''. Elokuvaa esitettiin myös Saksassa ja TsekkoslovakiassaTšekkoslovakiassa mutta näistä esityksistä saadut tulot Maydell piti itsellään.<ref name=elonet/><ref>[https://sedis.blogspot.com/2007/11/tuntemattomia-kohtauksia-suomen.html Jari Sedergren : Tuntemattomia kohtauksia Suomen elokuvan historiasta I, 21.11.2007 : Erämaan turvissa]</ref><ref name=elonet/>

Tammikuussa 1933 Maydell tapasi von Numersin [[Tukholma]]ssa keskustellakseen uudesta filmihankkeestaan. [[Kieltolaki]]aiheisen ''96 %''-nimisen elokuvan käsikirjoituksen oli tehnyt neuvostoliittolainen Alexander Alexandrovitsh Vanitskin (s. 1906) joka oli toiminut [[Moskova]]ssa elokuvaohjaaja [[Vsevolod Pudovkin]]in apulaisena. Maydellin mukaan Suomen [[yleisesikunta]] oli luvannut elokuvan kuvauksia varten käytettäväksi sotalaivoja, lentokoneita ja sotaväen osastoja. Elokuvan rahoitus oli kuitenkin estynyt [[Hitler]]in noustua valtaan Saksassa ja nyt Maydell etsi rahoitusta elokuvalle Ruotsista ja Suomesta. Von Numers lupasikin auttaa rahoituksen hankkimisessa mutta pian selvisi ettei rahoitus tulisi onnistumaan. Tämän jälkeen Maydell pyysi von Numersia auttamaan häntä ottamaan yhteyttä Ruotsin kuningashuoneen prinssiin [[Lennart Bernadotte]]en. <ref name=sedergren/><ref name=elonet/>

Elokuvan kuvauksia varten Suomeen saapui kaksi kuvausryhmää, toinen Ruotsista ja toinen Saksasta. Ruotsista tulleeseen ryhmään kuuluivat muun muassa elokuvan ohjaajaksi aiottu [[Per Axel Branner]] ja näyttelijät [[Margit Manstad]] ja [[Uno Henning]]. Ryhmät majoittuivat Helsingissä [[Hotelli Torni]]in ja vuokrasivat käyttöönsä auton ja autonkuljettajan. Ryhmä kävi myös [[Koli]]lla Pohjois-Karjalassa mutta ei kuvannut siellä mitään. Hotelli Torniin olivat asettuneet elokuvahankkeen merkeissä myös prinssi Bernadotten lähipiiriin kuuluneet vapaaherra [[Bertil von Alfthan]] ja ratsumestari Carl von Haartman. Ulkoministeri [[Antti Hackzell]] pelkäsi Bernadotten joutuvan vedetyksi mukaan johonkin skandaaliin ja varoitti tätä Ruotsin Suomen-lähettilään von Heidelstamin välityksellä. Bernadotte palasikin nopeasti Ruotsiin ja koko filmihanke kariutui lopulta Suomen opetusministeriön kielteiseen kantaan. <ref name=sedergren/>

Etsivä keskuspoliisi sai selville että prinssi Bernadotte oli tallettanut Suomeen tultuaan filmiyhtiön tilille 100&nbsp;000 markkaa jonka elokuvan kuvausryhmä oli käyttänyt vajaassa kahdessa viikossa. Maydellin arveltiin myös maksaneen vanhoja velkojaan osalla rahoista. Elokuvahankkeessa mukana ollut ruotsalainen filmiväki sai palkkansa ja päivärahansa mutta esimerkiksi kuvausta varten studion vuokralle luovuttanut [[Fennia Filmi]] jäi ilman saataviaan. Etsivä keskuspoliisi tiedusteli myös helmikuussa 1933 voitaisiinko Suomessa oleskelleet Maydell ja Vanitskin korkoittaa maasta. <ref name=sedergren/>

Ruotsalaisissa kansallissosialistisissa lehdissä jatkettiin kirjoittelua elokuvahankkeesta vielä hankkeen kaatumisen jälkeenkin. Lehtikirjoituksissa väitettiin Suomen lähettilään [[Rafael Erich]]in ja lähetystösihteeri von Numersin sekaantuneen elokuvahankkeeseen ja vihjattiin että juutalaiseksi väitetty Erich oli suhtautunut myönteisesti Maydelliin rotu- ja sukulaisuussuhteiden vuoksi. Kirjoituksissa otettiin esille myös Rafael Erichin veli [[Mikko Erich]] jota kuvattiin marxilaiseksi agitaattoriksi. Lähetystösihteeri Teo Snellman raportoi tästä kirjoittelusta Suomen ulkoministeriölle. Rafael Erich piti lehtikirjoituksia Snellmanin laatimina ja hän yritti myös Ruotsin yleisesikunnan tiedustelun kautta päästä selville kuka oli laatinut lehtikirjoitukset. Snellman puolestaan kiisti tämän ja vaati että hänen maineensa puhdistettaisiin. Jupakka tuli päätökseen kesäkuussa 1934 kun ulkoministeri Hackzell vapautti Snellmanin tehtävistään koska yhteistyö Snellmanin ja Erichin välillä ei näyttänyt sujuvan. Virasta erottaminen katkeroitti Snellmanin joka liittyi mukaan Suomessa toimineiden kansallissosialististen ryhmien toimintaan. Vuonna 1936 Snellman julkaisi omakustanteena kirjan ''Erich, Maydel ja Tukholman selkkaus'' jossa hän esitti oman kantansa Maydell-jutusta. <ref name=sedergren/>