Ero sivun ”Suomen Kommunistinen Puolue” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa |
terrori, terijoki |
||
Rivi 20:
:''Pääartikkeli [[Suomen Kommunistisen Puolueen historia]]''
SKP perustettiin 29. elokuuta 1918 [[Moskova]]ssa. Perustajat olivat lähinnä Venäjälle [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] jälkeen paenneita [[punakaarti|punaisia]] ja heidän poliittisen hallintonsa [[Suomen kansanvaltuuskunta|kansanvaltuuskunnan]] jäseniä, joista monet olivat toimineet aiemmin SDP:n johtotehtävissä.<ref>Saarela 1996, s. 38, 45-46.</ref> SKP oli perustamisestaan lähtien kielletty Suomessa,<ref>ks. Saarela 1996, s. 23-24.</ref> ja monet sen johtajista oleskelivat suurelta osin Neuvostoliitossa. SKP kuitenkin rakensi 1920-luvun alussa Suomeen maanalaisen verkoston ja puolueella oli vaikutuksensa moniin julkisiin järjestöihin kuten [[Suomen Sosialistinen Työväenpuolue|Suomen Sosialistiseen Työväenpuolueeseen]].<ref name="saarela1996s195ym"/> Kommunistien johtamat vaaliliitot saivat 10-15 prosenttia äänistä 1920-luvun eduskuntavaaleissa.
Kommunistien hallitsemat julkiset järjestöt lakkautettiin [[Kommunistilait|eduskunnan päätöksellä]] vuonna [[1930]]. Työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän kansanedustajat sekä monia muita kommunisteiksi epäiltyjä pidätettiin ja satoja järjestöjä lakkautettiin.
Kommunistit vapautuivat vankiloista jatkosodan jälkeen ja SKP aloitti julkisen toimintansa.<ref>Leppänen 1994, s. 11-.</ref> Puolueesta kasvoi nopeasti kymmenien tuhansien ihmisten joukkopuolue, jolla oli kattava järjestörakenne ympäri maata. SKP oli väkilukuun suhteutettuna yksi Länsi-Euroopan suurimmista kommunistipuolueista. Osa kommunisteista nousi korkeisiin valtion virkoihin. SKP osallistui vaaleihin yhteistyöpuolue [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|Suomen Kansan Demokraattisen Liiton]] listoilla. SKDL osallistui useisiin hallituksiin ja se oli yksi eduskunnan suurimmista puolueista. SKP:llä oli SKDL:ssä jatkuvasti hallitseva rooli, vaikka puolueessa oli mukana myös monia sosialisteja.
Oltuaan paitsiossa 1940-luvun jälkeen kommunistit ja SKDL osallistuivat jälleen hallituksiin 1960-luvun puolivälistä alkaen. Samanaikaisesti SKP:n johtoa uudistettiin ja [[Aimo Aaltonen]] syrjäytettiin vuoden 1966 edustajakokouksessa. Uudistajat pyrkivät puheenjohtaja [[Aarne Saarinen|Aarne Saarisen]] johdolla modernisoimaan puoluetta, mutta he saivat vastaansa [[marxismi-leninismi|marxilais-leniniläistä]] oikeaoppisuutta korostaneen opposition, joka 1970-luvulla opittiin tuntemaan [[taistolaisuus|taistolaisina]]. SKP:n sisäiset riidat jatkuivat aina 1980-luvulle asti ja ne löivät leimansa puolueen politiikkaan. Oppositio erotettiin puolueesta vuosien 1985–1986 aikana, jonka jälkeen sen kannattajat perustivat [[Suomen Kommunistinen Puolue (1994)|Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys)]]. SKP:n poliittinen toiminta
[[Korkein oikeus (Suomi)|Korkein oikeus]] totesi SKP:n 1980-luvulla tapahtuneet erottamiset laittomiksi vuonna 1992. Tämän jälkeen SKPy sai SKP:n haltuunsa. SKPy:hyn kuuluneet piirijärjestöt saivat vuonna 1996 oikeuden ylimääräisen edustajakokouksen koolle kutsumiseen ja se pidettiin elokuussa 1996.<ref name="kalenteri">Poliittinen kalenteri: SKP:n hajotuksesta puolueen uudelleenrekisteröintiin. teoksessa ''Kolme kirjainta. SKP:n yhdeksän vuosikymmentä'' Marxilainen foorumi 43 (TA-Tieto 2008), s. 154–164.</ref> Kokous muutti SKP:n nimen Järjestöyhdistys Tähdeksi. Samalla SKPy:n toiminta ja nimi Suomen Kommunistinen Puolue siirrettiin SKPy:n johtohenkilöistä koostuneelle Pakinkylän Veljille. Tähti poistettiin yhdistysrekisteristä vuonna 1998<ref>[http://www.hs.fi/paivanlehti/arkisto/Vanha+Skp+haudataan/aaHS980131SI1YO03h5v?src=haku&ref=arkisto%2F Vanha Skp haudataan]. Helsingin Sanomat 31.1.1998 (arkisto)</ref>.
Rivi 148:
SKP:n Suomessa toimivaa maanalaista organisaatiota alettiin rakentaa syksyllä 1918. Yhteyksiä muodostettiin Venäjän lisäksi Ruotsista käsin ja kommunistien propaganda alkoi levitä ympäri maata. Helsingissä järjestettiin valtakunnallinen neuvottelukokous maaliskuussa 1919, mutta mitään varsinaista organisaatioita ei vielä ollut olemassa. SKP:n johdolla ei aluksi ollut juurikaan vaikutusta julkisen työväenliikkeen elpymiseen, koska puolue korosti maanalaista toimintaa ja valmistautui uuteen aseellisen yhteenottoon. Tavalliset kommunisteihin identifioituneet työläiset olivat kuitenkin mukana myös julkisessa toiminnassa.<ref>Saarela, s. 1996, s. 106-111, 115-118.</ref> Julkinen kommunistiseen liikkeeseen sitoutunut Suomen Sosialistinen Työväenpuolue muodostettiin keväällä 1920 SKP:n myötävaikutuksella. Loppuvuonna 1920 muodostettiin keskuskomitean alainen Suomen byroo, jonka tehtävänä oli johtaa ja valvoa julkista toimintaa. Byroon alainen alueorganisaatio koostui vaalipiireittäin muodostetuista kolmikoista. SKP rahoitti SSTP:tä huomattavilla summilla ja koulutti toimitsijoita kursseilla Venäjällä. SKP ei kuitenkaan pystynyt täysin ohjailemaan julkisia järjestöjä, joissa toimineet - samoista periaatteellisista lähtökohdista huolimatta - tekivät erilaisia arvioita siitä, mikä oli järkevää toimintaa Suomen oloissa. Syksystä 1921 alkaen Suomen byroo vastasi julkisen työn ohella myös salaisesta toiminnasta. Byroon johtoon valittiin myös SSTP:n johtohenkilöitä.<ref name="saarela1996s195ym">Saarela, s. 1996, s. 195-198, 201, 203-208, 318, 322-323.</ref> Viranomaiset lakkauttivat SSTP:n vuonna 1923, koska sen katsottiin toimivan SKP:n alaisuudessa. Suomessa ollutta kommunistijohtoa jatkuvasti harventaneet pidätykset kasvattivat Venäjällä oleskelleen johdon merkitystä.<ref>Saarela, s. 1996, s. 353-356, 362.</ref>
Suomessa ja Neuvostoliitossa toimineiden aiemmin säännölliset yhteydet muuttuivat satunnaisiksi vuonna 1938, kun Ulkomaan byroo puhdistettiin. Rahantulo Suomeen loppui, SKP:n organisaatio heikkeni ja kommunistien motivaatio laski epätietoisuuden myötä. Puolueen johtava rooli mureni ja vasemmistolainen työväenliike alkoi kehittyi itsenäisesti eri toimintasektoreilla.<ref>Rentola 1994, s. 95, 97, 112-113</ref> Marraskuussa 1938 Valtiollinen poliisi pidätti SKP:n maanalaisen johdon ja monia muita toimijoita, jolloin valtakunnallinen järjestörakenne tuhoutui. Uutta maanlaajuista johtoa ei koottu, mutta osa alueellisista komiteoista ja ammatillinen jaosto jatkoivat toimintaansa. Kommunistit olivat hajallaan ja yhteydet katkonaisia. Toisaalta maanalaista toimintaa ei koettu kommunistien keskuudessa yhtä tärkeäksi kuin aiemmin, sillä julkisen toiminnan mahdollisuudet olivat parantuneet.<ref>Rentola 1994, s. 9, 114-116.</ref>
Keväällä 1940 helsinkiläiset kommunistit muodostivat puolueen keskusjohdoksi työkomitean, jota johti [[Urho Oras]]. Komitea sai laajemmin tunnustetun aseman syksyllä, kun sen kokoonpanoa täydennettiin. [[Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura]] perustettiin toukokuussa 1940 työkomitean ja [[Soihtu (opiskelijalehti)|soihtulaisten]] yhteistyön tuloksena. Yhdistyksestä muotoutui kommunistien julkisen toiminnan keskus, joka toimi käytännössä kuin julkinen vasemmistopuolue.<ref>Rentola 1994, s. 216-220.</ref>
Kommunistien vapauduttua vankiloista SKP:n virallinen asema oli hetken epäselvä ja puolue aloitti uuden järjestäytymisen maanalaisen mallin mukaisesti. SKP:n 14.–15. lokakuuta 1944 pidetty valtakunnallinen kokous, joka päätti puolueen legalisoinnista, kutsuttiin koolle salaisesti ja rivikommunistit saivat tietää siitä vasta jälkikäteen.<ref>Leppänen 1994, s. 15-22.</ref>
===Nuorisotoiminta===
SKP:n
Sotien jälkeen perustettiin [[Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto]] (SDNL) SKDL:n nuorisojärjestöksi eikä SKP sittemmin nähnyt erillistä kommunistista nuoriso-organisaatiota tarpeelliseksi. Puolueen nuorisotyötä ohjasi nuorisojaosto. SDNL oli kommunistien hallinnassa ja 1970-luvulla se julistautui marxilais-leniniläiseksi.
Rivi 245 ⟶ 249:
|<ref name="saarela2002s24">Saarela 2002, s. 24.</ref>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |<sup>5/</sup>1932
|align=right|2 180
|<ref name=”rentola94s79”>Rentola 1994, s. 79-80.</ref>
|<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kimmo Rentola | Nimeke = Kenen joukoissa seisot. Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945 | Vuosi = 1994 | Sivu = 80 | Julkaisija = WSOY | Tunniste = ISBN 951-0-19201-5 }}</ref>▼
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |<sup>8/</sup>1935
|align=right|1 364
|<ref name=”rentola94s79”/>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |<sup>3/</sup>1938
|align=right|839
|<ref name=”rentola94s79”/>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1944
Rivi 297 ⟶ 309:
|<ref name="hyvpaas"/>
|}
Puolueen perustajat olivat Suomesta Venäjälle paenneita punaisia ja Venäjällä asuneita suomalaisia.<ref>Saarela 1996, s. 38, 64-65.</ref> Perustettaessa ei hyväksytty sääntöjä, joten jäi epäselväksi keitä puolueeseen varsinaisesti kuului keskuskomitean ja sen alaisten lisäksi.<ref name="saarela1996s85"/> Tilannetta selvensi Venäjällä toimineiden työväenyhdistysten siirtyminen osaksi VKP:tä joulukuussa 1919.<ref>Saarela 1996, s. 63-66.</ref> Kominternia seuraten SKP käsitti puolueen kurinalaisena ryhmänä (kaaderipuolueena), joka erosi laajoista joukkopuolueista.<ref name="saarela2002s24"/> Vuoden 1920 sääntöjen mukaan SKP:n jäseniä olivat vain aktiivisesti puoluetoimintaan osallistuvat ja puoluekuria noudattavat kommunistit.<ref>Saarela 1996, s. 214.</ref> Toukokuussa 1921 SKP:ssä arvioitiin olevan noin 500 jäsentä. Luku käsitti vain pienen osan SKP:n päämäärien hyväksi Suomessa ja Venäjällä toimineista.<ref name="saarela1996s225">Saarela 1996, s. 225.</ref> Jäseniksi kirjattiin niitä puolueen toimitsijoiden tapaamia henkilöitä, joiden tulkittiin tehneen liittymispäätöksen. Vuonna 1923 jäsenmaksuksi määriteltiin yksi prosentti kuukausituloista. Maanalaisella kaudella Suomessa oli maksavia jäseniä parhaimmillaan 390 vuonna 1927.<ref name="saarela2002s24"/> Salaisen organisaation jäsenmäärä oli suurimmillaan 1930-luvun alussa, kun julkiset toimintamahdollisuudet estettiin. Vuonna 1932 jäseniä oli yli 2 000 tuhatta, mutta määrä lähti sen jälkeen laskuun ja alitti 1 000 vuonna 1937.<ref name=”rentola94s79”/> Valtakunnallisten yhteyksien katkettua eristyksiin jääneet rivijäsenet käsittivät itsensä yleensä edelleen puolueen jäseniksi ja he olettivat puoluejohdon toimivan toisaalla.<ref>Rentola 1994, s. 16.</ref>
Syksyllä 1944 Suomen vankiloista ja keskitysleireiltä vapautui noin 800 poliittista vankia, joita SKP piti kommunisteina. Lukuun eivät sisälly esimerkiksi soihtulaiset tai kuutoset.<ref>Leppänen 1994, s. 12.</ref> Vuodenvaihteessa 1944-1945 puolueeseen kuului hieman yli 3000 jäsentä, joista 1000-2000 oli puoluetoimikunnalle ilmoittautuneita vanhoja jäseniä.<ref>Leppänen 1994, s. 38.</ref> Messuhallissa 1. marraskuuta pidettyyn julkiseksitulon juhlaan kerääntyi 6 000 osanottajaa.<ref>Leppänen 1994, s. 45-46.</ref>
Suuri osa jyrkimmistä vallankumouksellisista vasemmistolaisista ei heti sotien jälkeen liittynyt puolueeseen.<ref>Leppänen 1994, s. 87-91.</ref>
Rivi 310 ⟶ 322:
Perustettaessa SKP oli varsin varakas, koska monet Venäjälle paenneet työväenjärjestöjen johtajat olivat ottaneet mukaansa järjestöjensä rahat. SKP:llä oli kuitenkin myös suuret kustannukset ja säästöt hupenivat nopeasti, jolloin [[Neuvostoliiton kommunistinen puolue|NKP]] ja [[Komintern]] alkoivat avustaa puoluetta. SKP tuli pian riippuvaiseksi tästä rahoituksesta. Vuonna 1921 järjestön menot olivat noin 5,4 miljoonaa [[markka]]a, joista noin 4,3 miljoonaa tuli NKP:ltä. SKP:n palkkalistoilla oli tuolloin 80 työntekijää. Seuraavina vuosina summat pienenivät huomattavasti ja SKP:n oli karsittava toimintojaan. Komintern vähensi tukeaan huomattavasti 1930-luvun alussa, kun kommunistien julkinen toiminta Suomessa vaikeutui. Internationaalin rahoitus SKP:n toiminnalle Neuvostoliitossa lakkautettiin.<ref name="paastela_talous">Paastela 2003, s. 162-163, 205-206, 220, 301.</ref>
Alkuvuosinaan SKP:llä oli Venäjällä laaja yritysverkosto, johon kuului muun muassa tehtaita, maatiloja ja metallityöpajoja. Toiminnalla pyrittiin luomaan työpaikkoja Suomesta paenneille punaisille. Toiminta osoittautui kuitenkin tappiolliseksi ja omistukset luovutettiin neuvostovaltiolle. SKP sai rahaa myös Suomeen suuntautuneesta salakuljetuksesta, mustan pörssin kaupasta ja valuuttakeinottelusta. Hämäriä liiketoimia johtivat puolueen sotilastoiminnasta vastanneet Rahjan veljekset [[Jukka Rahja|Jukka]] ja [[Eino Rahja|Eino]].<ref name="paastela_talous"/> 1930-luvun puolivälissä SKP sai Kominterniltä noin 25 000 markkaa kuukaudessa Suomen toimintoja varten. Rahat välitettiin Tukholman kautta, kunnes yhteys katkesi Stalinin terrorin myötä. Tämä johti maanalaisen organisaation heikkenemiseen.<ref>Rentola 1994, s. 86-87, 95.</ref>
Vuonna 1945 SKP:n varallisuus koostui suurelta osin varoista, jotka valtiolta korvauksia saaneet entiset poliittiset vangit luovuttivat [[Yrjö Sirolan Säätiö]]lle. YSS jakoi rahaa SKP:lle ja muille kansandemokraattisille järjestöille. SKP:n yhtiöitä olivat [[Kansankulttuuri]], [[Kansanelokuva]] ja [[Vapaa Sana (sanomalehti)|Vapaa Sana]].<ref>Leppänen 1994, s. 138.</ref> Piirien talous perustui jäsenmaksujen piiriosuuksiin, [[Arpajaiset|arpajaisiin]], [[myyjäiset|myyjäisiin]], lahjoituksiin ja monenlaiseen yritystoimintaan. Kiinteistöjen rakentamisessa ja yritystoiminnan pyörittämisessä hyödynnettiin runsaasti [[talkoo]]työtä.<ref>Leppänen 1994, s. 176-177.</ref>
Rivi 321 ⟶ 333:
==Viranomaisten suhtautuminen==
Vuonna 1919 perustetun [[Etsivä keskuspoliisi|Etsivän keskuspoliisin]] päätehtävä oli kommunistien tarkkailu.<ref>Saarela 1996, s. 24.</ref> EK:n seuraaja oli [[Valtiollinen poliisi]]
16. lokakuuta 1939 pidätettiin 272 henkilöä, jotka Valpo arvioi SKP:n johtaviksi toimijoiksi. Valpon luettelo käsitti yhteensä 3 793 nimeä. Pidätetyt kuitenkin vapautettiin pian.<ref>Rentola 1994, s. 154.</ref> Talvisodan aikana vangittiin turvasäilöihin 199 kommunistina pidettyä, jotka valikoituivat ensisijaisesti vanhan maineen eivätkö akuutin toiminnan perusteella.<ref>Rentola 1994, s. 188-189.</ref> Suurin osa vapautui sodan aikana ja viimeiset vappuna 1940.<ref>Rentola 1994, s. 216.</ref>
Valpo jatkoi kommunistien tarkkailua tiiviisti kommunistien vapauduttua vankiloista jatkosodan päätyttyä.<ref>Leppänen 1994, s. 18-19.</ref> Huhtikuussa 1945 SKP sai sisäministerin salkun ja [[Punainen Valpo|Valpo uudistettiin]]. SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen nimitettiin Valpon apulaispäälliköksi ja Aaltosen johdolla erityisen tarkkailun kohteeksi otettiin oikeistolainen liikehdintä.<ref>Leppänen 1994, s. 96-99.</ref> SKP kannusti jäseniään rekrytoitumaan Valpon ja poliisin palvelukseen.<ref>Leppänen 1994, s. 227-228.</ref>
Myös [[Suojelupoliisi]] tarkkaili kommunisteja intensiivisesti. 1950- ja 1960-luvuilla Supo kortistoi noin 30 000 SKP:n jäsenen tiedot. Viittä tuhatta kommunistia epäiltiin erilaisista salaisista toimista.<ref>[http://www.hs.fi/paivanlehti/arkisto/Suojelupoliisin+uusi+historia+my%C3%B6nt%C3%A4%C3%A4/aaHS990410SI1YO04vbr?src=haku&ref=arkisto%2F Suojelupoliisin uusi historia myöntää] Helsingin Sanomat 10.4.1999 (arkisto)</ref>
Rivi 329 ⟶ 345:
Venäjällä SKP:n perusorganisaation muodostivat aluksi kommunistiset klubit. Osa klubeista syntyi jo pidempään toimineiden suomenkielisten työväenyhdistysten pohjalta. Klubeja toimi myös puna-armeijan suomalaisissa joukko-osastoissa. Klubit kuuluivat samanaikaisesti sekä Suomen että Venäjän kommunistiseen puolueeseen. Puolueiden suhdetta ei määritelty tarkasti, mutta käytännössä SKP asettautui muiden VKP:n alueellisten ja kansallisten järjestöjen rinnalle. VKP määritteli yleisen linjan, mutta SKP teki itsenäisiä päätöksiä suomalaisten keskuudessa. SKP agitoi kansalaisia neuvostohallituksen puolelle, järjesti sotilaita puna-armeijaan ja huolehti suomalaisten pakolaisten asioista. Helmikuussa 1919 toimi 23 klubia. Syksyllä 1919 suurimmassa osassa klubeista oli venäjänsuomalainen enemmistö. Joulukuussa 1919 VKP:n puoluekokous päätti muodostaa [[VKP:n suomalaisten järjestöjen keskustoimisto]]n, jonka alaisuuteen siirrettiin kaikki Venäjällä toimineet SKP:n klubit ja suurin osa puolueen alaisuuteen aiemmin kuuluneista toiminnoista. Päätös oli SKP:n lokakuussa tekemän ehdotuksen mukainen, mutta samalla osa VKP:n kansallisten järjestöjen uudelleenorganisointia.<ref>Saarela 1996, s. 37, 63-66, 100.</ref> Pietarissa toiminut keskustoimisto lakkautettiin vuoden 1922 lopussa.<ref>Saarela 1996, s. 379.</ref>
Toukokuussa 1921 puolueessa arvioitiin olevan noin 500 jäsentä, joista vain 100 oleskeli Venäjällä.<ref>Saarela 1996, s. 225.</ref> Suuri osa tästä joukosta oli Venäjällä kotipaikkaansa pitäneen keskuskomitean palveluksessa.
Neuvostoliitossa toiminut SKP:n Ulkomaan byroo oli Suomessa toimineen Politbyroon yläpuolella puoluehierarkiassa. Neuvostoliitossa olleilla oli viimeinen sana esimerkiksi henkilövalinnoissa.<ref name=”rentola94s79”/>
====Suuri terrori====
SKP:n Ulkomaan byroo avusti turvallisuuspalvelu [[NKVD]]:tä [[Stalinin vainot|puhdistuksissa]], jotka alkoivat suomalaisten osalta syksyllä 1935. [[Otto Wille Kuusinen|Kuusislainen]] puoluejohto pyrki kohdistamaan toimenpiteet poliittisiin vastustajiinsa, kuten [[Kullervo Manner]]in ja [[Eino Rahja]]n kannattajiin, mutta NKVD valitsi uhrinsa omien kriteereidensä pohjalta.<ref name=”rentola94s23”>Rentola 1994, s. 23-32.</ref> SKP:n organisaatio joutui vähitellen NKVD:n asettamien rajoitusten ja valvonnan alaiseksi, jolloin mahdollisuudet itsenäisen politiikan tekoon vähenivät.<ref name=”rentola94s37”>Rentola 1994, s. 37-39.</ref> Terrorin yltyessä vuonna 1937 SKP menetti vähäisetkin mahdollisuudet vaikuttaa sen suuntaan.<ref name=”rentola94s43”>Rentola 1994, s. 43.</ref> Apurista tuli uhri ja SKP:n toiminta Neuvostoliitossa käytännössä päättyi terroriin,<ref name=”rentola94s23”/> jossa kuoli mahdollisesti noin 20 000 suomalaista.<ref>Rentola 1994, s. 72, 555.</ref>
Suomalaisten valta-asema [[Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta#Autonominen neuvostotasavalta|Karjalan hallinnossa]] murrettiin loppuvuonna 1935 suomalaisen [[nationalismi]]n vastaisella kampanjalla. SKP:n Petroskoin toimisto ja muut toimitilat suljettiin lokakuussa. Mannerin kannattajat teloitettiin tai vietiin leireille. Erityisen vainon kohteeksi joutuivat SKP:n tukiryhmät, jotka NKVD käsitti vastavallankumoukselliseksi toiminnaksi. Puhdistuksia tehtiin myös [[puna-armeija]]ssa ja [[Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopisto]]ssa.<ref name=”rentola94s23”/> Vuonna 1936 NKVD kielsi SKP:n toiminnan Leningradissa. Suomalaisten kommunistien liikkuminen Neuvostoliittoon ja sieltä pois estettiin. Kaikkien SKP:n välityksellä maahan tulleiden [[proverka|luotettavuus arvioitiin]].<ref name=”rentola94s37”/> Heinäkuussa 1937 NKVD toteutti [[Nikolai Ježov]]in yleiskäskyyn perustuneen operaation, jossa suomalaisia pidätettiin samanaikaisesti eri puolilla maata.<ref name=”rentola94s43”/> Viranomaisten epäluulo kohdistui kaikkiin suomenkielisiin.<ref>Rentola 1994, s. 50-51.</ref> Vangittuja kidutettiin ja teloitettiin ilman muodollisuuksia.<ref name=”rentola94s43”/> Marraskuussa 1937 NKVD kehitti salaliiton suomalaisten kommunistien johtamasta terroristijärjestöstä, ja alkuvuonna 1938 pidätettiin tekaistuilla syytteillä jälleen suuri joukko SKP:n johtoa puheenjohtaja mukaan lukien. Useimmat teloitettiin välittömästi ja osa kuoli myöhemmin leireillä.<ref name=”rentola94s55”>Rentola 1994, s. 55-59.</ref>
Ulkomaan byroo piti viimeisen kokouksensa Moskovassa 22. syyskuuta 1937. Kokouksessa käsiteltiin vain puhdistuksiin liittyviä asioita. Byroon viimeinen yhteinen päätös tehtiin 4. joulukuuta. Puheenjohtajaksi Mäkisen syrjäyttämisen jälkeen valittu Lehtosaari hoiti toimiston kirjeenvaihtoa kunnes joutui itse pidätetyksi.<ref>Rentola 1994, s. 51, 53, 56-59.</ref> Puolueen Moskovan toimisto jatkoi vuonna 1938 toimintaa matalalla profiililla pysyen erossa aktiivisesta politikoinnista.<ref>Rentola 1994, s. 60.</ref> SKP:n Neuvostoliitossa oleskelleista johtohenkilöistä syrjäyttämiseltä välttyivät [[Inkeri Lehtinen]], [[Armas Äikiä]], [[Otto-Wille Kuusinen]] ja [[Tuure Lehen]].<ref>Rentola 1994, s. 64-66, 69.</ref> Ryhmällä ei ollut mahdollisuuksia poliittisiin aloitteisiin ja sen jäsenet olivat itsekin NKVD:n tutkintojen kohteina. Ryhmä mukautui kaikessa toiminnassaan neuvostojohdon tavoitteisiin.<ref>Rentola 1994, s. 69, 74.</ref> Terrorin hellitettyä toiminta hieman elpyi, mutta esimerkiksi kokouksia ei pidetty. SKP:n toimitsijoiden liikkumista kontrolloitiin ja kirjeenvaihtoa rajoitettiin. Ulkomaan byroosta tuli siten pelkkä Stalinin ulkopolitiikan väline.<ref>Rentola 1994, s. 122, 126.</ref>
Suomessa olleet kommunistit ja uhrien omaiset eivät tienneet vuosina 1937-1938 kadonneiden tarkemmista kohtaloista ennen 1950-luvun loppua.<ref name=”rentola94s55”/> Toisen maailmansodan jälkeen myös esimerkiksi Suomen poliittinen johto uskoi Neuvostoliitossa oleskelevan runsaasti vallankumoukseen valmiita suomalaisia [[punaupseerit|punaupseereita]].<ref name=”rentola94s72”>Rentola 1994, s. 72-73.</ref> Toisaalta Suomeen palasi jo puhdistusten aikana selvinneitä, joiden kertomukset levisivät laajasti julkisuuteen.<ref>Rentola 1994, s. 113-114.</ref> Neuvostoliitossa teloitukset salattiin ja ihmiset tajusivat asian laidan ajan myötä, kun kadonneista ei kuulunut mitään.<ref name=”rentola94s72”/> Puhdistukset olivat tabu SKP:n piirissä 1950-luvulle asti. Maltillinenkin julkinen kritiikki terroria kohtaan tulkittiin puolueen ja Neuvostoliiton halventamiseksi, ja monet suunsa avanneet erotettiin. Terrorin kokeneet ja puolueuskollisuutensa säilyttäneet pitivät tapahtumien syynä esimerkiksi fasistien soluttautumista NKVD:hen.<ref>Rentola 1994, s. 64.</ref>
====Terijoen hallitus====
Syksyllä 1939 neuvostojohto kytki SKP:n Moskovan toimiston tiiviisti osaksi valtion ulkopoliittisia suunnitelmia. Puolueen toimintakykyä vahvistettiin nostamalla mukaan joitakin aiemmin syrjäytettyjä ja yhteydenpito Suomeen sallittiin.<ref>Rentola 1994, s. 146, 149, 153.</ref> Yhteydet eivät kuitenkaan toimineet kunnolla ja Moskovan tiedot Suomen työväen mielialoista jäivät vähäisiksi.<ref>Rentola 1994, s. 153, 157, 181-183.</ref> Suunnitelmat hyökkäyksestä Suomeen tehtiin Neuvostoliiton sotilasjohdossa marraskuun puolivälissä ja [[Talvisota|sota]] alkoi 30. marraskuuta. Valloitettavien alueiden johtoon asetettiin suomalaisista kommunisteista muodostettu [[Suomen kansanhallitus]], jota johti [[Otto-Wille Kuusinen]]. Myötämielisen ”[[nukkehallitus|nukkehallituksen]]” kokoaminen oli käytäntö, jota Neuvostoliitto sovelsi myös muiden maiden kohdalla. Hallituksen julistusten ensisijainen kohdeyleisö olivat neuvostoliittolaiset, joille sotaa sen avulla legitimoitiin.<ref>Rentola 1994, s. 161-162, 166.</ref> Hallituksen mukaan sen tavoitteena oli ”kansanvaltainen tasavalta” eikä neuvostovalta tai Neuvostoliittoon liittyminen. Päätöksen hallituksen muodostamisesta teki neuvostojohto, mutta sen kokoaminen ja julistusten laadinta tapahtui SKP:n toimistossa Kominternissä. Puolueen nimeä käytettiin, vaikka ei ollut olemassa toimielimiä, jotka olisivat voineet asiaa käsitellä. Hallitus piti yhteensä kolme istuntoa 1.-22. joulukuuta.<ref>Rentola 1994, s. 170-173.</ref>
[[Akseli Anttila]]n komentama Kansanhallituksen armeija muodostettiin puna-armeijan 106. divisioonan pohjalta. Armeijaan koottin [[Leningradin sotilaspiiri]]n suomalaisia, karjalaisia, inkeriläisiä ja venäläisiä asevelvollisia.<ref>Rentola 1994, s. 161-162, 171-172.</ref> Hallituksen tueksi valloitetuille alueille perustettiin [[kansankomiteat|kansankomiteoita]], joiden kannatus jäi vähäiseksi. Hallitus lopetti toimintansa helmikuun alussa Neuvostoliiton ilmoitettua halustaan neuvotella rauhasta Suomen kanssa.<ref>Rentola 1994, s. 173-176.</ref> Keväällä 1940 hallituksen entinen henkilökunta siirrettiin uuden [[Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta|Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan]] palvelukseen. Tasavallassa suomenkieli elvytettiin, mutta suomalaiset kommunistit integroitiin entistä tiukemmin osaksi neuvostoyhteiskuntaa. Suomalaiset olivat näkyvästi mukana tasavallan johdossa, mutta venäläisillä oli hallitseva asema NKP(b):n paikallisissa elimissä.<ref>Rentola 1994, s. 222-223.</ref>
Kansanhallituksen suosio Suomen suomalaisten keskuudessa oli vähäistä. Hyökkäys koettiin laajasti epäoikeudenmukaiseksi myös vasemmistopiireissä ja kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan esitettiin johtavien kommunistienkin keskuudessa.<ref>Rentola 1994, s. 176-179, 190, 217.</ref> Neuvostomielistä vastarintaliikettä ei syntynyt.<ref>Rentola 1994, s. 181-182.</ref> Sota vahvisti SDP:n otetta työväestöstä ja vasemmistolaisesta sivistyneistöstä.<ref>Rentola 1994, s. 207-208.</ref> Tukholmassa oleskellut pääsihteeri [[Arvo ”Poika” Tuominen|Arvo Tuominen]] irtautui SKP:stä sotaan liittyneiden erimielisyyksien johdosta.<ref>Rentola 1994, s. 197-207.</ref>
Jatkosodan jälkeen SKP:n ydinjohtoon ei nostettu niitä henkilöitä, jotka kritisoivat Neuvostoliittoa talvisodan aikana. Neuvostoliitossa hallituksen ja sodan taustat salattiin 1980-luvulle asti. Suomessa Terijoen hallitusta pidettiin pitkään keskeisenä todisteena Neuvostoliiton ekspansiivisista aikeista ja suomalaisten kommunistien maanpetoksellisuudesta.<ref>Rentola 1994, s. 177-178, 190, 207.</ref>
===Komintern===
Rivi 339 ⟶ 375:
===Neuvostoliiton kommunistisen puolueen vaikutus===
SKP:n poliittinen johto toimi 1940-luvulle asti Neuvostoliitossa ja puolueen politiikka oli perustamisesta lähtien läheisesti kytköksissä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen linjauksiin. Alkuvuosina bolsevikkien esimerkkiä sovellettiin Suomen olosuhteisiin suhteellisen vapaasti ja tulkinnoista keskusteltiin avoimesti. NKP:n sallima liikkumavara kapeni vähitellen ja supistui lopulta olemattomiin 1930-luvun lopun terrorin myötä.<ref>Rentola 1994, s. 122.</ref>
Syksystä 1944 alkaen kommunistit tekivät läheistä yhteistyötä [[Liittoutuneiden valvontakomissio]]ta johtaneen neuvostoliittolaisen [[Andrei Zhdanov]]in kanssa. Zhdanovin esittämät neuvot määrittelivät pitkälti myös SKP:n poliittiset linjaukset. NKP:n vaikutuksesta SKP ohjautui suhteellisen maltillisille linjoille ja vallankumouksellisuus jäi syrjään. SKP ei pitänyt esimerkiksi [[sosialisointi]]a ajankohtaisena kysymyksenä.<ref>Leppänen 1994, s. 14, 24.</ref> SKP ei ollut vuonna 1947 muodostetun informaatiotoimisto [[Kominform]]in jäsenpuolue, mutta se noudatti NKP:n johdolla toimineen järjestön kansainvälisiä linjauksia. NKP:n ja jugoslavialaisten välirikon jälkeen SKP kampanjoi voimakkaasti [[Josip Broz Tito|titolaisuutta]] vastaan.<ref>Leppänen 1994, s. 434-435, 441, 731.</ref>
Rivi 370 ⟶ 408:
* {{Kirjaviite | Nimeke = Ohranasta oppositioon. Kommunistit Helsingissä 1944–1951 | Julkaisija = SKP:n Helsingin piirijärjestö; kustantaja Kansan Sivistystyön Liitto | Vuosi = 1994 | Tekijä = Veli-Pekka Leppänen | Isbn = 951-9455-41-8 }}
* Jukka Paastela: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism, Aleksanteri Institute, 2003, Kikimora publications, Series B, 1455-4828 ; 27 ISBN 952-10-0755-9
▲
* Kimmo Rentola: Komintern ja Suomi 1934-1944, teoksessa Lebedeva, Rentola & Saarela 2002
* Tauno Saarela: Kommunistinen internationaali ja suomalainen kommunismi 1919-1935, teoksessa Lebedeva, Rentola & Saarela 2002
| |||