Ero sivun ”Kaksisuuntainen mielialahäiriö” versioiden välillä

Ajatellaan, että mielialan säätelyjärjestelmässä olisi häiriö. Potilas reagoi ärsykkeisiin normaalia herkemmin ja poikkeavalla tavalla. Sairauden oireet tulevat tavallisimmin esille varhaisessa aikuisiässä. Alttius sairastua kulkee suvuittain. Perimän osuus on [[skitsofrenia]]n luokkaa. On huomattava, että itse sairaus ei suoraan periydy, vaan alttius sairastua epäsuotuisissa olosuhteissa on kohonnut. Sikiönkehityksen tai kasvun aikana voi olla tekijöitä, jotka vaikuttavat keskushermoston toimintaan ja reaktiomuotoihin. Sairauden laukaisevana tekijänä voi olla esimerkiksi jokin kuormittava stressitilanne, poikkeava elämäntilanne tai vaikkapa päihteiden liikakäytön tai muun tekijän aiheuttama aivovaurio. Moni, joka on myöhemmin sairastunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, on kuvannut ennen sairastumistaan ja sairauden aikana huomattavia vaikeuksia uni-valverytmin säätelyssä.

Useimmiten kohonneen mielialan tai manian tunnistaa joku muu kuin potilas itse. Manian tai hypomanian aikana potilas ei koe olevansa sairas vaan useimmiten kokee voivansa erinomaisesti. Masennuksen taas useimmat potilaat tunnistavat. Oireiden esiintyessä selvänä mielialahäiriön tunnistaminen on helppoa, mutta ajankohtaista maniaa lukuun ottamatta tunnistamiseen menee aikaa kuukausia, tai vuosia. Terveydenhuoltoon on hyvä olla yhteydessä etenkin silloin, jos oireista tulee haittaa potilaalla tai muille. Kun epäily vahvistuu ja oireet tunnistetaan, on poissuljettava muut mahdolliset sairaudet ottaen huomioon myös fyysiset tekijät. Jos kyse on kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, on tärkeää, että potilas ja hänen lähipiirinsä ymmärtävät, että kysymys on elinikäisestä alttiudesta ja ajankohtaisesta sairaudesta, johon on olemassa tehoavia hoitoja. Tämän ymmärtämiseen menee usein vuosia.

Monet tai useimmat potilaat hyötyvät lääkehoidosta. Lääkehoitoa käytetään sekä akuutteihin oireisiin että estohoitoon. Hoitosuhteessa pyritään käyttämään lääkehoitoa tukemiseen ja myös tarkastelemaan lääkitystä ajoittain. Lääkehoidosta tulee usein myös haittavaikutuksia, jotka heikentävät potilaan halua käyttää lääkkeitä. Kun potilas on lääkehoidon aikana toipunut, hän usein haluaa lopettaa tai vähentää lääkitystä. Alkuvaiheessa olo voikin jonkin aikaa tuntua paremmalta, mutta sairauden uusiutumisriski on ilman estolääkitystä suurempi ja vaikuttaa siltä, että jos uusiutumisia tulee niin uusi jakso on usein edeltäviä vaikeampi.

[[Epilepsialääke|Epilepsialääkkeitä]] käytetään mielialan tasaajina. Manian ja hypomanian hoidossa antiepilepteistä nykyisin käytetyimpiä on [[natriumvalproaatti]]. [[Karbamatsepiini]]n käyttö on hankalien farmakokineettisten interaktioiden takia jäänyt vähemmälle. Valproaatti tehoaa maniaan ja, toisin kuin litium, myös sekamuotoisiin jaksoihin ja soveltuu myös manian estohoitoon.{{Lähde|15. syyskuuta 2008}}, masennukseenMasennukseen sen teho on vähäinen, mutta ns. tiheäjaksoisessa tautimuodossa sitä pidetään teholtaan marginaalisesti muita tasaajia parempana. [[Lamotrigiini]] soveltuu etenkin masennuspainotteisten sairausmuotojen ylläpitohoitoon, koska se estää tehokkaasti masennusjaksojen uusimista; sillä ei kuitenkaan ole antimaanista tehoa.{{Lähde|15. syyskuuta 2008}}. Vakavien ihohaittavaikutusten riskin takia lamotrigiini ei sovellu akuuttien sairausvaiheiden hoitoon, koska lääkkeen aloitus edellyttää hidasta annostitrausta. Kliininen käyttö ja annostus ovat samanlaiset kuin [[epilepsia]]n hoidossa. Myös [[topiramaatti]]a, [[okskarbatsepiini]]a ja muitakin epilepsialääkkeitä on käytetty, mutta kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito ei niillä vielä ole Suomessa virallinen käyttöaihe.

Myös [[antipsykootti|psykoosilääkkeitä]] käytetään mania- ja hypomaniajaksojen hoitoon. Uudemmista psykoosilääkkeistä (ns. atyyppiset neuroleptit) ovat käytössä [[olantsapiini]], [[ketiapiini]] ja [[risperidoni]], [[aripipratsoli]] sekä uusimpana tulokkaana [[asenapiini]]. Ketiapiinin tehosta myös masennusjaksoihin on vakuuttava näyttö. Erityisluvallisista valmisteista marginaalisessa käytössä on myös [[amisulpridi]].

Vaikka kaksisuuntaisen mielialahäiriön depressiovaiheen lääkehoidossa voidaan osin soveltaa samoja periaatteita kuin yksisuuntaisen masennusjakson hoidossa, on muistettava, että depressiolääkityksen aikana arviolta 10–25&nbsp;prosentilla potilaista masennus kääntyy hypomaniaksi tai maniaksi.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Rashmi Patel,1 Peter Reiss,1 Hitesh Shetty,2 Matthew Broadbent,2 Robert Stewart,3 Philip McGuire,1 and Matthew Taylor1|Otsikko=Do antidepressants increase the risk of mania and bipolar disorder in people with depression? A retrospective electronic case register cohort study|Julkaisu=BMJ Open. 2015; 5(12): e008341.|Ajankohta=Published online 2015 Dec 1.|Julkaisija=}}</ref>. Siksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville suositellaankin usein käytettäväksi masennuslääkitystä yhdessä mielialan tasaajan tai neuroleptin kanssa. [[Serotoniiniselektiivinen|Serotoniiniselektiivisiin]] masennuslääkkeisiin eli [[SSRI]]-lääkkeisiin on liitetty pienempi vaara depression kääntymisestä maniaksi kuin [[trisyklinen masennuslääke|trisyklisiin masennuslääkkeisiin]], joten SSRI-lääkkeitä pidetäänkin nykyisin bipolaaridepression ensisijaislääkkeinä.

Sairaalahoitoa vaativa maniajakso on varsin harvinainen, mutta siitä kärsivälle vähintään haitallinen ja mahdollisesti vaarallinen tilanne. Asianmukaisella lääkityksellä sairaala-oloissa onneksi mania saadaan useimmiten nopeasti rauhoittumaan. Lähes aina potilas joudutaan lähettämään hoitoon terveyskeskuslääkärin toimesta tahdosta riippumatta, sillä maniassa on yleistä, että potilas kokee olevansa elämänsä kunnossa. Joskus sairaalassa joudutaan tilanteisiin, joissa potilasta joudutaan rauhoittamaan tahdosta riippumatta lääkkein ja jopa eristämisellä, jokamikä on kuitenkin onneksi harvemmin tarpeen.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä eli bipolaarihäiriötä sairastavien lähisukulaisilla on keskimääräistä suurempi riski sairastua samaan häiriöön. Se on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Häiriön yleisyys väestössä on Suomessa noin 0,6&nbsp;%,<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.pshp.fi/fi-FI/Ohjeet/Hoitoohjelmat/Psykoosien_hoito/Psykoosien_etiologia_ja_epidemiologia(29691)|nimeke=Psykoosien etiologia ja epidemiologia {{!}} Tampereen yliopistollinen sairaala|julkaisu=www.pshp.fi|viitattu=2016-04-16}}</ref>, mutta sitä sairastavien lähisukulaisilla esiintyvyys on ollut 3,9 prosentista jopa 14,5 prosenttiin.