Ero sivun ”Paavi” versioiden välillä

[[Tiedosto:Raffael 083.jpg|pienoiskuvathumb|250px|[[Rafael]], ''Paavi [[Innocentius III]]'', 1509. Innocentius III:tta pidetään yhtenä keskiajan ja koko [[paaviuden historia]]n mahtavimpana paavina.]]

Kysymyksiin on esitetty monenlaisia vastauksia. Kriittisimpien arvioiden mukaan Pietari ei koskaan elämässään käynyt Rooman kaupungissa, jolloin hän ei voinut olla ensimmäinen Rooman piispa eikä siis paaviutta voida perustella hänellä. [[Raamattu|Raamatusta]] ei voida löytää vastausta mihinkään esitetyistä kolmesta kysymyksestä, koska Uusi testamentti ei kerro apostoli Pietarin elämän loppuvaiheista. Tästä huolimatta perimätieto Pietarin marttyyrikuolemasta Roomassa lienee tosi.<ref>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 16</ref> Paavi [[Pius XII]]:n ollessa paavina [[1950-luku|1950-luvun]] [[Pietarinkirkko|Pietarinkirkon]] alla suoritettiin kaivauksia, joiden tuloksena löydettiin hautamuistomerkki. Sen viereen on raapustettu [[kreikan kieli|kreikaksi]] sanat: ''Pietari on täällä''. Paikalla, josta hautamuistomerkki löydettiin, sijaitsi aikanaan keisari [[Nero]]n aikainen hautausmaa, jonne osa vainoissa teloitetuista kristityistä haudattiin. Paikalta löydettiin myös luita, ja tiedotuksessaan [[Vatikaanivaltio]] totesikin kyseessä olevan "mitä suurimmalla todennäköisyydellä" apostoliruhtinaan maalliset jäännökset. Kaikki eivät ole samaa mieltä Vatikaanivaltion kanssa, sillä kriittisimpien tutkijoiden mukaan "oli kyllä odotettavissa, että hautausmaalta löytyy luita".<ref name=Paavius2>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 17</ref> Maallisten todisteiden lisäksi Raamattu antaa joidenkin tutkijoiden mukaan epäsuoria viitteitä Pietarin oleskelusta Roomassa, vaikkei kuitenkaan kerro suoraan apostoliruhtinaan elämän loppuvaiheista.<ref name=Pietari> {{Kirjaviite|Tekijä=Gunnar Hillerdal |Nimeke= Simon Pietari |Vuosi= 1984 |Julkaisija= SLEY-kirjat oy |Tunniste= ISBN 951-617-612-7}} s. 150–166</ref> Esimerkiksi [[Ensimmäinen Pietarin kirje|Ensimmäisen Pietarin kirjeen]] lopussa sanotaan: "Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niin kuin tekin, ja minun poikani Markus."<ref>{{raamatunpaikka|1. Piet. 5:13}}</ref><ref name=Pietari /> Mikäli oletetaan Pietarin kirjoittaneen kirjeen itse – vaikkakin useat tutkijat kyseenalaistavat tämän<ref name=Pietari /> – sekä Babylonin olevan Rooman salanimi, on todennäköistä, että Pietari oli tuolloin Roomassa. Raamatussa Babylon-nimellä tarkoitettiin harvoin itse [[Babylon]]in kaupunkia, vaan sillä tarkoitettiin rappioituneita maailmankaupunkeja.<ref name=Pietari /> Tällöin voitaisiin olettaa, että kyseessä olisi juuri Rooma. Tätä väitettä tukee myös [[Markus (evankelista)|Markuksen]] nimen mainitseminen, sillä kirkkohistorioitsijat mainitsevat tämän olleen Roomassa Pietarin tulkkina.<ref name=Pietari />

Hautamuistomerkin ja luulöytöjen perusteella voidaan siis vastata ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen ja olettaa Pietarin tosiaan olleen Roomassa ja kuolleen marttyyrikuoleman. Kolmanteen kysymykseen moderni tutkimus vastaa kieltävästi.<ref name=Paavius2 /> Todennäköisesti Rooman seurakunta syntyi jo ennen vuotta [[50]]<ref>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 17</ref> eli ennen [[Paavali]]n ja Pietarin saapumista kaupunkiin. Tällöin seurakunnista puuttuivat piispanvirat, sillä seurakuntajärjestys kehittyi vähitellen kohti yhtenäisempiä muotoja. Piispanvirka seurakunnan johtoasemana kehittyi alkujaan [[Anatolia|Vähässä-Aasiassa]], josta se hiljalleen levittyi muualle ja saapui Roomaan noin vuonna [[160]]. Tämän perusteella ei voida puhua Pietarista ensimmäisenä paavina eikä edes Rooman seurakunnan johtajana.

[[Tiedosto:Simmaco - mosaico Santa Agnese fuori le mura.jpg|pienoiskuvathumb|230px|Symmachus (498-514)]]

Rooman piispan erikoisasema muiden piispojen joukossa alkoi hahmottua kolmannen vuosisadan puolivälissä, jolloin erityisesti [[Pohjois-Afrikka|pohjoisafrikkalainen]] piispa [[Cyprianus]] sekä Vähästä-Aasiasta kotoisin oleva piispa Firmilianos tähdensivät yhteyttä apostolien, piispanviran ja oikeaoppisuuden välillä.<ref name=Paavi>''Paavi'' s. 47</ref> Syy juuri Rooman piispan erityisasemaan oli kristikunnan alkuvaiheilla seurakunnan sijainti [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] pääkaupungissa. Sijainti vaikutti seurakunnan merkitykseen, mutta vielä ensimmäisien vuosisatojen aikana se ei taannut Rooman seurakunnalle erityisasemaa muiden valtakunnan seurakuntien joukossa. Vasta poliittisten tekijöiden alkaessa vaikuttaa kirkkoon, kristinuskon vakiinnuttua valtakunnan viralliseksi uskonnoksi vuonna [[380]], seurakunnan sijaintikaupungin merkitys kasvoi huomattavasti.<ref name=Paavi /> Vaikka Rooman seurakunta lisäsi arvovaltaansa, [[Konstantinopoli]]n seurakunnan merkitys ja asema vahvistuivat vielä enemmän, kun Rooman valtakunnan pääkaupunki siirtyi Roomasta Konstantinopoliin.<ref name=Paavi /> Siksi kristillisessä mielessä Rooman seurakunnan nauttima arvostus johtuikin pikemminkin siitä, että Rooman seurakuntaa pidettiin useiden [[marttyyri]]en veren pyhittämänä.<ref name=Paavi />

[[Pyhä Leo I|Leo I Suuri]] oli paavina 440–461[[440]]–[[461]]. Hän kehitti ajatuksen "''Primus inter pares''" ("ensimmäinen vertaistensa joukossa"). Tämä tarkoitti [[Rooma]]n [[piispa]]n ylivertaisuutta muiden piispojen suhteen. Paavina hän kehitti voimakkaasti teologisia perusteluja paavinvallalle, ja hänen aikanaan vakiintuikin käsitys paavin ylivallasta kirkon sisällä.<ref>''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 23</ref> Leo I katsoikin paavinistuimen nauttivan Jumalan antamaa oikeutusta.<ref name="multiple">{{Kirjaviite|Tekijä=Tapani Kärkkäinen |Nimeke= Kirkon historia - ortodoksin käsikirja |Vuosi= 1999 |Julkaisija=Gummerus |Tunniste= ISBN 951-8979-27-8}} s. 49-52</ref> Leo I:n mukaan [[taivasten valtakunnan avaimet|taivasten valtakunnan avainten]] luovutus ja [[Jeesus Nasaretilainen|Jeesuksen]] sanat apostoli Pietarille pätivät myös muihin Rooman seurakunnan johtajiin.

Eräs merkki paavin vallan kasvusta oli kirkon jakautuminen kahteen, itäiseen [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksiseen]] ja läntiseen [[Katolinen kirkko|katoliseen]] vuonna [[1054]] ([[suuri skisma]]). Teknisesti syynä oli kiista niin sanotusta [[filioque]]-lisäyksestä [[Nikean uskontunnustus|uskontunnustuksessa]], mutta käytännössä suurempi ongelma oli nimenomaan paavin ja [[Konstantinopolin patriarkka|Konstantinopolin patriarkan]] keskinäisestä arvovallasta ja valtapiiristä käyty kiista.<ref name="Multiple1">''Kristinuskon historia 2000'' s. 117</ref>

[[1000-luku|1000-luvulle]] asti paavien nimittämisestä vastasi Rooman provinssin vanhempi papisto, mutta valintaan vaikuttivat myös maalliset johtajat. Vuonna [[1059]] valitsijoiksi nimettiin [[kardinaali]]t, ja vuonna [[1179]] kardinaalien äänet määrättiin yhtä painaviksi vaalissa. Paaviksi voidaan periaatteessa valita kuka vain kastettu mies, mutta [[Paavi Urbanus VI]]:n vuonna [[1378]] tapahtuneen valinnan jälkeen paavi on aina valittu kardinaalien joukosta.

[[Konklaavi]]ssa valittiin 8. tammikuuta]] [[1198]] [[konklaavi]]ssa valittiin jälleen uusi paavi, joka otti nimekseen [[Innocentius III]]. Vielä nykyäänkin häntä pidetään koko keskiajan ja joidenkin mielestä kaikkien aikojen mahtavimpana paavina.<ref name=Paavius4>Ihmistä suurempi : paaviuden historia s. 38</ref> Uusi paavi tulkitsi olevansa suoraan Kristuksen sijainen, [[ihmistä suurempi, Jumalaa pienempi]], ja näin ollen kuninkaita korkeampi ja oikeutettu käskemään kaikkia. Noustessaan johtamaan katolista kirkkoa Innocentius III sai käskettäväkseen keskiajan tehokkaimman organisaation.<ref name=Paavius4 /> Kirkko muistutti enemmän valtiota kuin uskonnollista nykyaikaista kirkkoa; sillä oli omat lakinsa, lainsäätäjänsä, tuomioistuimensa, lakimiehensä, vankilansa sekä Euroopan parhaiten järjestetty ja tehokkain hallintokoneisto.<ref name=Paavius4 /> Innocentius III oli koko Euroopan johtaja, koska [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan]] keisarin kuoltua hänellä ei ollut ainuttakaan tarpeeksi vaikutusvaltaista kilpailijaa. Paavin poliittisia neuvoja noudatettiin niin Ranskassa, Englannissa, Tanskassa, Unkarissa kuin myös Böömissä.<ref name=Paavius4 />

Vuonna [[1929]] solmitut [[Lateraanisopimukset]] päättivät Vatikaanin vankeuden ja riidan Italian valtion kanssa. Samalla paavista tuli jälleen valtionpäämies. Paavi ei kuitenkaan ollut yhtä riippuvainen ulkovaltojen tuesta kuin Kirkkovaltion aikaan. 1900-luvulla paavinistuin pysyikin useimmiten virallisesti puolueettomana eri valtioiden kiistojen välillä.

Toinen paaviuden ja modernisoituvan maailman välistä kuilua syventänyt kiertokirje laadittiin [[Pius IX]]:n paavinkauden aikana [[1864]], ja siitä teki kuuluisan sen liitteenä ollut ''Syllabus errorum'', erehdysten luettelo. Luettelossa paavi tuomitsi kahdeksankymmentä modernia harhaoppina pitämäänsä asiaa, muun muassa omantunnonvapauden, protestantismin, siviiliavioliiton sekä [[sosialismi]]n.<ref name="multiple3">Heininen s. 104</ref><ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Nimeke = Katolisen ensyklopedian artikkeli aiheesta | Osoite = http://www.newadvent.org/cathen/12134b.htm | Ajankohta = | Julkaisija = | Viitattu = 17. toukokuuta 2007 | Kieli = Englanti }}</ref> ''Syllabus errorum'' luokitteli harhaopit kymmeneen eri ryhmään:<ref name="multiple3" />

[[Tiedosto:LeoXIIIcrown.jpg|pienoiskuvathumb|200px|[[Leo XIII]], joka otti paaviuden ensimmäiset askeleet modernisoituvan maailman uudelleenarviointiin.]]

Vasta vuosina 1878–1903[[1878]]–[[1903]] hallinnut paavi [[Leo XIII]] otti ensimmäiset askeleet modernisoituvan maailman uudelleenarviointiin. Tämän hän teki yleiskirjeellään ''Rerum novarum'', jossa modernia yhteiskuntaa ei enää torjuttu.<ref>''Kristinuskon historia'' s. 229</ref> Tosin jo Leo XIII:n seuraaja [[Pius X]] vaati kaikkia pappeja vannomaan, etteivät he kannata modernismia. Samalla Pius X:n kaudella perustettiin niin sanottu "paavillinen salainen poliisi", joka etsi modernismia kannattavia pappeja ja piispoja.

[[1960-luku|1960-luvulla]] hallinneen paavi [[Johannes XXIII]]:n koolle kutsuma [[Vatikaanin toinen kirkolliskokous]] oli erittäin merkittävä tapahtuma katolisen kirkon kannalta ja kuuluu katoliselle kirkolle merkittävimpiin tapahtumiin [[1900-luku|1900-luvulla]].<ref name="kirkolliskokous">''Kristinuskon historia 2000'' s. 210</ref> Kirkolliskokous aiheutti käänteen katolisen kirkon suhtautumisessa muihin kristillisiin kirkkoihin ja uskontoihin.<ref name="kirkolliskokous" /> Samoin kirkolliskokouksen seurauksena katolisen kirkon käsitys itsestään muuttui, sekä sen käsitys modernisoituvaan maailmaan.<ref name="kirkolliskokous" /> Varsinkin jälkimmäinen muutos oli erittäin merkittävä, koska paavinistuimen konflikti tieteen ja modernismin kanssa oli leimannut koko uuden ajan paaviutta ja näkynyt selvästi varsinkin [[Paavit 1800-luvulta nykypäivään|1800- ja 1900-luvulla hallinneiden paavien]] politiikassa.

Paavien suuri valta niin hengellisissä kuin maallisissa asioissa myös lisäsi joitain väärinkäytöksiä. Koska paavinvirka mahdollisti suuret taloudelliset edut kulloinkin hallitsevan paavin sukulaisille, eivät nämä halunneet luopua etuisuuksistaan paavin kuoleman jälkeen. Ratkaisuna tähän oli [[kardinaalinepos]]järjestelmä, jossa hallitseva paavi nimitti jonkun sukulaisistaan [[kardinaali]]ksi. Tämä paavien tapa nimittää sukulaisiaan kardinaalinepoksiksi sai alkuna [[Keskiaika|keskiajalla]], ja huippunsa tapa saavutti [[1500-luku|1500-]] ja [[1600-luku|1600-luvulla]].<ref name="bunson">Bunson, Matthew. 1995. "[http://media.isnet.org/kristen/Ensiklopedia/CardinalNephew.html Cardinal Nephew]." ''The Pope Encyclopedia''. Crown Trade Paperbacks. ISBN 0-517-88256-6.</ref> Paavien [[Avignonin vankeus|Avignonin vankeudesta]] aina [[Innocentius XII]]:n vuonna [[1692]] julkaistuun [[nepotismi]]nvastaiseen ''Romanum decet pontificem'' -bullaan saakka hallinneet paavit ilman kardinaalinepoksia olivat selvä poikkeus. Samoin kaikki [[renessanssi]]n aikana hallinneet kardinaaleja nimittäneet paavit käyttivät kardinaalinepoksia, jotka yleensä olivat heidän veljen- tai sisarenpoikiaan.<ref name="vidmar">Vidmar, John. 2005. ''The Catholic Church Through The Ages: A History''. Paulist Press. ISBN 0-8091-4234-1. sivu 170.</ref>

Kardinaalinepokset olivat aikanaan hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä kirkon sisällä, ja kardinaalinepos olikin [[kardinaalikollegio]]n epävirallinen johtohenkilö.<ref name="heininen">Heininen 2004, s. 9-10</ref> Nepotismiin perustunut kardinaalineposten nimittäminen osoittautui myöhemmin epäkohtaiseksi järjestelmäksi, minkä johdosta se lopetettiin asteittain [[1600-luku|1600-luvulla]].<ref name="heininen" />

Kardinaalinepoksien instituutio kesti yli seitsemän vuosisataa aina [[1000-luku|1000-luvulta]] [[1700-luku|1700-luvulle]]. Kardinaalinepoksien historia liittyi läheisesti [[paaviuden historia]]an, ja kardinaalinepoksien tilanne heijasteli yleensä myös silloista paaviuden tilannetta. Esimerkiksi vahvojen kardinaalinepoksien aikana voitiin suurella varmuudella todeta, että hallitseva paavi oli vallaltaan heikko ja siten kardinaalinepoksensa ohjailtavissa.<ref>Yleensä kardinaalinepos oli pelkkä hallitsevan paavin kumileimasin. Lähde: Reinhard, Wolfgang, Levillain, ed., 2002. ''Nepotism'', sivut 1031–1033.</ref>

Paavi voi myös antaa lausunnon "ex cathedra". Lausuntoa antaessaan paavi on uskonnollisissa asioissa [[Paavin erehtymättömyys|erehtymätön]]. [[Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous|Ensimmäinen Vatikaanin ekumeeninen konsiili]] päätti paavi [[Pius IX]]:n johdolla vuonna [[1870]], että paavi on erehtymätön niissä asioissa, mitkä hän on lausunut ''ex cathedra'' (suomeksi ''piispanistuimelta'', merkityksessä "virallisesti").<ref name="valta-asema">''Ihmistä suurempi : paaviuden historia'' s. 99-109. Vatikaanin ensimmäisen kirkolliskokouksen julistus paavin erehtymättömyydestä, suomentanut Martti Voutilainen.</ref> Vatikaanin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa asia määriteltiin seuraavanlaisesti:

Käytännössä monet paavit ovat oikeudestaan huolimatta välttäneet antamasta lausuntoja ''ex cathedra'', koska tämä sitoisi myös heidän seuraajiaan teologisesti tai seuraajien olisi joko uudelleen tulkittava edeltäjiensä päätöksiä tai mahdollisesti jopa tehtävä vastakkaisia päätöksiä, mikä heikentäisi katolisen kirkon perinteen uskottavuutta raamatuntulkinnan rinnalla. On erilaisia näkemyksiä siitä, mitkä paavin tekemistä päätöksistä kuuluvat erehtymättömyyden piiriin. On kuitenkin yleisesti hyväksyttyä, että paavi [[Pius IX]]:n vuonna [[1854]] julistama dogmi [[Neitsyt Maria]]n perisynnittömästä sikiämisestä ja paavi [[Pius XII]]:n vuonna [[1950]] julistama dogmi Neitsyt Marian ottamisesta taivaaseen olivat erehtymättömiä lausuntoja. Monet pitävät paavin erehtymättömyyden tapauksina esimerkiksi aiempia kristologisia lausuntoja, itse vuoden [[1870]] dogmaattista määrittelyä erehtymättömyydestä, paavi [[Leo XIII]]:n julistusta [[anglikaaninen kirkko|anglikaanisen kirkkokunnan]] pappisvihkimyksen mitättömyydestä vuodelta [[1896]] ja paavi [[Johannes Paavali II]]:n julistusta [[naispappeus|naispappeuden]] mahdottomuudesta vuodelta [[1994]].

[[Tiedosto:BentoXVI-28-10052007.jpg|pienoiskuvathumb|vasenleft|180px|Emerituspaavi [[Benedictus XVI]], Vatikaanivaltion aiempi suvereeni päämies.]]

Paavi voi erota virastaan, mutta tätä tapahtuu erittäin harvoin. Paavi Benedictus XVI ilmoitti eroavansa 28. helmikuuta 2013 terveyssyihin vedoten.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/ulkomaat/Paavi+j%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4+teht%C3%A4v%C3%A4ns%C3%A4/a1360550501709 | Nimeke = Paavi jättää tehtävänsä| Tekijä = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Helsingin Sanomat| Viitattu = 11.2.2013 }}</ref>. Ennen Benedictus XVI:tta edellinen eronnut paavi oli [[Gregorius XII]] vuonna [[1415]]. Gregorius XII:n eroaminen oli kuitenkin todella vastahakoinen ja suuren skisman painostama [[Pisan kirkolliskokous|Pisan]] ja [[Konstanzin kirkolliskokous|Konstanzin kirkolliskokouksen]] eli konsiilien myötä vuonna 1409.{{selvennä}} Viimeinen virastaan vapaaehtoisesti eronnut paavi oli [[Celestinus V]] vuonna [[1294]]. Tiettyjen katolilaisten näkemysten mukaan eroaminen on vaarallista, koska se mahdollistaa [[vastapaavi]]en nousun.

[[Tiedosto:Reliquienschrein Papst Johannes XXIII - Petersdom.jpg|pienoiskuvathumb|[[Johannes XXIII|Johannes XXIII:n]] ruumis lasisessa [[sarkofagi]]ssa Pietarinkirkossa vuonna 2004.]]

Väitetään, että eräs paaveista olisi valintansa jälkeen paljastunut naiseksi. [[Paavi Johanna]]n valtakausi sijoitetaan useimmissa tarinoissa välille 855–858[[855]]–[[858]]. Tarina on mahdollisesti ollut satiiri, josta tuli myöhemmin legenda ja joidenkin mielestä totta. Historiantutkijat yleisesti eivät usko paavi Johannan olleen historiallinen henkilö.<ref name="naispaavi" /> Ensimmäiset maininnat Johannasta ovat peräisin vasta 1200-luvulta.<ref name="naispaavi">{{Kirjaviite| Tekijä = | Nimeke = Tuntematon totuus : uutta valoa historian arvoituksiin | Julkaisija = Oy Valitut Palat | Vuosi = 1992 | Tunniste = ISBN 951-8933-45-6 }} s. 295</ref>

Jotkut pitävät naispaavista kertovana todisteena vieläkin olemassa olevaa marmorituolia, jonka istuin sisältää reiän. Väittämien mukaan kyseisellä tuolilla varmistettiin paavikandidaattien sukupuoli paavi Johannan jälkeisinä aikoina, mutta todellisuudessa tuoli on todennäköisesti peräisin antiikin ajoilta roomalaisesta kylpylästä.<ref name="naispaavi" /> Toiseksi todisteeksi on tarjottu [[Siena]]n tuomiokirkossa olevaa patsasta, jonka nimikyltissä luki aikanaan: "''Paavi Johannes VIII, englantilainen nainen''".<ref name="naispaavi" /> [[Klemens VIII]] tosin muutti patsaan nimeksi "Paavi Sakariaan" [[1500-luku|1500-luvulla]]. Yksi väitetty todiste on myös naista ja lasta esittävä veistos paikassa, jossa paavi Johannan väitetään synnyttäneen.<ref name="naispaavi" />

Joidenkin salaliittoteoreetikkojen mukaan [[Johannes XXIII]] oli ennen paaviksi tuloaan liittynyt [[ruusuristiläisyys|ruusuristivapaamuurareihin]] ja täten hylännyt kristillisen uskonsa ennen paaviksi tuloaan.<ref>Esimerkiksi ''true Catholic Church'' -liike edustaa tätä näkökantaa. [http://www.truecatholic.org Liikkeen virallinen sivusto]</ref> Täten kanonisen lain mukaan Johannes XXIII:tä ei olisi voitu valita paaviksi [[vuoden 1958 konklaavi]]ssa, minkä seurauksena paavinistuin olisi ollut tyhjänä [[Pius XII]]:n kuoltua [[1958]], eikä kukaan hänen seuraajistaan olisi ollut oikea paavi. Useat nykyajan [[vastapaavi]]t ovat perustelleet julistautumistaan vastapaaviksi juuri tällä väitteellä.

Lisäksi joidenkin salaliittoteoreetikkojen mukaan Johannes XXIII olisi pimittänyt tulevaisuuteen liittyviä [[Neitsyt Maria]]lta saatuja ilmestyksiä.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = Frère François de Marie des Anges | Osoite = http://www.crc-internet.org/dec97.htm | Nimeke = The Catholic COUNTER-REFORMATION IN THE XXth CENTURY | Viitattu = 7. kesäkuuta 2007 }}</ref> Mahdollisesti tähän liittyy myös [[1990-luku|1990-luvulla]] internetissä levinnyt väite, jonka mukaan Johannes XXIII:n päiväkirja olisi sisältänyt tulevaisuutta koskevia profetioita, muun muassa tiedon [[Jeesuksen toinen tuleminen|Jeesuksen toisesta tulemisesta]] [[New York]]in kaupungissa vuonna [[2000]].<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = Joshua Shapiro | Osoite = http://www.v-j-enterprises.com/pope.html | Nimeke = Pope John XXIII Predictions | Viitattu = 27. kesäkuuta | Keili = {{en}} }}</ref> Johannes XXIII:llä oli päiväkirja, mutta ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että se olisi tosiaan sisältänyt profetioita tulevaisuudesta.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = Desmond O'Grady | Osoite = http://www.americancatholic.org/Messenger/Nov1996/feature1.asp | Nimeke = ALMOST A SAINT: POPE JOHN XXIII | Viitattu = 27. kesäkuuta }}</ref>

Joidenkin mielestä Vatikaani murhasi paavi [[Johannes Paavali I]]:n (paavina [[1978]]), koska se piti häntä liian uudistusmielisenä. Virallisen selityksen mukaan paavin lääkkeistä ei ollut huolehdittu. Johannes Paavali I:n kuolema hyvin pian valintansa jälkeen (34. hallituspäivänään) on tietysti herättänyt paljon spekulaatiota paavia vastaan muodostetusta salaliitosta. Kuusi vuotta Johannes Paavali I:n kuoleman jälkeen [[David Yallop]] julkaisi kirjansa ''In God's Name''. Kirjassa Yallop esitti, että paavin kuoleman takana oli salamurha, ja että Johannes Paavali I:n kuolema liittyi tämän uudistushaluihin Vatikaanissa. Kirjan mukaan paavi puuttui Vatikaanin pankin väärinkäytöksiin, minkä lisäksi hän aikoi myös siirtää syrjään muutaman johtavan kardinaalin, joilla kirjan mukaan oli mafiayhteyksiä ja suhteita [[vapaamuurarit|vapaamuurareihin]]. Yallop myös nimesi kirjassaan pääsyyllisen murhaan, joka hänen mukaansa tehtiin myrkyttämällä paavi. Salaliiton sieluna Yallop piti kardinaalivaltiosihteeri Jean Villot'a, joka ei kuulemma ollut hyvissä väleissä uuden paavin kanssa.