Ero sivun ”Ahvenanmaan maakunta” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Abc10 (keskustelu | muokkaukset)
Kumottu muokkaus 18459756, jonka teki Surfo (keskustelu) molempiin lakeihin on viitteet jo tekstissä
Merkkaus: Kumoaminen
Abc10 (keskustelu | muokkaukset)
viitteiden päivittelyä
Rivi 31:
 
== Nimen etymologia ==
Ruotsin sana ''å'' tarkoittaa yksinään pientä jokea, mutta Ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen ''Åland'' alkuosan arvellaan olevan muuta alkuperää, sillä Ahvenanmaalla ei juuri ole jokia. [[Lars Huldén]]in esittämän teorian mukaan ''Åland''-nimen alkuosa on muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ”ahva”, joka on sama sana kuin [[latina]]n aqua (''vesi''). Toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin, että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana ahvena (’[[ahven]]’), josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä maakunnan nimen alkuosa å.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Huldén, Lars | Nimeke =Finlandssvenska bebyggelsenamn | Vuosi =2001 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka =Helsingfors | Julkaisija =Svenska litteratursällskapet i Finland | Isbn = 951-583-071-0 | wwwKieli = | www-teksti = | Viitattu = | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
== Maantiede ==
Rivi 37:
[[Tiedosto:Kallskar.JPG|thumb|[[Källskär]]in saarta.]]
 
Ahvenanmaa sijaitsee [[Saaristomeri|Saaristomeren]] lounaisosassa [[Ahvenanmeri|Ahvenanmeren]] itäpuolella ja [[Selkämeri|Selkämeren]] eteläpuolella. Ahvenanmaan itäpuolella on [[Turun saaristo]] [[Varsinais-Suomi|Varsinais-Suomessa]], jonka suuntaan rajana on [[Kihti (merenselkä)|Kihti]]. Maakunnan pääsaaren [[Manner-Ahvenanmaa]]n keskellä on [[Lumparn]]in merenselkä ja Vårdön ja Kumlingen välillä [[Teili]]-niminen merenselkä. Manner-Ahvenanmaalta on Ruotsin mantereelle 40 kilometriä ja Suomen mantereelle 100 kilometriä. Ahvenanmaahan kuuluvalla [[Märket]]in luodolla on Suomen [[Suomen_maantiede#Ääripisteet|läntisin kohta]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.majakkaseura.fi/fin/market/marketin_historiaa/ | Nimeke = Märketin historiaa | Tekijä = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Suomen Majakkaseura | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
[[Ahvenanmaan saaristo]]on lasketaan kuuluvan 6&nbsp;757 vähintään 0,25 hehtaarin kokoista saarta ja [[Luoto (saari)|luotoa]], joista 60 on asuttuja.<ref name="SIFF">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.asub.ax/files/alsiff15sv.pdf | Nimeke = Åland i siffror 2015 | Tekijä = | Tiedostomuoto =PDF | Ajankohta = | Julkaisija = Ålands statistik- och utredningsbyrå| Viitattu =5.9.2015 | Kieli ={{sv}} | Viitattu =5.9.2015 }}</ref> Maakunnan suurimmaksi järveksi lasketaan joko Finströmin ja Saltvikin kunnissa sijaitseva [[Vandöfjärden]] (5&nbsp;km<sup>2</sup>) tai, jos se lasketaan merenlahdeksi, kanavan yhdistämät [[Östra och Västra Kyrksundet]] Sundin kunnassa. Niiden pinta-ala on noin kolme neliökilometriä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.syke.fi/fi-FI/SYKE_Info/Viestintaaineistot/Tiedotteet/Maakuntajarvikilpailun_finalistit_on_val%282175%29 | Nimeke = Maakuntajärvikilpailun finalistit on valittu – äänestää voi 30.9. asti | Selite = Linkki "Järviperustelut" | Ajankohta = 2011 | Julkaisu = SYKESyke | Viitattu = 25.1.2016 }}</ref>
 
Manner-Ahvenanmaa on pohjoisesta etelään 50 kilometriä pitkä ja idästä länteen 45 kilometriä leveä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aland.ax/fakta/statistik/ | Nimeke =Statistik och fakta | Julkaisu = aland.ax – Det offentliga Åland | Julkaisija =Ahvenanmaan maakunnan hallitus | Kieli ={{sv}} | Viitattu =5.9.2015 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Saaren pinta-ala on 689 neliökilometriä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_alue.html | Nimeke = Suomi lukuina: Ympäristö ja luonnonvarat | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu =29.2.2016 }}</ref> Siihen ovat siltayhteydessä kapean [[Marsund]]in erottama [[Eckerö]] ja [[Lemströmin kanava]]n mantereesta erottama [[Lemland]], josta on edelleen siltayhteys [[Lumparland]]iin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Marsund&srs=EPSG%3A3067&y=6699106&x=95251&lang=fi| Nimeke =Marsund | Selite = | Julkaisu =Kansalaisen karttapaikka | Ajankohta = | Julkaisija =Maanmittauslaitos | Viitattu =27.1.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Lemstr%C3%B6ms+kanal&srs=EPSG%3A3067&y=6682723&x=112040&lang=fi | Nimeke =Lemströms Kanal | Selite = | Julkaisu =Kansalaisen karttapaikka | Ajankohta = | Julkaisija =Maanmittauslaitos | Viitattu =27.1.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Lemland+-+Lumparland&srs=EPSG%3A3067&y=6679661&x=123441&lang=fi | Nimeke =Lemland – Lumparland | Selite = | Julkaisu =Kansalaisen karttapaikka | Ajankohta = | Julkaisija =Maanmittauslaitos | Viitattu =27.1.2016 }}</ref> Muita huomattavia saaria ovat [[Vårdö]], [[Föglö]], [[Sottunga]], [[Kumlinge]], [[Kökar]] ja [[Brändö]]. Ahvenanmaan korkein huippu on [[Orrdalsklint]] (132 metriä) [[Saltvik]]in kunnassa Manner-Ahvenanmaalla.<ref name="PIENI"/><ref name="NATUR"/>
 
=== Kallioperä ===
Ahvenanmaan peruskallio on enimmäkseen karkearakeista punertavaa [[graniitti]]lajia, [[Ahvenanrapakivi|ahvenanrapakiveä]].<ref name="PIENI"/><ref name="NATUR"/> Ahvenanmaan [[rapakivi]]graniitti on yksi Suomen laajimmista [[Intruusio|rapakivi-intruusioista]]. Lumparnin selältä on tavattu [[Ordovikikausi|ordovikikauden]] [[kalkkikivi]]ä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.geologinenseura.fi/suomenkalliopera/CH3.pdf | Nimeke = Suomen kallioperä | Tekijä =Korsman K. & Koistinen T. | Tiedostomuoto =PDF | Ajankohta = | Julkaisija = Geologinen seura | Viitattu =25.1.2016 }}</ref> Ahvenanmaalta on löytynyt ordovikikauden fossiileita, kuten [[Trilobiitit|trilobiitteja]] ajalta, jolloin nykyisen Ahvenanmaan sisältänyt manner oli lähellä [[päiväntasaaja]]a.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/tiede/a1443408841327 | Selite (digitilaajille) | Nimeke = Ahvenanmaan uusi fossiililöytö kertoo Itämeren trooppisesta ajanjaksosta | Tekijä = | Ajankohta =29.9.2015 | Julkaisu = Helsingin sanomat | Viitattu =25.1.2016 }}</ref>
 
Viime jääkauden jäljet näkyvät Ahvenanmaan kallioissa. Saarten jäätikön tulosuunnan puoleiset sivut ovat hioutuneet viistoiksi silokallioiksi, kun taas saarten vastakkaisella sivulla on jyrkemmät seinämät. Kivikkoisia [[pirunpelto]]ja on vanhoilla [[Yoldiameri|Yoldiameren]] ja [[Ancylusjärvi|Ancylusjärven]] rannoilla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.geografitorget.se/gn/nr/2013/bil/1-04.pdf | Nimeke = Åland – grundkurs i kvartärgeologi inom en liten yta | Tekijä = R. Carlsson R | AjankohtaJulkaisu = Geografitorget | JulkaisuViitattu = Geografitorget25.1.2016 | Kieli ={{sv}} | Viitattu =25.1.2016 }}</ref>
 
=== Ilmasto ===
Rivi 147:
</center>
 
[[Puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeet Suomessa|Puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeissä]] Ahvenanmaa kuuluu suotuisimpaan vyöhykkeeseen 1A.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://ilmatieteenlaitos.fi/kasvuvyohykkeet | Nimeke = Kasvuvyöhykkeet | Tekijä = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija =Ilmatieteen laitos | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
=== Elävä luonto ===
[[Tiedosto:Färjsundet from Höga C tower.jpg|thumb|[[Färjsundet]]in salmi Finströmissä.]]
Ahvenanmaa on yksi [[Suomen luonnontieteelliset maakunnat|Suomen luonnontieteellisistä maakunnista]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.luomus.fi/fi/eliomaakunnat | Nimeke = Eliömaakunnat | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Luonnontieteellinen keskusmuseo | Viitattu =29.2.2016 }}</ref> Se kuuluu [[Hemiboreaalinen vyöhyke|hemiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen]]. [[Lehtometsä|Lehdot]] ja [[lehtoniitty|lehtoniityt]] ovat tyypillisiä, mutta myös [[Boreaalinen vyöhyke|havumetsiä]] on runsaasti. Kasvillisuus on yleensä rehevää.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = httphttps://oppiminen.yle.fi/elinymparistotaihe/artikkeli/2012/09/saaristo06/ahvenanmaan-omaperainen-luonto | Nimeke = Ahvenanmaan omaperäinen luonto | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Yle | Viitattu =6.9.2015 }}</ref> Kasvisto on runsaslajinen, [[siemenkasvit|siemenkasveja]] on noin 750 lajia; niistä mainittakoon harvinainen, Suomessa vain Ahvenanmaalla kasvava [[euroopanmarjakuusi]] ja rantamaisemiin leimaa antava [[tyrni]].<ref name="PIENI"/>
 
[[Jalot lehtipuut]] kasvavat yleisempänä Ahvenanmaalla kuin eteläisessä Manner-Suomessa, esimerkiksi Etelä-Suomessa harvinaisiksi tai harvalukuisiksi luokitellut puulajit, kuten [[vuorijalava]] ja [[saarni]], ovat Ahvenanmaalla yleisiä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pirkanmaanmetsat.fi/metsakurssi.fi/?page_id=220 | Nimeke = Metsäkurssi | Tekijä = | Ajankohta =2014 | Julkaisu = Pirkanmaan Bittimetsä | Viitattu =6.9.2015 }}</ref> Ahvenanmaan rantaniityillä lajirunsaus on suurempi kuin missään Suomessa.<ref name="NATUR">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aland.ax/fakta/natur-kultur-utbildning-och-idrott/natur/ | Nimeke =Natur | Julkaisu = aland.ax – Det offentliga Åland | Julkaisija =Ahvenanmaan maakunnan hallitus | Viitattu =5.9.2015 | Kieli ={{sv}} | Viitattu =5.9.2015 }}</ref>
 
Ahvenanmaalla on omat ympäristösäännöksensä, joihin sisältyy erityisiä rauhoitusmääräyksiä. Riistalajeja lukuun ottamatta nisäkkäät (esimerkiksi [[saukko]] ja [[itämerennorppa]]) ja linnut ovat rauhoitettuja. Lisäksi maakunnan hallituksen päätöksellä on rauhoitettu neljä matelijaa, viisi sammakkoeläintä, yksi nilviäinen ([[ahmattikotilo]]), 15 perhoslajia, yksi kovakuoriainen ([[isolampisukeltaja]]) ja kaksi korentoa. Lajien suojelusta vastaa Ahvenanmaan maakunnan hallitus. Noin 50 kasvia on rauhoitettu, niiden joukossa ovat useimmat kämmekkälajit.<ref name="NATUR"/><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://tapio.fi/wp-content/uploads/2015/08/Metsatalous_ja_uhanalaiset_lajit.pdf | Nimeke = Metsätalous ja uhanalaiset lajit | Tekijä = | Tiedostomuoto =PDF | Ajankohta = | Julkaisu = Tapio | Viitattu =25.1.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://old.regeringen.ax/.composer/upload/modules/lagar/Afs1998_NR82.PDF | Nimeke = Nr 82 Landskapslag om naturvård | Tiedostomuoto =PDF | Ajankohta = | Julkaisija = Ahvenanmaan maakuntalaki | Kieli ={{sv}} | Viitattu =25.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ls.aland.fi/socialomiljo/miljo/fridlysta.pbs | Nimeke = 2 kap. Fridlysta och särskilt skyddsvärda arter | Ajankohta = | Julkaisu = Ålands landskapsregeringen | Kieli ={{sv}} | Viitattu =25.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Ahvenanmaalla on kaikkiaan 44 luonnonsuojelualuetta ja noin 30 luontopolkua.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/articles/naturen/ | Nimeke = Värna om och upptäck naturen | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu =Visit Åland | Viitattu =6.9.2015 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
Hirviä kaadetaan nykyisin vuosittain 150–200 ja metsäkauriita 2000–3000.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.regeringen.ax/sites/www.regeringen.ax/files/attachments/page/fallda-algar-1971-2014.pdf | Nimeke = FÄLLDAFällda ÄLGARälgar 1971-2014 | Tiedostomuoto =PDF | Ajankohta = | Julkaisu = | Viitattu =25.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.regeringen.ax/sites/www.regeringen.ax/files/attachments/page/avskjutning-radjur-1973-2014.pdf | Nimeke = Avskjutningsstatistik: Rådjur | Tiedostomuoto =PDF | Ajankohta = | Julkaisu = | Viitattu =25.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Harmaahylkeitä on metsästetty vuosittain noin sata.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.regeringen.ax/sites/www.regeringen.ax/files/attachments/page/resultat-skyddsjakt-skarv-sal-2014.pdf | Nimeke = Antal fällda gråsälar och storskarvar under skyddsjakt år 2007-2014 | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = | Viitattu =25.1.2016 }}</ref>
 
[[Kangaskäärme]]ttä tavataan Ahvenanmaalla, muttei Manner-Suomessa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/saaristo/suomen-kolmas-kaarme-arka-otus | Nimeke = Suomen kolmas käärme on arka otus | Tekijä = | Ajankohta = 2014 | Julkaisu = Aamuset | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
=== Ahvenanmaan kunnat ===
Rivi 264:
* Muilla saarilla ilman siltayhteyttä: [[Brändö]], [[Föglö]], [[Kumlinge]], [[Kökar]], [[Sottunga]] ja [[Vårdö]]
 
Ahvenanmaalla ei ole tehty [[Kuntaliitos Suomessa|kuntaliitoksia]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.vrk.fi/default.aspx?id=97 | Nimeke = Kuntajaon liitokset 1917-2016 | Ajankohta = | Julkaisu = Väestörekisterikeskus | Viitattu = 29.2.2016 }}</ref> Vuonna 1961 toteutettiin [[Luettelo osakuntaliitoksista Suomessa|osakuntaliitos]], kun Jomalasta liitettiin Maarianhaminaan alue, jossa oli 2&nbsp;039 asukasta.<ref name="vuodet1961-1975">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.doria.fi/handle/10024/96967 | Nimeke =Katsaus väestönmuutoksiin 1961–1975 | Tekijä = | Tiedostomuoto =PDF | Selite =Liite 3. Aluejärjestelyt vuosina 1961–1975 | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija =Tilastokeskus | Viitattu =26.6.2014 }}</ref> Ahvenanmaan maakuntahallitus päätti, että Sottunga liitettäisiin naapurikuntaan vuoden 2019 eduskuntavaaleihin mennessä, mutta päätös jäi toteuttamatta.
 
Ahvenanmaalla on kolme [[Suomen seutukunnat|seutukuntaa]]. [[Mariehamns stad]]in seutukuntaan kuuluu vain Maarianhamina, [[Ålands landsbygd]]in seutukuntaan kuuluvat Eckerö, Finström, Geta, Hammarland, Jomala, Lemland, Lumparland, Saltvik ja Sund sekä [[Ålands skärgård]]in seutukuntaan Brändö, Föglö, Kumlinge, Kökar, Sottunga ja Vårdö.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/seutukunta/001-2016/luokitusavain.html | Nimeke =Luokitukset – Kunnat / Seutukunnat – Luokitusavain | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu =28.2.2016 }}</ref>
 
== Historia ==
=== Esihistoria ===
Ahvenanmaan korkeimmat kohdat, [[Saltvik]]issä sijaitsevat [[Orrdalsklint]] ja [[Långbergen]], alkoivat kohota merestä noin 10&nbsp;000 vuotta sitten. Syntynyt saaristo sai ensimmäiset asukkaansa [[Kivikausi|kivikaudella]] Suomesta.<ref>[http://www.nba.fi/fi/skm_opetus_esihist_kivik11 Ahvenanmaan kivikausi] Museovirasto, Suomen kansallismuseo. Viitattu 18.7.2007</ref> Saarten vanhimmat arkeologiset löydöt edustavat idästä levinnyttä [[Kampakeraaminen kulttuuri|kampakeraamista kulttuuria]] noin ajalta 4000 eaa. Noin 2500 eaa. Ahvenanmaalle saapui [[kuoppakeramiikka|kuoppakeraamisen kulttuurin]] edustajia [[Ruotsi]]n puolelta.<ref name="MUS">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.alandsmuseum.ax/fi/historiens-aland/ | Nimeke =Ahvenanmaan historia | Ajankohta = | Julkaisu =Ahvenanmaan museo | Viitattu =16.1.2016 }}</ref> Kökarista on löytynyt hylkeenpyytäjien asuinpaikka pronssikaudelta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kokar.ax/fi/startsidatur/matkailu/naehtaevyydet/otterboeten-pronssikautinen-kylae | Nimeke = Hylkeenpyytäjien asuinpaikka 1100-luvulta eKr. | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Kökar | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
[[Rautakausi|Rautakaudella]], varsinkin [[Merovingiaika|merovingi-]] ja [[Viikinkiaika|viikinkiajoilla]], arkeologiset aineistot ovat Ahvenanmaalla runsaat. Viikinkiaikaisia kalmistoja on 380, useimmat niistä pääsaarella.<ref name="MUS"/> Kulttuuriyhteyksiä oli sekä Ruotsin että Manner-Suomen suuntaan ja kauemmaksikin; saarilta on löytynyt arabialaisia kolikoita.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/fi/hyva-tietaa/ahvenanmaan-historiaa/esihistoria/ | Nimeke =Esihistoria | Ajankohta = | Julkaisu = Visit Åland | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
900-luvun lopussa Ahvenanmaa autioitui, mihin on arveltu syyksi viikinkiajan rauhattomia oloja. Paikannimitutkimuksen perusteella on päätelty, että Varsinais-Suomesta ja lounaisesta saaristosta olisi muuttanut suomenkielistä väestöä Ahvenanmaalle pääasiassa 1100-luvulla. Samanaikaisesti tai hiukan myöhemmin muuttajia olisi tullut myös Ruotsista. Maakunnan suomalaisväestö sulautui ruotsalaisiin, koska ruotsinkielinen asutus oli suomenkielistä vahvempaa.<ref>Pitkänen (1985), s. 370.</ref> Lähes 30 Ahvenanmaan paikannimen on esitetty olevan suomalaisperäisiä ([[Luettelo Ahvenanmaan suomalaisperäisistä paikannimistä ja sovinnaisnimistä]]).<ref>Pitkänen (1985), s. 16.</ref>
 
Saltvikissa sijaitsee [[Borgbergetin linnavuori]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.saltvik.ax/text3.con?iPage=89&m=222&iLan=2 | Nimeke = Ahvenanmaan suurin muinaislinna ja Idan mökki | Tekijä = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Saltviks kommun | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
=== Ruotsin ja Venäjän vallan aika ===
Rivi 293:
[[Tiedosto:Kastelholms-slott-1.jpg|thumb|[[Kastelholman linna]].]]
 
Keskiajalla Ahvenanmaasta tuli [[Kastelholman linnalääni]]n keskusalue, joka kuului Suomen käskynhaltijakuntaan ja [[Turun hiippakunta]]an. 1500-luvulla Ahvenanmaa oli osana [[Juhana III|prinssi Juhanalle]] annettua Suomen herttuakuntaa. 1600- ja 1700-luvuilla Ahvenanmaa kuului hallinnollisesti [[Turun ja Porin lääni]]in. [[Suuri Postitie]] Suomen ja Ruotsin välillä kulki Ahvenanmaan kautta ja talonpojilla oli velvollisuus kuljettaa postia vuoteen 1911 asti.<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://www.aland.se/pages.asp?sida=45 |Nimeke=Postvägen över Åland|Julkaisija=Åland Online|Viitattu=29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
[[Suomen sota|Suomen sodan]] jälkeisessä [[Haminan rauha]]ssa vuonna 1809 Ahvenanmaa liitettiin muun Suomen mukana [[Venäjän keisarikunta]]an. Ahvenanmaalaiset pyysivät saada jäädä osaksi Ruotsia, mutta tähän ei suostuttu ja Ahvenanmaasta tuli osa [[Suomen suuriruhtinaskunta]]a. Venäjä rakensi saarille [[Bomarsund|Bomarsundin linnoituksen]], joka myöhemmin tuhoutui [[Oolannin sota|Oolannin sodassa]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bomarsund.ax/fi/ | Nimeke = Bomarsundin historia | Ajankohta = | Julkaisu = Bomarsundin linnoitus | Viitattu = 16.1.2016 }}</ref> Maarianhamina sai kaupunginoikeudet vuonna 1861.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Forsman J. ja muut (toim.) | Nimeke = Pieni tietosanakirja | Vuosi = 1925–1928 | Sivu =1316–1317 | Julkaisija = Otava | www = http://runeberg.org/pieni/2/0726.html | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
Sodan jälkeen saaret [[Demilitarisointi|demilitarisoitiin]]. Venäjä sitoutui [[Pariisin rauha (1856)|Pariisin rauhassa]] vuonna 1856 olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata, mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] aikana.<ref name="PIENI"/> Venäläisten tekemän linnoituksen raunioita on [[Boxö]]n saarella.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.saltvik.ax/text3.con?iPage=90&m=224&iLan=2 | Nimeke = Ahvenanmaan suurin luola ja Venäjänvallan aikaiset rauniot | Tekijä = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Saltviks kommun | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
=== Suomen itsenäisyyden aika ===
Rivi 303:
==== Ahvenanmaan kysymys ====
{{Pääartikkeli|[[Ahvenanmaan kysymys]]}}
Suuriruhtinaskunnalta Ahvenanmaa periytyi Suomen tasavallalle. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi esiintyä hillittömästi myös Ahvenanmaalla. Tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin. Tämä pyrkimys, jonka johtomiehet olivat varatuomari [[Carl Björkman (poliitikko)|C. Björkman]] ja toimittaja [[Julius Sundblom|J. Sundblom]] ja joka esiintyi muun muassa 7&nbsp;135 hengen allekirjoittamassa adressissa, sai kannatusta Ruotsissa, mutta kohtasi Suomessa jyrkkää vastustusta.<ref name="PIENI">{{Kirjaviite | Tekijä =Forsman J. ja muut (toim.) | Nimeke = Pieni tietosanakirja | Vuosi = 1925–1928 | Sivu =50–51 | Julkaisija = Otava | www = http://runeberg.org/pieni/1/0043.html | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
[[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] aikana vuonna 1918 Ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä, mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi Ruotsia. Ruotsalaiset kuitenkin väistyivät saksalaisten tieltä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.formin.fi/public/?contentid=124156&contentlan=1&culture=fi-FI | Nimeke = Jussi Pekkarinen: Ahvenanmaa – Suomelle vai Ruotsille? | Ajankohta = 2008 | Julkaisu = Ulkoministeriö | Viitattu =5.9.2015 }}</ref> Samoihin aikoihin [[Godbyn taistelu]]ssa valkoinen [[Saariston vapaajoukko]] voitti [[Harry Borg]]in johtaman punakaartin.<ref name="Metsävuori">{{Kirjaviite | Tekijä = Metsävuori, Eka | Nimeke = Saaristomerta, salaliittoja, kähmintää ja seikkailuja | Vuosi = 2005| Luku = Saariston vapaajoukko | Julkaisupaikka = Turku | Julkaisija = TS-Yhtymä Oy | Isbn = 951-9129-61-8 }}</ref>
 
Ahvenanmaan kysymys päätyi [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]] aloitteesta vuonna 1920 [[Kansainliitto|Kansainliiton]] neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen [[eduskunta]] hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon.<ref name="PIENI"/>
 
Mikäli Ahvenanmaa olisi liitetty Ruotsin yhteyteen, jotkut suomalaiset olivat valmistautuneet vaatimaan Suomelle Pohjois-Ruotsin suomenkielistä aluetta, [[Länsipohjan kysymys|Länsipohja]]a. Torniossa perustettiin jopa Länsipohjan toimikunta, jonka tehtävänä oli aikaansaada Länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://arkisto.fi/uploads/Arkistolaitos/Maakunta-arkistot/Oulu/Tornionjoki/8_2.html | Nimeke = Kansallismielistä rakkautta | Ajankohta = | Julkaisu = Oulun maakunta-arkisto | Viitattu =5.9.2015 }}</ref>
 
Lokakuussa 1921 tehtiin [[Geneve]]ssä kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aland.ax/fakta/sjalvstyrelsen/demilitariseringen/ | Nimeke = Demilitariseringen | Ajankohta = | Julkaisu = aland.ax | Viitattu =5.9.2015 }}</ref> Ahvenanmaan linnoitukset oli purettu jo vuonna 1919.<ref name="PIENI"/>
 
==== Itsehallinnon aika ====
 
Ahvenanmaan maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 9. kesäkuuta 1922.<ref name="Ahvenanmaa pähkinänkuoressa2007/3">{{Lehtiviite | Otsikko = Ahvenanmaa pähkinänkuoressa| Julkaisu = Ahvenanmaa – ahaa!| Vuosi = 2007 | Numero = - | Sivut = 3 }}</ref> Päivää juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pohjola-norden.fi/fi/tietoa_pohjoismaista/ahvenanmaa/historiaa_lyhyesti/?id=280 | Nimeke =Ahvenanmaan historiaa lyhyesti | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Pohjola Norden | Viitattu =23.1.2016 }}</ref>
 
[[Jatkosota|Jatkosodan]] alkaessa 22. kesäkuuta 1941 [[Operaatio Kilpapurjehdus|Operaatio Kilpapurjehduksessa]] Suomi lähetti Ahvenanmaalle sota-aluksia ja joukkoja pyrkien siten estämään Neuvostoliiton maihinnousun.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.sshs.fi/binary/file/-/id/17/fid/202/ | Nimeke = Meriaseveljeyden synty | Tekijä = Manninen Ohto | Ajankohta = | Julkaisu = Suomen sotahistoriallinen seura | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
[[Ahvenanmaan lippu|Oman lipun]] Ahvenanmaa sai vuonna 1954.<ref name="Ahvenanmaa pähkinänkuoressa2007/3"/> Ahvenanmaan postilaitos on julkaissut vuodesta 1984 Ahvenanmaan omia [[Postimerkki|postimerkkejä]]. Vuonna 1993 [[Ahvenanmaan posti]]sta tuli oma postilaitoksensa, joka on Pohjoismaiden pienin.<ref name="Ahvenanmaa pähkinänkuoressa2007/3"/>
Rivi 323:
Ahvenanmaa liittyi [[Pohjoismaiden neuvosto]]n jäseneksi vuonna 1970. Maakunnalla on neuvostossa kaksi maakuntapäivien valitsemaa edustajaa, jotka muodostavat yhdessä maakunnan hallituksen valitsemien edustajien kanssa Ahvenanmaan valtuuskunnan Pohjoismaiden neuvostossa.<ref>Ahvenanmaa – itsehallinnollinen maakunta. Ålands Landskapsregering 2004.</ref>
 
Ahvenanmaalla järjestettiin liittymisestä EU:hun oma erillinen kansanäänestys. Sillä on veropoikkeus, joka koskee arvonlisäveroa ja valmisteveroja ja mahdollistaa verovapaan myynnin lauttaliikenteessä Suomen ja Ahvenanmaan välillä.<ref name="EUWWW">{{Verkkoviite | Osoite = http://eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=269372&contentlan=1&culture=fi-FI#.Vexyo3ui07B | Nimeke = Ahvenanmaa EUssa | Ajankohta = | Julkaisu = eurooppatiedotusEurooppatiedotus | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
Ahvenanmaan oma ensimmäisen tason [[Verkkotunnus|Internet-verkkotunnusten]] pääte [[.ax]] otettiin käyttöön vuonna 2006.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060187 | Nimeke = Laki verkkotunnuslain muuttamisesta | Ajankohta = 2006 | Julkaisu = Finlex| Viitattu = 6.9.2015 }}</ref>
 
[[Vanhasen II hallitus|Matti Vanhasen II hallitusta]] muodostettaessa vuonna 2007 Ahvenanmaan oma edustaja oli ensi kertaa mukana muotoilemassa hallitusohjelmaa saarimaakuntaa koskevissa asioissa. Samassa hallituksessa istui [[Astrid Thors]], Suomen historian ensimmäinen ”Ahvenanmaa-ministeri” eli ministeri oikeusministeriössä, jonka toimialana olivat Ahvenanmaan asiat.<ref name="Ahvenanmaa - ahaa!/2007 s. 3">{{Lehtiviite | Otsikko = Ahvenanmaa – kasvava itsehallintoyhteisö| Julkaisu = Ahvenanmaa – ahaa!| Vuosi = 2007 | Numero = - | Sivut =3 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://145.247.195.5/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=M2&selectedCriterion.ministeri_henkilo_id=555 | Nimeke =Ministerin tiedot: Thors Astrid | Ajankohta = | Julkaisu = Valtioneuvosto | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
== Hallinto ja politiikka ==
Rivi 350:
 
=== Maakunta ja valtionvirasto ===
Seuraavilla aloilla itsehallinnollinen Ahvenanmaan maakunta toimii lähinnä kuten itsenäinen valtio omine lainsäädäntöineen ja hallintokoneistoineen:<ref name="EUPDF">{{Verkkoviite | Osoite = http://julkaisut.um.fi/media/attachments/0df59/ET-100004-FI.pdf | Nimeke = Ahvenanmaa Euroopan Unionissa | Ajankohta = | Julkaisu = | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
* opetustoimi, kulttuuri ja muinaismuistojen suojelu
* terveyden- ja sairaanhoito
Rivi 361:
* radio ja televisio
 
[[Ahvenanmaan valtionvirasto]] toimii Ahvenanmaan maakunnan alueella Suomen tasavallan aluehallintoviranomaisena.<ref>[https://www.suomi.fi/suomifi/suomi/valtio_ja_kunnat/aluehallinto/index.html Aluehallinto]</ref> Se toimii Suomen tasavallan edustajana itsehallintolaissa määritellyissä asioissa, kuten verotoimiston ja käräjäoikeuden asioissa. Maakunnan itsehallinnon takia valtionvirastolla on kuitenkin erilaiset tehtävät kuin muun Suomen [[aluehallintovirasto]]illa.<ref name="ALUE">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090896 | Nimeke = Laki aluehallintovirastoista | Ajankohta = | Julkaisu =Finlex | Viitattu =6.9.2015 }}</ref>
 
Ahvenanmaan valtionviraston johtaja on muista aluehallintovirastoista poiketen maaherra.<ref name="ALUE"/> Maaherra on maakunnassa ensi sijassa Suomen hallituksen edustajana. Maaherra avaa ja päättää presidentin puolesta Ahvenanmaan maakuntapäivät. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös toimia [[Ahvenanmaan valtuuskunta|Ahvenanmaan valtuuskunnan]] puheenjohtajana.<ref name="LAKI"/>
 
=== Edustus Suomen eduskunnassa ===
Ahvenanmaalta valitaan [[eduskunta|Suomen eduskunta]]an aina yksi edustaja riippumatta alueen asukasluvusta. [[Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri|Ahvenanmaan vaalipiiri]] on yksi eduskuntavaalien [[Suomen vaalipiirit|vaalipiireistä]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/default.aspx | Nimeke =Kansanedustajat | Ajankohta = | Julkaisu = Eduskunta | Viitattu = 16.1.2016 }}</ref> Ahvenanmaalta valittu edustaja ([[Luettelo vaalikauden 2015–2019 kansanedustajista|vaalikaudella 2015–2019]] [[Mats Löfström]]) kuuluu perinteisesti [[Ruotsalainen eduskuntaryhmä|ruotsalaiseen eduskuntaryhmään]]. Kun RKP jäi oppositioon, Löfströmille ehdotettiin siirtymistä Keskustan riveihin. Hän ei kuitenkaan siirtynyt.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/9398/a43d37a4d8 | Nimeke = Ahvenanmaan Löfström ei vaihda keskustaan | Tekijä = | Ajankohta =8.5.2015 | Julkaisu = Suomenmaa | Viitattu =16.1.2016 }}</ref>
 
Ahvenanmaalla toimivat eri puolueet kuin Manner-Suomessa. Ne toimivat eduskuntavaaleissa, maakuntapäivien vaaleissa ja kunnallisvaaleissa. Presidentinvaaleissa ja europarlamenttivaaleissa ahvenanmaalaiset äänestävät samoja ehdokkaita kuin mannersuomalaisetkin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.asub.ax/text.con?iPage=340&iLan=1 | Nimeke = Beskrivning av valstatistiken | AjankohtaJulkaisu = ÅSUB | JulkaisuViitattu = ÅSUB16.1.2016 | Kieli ={{sv}} | Viitattu =16.1.2016 }}</ref>
 
=== Euroopan unioni ja Ahvenanmaan maakunta ===
Suomen liittyessä [[Euroopan unioni]]in sovittiin erikseen Ahvenanmaan itsehallinnon ja EU-jäsenyyden yhteensovittamisesta, minkä lisäksi ahvenanmaalaiset saivat itse päättää omasta jäsenyydestään. Vaihtoehtona oli myös Ahvenanmaan jääminen unionin ulkopuolelle Tanskalle kuuluvien [[Grönlanti|Grönlannin]] ja [[Färsaaret|Färsaarten]] tavoin. Suomen liittymissopimukseen liitettiin niin sanottu Ahvenanmaan pöytäkirja, johon ahvenanmaalaiset saivat menestyksekkäästi lähes kaikki erityisvaatimuksensa, joskaan eivät toivomaansa omaa edustajaa [[Euroopan parlamentti]]in. Ahvenanmaa oli mukana Suomen [[Suomen EU-kansanäänestys|EU-kansanäänestyksessä]] 16. lokakuuta 1994, mutta piti myös oman erillisen kansanäänestyksensä 20. marraskuuta. Valtakunnallisessa äänestyksessä EU-jäsenyyttä kannatti vain 51,9 prosenttia ahvenanmaalaisista, mutta omassa äänestyksessä kuukautta myöhemmin peräti 73,6 prosenttia. Maakuntapäivät hyväksyi EU-jäsenyyden 2. joulukuuta äänin 26–4.<ref name="EUPDF"/>
 
EU-jäsenyyden myötä Ahvenanmaan itsehallinto vahvistui. Ahvenanmaa on osana Suomea EU:n jäsen, mutta se ei kuulu EU:n veroliittoon. Tämä mahdollistaa verottoman myynnin laivaliikenteessä Ahvenanmaan ja EU:n välillä. Tavaran lähettäminen verorajan yli Manner-Suomeen tai muualle EU:hun katsotaan maahantuonniksi.<ref name=":0">{{Verkkoviite|osoite=http https://yle.fi/uutiset/ihmettelitko_verkkokaupan_halpoja_hintoja_yle_tutki_miten_ahvenanmaan_veroton_pakettiralli_toimii/3-9122901 |nimeke =Ihmettelitkö verkkokaupan halpoja hintoja? Yle tutki, miten Ahvenanmaan veroton pakettiralli toimii|viitattu=2016-09-11}}</ref> Tällöin alle 22 euron arvoiset postilähetykset (pl. alkoholi, tupakka ja kosmetiikka) voidaan myydä Suomeen ilman arvonlisäveroa.<ref>{{Verkkoviite|osoite = http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Arvonlisaverotus/Kansainvalinen_kauppa/Ahvenanmaan_veroraja_arvonlisaverotukses%2814185%29 |nimeke = Ahvenanmaan veroraja arvonlisäverotuksessa|julkaisu =vero.fi |julkaisija = Verottaja|viitattu = 4.8.2014 |ajankohta = }}</ref> Ahvenanmaa on täten niin kutsuttu [[veroparatiisi]].<ref name=":0" />
 
Euroopan unionin asioissa maakunnalle on varattu mahdollisuus tuoda omat näkemyksensä esille lainsäädännön valmisteluvaiheessa. maakunnan hallituksen puheenjohtajalla on oikeus tulla kuulluksi EU-ministerivaliokunnassa silloin, kun asia kuuluu Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaan tai on muutoin maakunnalle erityisen tärkeä. Ahvenanmaalla on myös oma erityisasiantuntijansa Suomen pysyvässä EU-edustustossa Brysselissä.<ref name="EUWWW"/>
Rivi 380:
 
=== Mallia maailmalle ===
Ahvenanmaan malli herättää jonkin verran kiinnostusta maailmalla. Maakuntaan saapuu usein tutkijoita, toimittajia ja poliitikkoja tutustumaan itsehallintojärjestelmään, joka on kansainvälisesti katsoen varsin epätavallinen. Vaikka Euroopassa on runsaasti itsehallintoalueita, vain Ahvenanmaa on määrätty kansainvälisellä sopimuksella sekä itsehallinnolliseksi että demilitarisoiduksi alueeksi.<ref name="Aalto/2007 s. 6">{{Lehtiviite | Otsikko = Aalto, Sibelius ja Ahvenanmaan itsehallinto| Julkaisu = Ahvenanmaa – ahaa!| Vuosi = 2007 | Numero = - | Sivut = 6 }}</ref><ref>[http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=166171&c=0&toid=1802&moid=1803 Ahvenanmaan ja muiden eurooppalaisten itsehallintoalueiden selvitys valmistunut]. Valtioneuvoston viestintäyksikkö 31.8.2007. Viitattu 19.10.2007.</ref> Esimerkiksi [[Serbia]] on ehdottanut [[Kosovo]]n kysymyksen ratkaisuksi sille annettavan Ahvenanmaan kaltaisen aseman itsenäistymisvaatimuksien sijaan.<ref>{{Verkkoviite|Osoite = http://www.hameensanomat.fi/uutiset/ulkomaat/150985-serbia-antaisi-kosovolle-ahvenanmaan-kaltaisen-aseman |Nimeke=Serbia antaisi Kosovolle Ahvenanmaan kaltaisen aseman|Julkaisija=Hämeen Sanomat|Luettu= 12.11.2015 (linkki päivitetty)}}</ref>
 
=== Demilitarisointi ===
Rivi 387:
Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu [[Krimin sota|Krimin sodan]] päättymisestä vuonna 1856 lähtien. Tämän jälkeen siellä on oleskellut sotajoukkoja ainoastaan maailmansotien aikana.
 
Ahvenanmaan demilitarisaatiosta on sovittu Suomen, [[Saksa]]n, [[Tanska]]n, [[Ruotsi]]n, [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]], [[Ranska]]n, [[Italia]]n, [[Latvia]]n ja [[Puola]]n kesken vuoden 1922 sopimuksella Ahvenanmaan saarten linnoittamattomuudesta (SopS 1/1922). Lisäksi Ahvenanmaan saarten demilitarisaatiosta on erikseen sovittu vuonna 1940 Suomen ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliito]]n välillä (SopS 24/1940). Molemmat sopimukset kieltävät Suomea rakentamasta alueelle mitään kiinteitä puolustuslaitteita, sotilaslentokenttiä tai muita sotilaallisiin tarkoituksiin suunniteltuja laitteita.<ref name="S1922">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1922/19220001 | Nimeke = Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. | Ajankohta =1922 | Julkaisu =Finlex | Viitattu =16.1.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1940/19400024/19400024_2 | Nimeke = SOPIMUSSopimus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä Ahvenanmaan saarista. | Ajankohta =1940 | Julkaisu = Finlex | Viitattu =16.1.2016 }}</ref>
 
Sotatilanteessa Suomella on vuoden 1922 sopimuksen mukaan oikeus miinoittaa Ahvenanmaan vesiä ja sijoittaa alueelle sen puolueettomuutta uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellisia joukkoja. Sopimuksen perusperiaatteena on kuitenkin, että allekirjoittajavallat jättäisivät sotatilanteessakin Ahvenanmaan sotatoimien ulkopuolelle.<ref name="S1922"/>
 
Ne ahvenanmaalaiset, joilla on kotiseutuoikeus, ovat nykyisin käytännössä vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta. Ase­palveluksen sijasta heidät voitaisiin Ahvenan­maan itse­hallinto­lain mukaan velvoittaa palvelemaan luotsi- ja majakkalaitoksessa tai muualla siviili­hallinnossa, mutta niin kauan kuin asiasta ei ole erikseen säädetty lakia, he ovat vapautettuja ase­velvollisuudesta. Vapautus ei koske niitä, jotka 12 vuotta täytettyään ovat muuttanut maakuntaan.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911144 Ahvenanmaan itsehallintolaki, 12 §]</ref> Jotkut ahvenan­maalaiset nuoret kuitenkin suorittavat varusmiespalveluksen vapaaehtoisina lähinnä [[Uudenmaan prikaati]]ssa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://svenska.yle.fi/artikel/2017/10/10/frivillig-alanning-i-dragsvik-alla-borde-gora-sitt-for-forsvaret/ | Nimeke = Frivillig ålänning i Dragsvik: Alla borde göra sitt för försvaret | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Svenska Yle | Viitattu = 11.2.2010 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Toisen maailmansodan aikana työikäiset ahvenanmaalaiset olivat [[työvelvollisuus|työvelvollisina]] merimiehinä korvauksena siitä, etteivät joutuneet sotaan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/uutiset/3-9250685 | Nimeke ="Nytkö se helvetti sotaväen kanssa taas alkaa" – Sotilaiden edellinen käynti ei innostanut ahvenanmaalaisia | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu =Yle.fi | Viitattu = 30.10.2016 }}</ref>
 
=== Kotiseutuoikeus ===
Ahvenanmaalla on voimassa [[kotiseutuoikeus]]järjestelmä (''hembygdsrätt''). Henkilöllä tulee olla kotiseutuoikeus, ennen kuin hänen on mahdollista omistaa kiinteää omaisuutta saarella, äänestää maakuntapäivävaaleissa tai harjoittaa elinkeinoa. Kotiseutuoikeuden saa automaattisesti, jos se on jommallakummalla vanhemmista. Kotiseutuoikeutta voi hakea [[Ruotsin kieli|ruotsin kielen]] taitoinen Suomen kansalainen, joka on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911144 Ahvenanmaan itsehallintolaki 7 §]</ref> Suomen kansalaisella on oikeus itsehallintolain mukaan käyttää Ahvenanmaalla [[Suomen kieli|suomea]] tuomioistuimissa ja ollessa tekemisissä valtion viranomaisten kanssa.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911144 Ahvenanmaan itsehallintolaki 37 §]</ref> Tarvittaessa käytetään tulkkia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030423 | Nimeke =Oikeus tulkkaukseen: Kielilaki 18 § | Ajankohta = | Julkaisu =Finlex | Viitattu =16.1.2016 }}</ref>
 
=== Ahvenanmaan itsenäisyyskysymys ===
Ahvenanmaan itsenäisyyttä ajaa maakunnan sisällä toimiva [[Ahvenanmaan tulevaisuus]] -puolue. Sen kannatus on kymmenen prosentin luokkaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = httphttps://svenska.yle.fi/artikel/2014/03/27/fler-vill-ha-sjalvstandighet-i-europa | Nimeke = Fler vill ha självständighet i Europa | Ajankohta = 2014 | Julkaisu = Yle | Viitattu =31.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
== Väestö ==
Rivi 427:
{{bar pixel|2000|#0099FF|442||25 776}}
{{bar pixel|2010|#0099FF|480||28 007}}
|caption = Lähteet: Vuodet 1880–1970<ref name="väkiluvut1880_1975">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.doria.fi/handle/10024/91484 | Nimeke =Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 | Tiedostomuoto =PDF | Selite = sivu 97 | Julkaisu = | Ajankohta =1979 | Julkaisija =Tilastokeskus | Viitattu =7.6.2014 }}</ref> ja vuodet 1980–2010<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_011.px | Nimeke =Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =29.3.2017 | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Tilastokeskus | Viitattu =6.3.2018 | Kieli = }}</ref>
}}
 
Rivi 434:
===Äidinkieli, syntymäpaikka ja kansalaisuus===
 
Vuonna 2014 Ahvenanmaan 28 916 asukkaasta [[ruotsin kieli|ruotsia]] puhui äidinkielenään 25 531 henkeä (88,3 %), [[suomen kieli|suomea]] 1 399 henkeä (4,8 %) ja vieraskielisiä oli 1 986 henkeä (6,9 %). Suomen jälkeen suurimmat vähemmistökielet ovat [[latvian kieli|latvia]] ja [[romanian kieli|romania]] (noin 300 puhujaa), [[viron kieli|viro]] (noin 200) ja [[venäjän kieli|venäjä]], [[thain kieli|thai]], [[englannin kieli|englanti]] ja [[saksan kieli|saksa]] (kullakin noin sata puhujaa). Vuonna 1990 Ahvenanmaalla oli 24&nbsp;604 asukasta, joista ruotsia puhui 23&nbsp;243 (94,5 %), suomea 1&nbsp;128 (4,6 %) ja muita kieliä 233 henkeä (0,9 %). Vuodesta 1990 vuoteen 2014 kaikkien kolmen ryhmän koko on kasvanut ja ruotsinkielisten suhteellinen osuus väestöstä hiukan pienentynyt.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_010.px | Nimeke =Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain 1990–2016 | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija =Tilastokeskus | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
Ahvenanmaan väestöstä 10&nbsp;619 asuu syntymäkunnassaan, 8&nbsp;195 on syntynyt jossain toisessa Ahvenanmaan kunnassa, muualla Suomessa syntyneitä on 5&nbsp;598, Ruotsissa syntyneitä 2&nbsp;359 ja muissa maissa syntyneitä 2&nbsp;145 henkeä /tiedot vuodelta 2014).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxweb.asub.ax/PXWeb/pxweb/sv/Statistik/Statistik__BE__Befolkningens%20storlek%20och%20struktur/BE010.px/?rxid=f59f413b-cd1a-4d62-b247-0a42c5f0678c | Nimeke =Befolkning efter år, kommun och födelseort | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Ålands statistik- och utredningsbyrå | Viitattu = 29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Muut maat, joissa syntyneitä Ahvenanmaalla asuu vähintään sata henkeä olivat [[Latvia]], [[Romania]], [[Viro]], [[Thaimaa]] ja [[Iran]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxweb.asub.ax/PXWeb/pxweb/sv/Statistik/Statistik__BE__Befolkningens%20storlek%20och%20struktur/BE034.px/?rxid=f59f413b-cd1a-4d62-b247-0a42c5f0678c | Nimeke = Befolkning 1999-2014 efter födelseland, år och kön | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Ålands statistik- och utredningsbyrå | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Ahvenanmaalaisista 26&nbsp;079 oli Suomen ja 1&nbsp;257 Ruotsin kansalaisia. Yli sadan hengen suuruisia ulkomaiden kansalaisten ryhmiä olivat Liettuan, Romanian, Viron ja Thaimaan kansalaiset.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxweb.asub.ax/PXWeb/pxweb/sv/Statistik/Statistik__BE__Befolkningens%20storlek%20och%20struktur/BE035.px/?rxid=f59f413b-cd1a-4d62-b247-0a42c5f0678c | Nimeke = Befolkning 1999-2014 efter födelseland, medborgarskap, år och kön | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Ålands statistik- och utredningsbyrå | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
===Taajamat===
Vuoden 2014 lopussa Ahvenanmaan 28 916 asukkaasta 17 389 asui [[taajama|taajamissa]], 11 232 [[haja-asutusalue|haja-asutusalueilla]] ja 295 asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa. Maakunnan taajama-aste oli 60,8 prosenttia. Maarianhaminassa 99,6 prosenttia väestöstä asui taajamissa. Maarianhaminan lisäksi taajamaväestöä oli Eckerössä, Finströmissä, Hammarlandissa, Jomalassa, Lemlandissa ja Saltvikissä. Muissa kunnissa ei ollut taajamia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin_Passiivi/StatFin_Passiivi__vrm__vaerak/statfinpas_vaerak_pxt_025_201400.px | Nimeke =Taajama-aste alueittain 31.12.2014 | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija =Tilastokeskus | Viitattu =28.2.2016 }}</ref> Vuoden 2017 lopussa Ahvenanmaalla sijaitsi yhdeksän taajamaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_026.px | Nimeke = Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =28.9.2017 | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Tilastokeskus | Viitattu =27.11.2018 | Kieli = }}</ref>
 
{| class="wikitable sortable"
! # !! Taajama !! Kunta !! Väkiluku<br>(31.12.2017)<ref name="taajamaluettelo2016">{{Verkkoviite | Osoite = http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_027_fi.px/?rxid=fa7a334f-0d81-46e3-934f-744bd1a648d9 | Nimeke = Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2017 | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu = 27.11.2018 | Kieli = }}</ref>
|-
| 1 || '''[[Maarianhaminan keskustaajama]]''' || [[Maarianhamina]] 11 560<br>[[Jomala]] 2 761 || align="right"| {{Nts|14321}}
Rivi 468:
{{Pääartikkeli|[[Luettelo Suomen kylistä vuosina 1919–1931#Ahvenanmaan kylät|Luettelo Ahvenanmaan kylistä]]}}
 
''[[Suomenmaa (kirjasarja)|Suomenmaa]]''-kirjasarjan Ahvenanmaata koskevan osan mukaan Ahvenanmaalla oli 245 kylää ja yksinäistilaa vuonna 1920.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Rosberg, J. E.; Grotenfelt, Kustavi ja Hildén, Kaarlo (toim.) | Nimeke =Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 2. osa, Ahvenanmaan lääni | Vuosi =1920 | Luku = | Sivu = | Selite =Yleiskatsaus, Tilastoa | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Tietosanakirja-Osakeyhtiö | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}</ref> [[Ålands statistik- och utredningsbyrå]]n tilaston perusteella Ahvenanmaalla on 267 [[kylä]]ä ja 27 Maarianhaminan [[kaupunginosa]]a. Osassa kylistä ei ole lainkaan pysyviä asukkaita. Vuonna 2014 suurin kylä oli 927 asukkaan [[Godby]] ja muut yli 300 asukkaan kylät olivat [[Vesterkalmare]], [[Storby]], [[Prästgården (Jomala)|Prästgården]], [[Österkalmare]], [[Söderby]], [[Ödkarby]], [[Ingby]] ja [[Sviby (Jomala)|Sviby]].<ref name="åsub">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.asub.ax/files/be20_0.xls | Nimeke =Invånarantalet i byar och stadsdelar 1990–2014 | Tiedostomuoto =XLS | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija =Ålands statistik- och utredningsbyrå | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
===Uskonto===
Vuonna 2018 kuului 73,1 prosenttia ahvenanmaalaisista [[Suomen evankelis-luterilainen kirkko|Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon]]. Muihin uskontokuntiin kuului 1,3 prosenttia ja uskontokuntiin kuulumattomia oli 25,7 prosenttia. Kirkkoon kuuluvien osuus on ollut jatkuvassa laskussa; vuonna 1990 kirkkoon kuului 94,9 prosenttia ahvenanmaalaisista, vuonna 2000 luku oli 92,8 prosenttia ja vuonna 2010 enää 83,3 prosenttia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11ra.px/ | Nimeke = Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2018 | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu = 8.4.2019 }}</ref>
 
Ahvenanmaan evankelisluterilaiset seurakunnat ovat ruotsinkielisiä ja kuuluvat siksi [[Porvoon hiippakunta]]an. Seurakuntia on kaikkiaan kymmenen, joista puolet ovat yhden kunnan omia ja puolet useamman kunnan yhteisiä: [[Brändö-Kumlingen seurakunta|Brändö-Kumlinge]], [[Eckerön seurakunta|Eckerö]], [[Finström-Geta församling|Finström-Geta]], [[Hammarlandin seurakunta|Hammarland]], [[Jomala församling|Jomala]], [[Lemland-Lumparlandin seurakunta|Lemland-Lumparland]], [[Maarianhaminan seurakunta|Maarianhamina]], [[Saltvikin seurakunta|Saltvik]], [[Sund-Vårdön seurakunta|Sund-Vårdö]] sekä Föglössä, Kökarissa ja Sottungassa toimiva [[Ahvenanmaan eteläinen saaristoseurakunta]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.borgastift.fi/kontakt/forsamlingarna/ | Nimeke = Församlingarna i Borgå stift alfabetiskt | Ajankohta = | Julkaisu =Borgå Stift | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Kappeliseurakuntia ovat lisäksi [[Föglön seurakunta|Föglö]], [[Getan seurakunta|Geta]], [[Kökarin seurakunta|Kökar]], [[Sottungan seurakunta|Sottunga]] ja [[Vårdön seurakunta|Vårdö]]. Seurakunnat muodostavat [[Ahvenanmaan rovastikunta|Ahvenanmaan rovastikunnan]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.borgastift.fi/stiftet/karta/ | Nimeke = Församlingarna i Borgå stift 1.1.2016 | Ajankohta = | Julkaisu =Borgå Stift | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Lääninrovastina toimii Eckerön kirkkoherra Mårten Andersson.
 
Luterilaisen kirkon sisäisistä herätysliikkeistä Ahvenanmaalla toimii ainakin [[evankelinen herätysliike|evankelisen herätysliikkeen]] ruotsinkielinen järjestö [[Svenska Lutherska Evangeliföreningen]] eli SLEF. Järjestöllä on kokoontumistilat Maarianhaminassa<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.slef.fi/om-slef/samlingssalar/luthergarden-mariehamn | Nimeke = Luthergården, Mariehamn | Ajankohta = | Julkaisu = Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland r.f. | Viitattu =4.7.2017 | Kieli ={{sv}} }}</ref> sekä rukoushuone Vårdössä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.slef.fi/om-slef/bonehus/alands-distrikt/vardo-bonehus | Nimeke = Vårdö bönehus | Ajankohta = | Julkaisu = Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland r.f. | Viitattu =4.7.2017 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Myös [[vanhoillislestadiolaisuus|vanhoillislestadiolaisten]] Turun rauhanyhdistys järjestää Ahvenanmaalla välillä [[seurat|seuroja]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.turunrauhanyhdistys.fi/kalenteri/ | Nimeke = Kalenteri | Ajankohta = | Julkaisu = Turun Rauhanyhdistys ry | Viitattu =5.7.2017 }}</ref>
 
Ahvenanmaan ortodoksit kuuluvat [[Turun ortodoksinen seurakunta|Turun ortodoksiseen seurakuntaan]], joka on osa [[Helsingin ortodoksinen hiippakunta|Helsingin hiippakuntaa]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ortodoksi.net/index.php/Turku | Nimeke = http://www.ortodoksi.net/index.php/Turku | Ajankohta = | Julkaisu = Ortodoksi.net | Viitattu =28.2.2016 }}</ref>
 
Ahvenanmaan katoliset kuuluvat [[Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin kirkko|Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta]]an Turussa. Seurakunta järjestää messuja Maarianhaminassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://katolinen.fi/?page_id=366 | Nimeke = Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta | Ajankohta = | Julkaisu = Katolinen kirkko Suomessa | Viitattu =4.7.2017 }}</ref>
 
[[Helluntaiherätys]]tä maakunnassa edustaa Pingstkyrkan på Åland, jolla oli vuonna 2007 noin 100 jäsentä. Seurakunta toimii Maarianhaminasta käsin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.uskonnot.fi/yhteisot/view.php?orgId=413 | Nimeke = Åland pingstförsamling | Ajankohta = | Julkaisu = Uskonnot Suomessa | Viitattu =4.7.2017 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pingstkyrkan.ax/index.html | Nimeke = Pingstkyrkan Åland | Ajankohta = | Julkaisu = Pingstkyrkan Åland | Viitattu =4.7.2017 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
[[Missionskyrkan i Finland]]illa on myös seurakuntansa maakunnassa, nimeltään Missionskyrkan på Åland, jonka keskuspaikka on Maarianhamina. Seurakunta on perustettu jo vuonna 1882.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.missionskyrkan.ax/forsamling.php | Nimeke = Begynnelsen | Ajankohta = | Julkaisu = Missionskyrkan på Åland | Viitattu =4.7.2017 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
Maarianhaminassa toimii myös Församlingen Ordet, joka on taustaltaan osa [[tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus|tunnustuskuntiin sitoutumatonta uuskarismaattisuutta]] ja on perustettu vuonna 2001.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.uskonnot.fi/yhteisot/view.php?orgId=751 | Nimeke = Församlingen Ordet | Ajankohta = | Julkaisu = Uskonnot Suomessa | Viitattu =4.7.2017 }}</ref>
 
Muista uskonnoista [[islam]]ia edustaa vuonna 2005 perustettu Ålands Muslimska Förening rf.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.uskonnot.fi/yhteisot/view.php?orgId=1051 | Nimeke = Ålands Muslimska Förening rf | Ajankohta = | Julkaisu = Uskonnot Suomessa | Viitattu =4.7.2017 }}</ref>
 
== Talous ==
Ahvenanmaan elintaso kuuluu Suomen alueista korkeimpiin. Vuonna 2011 markkinahintainen bruttokansantuote henkeä kohti oli siellä Suomen tilastoalueista toiseksi suurin Uudenmaan jälkeen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://tilastokeskus.fi/til/altp/2011/altp_2011_2013-12-11_tie_001_fi.html | Nimeke = Itä-Suomen bruttokansantuote asukasta kohden kasvoi suuralueista eniten | Ajankohta = 2013 | Julkaisu =Tilastokeskus | Viitattu =16.1.2016 }}</ref>
 
Vielä vuonna 1950 yli puolet työskenteli maataloudessa, mutta 2000-luvulla sen osuus työllisistä laski noin 4 prosenttiin.<ref name="vuosikirja">{{Kirjaviite | Tekijä = Tilastokeskus | Nimeke = Suomen tilastollinen vuosikirja 2014 | Vuosi = 2014 | Sivut = 577-582 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Tilastokeskus | ISBN = 978-952-244-482-0. ISSN 0081–5063 | www = http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yyti_stv_201400_2014_10374_net.pdf | Tiedostomuoto = PDF | www-teksti = Verkkoversio | Viitattu = 6.3.2018 }}</ref> Vuonna 2011 Ahvenanmaan työllistäjiä olivat yhteiskuntapalvelut 40 %, kauppa ja liikenne 30 %, rahoitus 10 %, teollisuus 8 %, rakentaminen 7 %, maatalous 4 % ja muut 1 %. Työttömiä oli 3,1 %.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/fi/articles/aland/ | Nimeke = Yleistä tietoa Ahvenanmaasta | Ajankohta = | Julkaisu = Visit Åland | Viitattu =30.1.2016 }}</ref> Vieraskielisten on Ahvenanmaalla ollut helpompi löytää töitä kuin muualla Suomessa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = httphttps://mwww.kauppalehti.fi/uutiset/vieraskielisten-maara-kaksinkertaistumassa/DNtLxHJt075345ce-9415-307c-9f63-b5e861e122a6 | Nimeke = Vieraskielisten määrä kaksinkertaistumassa | Tekijä = | Ajankohta =2014 | Julkaisu = Kauppalehti | Viitattu =23.1.2016 }}</ref>
 
Saarimaakunnan tärkein elinkeino on merenkulku, joka vuonna 2003 toi 36 prosenttia sen bruttokansantuotteesta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/uutiset/3-5145868 | Nimeke = Ahvenanmaalle harkitaan omaa alusrekisteriä? | Tekijä = | Ajankohta = 2003 | Julkaisu = Yle | Viitattu = 11.2.2017 }}</ref> [[Maarianhamina]]ssa pitävät pääkonttoriaan [[Viking Line]], [[Eckerö-konserni]], [[Lillgaard]] ja [[Godby Shipping]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://shipowners.fi/fi/suomen-varustamot-ry/jasenvarustamot | Nimeke = Jäsenvarustamot | Ajankohta = | Julkaisu = Suomen varustamot ry. | Viitattu =11.2.2017 }}</ref> Ahvenanmaalaisten omistama kauppalaivasto ylitti miljoona bruttotonnia vuonna 2015. Vuosina 2000–2015 Ahvenanmaan lipun alla purjehtivien alusten osuus pieneni viidenneksellä, kun taas ulkomaille liputettujen alusten tonnimäärä kasvoi 63 prosenttia. Merenkulun parissa ahvenanmaalaisissa yrityksissä työskenteli 6,6 prosenttia työvoimasta vuonna 2013.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.asub.ax/archive.con?iPage=12&art_id=1708 | Nimeke =Den åländskägda handelsflottan nära en miljon bruttoton | Ajankohta =2015 | Julkaisu = ÅSUB | Viitattu =31.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
Vuoden 2014 lopussa Ahvenanmaalla oli noin 2&nbsp;500 yritystä. Niistä neljännes toimi kaupan ja matkailun alalla, viidennes rahoitus- ja viidennes rakennusalalla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.asub.ax/archive.con?iPage=12&art_id=1638 | Nimeke = Antalet företag på Åland fortsätter att växa | Ajankohta = | Julkaisu =ÅSUB | Viitattu =31.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Teollisuus on jäänyt saarimaakunnassa melko pienimuotoiseksi: suurin teollisuusyritys [[Chips Group]] (nykyisin osa [[Orkla Confectionery & Snacks]] -konsernia) jalostaa perunoista lähinnä snack-tuotteita.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.largestcompanies.fi/toplistat/suomi/suurimmat-yritykset-liikevaihdon-mukaan-ilman-tytaryhtioita/ahvenanmaa | Nimeke = Suurimmat yritykset liikevaihdon mukaan – Ahvenanmaa | Ajankohta = | Julkaisu = largestcompanies | Viitattu =30.1.2016 }}</ref> Sipsi- ja ranskanperunatehdas on käyttänyt Ahvenanmaan koko perunasadon ja lisäksi manner-Suomessa tuotettua perunaa, yhteensä noin 28 miljoonaa kiloa vuodessa. Se vaikuttaa välillisesti myös kuljetus- ja maatalousalan työllisyyteen. Vuonna 2016 Orkla ilmoitti harkitsevansa tehtaan sulkemista.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/talous/a1455418487399 | Selite (digitilaajille) |Nimeke = Norjalaisomistaja aikoo sulkea Taffelin sipsitehtaan – Sipsien valmistuksen päättyminen olisi kova isku Ahvenanmaalle | Tekijä = | Ajankohta =14.2.2016 | Julkaisu = Helsingin sanomatSanomat | Viitattu =19.2.2016 }}</ref>
 
[[S-ryhmä]]än kuuluvista alueosuuskaupoista [[Varuboden-Osla]] toimii [[Uudenmaan maakunta|Uudenmaan]] lisäksi Ahvenanmaalla.<ref>{{Verkkoviite | osoite = http://www.s-kanava.fi/web/varuboden-osla/tietoa-alueosuuskaupasta#p_p_id_article_WAR_skanavaportlets_INSTANCE_V6tE_| nimeke = Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag| tekijä = | selite = | julkaisu = | ajankohta = | julkaisija = SOK | viitattu =10.12.2012 }}</ref> [[Ålandsbanken]] on ahvenanmaalainen pankki, jonka pääkonttori on Maarianhaminassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.alandsbanken.ax/om-oss/fakta-om-%C3%A5landsbanken | Nimeke = Fakta om Ålandsbanken | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Ålandsbanken | Viitattu = 29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> [[Ålands Centralandelslag]] myy meijerituotteitaan myös manner-Suomeen ja Ruotsiin. Osuuskunnan tavaramerkkejä ovat ''Ålandsmejeriet'' ja ''Ålandsbagarn''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aca.ax/aca-andelslag-tradition | Nimeke = ÅCA – ett andelslag med tradition | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Ålands Centralandelslag | Viitattu = 12.4.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
Ahvenanmaalla on käynyt vuosittain noin kaksi miljoonaa matkailijaa, joista yli 80 prosenttia tuli Ruotsista ja muut pääosin Suomesta.<ref name="vuosikirja" /> Yöpyjiä on vuosittain yli 400 000. Vuonna 2013 ruotsalaisia yöpyjiä oli hiukan enemmän kuin suomalaisia.<ref name="vuosikirja" /> Maakunnassa on noin 5&nbsp;600 kesämökkiä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__asu__rakke/statfin_rakke_pxt_003.px | Nimeke = Kesämökit (lkm) alueittain 1970-2016 | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija =Tilastokeskus | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
Ahvenanmaalla tuotetaan yli puolet Suomen omenasadosta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/fi/articles/appelriket/ | Nimeke = Omenoiden valtakunta | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Visit Åland | Viitattu = 31.1.2016 }}</ref>
 
[[Ahvenanmaan itsehallintolaki|Ahvenanmaan itsehallintolain]] 49 § mukaan jos maakunnassa verovuodelta maksuun pantu tulo- ja varallisuusvero ylittää 0,5 prosenttia vastaavasta verosta koko maassa, ylimenevä osa kuuluu maakunnalle (verohyvitys).<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911144 Ahvenanmaan itsehallintolaki]</ref> Verohyvityksen lisäksi valtio maksaa tasoitusmaksun Ahvenanmaan verotuksesta, joka on 0,45 %prosenttia valtion kokonaistuloista.<ref name="veroriita">{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-9190935 | Nimeke = Veroriidat kiristävät Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välejä | Tekijä =Auvinen, Pirjo | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =27.9.2016 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Yle | Viitattu = 4.8.2017 | Kieli = }}</ref> Vuonna 2016 verohyvitys oli 7 miljoonaa euroa ja tasoitusmaksu 221 miljoonaa euroa.<ref name="veroriita"/> Vuosina 2000–2015 Ahvenanmaan osuus valtion verotuloista suhteessa manner-Suomeen oli 0,57–0,65 %, kun taas osuus valtion menoeristä vaihteli 0,71–0,90 % välillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://vm.fi/documents/10623/3779933/selvitys_ahvenanmaan_talousjarjestelmasta_su.pdf/1b9dd9bf-2af2-427e-9b80-ff0d685a7c17 | Nimeke = Selvitys Ahvenanmaan talousjärjestelmästä | Selite = | Ajankohta =2017 | Julkaisija = Valtiovarainministeriö | Viitattu =4.8.2017 }}</ref> Ahvenanmaan maakunta on ilmoittanut halukkuutensa saada itselleen ansiotuloveron veronkanto-oikeuden, mutta valtion kannalta tässä on haitallisen [[verokilpailu]]n ja kiellettyihin valtiontukiin liittyvä ongelma.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3123319/Ahvenanmaa+joutuu+erikoiseen+tilanteeseen+soteuudistuksessa | Nimeke = Ahvenanmaa joutuu erikoiseen tilanteeseen sote-uudistuksessa | Tekijä =Salminen, Viivi | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =7.12.2016 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Turun Sanomat | Viitattu = 4.8.2017 | Kieli = }}</ref>
 
== Palvelut ja infrastruktuuri ==
Rivi 511:
[[Tiedosto:Kfz-Kennzeichen Aland2.jpg|thumb|Esimerkki auton rekisterikilvestä Ahvenanmaalla.]]
 
[[Tienumerointi Ahvenanmaalla|Ahvenanmaan tienumerointi]] on osittain päällekkäinen Manner-Suomen kanssa. [[Päätie 1 (Ahvenanmaa)|Päätie 1]], [[Päätie 2 (Ahvenanmaa)|Päätie 2]] ja [[Päätie 3 (Ahvenanmaa)|Päätie 3]] lähtevät Maarianhaminasta ja vievät Eckeröhön, Vårdöhön ja Lumparlandiin. [[Päätie 4 (Ahvenanmaa)|Päätie 4]] kulkee Godbystä Getaan. Pienempiä teitä ovat [[Tie 40 (Ahvenanmaa)|Tie 40]] Jomalasta Hammarlandiin ja [[Tie 50 (Ahvenanmaa)|Tie 50]] Saltvikissä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ls.aland.fi/.composer/upload/modules/publikationer/trafiksakerhetsrapport.pdf | Nimeke = Trafiksäkerhetsplan för Åland 2002-2010 | Tekijä = | Tiedostomuoto =PDF | Selite =sivut 16–20 | Julkaisu = Åländsk utredningsserie 2001:14 | Ajankohta = | Julkaisija = | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> [[Tie 10 (Ahvenanmaa)|Tie 10]], [[Tie 20 (Ahvenanmaa)|Tie 20]] ja [[Tie 30 (Ahvenanmaa)|Tie 30]] ovat Maarianhaminassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.google.fi/maps/@60.0990313,19.9420392,13.7z | Nimeke = Google Maps | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = | Viitattu =29.2.2016 }}</ref> Ahvenanmaan ja Manner-Suomen yhdistävän tien rakentamista pohdittiin Varsinais-Suomessa 1960-luvulla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2714341-kiintea-tieyhteys-manner-suomesta-ahvenanmaalle-ajankohtainen | Nimeke = Kiinteä tieyhteys Manner-Suomesta Ahvenanmaalle ajankohtainen | Tekijä = Helminen, Pekka | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 4.1.2012 | Julkaisija = Kansan Uutiset | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
[[Maarianhaminan lentoasema]] on Ahvenanmaan ainoa kaupallisessa käytössä oleva lentoasema. Se sijaitsee [[Jomala]]n kunnassa kolme kilometriä [[Maarianhamina]]n keskustasta pohjoiseen. Vuonna 2015 lentoaseman kautta kulki noin 42&nbsp;000 matkustajaa kotimaan lennoilla ja 17&nbsp;000 matkustajaa kansainvälisessä liikenteessä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://dxww91gv4d0rs.cloudfront.net/file/dl/i/g2DkIw/oaQCEIvHBsfZylj6F_g_og/Matkustajatlentoasemittainsuo-fi1215.pdf | Nimeke = Matkustajat 2015 lentoasemittain | Tiedostomuoto =PDF | Julkaisu = Finavia | Viitattu =28.2.2016 }}</ref> Ahvenanmaalla on myös [[Kumlingen lentokenttä]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://lentopaikat.fi/kumlinge-efkg/ | Nimeke =Kumlinge EFKG | Julkaisu = Lentopaikat.fi | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
Rivi 517:
Maarianhaminan matkustajalaivaterminaali sijaitsee kaupungin [[Länsisatama (Maarianhamina)|länsisatamassa]], noin kilometrin päässä keskustasta. Yöllä suuret Ruotsin ja Suomen väliä kulkevat matkustajalautat pysähtyvät Maarianhaminan sijasta [[Långnäs (Lumparland)|Långnäsin]] satamassa, noin 30 kilometriä Maarianhaminasta itään. Kolmas matkustajaterminaali on [[Berghamn (satama)|Berghamnin]] satama Eckerössä.<ref name="LAUTAT">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aland.com/fi/matkailu_ja_majoitus/ahvenanmaan_laivaterminaalit | Nimeke = Ahvenanmaan laivaterminaalit | Julkaisu = Åland-com | Viitattu =28.2.2016 }}</ref>
 
Ahvenanmaalla sijaitsevia majakoita ovat [[Bogskär]],<ref name="majakat">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/fi/articles/majakat/ | Nimeke =Ahvenanmaan majakat | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija =Visit Åland | Viitattu =29.2.2016 }}</ref> [[Flötjan]],<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.majakkaseura.fi/fin/majakat/majakoille/flotjan/ | Nimeke = Flötjän | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija = Suomen Majakkaseura | Viitattu =29.2.2016 }}</ref> [[Gustaf Dalén (majakka)|Gustaf Dalén]],<ref name="ABOMAJA">{{Verkkoviite | Osoite = http://abosvenskaforsamling.blogspot.fi/2012_08_01_archive.html | Nimeke = Ålands frimärken berättar – fyra fyrar | Kieli ={{sv}} | Ajankohta =2012 | Julkaisija =Åbo svenska församling | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> [[Kökarsören]]<ref name="ABOMAJA"/>, [[Lågskär]],<ref name="majakat"/> [[Marhällanin majakka|Marhällan]],<ref name="ABOMAJA"/> [[Märketin majakka|Märket]]<ref name="majakat"/> ja [[Sälskärin majakka|Sälskär]].<ref name="majakat"/> [[Nyhamnin majakka]] ei ole enää toiminnassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.majakkaseura.fi/fin/ajankohtaista/uutisarkisto/index.php?nid=71 | Nimeke = Nyhamnin majakka sammutettiin | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija = Suomen Majakkaseura | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
Maarinhaminassa on ilmainen paikallisbussiliikenne. Sieltä lähtee myös viisi eri linja-autoreittiä Ahvenanmaan pääsaaren eri osiin.<ref name="MATKA"/>
Rivi 528:
Ahvenanmaalaisella energiayhtiö [[Kraftnät Åland|Kraftnät Åland AB:lla]], on väliaikainen laillinen [[monopoli]] Ahvenanmaan [[Sähkönsiirtoverkko|pääsähkönsiirtoverkkoon]], jonka se myös omistaa. Kraftnät Åland hoitaa sähköverkkoa ja tarjoaa sähkönsiirtopalveluja Ahvenanmaalla. Lähinnä maakunnan ja kuntien omistamaa vuonna 1997 perustettua Kraftnät Ålandia voidaan pitää yleishyödyllisenä yhteisönä, jonka tulot kertyvät pääasiassa siirtopalveluista, mutta se saa tuloja myös tasepalveluista sekä käyttämättömien [[Päästökauppa|päästöoikeuksien]] myynnistä ja [[Valokuitu|valokuidun]] vuokrauksesta. [[Varavoima]]na Kraftnät Åland käyttää vuonna 2005 käyttöön otettua omistamaansa 20 megawatin [[Kaasuturbiini#Kaasuturbiinivoimalaitos|kaasuturbiinilaitosta]]. Lisäksi yrityksellä on sopimus Mariehamns Energi Ab:n kanssa sen koko varavoimakapasiteetin käytöstä, yhteensä 48 megawattia.<ref name="Euroopan komissio" >{{Verkkoviite | Osoite = http://ec.europa.eu/competition/state_aid/cases/245052/245052_1379496_153_1.pdf | Nimeke = Valtiontuki SA.33823 (2012/N) – Suomi. Tuki Manner-Suomen ja Ahvenanmaan väliselle sähkökaapelille | Tiedostomuoto =pdf | Selite =C(2012) 5526 final | Julkaisu = http://ec.europa.eu/ | Ajankohta =31.7.2012 | Julkaisupaikka =Bryssel | Julkaisija = Euroopan komissio | Viitattu =13.9.2014 }}</ref>
 
Valtaosa Ahvenanmaan sähköstä tulee Ruotsista Kraftnät Ålandin omistaman vuonna 2000 käyttöön otetun 80 megawatin vaihtosähkökaapelia pitkin, ja Ahvenanmaa kuuluu Ruotsin sähköverkkoon.<ref name="Euroopan komissio" /><ref name="Talouselämä 6.3.2015" >{{Verkkoviite | Osoite = http://www.talouselama.fi/uutiset/tama-on-suomi-veronmaksajat-tukemaan-ahvenanmaan-tuulivoimaa-jattisummalla-hyodyn-kaarii-ruotsi-3472692 | Nimeke =Tämä on Suomi – Veronmaksajat tukemaan Ahvenanmaan tuulivoimaa jättisummalla, hyödyn käärii Ruotsi | Tekijä = Kankare, Matti | Julkaisu = talouselama.fi (Talouselämä-lehden verkkosivusto) | Ajankohta =6.3.2015 | Julkaisija = Talentum Oyj | Viitattu =10.10.2015 }}</ref> Poikkeustilanteiden varalta Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välille rakennettiin uusi [[Ahvenanmaa–Naantali-merikaapeli]], joka valmistui vuonna 2015 ja se kulkee merenpohjassa 160 kilometrin matkan Jomalasta [[Naantali]]in. Ahvenanmaalla on myös poikkeustilanteita varten muutamia iäkkäitä kaasuturbiinilaitoksia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.rannikkoseutu.fi/Uutiset/1194827905240/artikkeli/merikaapeli+vedetaan+ahvenanmaalta+naantaliin.html | Nimeke =Merikaapeli vedetään Ahvenanmaalta Naantaliin | Tekijä =Koski, Joni | Julkaisu = rannikkoseutu.fi | Ajankohta =24.7.2013 | Julkaisupaikka =Raisio | Julkaisija = Alma Media Kustannus Oy | Viitattu =16.7.2013 }}</ref> Merikaapeliyhteys on varayhteyskäytössä, mutta se yritetään saada osittain markkinoiden käyttöön vuonna 2016.<ref name="Fingrid 23.12.2015" >{{Verkkoviite | Osoite = http://www.fingrid.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet/Sivut/Ahvenanmaan-ja-Manner-Suomen-v%C3%A4linen-merikaapeliyhteys-%C3%85l-Link-on-k%C3%A4yt%C3%B6ss%C3%A4.aspx | Nimeke = Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välinen merikaapeliyhteys Ål-Link on käytössä | Julkaisu = fingrid.fi | Ajankohta =23.12.2015 | Julkaisija = Fingrid Oyj | Viitattu =16.1.2016 }}</ref> Sopimusten mukaan merikaapeliyhteyttä ei voi käyttää tuulivoimaloiden ylijäämän myymiseen, vaan ylijäämäsähkö myydään Ruotsiin.<ref name="Talouselämä 6.3.2015" />
 
Vuonna 2015 Ahvenanmaalla käytetystä energiasta noin 20 prosenttia tuotettiin tuulivoimalla. Muutaman vuoden sisällä määrän odotetaan kasvavan 70 prosenttiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/ahvenanmaa-k%C3%A4y-pian-tuulella-1.129775 | Nimeke =Ahvenanmaa käy pian tuulella | Tekijä = | Ajankohta =5.10.2015 | Julkaisu = Maaseudun Tulevaisuus | Viitattu =16.1.2016 }}</ref>
 
=== Terveydenhuolto ===
Perusterveydenhoitoa antavat terveyskeskukset, joita on Maarianhaminassa ja Godbyssä, sekä terveysvastaanotot, joita on lähes jokaisessa kunnassa. Vastaanotolla annetaan rokotuksia, mitataan verenpainetta, hoidetaan akuutit vaivat ja tarvittaessa tilataan sairaankuljetus jatkohoitoon. Yli 75-vuotiaiden luokse tehdään kotikäyntejä. Erikoissairaanhoitoa saa Maarianhaminassa. Hammashoitoa on tarjolla julkisella puolella alle 28-vuotiaille sekä erityisryhmille.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ahs.ax/ | Nimeke =Hälso- och sjukvård på Åland | Ajankohta = | Julkaisu = Ålands hälso- och sjukvård | Kieli ={{sv}} | Viitattu =28.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ahs.ax/standard.con?iPage=56&iLan=1 | Nimeke = Hälso- och sjukvårdsmottagningar | Ajankohta = | Julkaisu = Ålands hälso- och sjukvård | Kieli ={{sv}} | Viitattu = 28.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
=== Opetus ja tutkimus ===
Vuonna 2010 Ahvenanmaalla toimi 22 peruskoulua. Niistä kahdeksan kattoi sekä ylä- että alakoulun, kaksi oli yläkouluja ja 12 alakouluja (luokat 1.–6.).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kommunforbundet.ax/standard.con?iPage=109&iLan=1 | Nimeke = Grundskolor på Åland | Ajankohta = | Julkaisu = Ålands kommunförbund | Kieli ={{sv}} | Viitattu =28.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Peruskoulun jälkeisiin opintoihin voi valita joko [[Ålands Lyceum]]in perinteisen lukion tai [[Ahvenanmaan ammattilukio]]n, jossa suoritetaan kaksoistutkintona lukion ja ammattiopintojen aineita. [[Ahvenanmaan ammattikorkeakoulu]] antaa opetusta merenkulussa, konetekniikassa, sähkötekniikassa, IT:ssä, talous-, hotelli-, ravintola- ja hoitoaloilla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ams.ax/studera-pa-aland | Nimeke = Studera på Åland | Ajankohta = | Julkaisu = AMS – arbetsmarknad – Studierna | Viitattu =31.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
Suomen kieli on ollut lukiossa pakollinen, mutta peruskoulussa vapaaehtoinen aine, jonka kuitenkin 80 prosenttia oppilaista on valinnut. Vuonna 2006 ehdotettiin pakkosuomen poistamista lukioista.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=819923 | Nimeke = Pakkosuomi uhan alla Ahvenanmaalla | Tekijä = | Ajankohta = 2006 | Julkaisu = Sveriges Radio Sisuradio | Viitattu =28.2.2016 }}</ref>
 
Ulkomailla opiskeli vuonna 2014 noin 1 400 ahvenanmaalaista, joista Ruotsissa noin 950 ja Suomessa noin 400 henkilöä. Lähes 70 prosenttia heistä opiskeli korkeakoulussa tai yliopistossa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.asub.ax/archive.con?iPage=10&art_id=1602 | Nimeke =Nästan 950 ålänningar studerade i Sverige och 400 i Finland | Selite = | Ajankohta = | Julkaisija = Ålands statistik- och utredningsbyrå | Viitattu =28.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
Ahvenanmaalla toimii [[Ahvenanmaan rauhaninstituutti]], joka on sekä tutkimuslaitos että käytännön toimista vastaava organisaatio. Se vastaa myös rikosoikeudellisesta sovittelusta Ahvenanmaalla.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.peace.ax/en/about-us | Nimeke = About us – The Åland Islands Peace Institute | Ajankohta = | Julkaisu = Ahvenanmaan rauhaninstituutti PAX | Viitattu =18.1.2016 | Kieli ={{en}} }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pax.fi/node/25315 | Nimeke =Ahvenanmaan rauhaninstituutti täyttää 20 vuotta | Ajankohta = | Julkaisu = Ahvenanmaan rauhaninstituutti PAX | Viitattu =18.1.2016 }}</ref>
 
===Oikeustoimi===
[[Ahvenanmaan poliisi]]n toimipaikka on Maarianhaminassa ja sivukanslia sijaitsee Kumlingessa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.polisen.ax/kontakt_information | Nimeke = Kontaktinformation | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Polisen | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Maakunnassa toimii [[Ahvenanmaan käräjäoikeus]],<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.oikeus.fi/karajaoikeudet/alandstingsratt/fi/index.html | Nimeke = Ahvenanmaan käräjäoikeus | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Oikeus.fi | Viitattu =29.2.2016 }}</ref> joka kuuluu [[Turun hovioikeus|Turun hovioikeuden]] alaisuuteen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/turunhovioikeus/fi/index/Tietoatoiminnasta/turunhovioikeuspiiri.html | Nimeke =Turun hovioikeus | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Oikeus.fi | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
== Kulttuuri ==
[[Tiedosto:KastelholmMidsommarst.JPG|thumb|Juhannussalko Kastelholmassa.]]
 
[[Juhannus]] on Ahvenanmaalla tärkeä juhla. Lähes jokaiseen kylään pystytetään [[juhannussalko]]. Kullakin kylällä on oma perinteinen salkomallinsa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/fi/juhannus-ahvenanmaalla/ | Nimeke = Juhannus Ahvenanmaalla | Ajankohta = | Julkaisu = Visit Åland | Viitattu =15.1.2016 }}</ref>
 
Ahvenanmaan perinteisen ruokakulttuurin pohjana on kala, etenkin silakka. Silakkaa kalastettiin syksyisin ja suolattiin talven varalle. Ahvenanmaan maakuntaleipä mustaleipä sopii hyvin suolakalojen seuraan. Saaristossa kasvatetaan myös lampaita. [[Ahvenanmaan pannukakku]] sisältää puuroa ja kardemummaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ruokatieto.fi/ruokakulttuuri/paikallista-kulttuuria/maakunnat/ahvenanmaa | Nimeke = Ahvenanmaa | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu =Ruokatieto | Viitattu =15.1.2016 }}</ref>
 
Vuonna 1999 ahvenanmaalaisten identiteettiä tutkittiin kyselytutkimuksella. Asteikolla 0-4, vastaajat kokivat olevansa eniten ahvenanmaalaisia (keskimäärin 3,4 pistettä), sitten pohjoismaalaisia (2,4), suomalaisia (2,1), suomenruotsalaisia (1,7) ja eurooppalaisia (1,5).<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Ålänningarna och deras identitet | Vuosi = 1999 | Luku = | Sivuivu = 9 | Selite = | Julkaisija = ÅSUB | Tunniste = | www = http://www.asub.ax/files/rapport_1999_07_7.pdf | www-teksti = | Tiedostomuoto =PDF | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
===Nähtävyydet===
Maakunnan nähtävyyksiä ovat muun muassa kulttuuritalo [[Alandica]], [[Ahvenanmaan museo]], [[Ahvenanmaan merenkulkumuseo]] ja museolaiva [[Pommern (laiva)|Pommern]] Maarianhaminassa, [[Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo]] ja [[Eckerön posti- ja tullitalo]] Eckerössä, [[Bomarsund]]in linnoituksen rauniot, [[Kastelholman linna]] ja [[Jan Karlsgården]]in ulkoilmamuseo.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.alandsresor.fi/fi/lisatoimintoja/ | Nimeke = Museoita Ahvenanmaalla | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = alandsresor | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
[[Jomalan kirkko]] on Suomen vanhin kivinen pitäjänkirkko ja vanhin muurattu kivirakennus.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Markus Hiekkanen | Nimeke = Kivikirkkojen ikä. Teoksessa "Suomen kivikirkot keskiajalla. | Vuosi = 2003| Julkaisija = Otava| TunnisteISBN = ISB10: 9511151266}}</ref><ref name="Hie1">{{Hie2007|389}}</ref> Myös [[Eckerön kirkko|Eckerön]], [[Finströmin kirkko|Finströmin]], [[Föglön kirkko|Föglön]], [[Getan kirkko|Getan]], [[Hammarlandin kirkko|Hammarlandin]], [[Kumlingen kirkko|Kumlingen]], [[Kökarin kirkko|Kökarin]], [[Lemlandin kirkko|Lemlandin]], [[Saltvikin kirkko|Saltvikin]], [[Sundin kirkko|Sundin]] ja [[Vårdön kirkko|Vårdön]] kirkot ovat keskiaikaisia kivikirkkoja. Lisäksi Lemlandissa on [[Lemböten kappeli]], joka on keskiaikaisen kivikirkon raunio. [[Brändön kirkko|Brändön]], [[Lumparlandin kirkko|Lumparlandin]] ja [[Sottungan kirkko|Sottungan]] kirkot on rakennettu puusta. Maarianhaminassa sijaitsevat [[Pyhän Yrjön kirkko (Maarianhamina)|Pyhän Yrjön kirkko]] ja 1969 rakennettu [[Pyhän Martin kirkko Maarianhamina)|Pyhän Martin kirkko]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/fi/nae-koe/nahtavyydet/kirkot/ | Nimeke = Ahvenanmaan kirkot – aito kokonaiselämys | Ajankohta = | Julkaisu = visitaland | Viitattu =29.2.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.muuka.com/finnishpumpkin/churches/aland/church_aland_fi.html | Nimeke =Ahvenanmaan kirkot | Ajankohta = | Julkaisu = Muuka | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
===Maakuntatunnukset===
Ahvenanmaalle on muiden Suomen maakuntien tavoin valittu [[Suomen maakuntatunnukset|maakuntatunnukset]]. Maakuntaeläin on [[metsäkauris]], maakuntajärvinä ovat [[Östra och Västra Kyrksundet]], maakuntakala on [[hauki]], maakuntakukka [[kevätesikko]], maakuntakiveksi on valittu [[eloperäinen kalkkikivi]] ja maakuntalinnuksi [[merikotka]]. [[Suomen maakuntalaulut|Maakuntalaulu]] on ''[[Ahvenanmaalaisten laulu]]''. [[Suomen läänien vaakunat|Ahvenanmaan vaakuna]]ssa on kuvattu saksanhirvi ja [[Ahvenanmaan lippu]] on vuodelta 1954.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.skogsbruket.fi/sites/default/files/arkiv/Skogsbruket_6_7_2009.pdf | Nimeke = Landskapssymboler | Tiedostomuoto =PDF | Selite = s.24 | Tekijä = | Ajankohta =2009 | Julkaisu = Skogsbruket | Viitattu =29.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/bra-veta/alands-flagga-och-frimarken/ | Nimeke = Ålands flagga och frimärken | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = visitåland | Viitattu =29.2.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://vintti.yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/suomiexpress/maakuntajarvikilpailu.html | Nimeke = Maakuntien nimikkojärvet on valittu | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Yle | Viitattu =29.2.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/kulttuuri/a1429770478389 |Selite (digitilaajille) | Nimeke = Maakuntalaulut kokivat yllättävän renessanssin – uusia popversioita, ruuhkaisia yhteislauluiltoja | Tekijä = Koppinen Mari| Ajankohta = 23.4.2015 | Julkaisu = Helsingin sanomatSanomat |Arkisto = https://web.archive.org/web/20150425123228/http://www.hs.fi/kulttuuri/a1429770478389 | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
===Ahvenanmaa fiktiossa===
Maakuntaan sijoittuvia romaaneja ovat [[Sally Salminen|Sally Salmisen]] ''Katriina'' ja [[Anni Blomqvist]]in viisiosainen romaanisarja ''[[Myrskyluoto]]'', josta on tehty TV-sarja ''[[Myrskyluodon Maija]]''. Ahvenanmaalle sijoittuu myös elokuva ''[[Oppipoika (elokuva)|Oppipoika]]''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.uusisuomi.fi/artikkelit/kotiapulaisesta-kirjailijaksi | Nimeke = Kotiapulaisesta kirjailijaksi | Tekijä = | Ajankohta = 2008 | Julkaisu = Uusi Suomi | Viitattu = 29.2.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = httphttps://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/23/myrskyluodon-maija | Nimeke = Myrskyluodon Maija | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Yle | Viitattu = 29.2.2016 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elokuvauutiset.fi/site/dvd-arvostelut/kotimaiset/5539-oppipoika-2013 | Nimeke = Oppipoika (2013)| Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Elokuvauutiset | Viitattu = 29.2.2016 }}</ref>
 
== Urheilu ==
Ahvenanmaan palloilupääsarjojen urheiluseuroja ovat [[jalkapallo]]n [[Veikkausliiga]]ssa pelaava [[IFK Mariehamn]] ja naisten jalkapallon liigajoukkue [[Åland United]] sekä [[IF Åland]]. Saarimaakunnan tunnetuin urheilija on kestävyysjuoksija ja Euroopan-mestari [[Janne Holmén]]. Ahvenanmaalaisista jalkapalloilijoista [[Suomen jalkapallomaajoukkue|Suomen maajoukkueessa]] ovat pelanneet [[Mikael Granskog]], [[Anders Eriksson (jalkapalloilija)|Anders Eriksson]], [[Daniel Sjölund]] ja [[Annica Sjölund]].
 
[[Alandia Cup]] on Suomen suurin 11-vuotiaiden jalkapalloturnaus.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.visitaland.com/fi/articles/alandia-cup/ | Nimeke = Alandia Cup | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Alandia Cup| Viitattu = 6.12.2015 }}</ref> Se on myös Ahvenanmaan suurin urheilutapahtuma, jonne kerääntyy tuhansia jalkapallojunioreita ja heidän vanhempiaan.<ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Alandia Cup täyttää 30 vuotta| Julkaisu = Ahvenanmaa – ahaa!| Vuosi = 2007 | Sivut = 23 }}</ref> [[Island Games]] on järjestetty Ahvenanmaalla 1991 ja 2009.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iiga.org/games_profile_12562.html | Nimeke = NatWest Island Games XIII – Aland 2009 | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu =IIGA | Julkaisija = International Island Games Association | Viitattu = 27.2.2016 | Kieli ={{en}} }}</ref>
 
Urheiluareenat ovat keskittyneet Maarianhaminaan. Jalkapalloa pelataan [[Wiklöf Holding Arena]]lla. Suurin sisähalli on [[Eckeröhallen|Eckerö-halli]] ja pääsaarella on jäähalli Islandia.<ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Urheiluhalleja joka lähtöön| Julkaisu = Ahvenanmaa – ahaa!| Vuosi = 2007 |Sivut = 23 }}</ref> Jomalassa sijaitsee [[Maarianhaminan ravirata]], jossa pelattavien totopelien järjestäjä on Ruotsin totopeliyhtiö [[ATG]].<ref>[http://www.alandstravet.com/ Alandstrvet.com]</ref>
 
== Viestintä ==
{{Pääartikkeli|[[Media Ahvenanmaalla]]}}
 
Ahvenanmaan omasta radio- ja televisiotoiminnasta vastaa [[Ålands Radio och TV Ab]] -yritys.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.radiotv.ax/node/2 | Nimeke = Om oss | Ajankohta = | Julkaisu = Ålands Radio och TV Ab | Viitattu =15.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> Tämä Ahvenanmaan maakuntahallinnon omistama osakeyhtiö päättää, mitä radio- ja tv-kanavia Ahvenanmaalla lähetetään. Televisioverkossa näkyvät kanavanippu A:sta [[Yle TV1]]:n, [[Yle TV2]]:n ja [[Yle Teema & Fem]]in ohjelmat.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.digita.fi/kuluttajille/tv/tv_ohjeet_ja_tietopankki/faq?i=40 | Nimeke = Kysymyksiä ja vastauksia antenni-tv-vastaanottoon liittyen | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Digita | Viitattu = 28.2.2016 }}</ref>
 
Vuonna 2009 tutkittiin eri televisiokanavien katselua. Ruotsin TV:n kanavia katsoi 70-90 prosenttia vastanneista, eniten kanavaa 4. Ylen ruotsinkielistä kanavaa katsoi runsaat 40 prosenttia vastanneista, kun taas suomenkielisistä kanavista TV1:tä katsoi 20 prosenttia, TV2:ta ja MTV3:a vielä vähemmän.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-12-18_006.html?s=3 | Nimeke = Ruotsin tv ja museot vapaa-ajan suosikkeja Ahvenanmaalla | Tekijä = | Ajankohta = 2009 | Julkaisu = Tilastokeskus | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
Ahvenanmaalaisilta ei peritä [[Yle-vero]]a. Sen sijaan Ahvenanmaalla on oma televisiomaksu (''televisionsavgift'').<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Usein_kysyttya/Ylevero__usein_kysyttya%2821525%29 | Nimeke =Yle-vero – usein kysyttyä | Ajankohta = | Julkaisu = vero | Viitattu =15.1.2016 }}</ref>
 
Sanomalehdistä [[Ålandstidningen]] ilmestyy kolme kertaa viikossa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.alandstidningen.ax/nyheter/nya-aland-blir | Nimeke = Nya Åland blir tredagarstidning | Ajankohta =22.4.2015 | Julkaisu = Ålandstidningen | Viitattu = 15.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref> [[Nya Åland]] ilmestyy seitsemän kertaa viikossa: arkisin paperilla ja viikonloppuna sähköisenä lehtenä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nyan.ax/nya-aland-blir-sjudagars/ | Nimeke = Nya Åland blir sjudagars | Tekijä = | Ajankohta = 21.4.2015 | Julkaisu = nyan.ax | Viitattu =15.1.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
[[Posten Åland]] julkaisee itse omat [[postimerkki]]nsä normaalin postinjakelun lisäksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.posten.ax/department.con?iPage=53&m=1170 | Nimeke = Posten Åland julkaisee vuosittain noin 15 postimerkkiä. | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Posten Åland | Viitattu = 28.2.2016 | Kieli ={{sv}} }}</ref>
 
Ahvenanmaalla toimii Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys [[Paf]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ahvenanmaa-tukee-paf-n-nettipelia/1831416 | Nimeke = Ahvenanmaa tukee PAF:n nettipeliä | Tekijä = | elite = | Julkaisu = | Ajankohta = 7.4.2000 | Julkaisija = MTV3 | Viitattu =29.2.2016 }}</ref>
 
==Katso myös==
Rivi 598:
 
== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä =Pitkänen, Ritva Liisa | Nimeke =Turunmaan saariston suomalainen lainanimistö | Vuosi =1985 | Luku = | Selite = | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Suomalaisen kirjallisuuden seura | Isbn = 951-717-399-7 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}
 
 
=== Viitteet ===
Rivi 605 ⟶ 604:
 
==Kirjallisuutta==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Hellberg, Lars | Nimeke = Ortnamnen och den svenska bosättningen på Åland | Vuosi = 1987 | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Svenska litteratursällskapet i Finland | Isbn = 951-9018-32-8 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli ={{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Komulainen, Arvo | Nimeke = Taistelu Ahvenanmaasta: Oolannin iäisyyskysymys | Vuosi = 2005 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Gummerus | Isbn = 951-20-6796-X | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Linnilä, Kai | Nimeke = Kulttuurimatkailijan Suomi: Ahvenanmaa | Vuosi = 1983 | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Tammi | Isbn = 951-30-5631-7 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Lounimo, Reino | Nimeke = Ahvenanmaa | Vuosi = 1964 | Selite = | Julkaisupaikka = Porvoo Helsinki| Julkaisija = WSOY | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Rikkinen, Kalevi ym. (toim.) | Nimeke =Finlandia: Otavan iso maammekirja. 2, Varsinais-Suomi, Satakunta, Ahvenanmaa | Vuosi = 1984 | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 951-1-07703-1 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Rosberg, J. E.; Grotenfelt, Kustavi ja HildénSörling, KaarloEric (toim.) | Nimeke =Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 2. osa, Ahvenanmaan lääniAhvenanmaa | Vuosi =1920 | Selite =1991 | Julkaisupaikka =HelsinkiMaarianhamina | Julkaisija =Tietosanakirja-Osakeyhtiö |Ålands Tunniste =landskapsstyrelse | ViitattuKieli = {{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Sörling, Eric (toim.) | Nimeke = Ahvenanmaa | Vuosi =1991 | Selite = | Julkaisupaikka =Maarianhamina | Julkaisija = Ålands landskapsstyrelse | Tunniste = | Viitattu = }}
 
;[[Det åländska folkets historia]]
* {{Kirjaviite | Tekijä = Dreijer, Matts | Nimeke = Det åländska folkets historia 1:1, Från stenåldern till Gustav Vasa | Vuosi = 1983 | Seliteulkaisupaikka = | Julkaisupaikka = MaarianhaminaMariehamn | Julkaisija = Ålands kulturstiftelse | Isbn = 951-95090-1-1 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu ={{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Nyman, Valder | Nimeke = Det åländska folkets historia 1:2, Ålands medeltida kyrkokonst | Vuosi = 1980 | Selite = | Julkaisupaikka = Maarianhamina | Julkaisija = Ålands kulturstiftelse | Isbn = 951-95089-6-1 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu ={{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Ramsdahl, Carl | Nimeke = Det åländska folkets historia 2:1, Under Gustav Vasa och hans söner samt stormaktstiden | Vuosi = 1988 | Selite = | Julkaisupaikka = MaarianhaminaMariehamn | Julkaisija = Ålands kulturstiftelse | Isbn = 951-95090-3-8 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu ={{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Samuelsson, Jan | Nimeke = Det åländska folkets historia 2:2, Stormaktstiden från slutet av 1500-talet fram till 1721 | Vuosi = 2015 | Selite = | Julkaisupaikka = MaarianhaminaMariehamn | Julkaisija = Ålands kulturstiftelse | Isbn = 9789529848256 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu ={{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Dreijer, Stig | Nimeke = Det åländska folkets historia 3, Frihetstiden och den gustavianska tiden 1721–1808 | Vuosi = 2006 | Selite = | Julkaisupaikka = MaarianhaminaMariehamn | Julkaisija = Ålands kulturstiftelse | Isbn = 952-9848-13-7 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu ={{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Kuvaja, Christer; Hårdstedt, Martin ja Hakala, Pertti | Nimeke = Det åländska folkets historia 4, Från finska kriget till Ålandsrörelsen 1808–1920 | Vuosi = 2008 | Selite = | Julkaisupaikka = MaarianhaminaMariehamn | Julkaisija = Ålands kulturstiftelse | Isbn = 978-952-9848-19-5 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu ={{sv}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Tudeer, Erik | Nimeke = Det åländska folkets historia, 5:1, Det åländska folkets historia 1920–1990 | Vuosi = 1993 | Selite = | Julkaisupaikka = MaarianhaminaMariehamn | Julkaisija = Ålands kulturstiftelse | Isbn = 952-9848-02-1 | wwwKieli = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu ={{sv}} }}
 
== Aiheesta muualla ==