Ero sivun ”Suomen Kommunistinen Puolue” versioiden välillä

6 739 merkkiä lisätty ,  5 kuukautta sitten
julkiseksi tulo, jäsenmäärät, viranomaisten suhtautuminen omaksi osioksi, organisaatio
(lisää alkuajan organisaatiosta, jäsenistö omaksi osioksi)
(julkiseksi tulo, jäsenmäärät, viranomaisten suhtautuminen omaksi osioksi, organisaatio)
{{Tämä artikkeli| käsittelee historiallista Suomen kommunistista puoluetta. Nykyisin toimivasta SKP:sta on [[Suomen Kommunistinen Puolue (1996)|erillinen artikkeli]].}}{{Puolue
| Nimi = Suomen Kommunistinen Puolue<ref name="säännöt57"/>
| Muu_nimi = <small>1918–1920<ref>Tauno Saarela & Kimmo Rentola: Introduction. Teoksessa Communism. National & international (SHS 1998), s. 10.</ref> Suomalainen Kommunistinen Puolue<br/>ruotsiksi Finlands Kommunistiska Parti<ref name="säännöt57"/></small>
| Logo = [[Kuva:Suomen kommunistisen puolueen logo.svg|100px]]
| Perustettu = 1918<br>1944 (laillistaminen)
Kommunistien hallitsemat julkiset järjestöt lakkautettiin [[Kommunistilait|eduskunnan päätöksellä]] vuonna [[1930]]. Työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän kansanedustajat sekä monia muita kommunisteiksi epäiltyjä pidätettiin ja järjestöjä lakkautettiin. Kommunisteja oli pidätetty tätä ennenkin, mutta 1930-luvun alun toimet estivät tehokkaasti kommunistien julkisen politikoinnin ja SKP:n vaikutus työväenliikkeeseen väheni. Puolueesta tuli muutaman tuhannen jäsenen salaseura, joka kuitenkin pyrki soveltamaan [[Kommunistinen internationaali|Kommunistisen internationaalin]] poliittista linjaa Suomen oloihin. Neuvostoliitossa SKP:n toimintakyky heikkeni 1930-luvun lopulla vakavasti, kun suuri osa puolueen johtajista ja aktiivijäsenistä sai surmansa [[Stalinin vainot|Stalinin vainoissa]]. [[Talvisota|Talvi]]- ja [[jatkosota|jatkosodan]] aikana kommunisteiksi epäillyt suljettiin vankiloihin [[turvasäilö]]ön ja SKP:n toiminta kuihtui.
 
Kommunistit vapautuivat vankiloista jatkosodan jälkeen ja SKP aloitti julkisen toimintansa.<ref>Leppänen 1994, s. 11-.</ref> Puolueesta kasvoi nopeasti kymmenien tuhansien ihmisten joukkopuolue, jolla oli kattava järjestörakenne ympäri maata. SKP oli väkilukuun suhteutettuna yksi Länsi-Euroopan suurimmista kommunistipuolueista. Osa kommunisteista nousi korkeisiin valtion virkoihin. SKP osallistui vaaleihin yhteistyöpuolue [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|Suomen Kansan Demokraattisen Liiton]] listoilla. SKDL osallistui useisiin hallituksiin ja se oli yksi eduskunnan suurimmista puolueista. SKP:llä oli SKDL:ssä jatkuvasti hallitseva rooli, vaikka puolueessa oli mukana myös monia sosialisteja.
 
Oltuaan paitsiossa 1940-luvun jälkeen kommunistit ja SKDL osallistuivat jälleen hallituksiin 1960-luvun puolivälistä alkaen. Samanaikaisesti SKP:n johtoa uudistettiin ja [[Aimo Aaltonen]] syrjäytettiin vuoden 1966 edustajakokouksessa. Uudistajat pyrkivät puheenjohtaja [[Aarne Saarinen|Aarne Saarisen]] johdolla modernisoimaan puoluetta, mutta he saivat vastaansa [[marxismi-leninismi|marxilais-leniniläistä]] oikeaoppisuutta korostaneen opposition, joka 1970-luvulla opittiin tuntemaan [[taistolaisuus|taistolaisina]]. SKP:n sisäiset riidat jatkuivat aina 1980-luvulle asti ja ne löivät leimansa puolueen politiikkaan. Oppositio erotettiin puolueesta vuosien 1985–1986 aikana, jonka jälkeen sen kannattajat perustivat [[Suomen Kommunistinen Puolue (1994)|Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys)]]. SKP:n poliittinen toiminta lopetettiin vuonna 1990, kun puolue päätettiin yhdistää SKDL:n kanssa uuteen puolueeseen, [[Vasemmistoliitto]]on. Puolueen johtoelimet kokoontuivat kuitenkin vielä vuonna 1992, jolloin järjestö – 1980-luvun pörssikeinottelusta peräisin olleiden velkojen seurauksena – päätettiin hakea konkurssiin.
|1988–?
|}
Puolueen päätöksentekojärjestöperiaate perustuioli [[demokraattinen sentralismi|demokraattisen sentralismin]],<ref periaatteeseenname="säännöt57">{{Kirjaviite | Nimeke = Suomen kommunistisen Puolueen säännöt (Hyväksytty puolueen XI edustajakokouksessa 2.6.1957) | Julkaisija = Suomen Kommunistinen Puolue | Julkaisupaikka = KOY Yhteistyön kirjapaino | Sivut = 7, 9 | Vuosi = 1961 | }}</ref><ref name="säännöt90">{{Kirjaviite | Nimeke = Suomen kommunistisen Puolueen säännöt (Hyväksytty puolueen 11 edustajakokouksessa 2.6.1957. Sääntömuutos hyväksytty 22. edustajakokouksessa 25.2.1990) | Julkaisija = Suomen Kommunistinen Puolue | Sivut = 7 | Vuosi = 1990 | }}</ref> jossa keskeistä oli puolue-elinten valinta vaaleilla, ylempien elinten selostusvelvollisuus ja ehdoton alistuminen enemmistöpäätöksille. SKP:n korkein päättävä elin oli puoluekokous (edustajakokous)<ref name="säännöt57"/>. Vuodesta 1945 lähtien edustajakokouksia pidettiin säännöllisesti kolmen vuoden välein ja äänivaltaiset edustajat koostuivat perusosastojen valtuuttamista henkilöistä. Edustajakokous valitsi puoluetta johtamaan keskuskomitean (vuosina 1945–1951 puolueneuvosto), joka puolestaan valitsi keskuudestaan, johdon ydinryhmän muodostaneen, poliittisen toimikunnan (''[[politbyroo]]'', vuosina 1944–1948 puoluetoimikunta). Keskuskomitea suoritti myös muiden puolueen johtoelinten henkilövalinnat.
 
Perustavassa kokouksessa muodostettiin viisihenkinen keskuskomitea johtamaan puolueen toimintaa. Syyskuusta 1918 alkaen keskuskomitea jaettiin toimialoittain jaostoihin, joista ensimmäiseksi perustettiin [[SKP:n sotilasjärjestö|sotilasjärjestö]] sekä agitaatio- ja tiedotusjaostot. Keskuskomitealla oli oikeus täydentää itseään ja jäsenmäärä nousi pian.<ref>Saarela 1996, s. 47.</ref> Keskuskomitean merkitystä korosti se, ettei puolueella aluksi ollut sääntöjä, joissa olisi määritelty keskuskomitean suhde suomalaisten kommunistien järjestöihin.<ref name="saarela1996s85">Saarela 1996, s. 85.</ref> Vuonna 1920 hyväksyttyjen ohjesääntöjen mukaan keskuskomitea kutsui koolle puoluekokouksen, johon järjestöillä oli oikeus lähettää edustajia. Keskuskomitean määräykset olivat sitovia ja jäseneksi hyväksyttiin vain puoluekuria noudattava henkilö. Vuoden 1920 puoluekokouksessa keskuskomitaan valittiin myös Suomessa maanalaisessa työssä toimineita.<ref>Saarela 1996, s. 213-214.</ref> Vuoden 1921 edustajakokouksessa keskuskomitean jäsenmääräksi sovittiin yksitoista ja kotipaikaksi valittiin Pietari. Jäsenistä seitsemän valittiin äänestyksellä, ja loput myöhemmin Suomessa toimivien keskuudesta.<ref>Saarela 1996, s. 239-240.</ref>
 
Julkisen SKP:n ensimmäinen toimisto sijaitsi [[Töölö]]ssä Tullinpuomin talossa, josta siirryttiin lokakuun 1944 viimeisellä viikolla [[Hakaniemi|Hakaniemeen]] Parkkisen kulmaan.<ref>Leppänen 1994, s. 18-19.</ref>
Vuonna 1946 muodostettiin sihteeristö, jonka tehtävänä oli valmistella poliittiset kysymykset päättäviä elimiä varten. Päätösvaltaa keskitettiin siten pienelle ydinryhmällä, jonka muodostivat [[Ville Pessi]], [[Aili Mäkinen]], [[Martti Malmberg]], [[Hertta Kuusinen]], [[Inkeri Lehtinen]] ja sihteeristön kokouksiin myös osallistunut [[Aimo Aaltonen]].<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1944-51 | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi = 2004 | Tekijä = Mikko Majander | Sivut = 280-281 | Isbn = 951-746-654-4 }}</ref>
 
Vuosina 1945–1951 toiminut puolueneuvosto kokoontui kahdesti vuodessa ja se oli siten syrjässä käytännön poliittisesta johtotyöstä. Valta oli puoluetoimikunnalla ja ennen kaikkea sen poliittisella jaostolla (politjaosto).<ref>Leppänen 1994, s. 18-19.</ref> Vuonna 1946 muodostettiin sihteeristö, jonka tehtävänä oli valmistella poliittiset kysymykset päättäviä elimiä varten. Päätösvaltaa keskitettiin siten pienelleentisestään ydinryhmällä, jonka muodostivat [[Ville Pessi]], [[Aili Mäkinen]], [[Martti Malmberg]], [[Hertta Kuusinen]], [[Inkeri Lehtinen]] ja sihteeristön kokouksiin myös osallistunut [[Aimo Aaltonen]].<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1944-51 | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi = 2004 | Tekijä = Mikko Majander | Sivut = 280-281 | Isbn = 951-746-654-4 }}</ref> Puoluetoimikunnan tilalle tuli vuodesta 1951 alkaen keskuskomitea ja puoluetoimikunnan tilalle poliittinen toimikunta. Politjaosto lakkautettiin.
SKP:llä oli yli tuhat perusjärjestöä, jotka koostuivat työ- ja asuinpaikkaosastoista. Piirijärjestöillä oli tärkeä asema johdon ohjeiden viemisessä jäsenille. Lisäksi oli kaupunki- ja aluejärjestöjä sekä tuotantoalakomiteoita.
 
Vuonna 1945 SKP:hen kuului 359 osastoa.<ref name="leppänen94s126"/> Myöhemmin SKP:llä oli yli tuhat perusjärjestöä, jotka koostuivat työ- ja asuinpaikkaosastoista. Lisäksi oli kaupunki- ja aluejärjestöjä sekä tuotantoalakomiteoita. Piirijärjestöillä oli tärkeä asema johdon ohjeiden viemisessä jäsenille. Piirejä johtivat piirikomiteat, aluejärjestöjä aluekomiteat ja kaupunkijärjestöjä kaupunkikomiteat. Komiteoita johtivat työvaliokunnat ja ne oli jaettu jaostoihin. Puolueryhmät olivat osastoa pienempiä yksikköjä, jotka toimivat käytännössä osastojen tavoin.
Vuonna 1919 perustetun [[Etsivä keskuspoliisi|Etsivän keskuspoliisin]] päätehtävä oli kommunistien tarkkailu.<ref>Saarela 1996, s. 24.</ref> Myös [[Suojelupoliisi]] tarkkaili kommunisteja intensiivisesti. 1950- ja 1960-luvuilla Supo kortistoi noin 30 000 SKP:n jäsenen tiedot. Viittä tuhatta kommunistia epäiltiin erilaisista salaisista toimista.<ref>[http://www.hs.fi/paivanlehti/arkisto/Suojelupoliisin+uusi+historia+my%C3%B6nt%C3%A4%C3%A4/aaHS990410SI1YO04vbr?src=haku&ref=arkisto%2F Suojelupoliisin uusi historia myöntää] Helsingin Sanomat 10.4.1999 (arkisto)</ref>
 
==Viranomaisten suhtautuminen==
Vuonna 1919 perustetun [[Etsivä keskuspoliisi|Etsivän keskuspoliisin]] päätehtävä oli kommunistien tarkkailu.<ref>Saarela 1996, s. 24.</ref> EK:n seuraaja [[Valtiollinen poliisi]] jatkoi kommunistien tarkkailua tiiviisti kommunistien vapauduttua vankiloista jatkosodan päätyttyä.<ref>Leppänen 1994, s. 18-19.</ref> Huhtikuussa 1945 SKP sai sisäministerin salkun ja [[Punainen Valpo|Valpo uudistettiin]]. SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen nimitettiin Valpon apulaispäälliköksi ja Aaltosen johdolla erityisen tarkkailun kohteeksi otettiin oikeistolainen liikehdintä.<ref>Leppänen 1994, s. 96-99.</ref> SKP kannusti jäseniään rekrytoitumaan Valpon ja poliisin palvelukseen.<ref>Leppänen 1994, s. 227-228.</ref>
 
Vuonna 1919 perustetun [[Etsivä keskuspoliisi|Etsivän keskuspoliisin]] päätehtävä oli kommunistien tarkkailu.<ref>Saarela 1996, s. 24.</ref> Myös [[Suojelupoliisi]] tarkkaili kommunisteja intensiivisesti. 1950- ja 1960-luvuilla Supo kortistoi noin 30 000 SKP:n jäsenen tiedot. Viittä tuhatta kommunistia epäiltiin erilaisista salaisista toimista.<ref>[http://www.hs.fi/paivanlehti/arkisto/Suojelupoliisin+uusi+historia+my%C3%B6nt%C3%A4%C3%A4/aaHS990410SI1YO04vbr?src=haku&ref=arkisto%2F Suojelupoliisin uusi historia myöntää] Helsingin Sanomat 10.4.1999 (arkisto)</ref>
 
===Maanalainen toiminta===
 
SKP:n Suomessa toimivaa maanalaista organisaatiota alettiin rakentaa syksyllä 1918. Yhteyksiä muodostettiin Venäjän lisäksi Ruotsista käsin ja kommunistien propaganda alkoi levitä ympäri maata. Helsingissä järjestettiin valtakunnallinen neuvottelukokous maaliskuussa 1919, mutta mitään varsinaista organisaatioita ei vielä ollut olemassa. SKP:n johdolla ei aluksi ollut juurikaan vaikutusta julkisen työväenliikkeen elpymiseen, koska puolue korosti maanalaista toimintaa ja valmistautui uuteen aseellisen yhteenottoon. Tavalliset kommunisteihin identifioituneet työläiset olivat kuitenkin mukana myös julkisessa toiminnassa.<ref>Saarela, s. 1996, s. 106-111, 115-118.</ref> Julkinen kommunistiseen liikkeeseen sitoutunut Suomen Sosialistinen Työväenpuolue muodostettiin keväällä 1920 SKP:n myötävaikutuksella. Loppuvuonna 1920 muodostettiin keskuskomitean alainen Suomen byroo, jonka tehtävänä oli johtaa ja valvoa julkista toimintaa. Byroon alainen alueorganisaatio koostui vaalipiireittäin muodostetuista kolmikoista. SKP rahoitti SSTP:tä huomattavilla summilla ja koulutti toimitsijoita kursseilla Venäjällä. SKP ei kuitenkaan pystynyt täysin ohjailemaan julkisia järjestöjä, joissa toimineet - samoista periaatteellisista lähtökohdista huolimatta - tekivät erilaisia arvioita siitä, mikä oli järkevää toimintaa Suomen oloissa. Syksystä 1921 alkaen Suomen byroo vastasi julkisen työn ohella myös salaisesta toiminnasta. Byroon johtoon valittiin myös SSTP:n johtohenkilöitä.<ref name="saarela1996s195ym">Saarela, s. 1996, s. 195-198, 201, 203-208, 318, 322-323.</ref> Viranomaiset lakkauttivat SSTP:n vuonna 1923, koska sen katsottiin toimivan SKP:n alaisuudessa. Suomessa ollutta kommunistijohtoa jatkuvasti harventaneet pidätykset kasvattivat Venäjällä oleskelleen johdon merkitystä.<ref>Saarela, s. 1996, s. 353-356, 362.</ref>
 
Kommunistien vapauduttua vankiloista SKP:n virallinen asema oli hetken epäselvä ja puolue aloitti uuden järjestäytymisen maanalaisen mallin mukaisesti. SKP:n 14.–15. lokakuuta 1944 pidetty valtakunnallinen kokous, joka päätti puolueen legalisoinnista, kutsuttiin koolle salaisesti ja rivikommunistit saivat tietää siitä vasta jälkikäteen.<ref>Leppänen 1994, s. 15-22.</ref>
 
===Nuorisotoiminta===
*[[SKP:n Helsingin piirijärjestö]] (–1990)
*[[SKP:n Hämeenlinnan piirijärjestö]]
*[[SKP:n Iisalmen piirijärjestö]] 194x–
*[[SKP:n Joensuun piirijärjestö]] (–1985)
*[[SKP:n Kaakkois-Suomen piirijärjestö]] (1985–1990)
*[[SKP:n Varsinais-Suomen piirijärjestö]] (1985–1990)
*[[SKP:n Viipurin piirijärjestö]]
*[[SKP:n Vuoksenlaakson piirijärjestö]] 194x–
{{multicol-end}}
 
 
SKP:n perustavan kokouksen osanottajista vain pieni osa edusti jotain järjestöä.<ref>Saarela 1996, s. 38.</ref> Vuoden 1919 puoluekokouksessa enemmistön muodostivat Venäjällä toimineiden klubien, kollektiivien ja sotilasosastojen lähettämät edustajat.<ref name="saarela1996s85"/> Kolmanteen puoluekokoukseen osallistui jo useampia Suomestakin tulleita edustajia.<ref>Saarela 1996, s. 212.</ref> Neljännessä edustajakokouksessa olivat äänioikeutettuja keskuskomitean jäsenet ja Suomesta tulleet henkilöt, joista moni toimi julkisessa työväenliikkeessä. Edustajat nimettiin vaalipiirikolmikoissa ja keskuskomitean vaalilautakunnassa.<ref>Saarela 1996, s. 226-229.</ref> Kesästä 1922 alkaen puolue järjesti puoluejohdon laajennettuja kokouksia, jotka veivät valtaa varsinaisilta puoluekokouksilta, joita alettiin pitää harvemmin.<ref>Saarela 1996, s. 319.</ref>
 
Ensimmäinen julkinen puoluekokous pidettiin monien lykkäysten ja perusteellisten valmistelujen jälkeen lokakuussa 1945. Osastot saivat lähettää edustajia yhden sataa jäsentä kohden. Paikalla oli 352 äänivaltaista osanottajaa.<ref name="leppänen94s126">Leppänen 1994, s. 126-127</ref>
{{multicol}}
*SKP:n perustava kokous (29.8.–5.9.1918, Moskova)
*SKP:n ylimääräinen edustajakokous (23.3.1985)
*SKP:n 21. edustajakokous (12.6.–14.6.1987)
*SKP:n 22. edustajakokous (25.2.1990)
{{multicol-end}}
 
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1944
|align=right|3 169
|<ref name="leppänen93">Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta1994, oppositioons. Kommunistit38, Helsingissä93, 1944–1951 (SKP:n Helsingin piirijärjestö 1994)468, s. 93525.</ref>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1945
|align=right|23 778
|<ref name="leppänen93"/>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1948
|align=right|54 630
|<ref name="leppänen93"/>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1950
|align=right|44 168
|<ref name="leppänen93"/>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1958
|align=right|39 426
|<ref name="leppänen93"/>
|-
|align=right|47 094
|<ref name="leppänen459"/>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1973
|align=right|37 525
|<ref name="leppänen93"/>
|-
|align=center style="background:#CCDDEE;" |1975
Puolueen perustajat olivat Suomesta Venäjälle paenneita punaisia ja Venäjällä asuneita suomalaisia.<ref>Saarela 1996, s. 38, 64-65.</ref> Perustettaessa ei hyväksytty sääntöjä, joten jäi epäselväksi keitä puolueeseen varsinaisesti kuului keskuskomitean ja sen alaisten lisäksi.<ref name="saarela1996s85"/> Tilannetta selvensi Venäjällä toimineiden työväenyhdistysten siirtyminen osaksi VKP:tä joulukuussa 1919.<ref>Saarela 1996, s. 63-66.</ref> Kominternia seuraten SKP käsitti puolueen kurinalaisena ryhmänä (kaaderipuolueena), joka erosi laajoista joukkopuolueista.<ref name="saarela2002s24"/> Vuoden 1920 sääntöjen mukaan SKP:n jäseniä olivat vain aktiivisesti puoluetoimintaan osallistuvat ja puoluekuria noudattavat kommunistit.<ref>Saarela 1996, s. 214.</ref> Toukokuussa 1921 SKP:ssä arvioitiin olevan noin 500 jäsentä. Luku käsitti vain pienen osan SKP:n päämäärien hyväksi Suomessa ja Venäjällä toimineista.<ref name="saarela1996s225">Saarela 1996, s. 225.</ref> Jäseniksi kirjattiin niitä puolueen toimitsijoiden tapaamia henkilöitä, joiden tulkittiin tehneen liittymispäätöksen. Vuonna 1923 jäsenmaksuksi määriteltiin yksi prosentti kuukausituloista. Maanalaisella kaudella Suomessa oli maksavia jäseniä parhaimmillaan 390 vuonna 1927.<ref name="saarela2002s24"/>
 
Syksyllä 1944 Suomen vankiloista ja keskitysleireiltä vapautui noin 800 poliittista vankia, joita SKP piti kommunisteina. Lukuun eivät sisälly esimerkiksi soihtulaiset tai kuutoset.<ref>Leppänen 1994, s. 12.</ref> Vuodenvaihteessa 1944-1945 puolueeseen kuului hieman yli 3000 jäsentä, joista 1000-2000 oli puoluetoimikunnalle ilmoittautuneita vanhoja jäseniä.<ref>Leppänen 1994, s. 38.</ref> Messuhallissa 1. marraskuuta pidettyyn julkiseksitulon juhlaan kerääntyi 6 000 osanottajaa.<ref>Leppänen 1994, s. 45-46.</ref>
Puolueen ilmoitettu jäsenmäärä väheni aina puoluekirjojen vaihdon (1964, 1973, 1983) jälkeen huomattavasti lähtien sen jälkeen uudestaan nousuun. Esimerkiksi vuonna 1983 yli 15 000 nimeä poistui jäsenluetteloista.
 
Julkisen toiminnan alkuvuosina SKP korosti tiukkaa jäsenkuria ja hierarkista järjestörakennetta.<ref>Leppänen 1994, s. 57.</ref> Aluksi kaikilla jäsenillä piti olla takaajat ja täysjäsenyyttä edelsi koejäsenyys. Huhtikuussa 1945 takaukset muutettiin vähemmän sitoviksi suosituksiksi ja koejäsenyys poistettiin. Vuoden 1945 lopussa jäsenmäärä oli 23 778.<ref>Leppänen 1994, s. 92.</ref> Suurimmillaan puolueeseen kuului 54 630 jäsentä vuonna 1948.<ref name="leppänen93"/>
 
Suuri osa jyrkimmistä vallankumouksellisista vasemmistolaisista ei heti sotien jälkeen liittynyt puolueeseen.<ref>Leppänen 1994, s. 87-91.</ref>
 
Puolueen ilmoitettu jäsenmäärä väheni aina puoluekirjojenjäsenkirjojen vaihdon (1950, 1964, 1973, 1983) jälkeenyhteydessä, huomattavastikun lähtienpassiiviset senja jäsenmaksunsa laiminlyöneet siivottiin pois tilastoista. Määrä lähti niiden jälkeen uudestaan nousuun.<ref>Leppänen 1994, s. 173, 525.</ref> Esimerkiksi vuonna 1983 yli 15 000 nimeä poistui jäsenluetteloistaluetteloista.
 
==Talous==
Alkuvuosinaan SKP:llä oli Venäjällä laaja yritysverkosto, johon kuului muun muassa tehtaita, maatiloja ja metallityöpajoja. Toiminnalla pyrittiin luomaan työpaikkoja Suomesta paenneille punaisille. Toiminta osoittautui kuitenkin tappiolliseksi ja omistukset luovutettiin neuvostovaltiolle. SKP sai rahaa myös Suomeen suuntautuneesta salakuljetuksesta, mustan pörssin kaupasta ja valuuttakeinottelusta. Hämäriä liiketoimia johtivat puolueen sotilastoiminnasta vastanneet Rahjan veljekset [[Jukka Rahja|Jukka]] ja [[Eino Rahja|Eino]].<ref name="paastela_talous"/>
 
Vuonna 1945 SKP:n varallisuus koostui suurelta osin varoista, jotka valtiolta korvauksia saaneet entiset poliittiset vangit luovuttivat [[Yrjö Sirolan Säätiö]]lle. YSS jakoi rahaa SKP:lle ja muille kansandemokraattisille järjestöille. SKP:n yhtiöitä olivat [[Kansankulttuuri]], [[Kansanelokuva]] ja [[Vapaa Sana (sanomalehti)|Vapaa Sana]].<ref>Leppänen 1994, s. 138.</ref> Piirien talous perustui jäsenmaksujen piiriosuuksiin, [[Arpajaiset|arpajaisiin]], [[myyjäiset|myyjäisiin]], lahjoituksiin ja monenlaiseen yritystoimintaan. Kiinteistöjen rakentamisessa ja yritystoiminnan pyörittämisessä hyödynnettiin runsaasti [[talkoo]]työtä.<ref>Leppänen 1994, s. 176-177.</ref>
Sotien jälkeen julkinen SKP sai runsaasti tukea Suomen ulkopuolelta. Neuvostoliittolaiset kanavoivat varoja puolueelle muun muassa neuvostotaiteilijoiden kiertueilla, kirjallisuuden välitystoiminnalla ja Neuvostoliiton omistamien suomalaisten yritysten kautta. Usein mukana yhteistyössä oli [[Suomi–Neuvostoliitto-Seura]]. Keskeinen rahoittajataho oli myös [[Kominform]]in yhteydessä toiminut [[Bukarest]]ista johdettu [[Kansainvälinen ammattiyhdistysrahasto vasemmistotyöväenjärjestöjen tueksi]], jonka varat tulivat Neuvostoliitosta ja Kiinasta. SKP sai rahastosta vuosina 1950–1966 noin 400 000–900 000 dollaria vuodessa. Tämä kattoi puolueen budjetista noin 5–10 prosenttia. Ulkomainen rahoitus oli SKP:lle arka aihe. Asiasta ei puhuttu julkisesti ja siitä tiesi vain puolueen ydinjohto. Käytännössä asioita hoiti pääsihteeri [[Ville Pessi]], joka kävi lunastamassa avustukset [[KGB]]:n ulkomaantiedustelun residentiltä Neuvostoliiton suurlähetystöstä.<ref>Kimmo Rentola: Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947–1958 (Otava 1997), s. 176–179.</ref>
 
SotienSKP jälkeensai julkinen1940-luvun SKPlopulta saialkaen runsaasti tukea Suomen ulkopuolelta. Neuvostoliittolaiset kanavoivat varoja puolueelle muun muassa neuvostotaiteilijoiden kiertueilla, kirjallisuuden välitystoiminnalla ja Neuvostoliiton omistamien suomalaisten yritysten kautta. Usein mukana yhteistyössä oli [[Suomi–Neuvostoliitto-Seura]]. Keskeinen rahoittajataho oli myös [[Kominform]]in yhteydessä toiminut [[Bukarest]]ista johdettu [[Kansainvälinen ammattiyhdistysrahasto vasemmistotyöväenjärjestöjen tueksi]], jonka varat tulivat Neuvostoliitosta ja Kiinasta. SKP sai rahastosta vuosina 1950–1966 noin 400 000–900 000 dollaria vuodessa. Tämä kattoi puolueen budjetista noin 5–10 prosenttia. Ulkomainen rahoitus oli SKP:lle arka aihe. Asiasta ei puhuttu julkisesti ja siitä tiesi vain puolueen ydinjohto. Käytännössä asioita hoiti pääsihteeri [[Ville Pessi]], joka kävi lunastamassa avustukset [[KGB]]:n ulkomaantiedustelun residentiltä Neuvostoliiton suurlähetystöstä.<ref>Kimmo Rentola: Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947–1958 (Otava 1997), s. 176–179.</ref>
 
Kun riitelevä SKP helmikuussa 1970 piti eheyttävän ylimääräisen edustajakokouksen, oli pelissä myös neuvostotuki. SKP sai viikkoa ennen kokousta 900 000 markkaa, ja vuoden kokonaistuki oli noin 3,8 miljoonaa. Lisätuki pelasti SKP:n talouden ja mahdollisti osapuolisopimuksen vaatiman kaksinkertaisen miehityksen, jossa enemmistölle ja vähemmistölle taattiin edustus puolue-elimissä. [[Kimmo Rentola]]n mukaan SKP:n enemmistö olisi voinut tulla toimeen ilman Neuvostoliiton taloudellista tukea, mutta sillä ei ollut varaa ulkopoliittiseen välirikkoon, joka olisi johtanut myös sisäpoliittiseen paitsioon.<ref>Kimmo Rentola: Vallankumouksen aave. Vasemmisto, Beljakov ja Kekkonen 1970 (Otava 2005), s. 88.</ref>
 
1930-luvun lopussa lähes kaikki Kominternissa työskennelleet suomalaiset Kuusista lukuun ottamatta joutuivat [[Stalinin puhdistukset|Stalinin puhdistusten]] uhreiksi. Henkiin jäänyt Kuusisen ryhmä oli täysin riippuvainen neuvostojohdon politiikasta internationaalin tavoin. Komintern oli mukana [[Terijoen hallitus|Terijoen hallituksen]] valmisteluissa ja se järjesti kansainvälisen solidaarisuuskampanjan hallituksen puolesta. Jatkosodan aikana Kominternissa organisoitiin lähinnä Suomeen suunnattuja radiolähetyksiä. Kominternin toukokuussa 1943 tapahtuneen lakkauttamisen jälkeen lähetykset ja osa muista internationaalin aiemmin hoitamista toiminnoista siirrettiin NKP:n kansainvälisen informaation osastolle (OMI).<ref>Rentola 2002, s. 69, 73-74, 78-79, 83.</ref>
 
===Neuvostoliiton kommunistisen puolueen vaikutus===
Syksystä 1944 alkaen kommunistit tekivät läheistä yhteistyötä [[Liittoutuneiden valvontakomissio]]ta johtaneen neuvostoliittolaisen [[Andrei Zhdanov]]in kanssa. Zhdanovin esittämät neuvot määrittelivät pitkälti myös SKP:n poliittiset linjaukset. NKP:n vaikutuksesta SKP ohjautui suhteellisen maltillisille linjoille ja vallankumouksellisuus jäi syrjään. SKP ei pitänyt esimerkiksi [[sosialisointi]]a ajankohtaisena kysymyksenä.<ref>Leppänen 1994, s. 14, 24.</ref> SKP ei ollut vuonna 1947 muodostetun informaatiotoimisto [[Kominform]]in jäsenpuolue, mutta se noudatti NKP:n johdolla toimineen järjestön kansainvälisiä linjauksia. NKP:n ja jugoslavialaisten välirikon jälkeen SKP kampanjoi voimakkaasti [[Josip Broz Tito|titolaisuutta]] vastaan.<ref>Leppänen 1994, s. 434-435, 441, 731.</ref>
 
==Tiedonvälitys==
Kommunistien haltuun jäänyt SAJ lakkautettiin 1930 muiden vasemmistojärjestöjen tavoin. Sosiaalidemokraatit perustivat samana vuonna uuden [[Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto|Suomen Ammattiyhdistysten keskusliiton]], johon suurin osa vasemmiston kannattajista ei liittynyt. SKP perusti salaisen [[Suomen Punainen Ammattijärjestö|Punaisen ammattijärjestön]], joka toimi vuosina 1931–1934, mutta jäi hyvin pieneksi. Kominternin [[Kansanrintama|vaihdettua asennettaan]] SKP alkoi ohjata kannattajiaan SAK:hon elokuusta 1933 alkaen.<ref>Saarela 2002, s. 48-50.</ref> Tämä johti SAK:n jäsenmäärän huomattavaan kasvuun ja lähes katkoksissa ollut lakkoliikehdintä alkoi elpyä.<ref>Rentola 2002, s. 65.</ref>
 
Toisen maailmansodan jälkeen jälkeen kommunistit ja sosialidemokraatit taistelivat vallasta SAK:ssa. Kamppailu oli kiivainta 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa, jolloin jakautuminen kahdeksi keskusjärjestöksi oli lähellä. 1950-luvun alussa sosialidemokraatit saivat pysyvän yliotteen keskeisissä liitoissa ja koko keskusjärjestössä. SKP:n toimintaa johdettiin ay-jaostosta käsin. Yksittäisten liittojen työtaistelujen ohella kommunistit käynnistivät laajempia lakkoliikkeitä, joihin osallistuivat useat puolueen hallitsemat liitot. [[Tapio Bergholm]]in mukaan SKP:n heikosti toiminut ja poukkoilevia päätöksiä tehnyt ay-organisaatio ei kuitenkaan pystynyt ohjailemaan työmarkkinatapahtumia kuin poikkeustapauksissa. Kommunistit olivat enemmistönä [[Suomen Elintarviketyöläisten Liitto|Elintarviketyöläisten]], [[Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (1925)|Kuljetustyöntekijäin]], [[Suomen Kutomatyöväen Liitto|Kutomateollisuustyöväen]], [[Suomen Metsä- ja Uittotyöväen Liitto|Metsä- ja uittotyöväen]], [[Suomen Muurarien Liitto|Muurarien]], [[Kumi- ja nahkatyöväen liitto|Nahka-, jalkine- ja kumityöväen]], [[Suomen Puutyöväen Liitto|Puutyöväen]], [[Rakennusliitto|Rakennustyöläisten]] ja [[Suomen Sukeltajain Liitto|Sukeltajain]] liitoissa. [[Paperiliitto|Paperiteollisuudentyöntekijäin Liitto]] siirtyi kommunisteilta sosialidemokraateille keväällä 1949.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Sopimusyhteiskunnan synty I. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1944–1956 | Julkaisija = Otava | Vuosi = 2005 | Tekijä = Tapio Bergholm | Sivut = 228-234 | Isbn = 951-1-20418-1 }}</ref> Monet kommunistijohtoiset liitot erotettiin SAK:sta. Metsä- ja uitto- sekä kuljetusliittoa ei päästetty koskaan takaisin.<ref>Leppänen 1994, s. 706.</ref>
 
Ay-liike jakautui kahtia jälleen 1950-luvun lopussa sosialidemokraattien keskinäisen riitelyn seurauksena. Kommunistit jäivät SAK:hon, jota johtivat [[Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto|TPSL:n]] kannattajat. Kansandemokraateilla oli [[vaa'ankieliasema]] SAK:n työvaliokunnassa ja valtuustossa. Luotto TPSL:ään väheni sitä mukaa, kun puolueen todellinen kannatus kävi ilmi ja yhteistyö osoittautui vaikeaksi. TPSL käytti kaikki keinot valta-asemiensa säilyttämiseksi. SAK:n liittojen toimitsijoina työskenteli kannatukseen nähden erittäin vähän kommunisteja. Tilanne tulehdutti myös (TPSL-yhteistyötä neuvostoliittolaisten suositusten mukaisesti tukeneen) SKP:n johdon ja ay-kommunistien välejä.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Sopimusyhteiskunnan synty II. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1956–1969 | Julkaisija = Otava | Vuosi = 2007 | Tekijä = Tapio Bergholm | Sivut = 249-260 | Isbn = 978-951-1-21744-2 }}</ref> [[Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK|Uusi SAK]] perustettiin kesällä 1969 pitkien neuvotteluiden jälkeen. SKP oli aktiivisesti mukana eheytysprosessissa, josta TPSL lopulta syrjäytettiin. SKP:n johtoon nousi vuonna 1966 eheytystä tukeneita uudistusmielisiä kommunisteja, joista monen tausta oli ay-liikkeessä. Sovun syntyyn vaikutti keskeisesti myös SKDL:n ja SDP:n hallitusyhteistyö. SKP:n tuki SAK:n noudattamalle [[Tulopolitiikka|tulopolitiikalle]] aiheutti pahoja riitoja puolueen sisällä. SKP:n oppositio käsitti puolueen siirtyneen tulopolitiikan myötä pois luokkataistelun tieltä ja tulopolitiikan vastustaminen oli yksi vähemmistön keskeisimmistä tunnuksista 1970- ja 1980-luvuilla.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Sopimusyhteiskunnan synty II. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1956–1969 | Julkaisija = Otava | Vuosi = 2007 | Tekijä = Tapio Bergholm | Sivut = 367, 413-423 | Isbn = 978-951-1-21744-2 }}</ref>
Uudistuneen SAK:n ja sen liittojen valinnoissa noudatettiin suhteellisuusperiaatetta ja kansandemokraattisten toimitsijoiden määrä alkoi kasvaa. Samalla sai alkunsa avoin ryhmätoiminta ja lähes kaikkiin liittoihin muodostettiin kansandemokraattiset ryhmät. SKP:n Arvo Hautala valittiin SAK:n toiseksi puheenjohtajaksi.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Sopimusyhteiskunnan synty II. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1956–1969 | Julkaisija = Otava | Vuosi = 2007 | Tekijä = Tapio Bergholm | Sivut = 369-370 | Isbn = 978-951-1-21744-2 }}</ref> 1970-luvun alussa kommunistit ja kansandemokraatit johtivat kuutta [[Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK|uuden SAK:n]] jäsenliitoista. Vasemmiston käsissä olivat [[Rakennusliitto|Suomen Rakennustyöläisten Liitto]], [[Puuliitto]], [[Suomen Elintarviketyöläisten Liitto]], [[Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto]], [[Kiinteistötyöntekijäin Liitto]] ja [[Yleinen lehtimiesliitto]], joihin kuului yhteensä noin 160 000 jäsentä.<ref>Kertomus Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 15. ja 16. edustajakokouksen välisenä aikana (SKP 1972), s. 28–29.</ref> 1970-luvun puolivälissä kansandemokraattien kannatus koko SAK:ssa oli noin 35–40 prosenttia. Ay-liikkeen palveluksessa työskenteli tuolloin noin 200 kommunistia.<ref>Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 16. ja 17. edustajakokouksen väliseltä ajalta (SKP 1975), s. 25–26.</ref> SAK:n II puheenjohtajana toimivat SKP:n [[Arvo Hautala]] (1969–1976), [[Olavi Hänninen]] (1976–1987) ja [[Aarno Aitamurto]] (1987–1991).
 
SKP kannusti jäseniään erityisesti työpaikoilla tapahtuvaan organisoitumiseen. Tätä näkemystä alettiin painottaa Kominternissä 1920-luvun puolivälistä alkaen ja SKP pyrki muodostamaan työpaikkasoluja, mutta niiden merkitys jäi varsin vähäiseksi.<ref>Saarela 2002, s. 25.</ref> Lokakuussa 1945 puolueeseen kuului 13 työpaikkaosastoa ja 16 ammattialoittain muodostettua osastoa.<ref name="leppänen94s126/> Ammattialaosastot sulautettiin työpaikkaosastoihin loppuvuonna 1948.<ref>Leppänen 1994, s. 516-517.</ref> 1970-luvun lopussa puolueella oli yli 200 työpaikkaosastoa. Myös SKDL:llä oli työpaikkayhdistyksiä; varsinkin aloilla, joiden työläisiin kommunisteilla oli vähemmän vaikutusta<ref>Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 17. ja 18. edustajakokouksen väliseltä ajalta (SKP 1978), s. 39.</ref>.
 
== Lähteet ==
*{{Kirjaviite | Nimeke = "Kallis toveri Stalin!" Komintern ja Suomi | Julkaisija = Edita | Vuosi = 2002 | Tekijä = Natalia Lebedeva, Kimmo Rentola & Tauno Saarela (toim.) | Isbn = 951-37-3568-0 }}
* {{Kirjaviite | Nimeke = Ohranasta oppositioon. Kommunistit Helsingissä 1944–1951 | Julkaisija = SKP:n Helsingin piirijärjestö; kustantaja Kansan Sivistystyön Liitto | Vuosi = 1994 | Tekijä = Veli-Pekka Leppänen | Isbn = 951-9455-41-8 }}
* Jukka Paastela: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism, Aleksanteri Institute, 2003, Kikimora publications, Series B, 1455-4828 ; 27 ISBN 952-10-0755-9
* Kimmo Rentola: Komintern ja Suomi 1934-1944, teoksessa Lebedeva, Rentola & Saarela 2002
9 613

muokkausta