[[1500-luku|1500-luvulla]] [[Sebastian Virdung]]in, [[Lodovico Zacconi]]n ja [[Mikael Agricola]]n kaltaiset musiikkikirjailijat jaottelivat 1500-luvulla soittimia luokkiin eritoten [[kristinusko|kristillisen]] [[estetiikka|estetiikan]] pohjalta. Rumpuja ei aina pidetty edes soittimina. [[1600-luku|1600-luvulla]] muun muassa [[Marin Mersenne]], [[Athanasius Kirscher]] ja [[Michael Praetorius]] laajensivat soitinluokituksia, kuitenkin pitäytyen hellenistisessä kolmijaossa.<ref name = "MusTietoSK"/>
[[1900-luku|1900-luvulla]] pyrittiin yleisempiin ja objektiivisempiin luokittelumalleihin, joissa soittimia alettiin arvioida niiden rakenteen perusteella. Luokittelusääntöjen tuli myös olla riippumattomia musiikkikäytännöistä ja samoja luokittelukysymyksiä tuli kyetä soveltamaan jokaiseen luokittelun kohteena olleeseen soittimeen. Ensimmäisen maailmanlaajuista soitinaineistoa käsitelleen luokittelujärjestelmän loi [[Victor-Charles Mahillon]], jonka työtä jatkoivat [[Curt Sachs]] ja [[Erich von Hornbostel]]. Heidän vuonna [[1914]] julkaisema teos ''Systematik der Musikinstrumente'' jakoi soittimet äänen synnyttämisilmiön [[fysiikka|fysikaalisen]] luonteen pohjalta neljään pääluokkaan:
