Ero sivun ”Heinola 10” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 46:
 
== Triviaa ==
*Albumin nimi on peräisin yhtyeen kotikaupungin Heinolan keskustaajaman postinumerosta 18100, joka kirjoitettiin ennen nykyisen postinumerojärjestelmän kehittämistä muodossa Heinola 10.
*Kappale "Reunallat" tunnetaan singleversiossa nimellä "Reunalla". Yhtye ei muuttanut nimeä, sillä he huomasivat kaikkien albumin kappaleiden päättyvän t-kirjaimeen, jolloin kyseiseen kappaleeseen päätettiin lisätä myös t-kirjain.
 
*[[Spotify|Spotify]]-suoratoistopalvelussa kappale "Kaksoishuiput" tunnetaan nimellä "(Heinolan) Kaksoishuiput". Kappaleen nimi viittaa [[Kymijoki|Kymijoen]] ja [[Ruotsalainen (järvi)|Ruotsalaisen]] yhtymäkohdassa sijaitsevaan [[Tähtiniemen silta|Tähtiniemen siltaan]], jonka 105-metrinen kaksoispyloni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.
Alun perin "Reunallat"-kappaleen nimi piti olla singleversiossakin oleva Reunalla. Yhtye kuitenkin huomasi että kaikki albumin kappaleet päättyvät t-kirjaimeen, päätettiin kappaleen nimeen lisätä t-kirjaimeen. Singlessä kappaleen nimi on kuitenkin oikeinkirjoitettu "Reunalla".
*Apulannan virallisilla kotisivuilla kappaleen "Tunnit" sanoituksiin on alkuun lisätty lause, "(sen jälkeen, kun on juuri tajunnut hukuttaneensa jotain kallisarvoista)". Kyseistä lausetta ei kuitenkaan kuulla kappaleella.
 
[[Spotify|Spotify]]-suoratoistopalvelussa kappale "Kaksoishuiput" tunnetaan nimellä "(Heinolan) Kaksoishuiput". Kappaleen nimi viittaa [[Kymijoki|Kymijoen]] ja [[Ruotsalainen (järvi)|Ruotsalaisen]] yhtymäkohdassa sijaitsevaan [[Tähtiniemen silta|Tähtiniemen siltaan]], jonka 105-metrinen kaksoispyloni on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.
 
== Arvostelut ==