Ero sivun ”Yle TV2” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 35:
'''Yle TV2''' (puhekielessä '''Kakkonen''') on yksi [[Yleisradio|Yleisradio Oy:n]] omistamista neljästä televisiokanavasta. [[Yle TV1|Yle TV1:n]] tavoin TV2 on julkisen palvelun kanava, jolla ei esitetä mainoksia. Rahoitus tapahtuu verovaroin. TV2:n keskustoimitus sijaitsee [[Tampere]]en [[Ristimäki (Tampere)|Ristimäessä]] [[Tohloppi (järvi)|Tohloppi]]-järven vieressä.
 
Kanava sai alkunsa Yleisradion vuonna 1964 ostamasta [[Tesvisio]]sta. Suomi sai ensimmäisenä Pohjoismaissa toisen televisiokanavan, Ruotsissa [[SVT2]] (silloinen TV2) aloitti vasta neljä vuotta myöhemmin, joulukuussa 1969. Norjassa ja Tanskassa säilyi vain yksi kanava vielä 1980–1990-luvun taitteeseen asti. TV2:n näkyvyysalue laajeni vähitellen ympäri Suomea, ja koko Suomen väestön kanava tavoitti vasta 1980-luvun loppupuolella<ref name=kysy/>. Tampereen radio- ja televisiokeskus valmistui vuonna 1974 [[Tohloppi (järvi)|Tohloppi]]-järven viereen.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/11/ylen-vuosikymmenet|nimeke=Ylen vuosikymmenet|viitattu=2017-01-26|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> Nykyisin se lähettää ohjelmaa noin 4&nbsp;200 tuntia vuodessa. Kanava työllistää noin 400 työntekijää. TV2:n ohjelmapäällikkönä on syksystä 2013 toiminut Riku Saaranluoma.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/ajankohtaista/riku-saaranluoma|Nimeke=TV2:n uusi ohjelmapäällikkö Riku Saaranluoma esittäytyy|Tekijä=Jalonen, Miika|Julkaisija=Yle TV2|Ajankohta=2.9.2013|Viitattu=9.10.2013}}</ref> TV2:n kanavapäällikkönä aloittaa syksyllä 2019 [[Sasha Ikonen]].<ref>{{Verkkoviite|Osoite=https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/11/sasha-ikonen-yle-tv2n-kanavapaallikoksi|Nimeke=Sasha Ikonen Yle TV2:n kanavapäälliköksi|Tekijä=Jalonen, Miika|Julkaisija=Yle|Ajankohta=11.10.2019|Viitattu=11.10.2019}}</ref>
 
Yle TV2 HD aloitti toimintansa 28. tammikuuta 2014.<ref>http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2014/01/16/ylen_televisiokanavien_teravapiirtotarkkuuteen_siirtyminen_alkaa_28_tammikuuta Afterdawn: Ylen televisiokanavien teräväpiirtotarkkuuteen siirtyminen alkaa 28. tammikuuta {{fi}}</ref>
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Yle_TV2