Ero sivun ”Jiang Qing” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisivustosta |
|||
Rivi 46:
Jiang alkoi osallistua politiikkaan vuodesta 1959 alkaen, kun Mao oli menettänyt asemansa valtionpäämiehenä, vaikka pysyikin puolueen johdossa. Jiang uudisti miehensä käskystä [[Pekingin ooppera]]n klassisen muodon ja toi siihen vallankumouksellista sanomaa. Jiang nimettiin vuonna 1966 perustetun [[Kulttuurivallankumouksen pienryhmä|kulttuurivallankumouksen työryhmän]] varajohtajaksi, ja ryhmä alkoi valmistella ”suurta proletaarista [[kulttuurivallankumous]]ta”. Jiangin nauhoitettuja palopuheita esitettiin kaikkialla Kiinassa. Puheissaan ja puhekiertueillaan Jiang yllytti massoja suurmielenosoituksiin sekä [[Punakaarti (kulttuurivallankumous)|Punakaarti]]n nuoria taistelijoita hävittämään kulttuurivallankumouksen viholliset: vanhat ajatukset, kulttuurin, tavat ja tottumukset. Maon ja Jiangin ympärille kehittyi henkilökultti, ja heidän kuviaan oli julisteissa kaikkialla.<ref>Windgassen 2006, s. 121–125.</ref>
Jiang nimitettiin tammikuussa 1967 Kansan vapautusarmeijan kulttuurityön neuvonantajaksi. Vuonna 1969 Maosta tuli Kiinan johtaja rajoittamattomin valtaoikeuksin, ja Jiang nimitettiin kommunistisen puolueen poliittisen toimikunnan jäseneksi. Tässä asemassaan hän oli Kiinan kansantasavallan ja koko kommunistisen maailman mahtavin nainen.<ref>Windgassen 2006, s. 125.</ref> Hän oli myös tunnettu vainoharhaisuudestaan ja julmuudestaan. Hän itse kuvasi myöhemmin toimintaansa näin:”Olin puhemies Maon koira. Ketä hän käski purra, minä purin.” Hän pelkäsi ainoastaan Maoa. <>ref<> Chang Halladay 2006, s. 702. </>ref<>
Vuonna 1973 Mao oli jo alkanut vetäytyä politiikasta, ja samalla Jiangin vaikutusvalta oli vähentynyt. Maan johtoon nousivat uudistusmieliset [[Zhou Enlai]] ja [[Deng Xiaoping]]. Jiang kuului ”[[neljän kopla]]an” yhdessä [[Yao Wenyuan]]in, [[Zhang Chunqiao]]n ja [[Wang Hongwen]]in kanssa. Neljän kopla sai Dengin menettämään asemansa, ja Jiang nousi maan hierarkiassa neljännelle sijalle. Maon kuoltua syyskuussa 1976 neljän kopla kuitenkin hävisi valtataistelun, ja ryhmän jäsenet erotettiin puolueesta ja vangittiin lokakuussa 1976. Jiang tuomittiin vuosina 1980–1981 oikeudenkäynnissä levottomuuksien lietsomisesta, sabotaasista ja Maon oppien tahallisesta väärintulkinnasta kuolemaan. Kuolemanrangaistus oli tarkoitus panna täytäntöön kaksi vuotta myöhemmin, jotta Jiang ehtisi katua tekojaan. Hän ei katunut mitään, mutta kuolemanrangaistus muutettiin kuitenkin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, jotta Jiangista ei tulisi marttyyriä.<ref>Windgassen 2006, s. 126–128.</ref>
| |||