Ero sivun ”Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1934” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
K-Pedia (keskustelu | muokkaukset)
kh
p →‎Ensimmäinen kierros: kh + vähän kuvailevaa kieltä vähemmälle
Rivi 127:
[[Kuva:NilsAxelsson.jpg|thumb|right|Ruotsin Nils Axelsson yrittää murtautua Argentiinan puolustuksen läpi.]]
===Ensimmäinen kierros===
Ensimmäisestä MM-turnauksesta poiketen kisat pelattiin vuonna 1934 [[cup]]-järjestelmällä, jolloin tappion myötä hävinneen joukkueen kisat olivat ohi. Ensimmäisellä kierroksella hävinneiden joukkueiden ottelut jäivät näin ollen yhteen. Neljä vuotta aikaisemmin pelatuissa Uruguayn kisoissa eteläamerikkalaiset olivat lähettäneet parhaat kokoonpanonsa kisoihin, parhaidenmutta eurooppalaistenparhaat loistaessaeurooppalaiset poissaolollaan.eivät Italiankisoihin lähteneet. kisoissaItaliassa tilanne oli päinvastainen, sillä argentiinalaiset seurat eivät päästäneet parhaita pelaajiaan kisoihin, koska he pelkäsivät, että heidät houkuteltaisiin jäämään Italiaan. Brasiliassa taas kärsittiin sisäisistä kiistoista, minkä vuoksi maan joukkue koostui lähes yksinomaan [[Botafogo de Futebol e Regatas|Botafogo]]n pelaajista. Molempien eteläamerikkalaisten kisat päättyivät ensimmäisellä kierroksella. Argentiina hävisi Ruotsille maalein 3–2 hukattuaan johtoasemansa kaksi kertaa.<ref name="ekberg36"/> Ruotsi-tappion jälkeen Argentiinan seuraava MM-ottelu pelattiin vasta 24 vuoden jälkeen.<ref name="lim"/> Espanja taas päihitti Brasilian 3–1 johdettuaan peliä jo puolen tunnin jälkeen 3–0.<ref name="ekberg36"/> Myös muiden Euroopan ulkopuolelta tulleiden joukkueiden kisat päättyivät ensimmäiselle kierrokselle. Yhdysvallat hävisi reservipitoisenakin pelanneelle isäntämaa Italialle 7–1.<ref name="ekberg38"/> Turnaukseen yhtenä suosikeista lähtenyt Unkari säästeli myös parhaita pelaajiaan avausottelussa. Se onnistui kuitenkin varamiehistölläänkin voittamaan Egyptin 4–2.<ref name="ekberg41"/>
 
Saksa kohtasi ensimmäisellä kierroksella Belgian. Saksaan vaikutti voimakkaasti valtion harjoittama [[kansallissosialismi]], joka kontrolloi myös maan jalkapalloa. Saksan mahdollisuuksiin ennen turnausta ei juuri uskottu, mutta se kukisti avausottelussa Belgian 5–2.<ref name="ekberg38"/> Itävallan joukkue oli yksi aikakauden parhaista maajoukkueista. Ranska laittoi sen kuitenkin tiukille avausottelussa, ja ensimmäisen kierroksen tasaväkisin ottelu päättyi Itävallan hyväksi vasta jatkoajalla. Myös Tšekkoslovakia tiedettiin ennen kisoja vahvaksi. Sen joukkue koostui lähes kokonaan maan jalkapalloa hallitsevien [[AC Sparta Praha|Sparta]]n ja [[SK Slavia Praha|Slavia]]n pelaajista. Se voitti ensimmäisessä ottelussaan Romanian 2–1.<ref name="ekberg41"/> Hollantia pidettiin mahdollisena yllättäjäjoukkueena ennen kisoja, mutta sense tie nousi pystyynhävisi ensimmäisellä kierroksella, kun Sveitsi kaatoi senSveitsille 3–2.<ref name="ekberg44"/> Ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa MM-kilpailujen kahdeksan parasta joukkuetta tulivat yksinomaan Euroopasta.<ref name="ekberg43"/>
 
=== Puolivälierät ===