Ero sivun ”Johannes Virolainen” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
p kuvakoon määr pois, kh, -w, typos fixed: yleten → ylentyen using AWB |
||
Rivi 4:
| kuvateksti = Virolainen vuonna 1980
| arvo = [[Suomen pääministeri]]
| virassa = [[Virolaisen hallitus]]<br />12.9.1964–27.5.1966
| presidentti = [[Urho Kekkonen]]
| varapääministeri = [[Ahti Karjalainen]]
Rivi 10:
| seuraaja = [[Rafael Paasio]]
| arvo2 = [[Suomen pääministeri#Pääministerin sijainen|Suomen pääministerin sijainen]]
| virassa2 = [[Fagerholmin II hallitus]]<br />11.1.1957–27.5.1957<br />[[Sukselaisen hallitus]]<br />31.10. 1957–29.11.1957<br />[[Fagerholmin III hallitus]]<br />29.8.1958–4.12.1958<br />[[Karjalaisen I hallitus]]<br />13.4.1962–17.12.1963<br />[[Koiviston I hallitus]]<br />22.3.1968–3.5.1970<br />[[Sorsan II hallitus]]<br />15.5.1977–26.5.1979
| edeltäjä2 = ?<br />[[Aarre Simonen]]<br />[[Tyyne Leivo-Larsson]]<br />[[Eemil Luukka]]<br />[[Reino Oittinen]]<br />[[Ahti Karjalainen]]
| seuraaja2 = [[Nils Meinander]]<br />[[Reino Oittinen]]<br />[[Onni Hiltunen]]<br />[[Aarne Nuorvala]]<br />[[Päiviö Hetemäki]]<br />[[Eino Uusitalo]]
| arvo3 = [[Suomen valtiovarainministeri]]
| virassa3 = [[Sorsan I hallitus]]<br />4.9.1972–13.6.1975
| edeltäjä3 = [[Mauno Koivisto]]
| seuraaja3 = [[Heikki Tuominen (ministeri)|Heikki Tuominen]]
| arvo4 = [[Suomen opetusministeri]]
| virassa4 = [[Kekkosen IV hallitus]]<br />9.7.1953–17.11.1953<br />[[Törngrenin hallitus]]<br />5.5.1954–20.10.1954<br />[[Fagerholmin II hallitus]]<br />3.3.1956–27.5.1957<br />[[Koiviston I hallitus]]<br />22.3.1968–14.5.1970
| edeltäjä4 = [[Reino Oittinen]]<br />[[Arvo Salminen]]<br />[[Kerttu Saalasti]]<br />[[Reino Oittinen]]
| seuraaja4 = [[Arvo Salminen]]<br />[[Kerttu Saalasti]]<br />[[Kerttu Saalasti]]<br />[[Jaakko Numminen]]
| arvo5 = [[Suomen ulkoasiainministeri]]
| virassa5 = [[Kekkosen V hallitus]]<br />20.10.1954–3.3.1956<br />[[Sukselaisen I hallitus]]<br />27.5.1957–29.11.1957<br />[[Fagerholmin III hallitus]]<br />29.8.1958–4.12.1958
| edeltäjä5 = [[Urho Kekkonen]]<br />[[Ralf Törngren]]<br />[[Paavo Hynninen]]
| seuraaja5 = [[Ralf Törngren]]<br />[[Paavo Hynninen]]<br />[[K.-A. Fagerholm]]
| arvo6 = [[Suomen maatalousministeri]]
| virassa6 = [[Miettusen I hallitus]]<br />14.7.1961–13.4.1962<br />[[Karjalaisen I hallitus]]<br />13.4.1962–18.12.1963<br />[[Miettusen III hallitus]]<br />29.9.1976–15.5.1977<br />[[Sorsan II hallitus]]<br />15.5.1977–26.5.1979
| edeltäjä6 = [[Juho Jaakkola]]<br />[[Heimo Linna]]
| seuraaja6 = [[Samuli Suomela]]<br />[[Taisto Tähkämaa]]
| arvo7 = [[Eduskunnan puhemies]]
| virassa7 = 1966–1968<br />1979–1983
| edeltäjä7 = [[Rafael Paasio]]<br />[[Ahti Pekkala]]
| seuraaja7 = [[V. J. Sukselainen]]<br />[[Erkki Pystynen]]
| kansanedustajana = 6.4.1945–21.7.1948<br />22.7.1948–25.3.1983<br />21.3.1987–21.3.1991
| syntymäaika = [[31. tammikuuta]] [[1914]]
| syntymäpaikka= [[Viipurin maalaiskunta]]
Rivi 42:
| koulutus = maatalous- ja metsätieteiden tohtori (1951)
| uskonto =
| puoliso = {{Avioliitto|[[Kaarina Virolainen]] (o.s. Päivölä)|1939|1981}}<br />{{Avioliitto|[[Kyllikki Virolainen]] (o.s. Salojärvi, ent. Stenros)|1981}}
| arvonimet = [[Valtioneuvos (Suomi)|valtioneuvos]] (1989)
| allekirjoitus =
Rivi 52:
== Nuoruus ja sotavuodet ==
Johannes Virolainen syntyi [[Viipurin maalaiskunta|Viipurin maalaiskunnan]] [[Yläsommee]]n kylässä, noin 14 kilometrin päässä [[Viipuri]]sta. Vanhemmat Paavo Virolainen ja Anna-Lydia o.s. Skyttä olivat maanviljelijöitä<ref name="Isänmaan asiat"/>. Perheessä oli kahdeksan lasta, joista Johannes oli ikäjärjestyksessä kuudes. Sisarusten etäinen sukulainen oli kirjailija [[Kyösti Skyttä]].<ref>Seppinen 2002, s. 15.</ref> Virolainen pääsi [[kansakoulu]]n jälkeen Viipurin oppikouluun, josta hän kirjoitti sukunsa ja kotikylänsä ensimmäiseksi [[Ylioppilastutkinto|ylioppilaaksi]] 1932.
===Opinnot===
Valkolakin saatuaan Virolainen suoritti varusmiespalveluksen 1932–1933
Opintojensa aikana Virolainen oli alkanut suunnitella yliopistomiehen uraa. Valmistuttuaan hän ryhtyi valmistelemaan väitöskirjaa, jonka aiheeksi hän sopi maanviljelystalouden professorin [[Rurik Pihkala]]n kanssa ''Karjalan kannaksen pienviljelijöiden ansiotalouden rakenne''. Virolainen ehti aloittaa aineiston keräämisen väitöskirjaa varten, kunnes talvisota ja Karjalan menettäminen muuttivat niin hänen väitöskirjansa aiheen kuin koko hänen elämänsä suunnan.<ref>Seppo Sarlund: ''Jussi – Suomen neuvos'', s. 246. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15426-5.</ref>
Rivi 78:
===Yöpakkashallitus===
Elokuussa
Yöpakkashallituksen ulkoministerinä toimiminen löi Virolaiseen vuosikymmeniksi leiman, ja poliittiset vastustajat hyödynsivät sitä osoittaakseen hänet "ulkopoliittisesti epäluotettavaksi". Tapaus myös löi ensimmäiset säröt Virolaisen ja Kekkosen väleihin. Vaikka Kekkonen oli nimittänyt yöpakkashallituksen, hän oli aavistanut ikävyyksiä ja varoittanut Virolaista pysymään sen ulkopuolella; Virolainen puolestaan piti Kekkosen toimintaa kaksinaamaisena. Virolainen säilyi Kekkosen suosiossa vielä pitkään, mutta presidentin maalaisliittolaiseen lähipiiriin eli [[K-linja]]an hän ei koskaan kuulunut.
Rivi 85:
===Virolainen ja ruotsin kieli===
Suhteessaan [[ruotsin kieli|ruotsin kieleen]] Virolainen oli vielä 1940-luvulla hyvin kriittinen. Tuoreena kansanedustajana vuonna 1945 hän arvosteli voimakkaasti pääministeri [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] vaatimuksesta [[maanhankintalaki]]in liitettyä kielipykälää, jonka mukaan suomenkielisten osuus Suomen ruotsinkielisillä alueilla sai siirtoväkeä asutettaessa nousta enintään kahdella prosentilla. Paasikivi, joka piti ruotsin kieltä tärkeänä Suomen ja muiden Pohjoismaiden pitkän yhteisen historian vuoksi, puolestaan läksytti ankarin sanoin Virolaista tämän asenteesta, ja tultuaan ministeriksi Virolainen tarkistikin perusteellisesti kantansa. Toimiessaan vuosina 1968–1970 [[Koiviston II hallitus|Koiviston hallituksen]] opetusministerinä hän vaikutti keskeisesti siihen, että toisen kotimaisen kielen opetus [[peruskoulu]]ssa säädettiin pakolliseksi. Virolainen piti vieraan kielen opetusta myös erittäin tärkeänä ulkopoliittisena suuntakysymyksenä. Ansioistaan ruotsin kielen hyväksi Virolainen sai hopeisen [[Axel Olof Freudenthal -mitali]]n ja Ruotsin [[Pohjantähden ritarikunta|Pohjantähden ritarikunnan]] suurristin, joista jälkimmäisen kuningas [[Kustaa VI Aadolf]] luovutti hänelle henkilökohtaisesti.<ref>
== Maalaisliitto-Keskustapuolueen puheenjohtaja ==
===Virolainen pääministeriksi===
Johannes Virolainen valittiin
===Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi===
Virolaisen johdolla puolue muutti
===Opetusministerinä===
Rivi 114:
== Viimeinen vuosikymmen politiikassa ==
[[Tiedosto:1982 - Yöpakkasista juhannuspommiin.jpg|
===Juhannuspommi===
Rivi 122:
Kesällä 1980 [[Turku|Turussa]] pidetyssä puoluekokouksessa Virolainen hävisi Keskustapuolueen puheenjohtajuuden nuorelle [[Paavo Väyrynen|Paavo Väyryselle]], joka oli nopeasti noussut Kekkosen suosikiksi ja yhdeksi K-linjan keulahahmoista. Myös Virolaisen kannattama Keskustan järjestöpäällikkö Antti Mäki-Reinikka hävisi puoluesihteerin vaalin Väyrysen aisaparille [[Seppo Kääriäinen|Seppo Kääriäiselle]].<ref>Sarlund, s. 81.</ref> Tämän jälkeen Johannes Virolainen tokaisi: ''"Kansanvalta on puhunut, pulinat pois."'', josta syntyi lentävä lause muodossa "''Kansa on puhunut, pulinat pois.''"<ref>Keskustan entisen puoluesihteerin Pekka Perttulan mukaan Virolaista on lainattu aiemmin väärin. Marko Junkkari, Pulinan poistaminen vei keskustan luonteen -kolumni Helsingin Sanomat 12.5.2019.</ref> Samanaikaisesti Turun puoluekokouksen kanssa pidettiin Helsingissä [[Karjalan Liitto|Karjalan Liiton]] 40-vuotisjuhla, jossa oli suuri osa Virolaisen kannattajista.<ref>Blåfield & Vuoristo, s. 149.</ref> Kun puheenjohtajavaalin tulos ilmoitettiin presidentti Urho Kekkoselle, tämä tuumasi: ''"Yksikin ääni olisi riittänyt."'' Kun Kekkonen keväällä 1981 moitti pääministeri [[Mauno Koivisto]]a saamattomuudesta ja kehotti tätä eroamaan, Virolainen asettui tukemaan Koivistoa, joka kieltäytyi pyytämästä eroa niin kauan kuin hänen hallituksensa nauttii eduskunnan luottamusta.<ref>Esko Rekola: ''Viran puolesta'', s. 272. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998.</ref>
Puolueen [[K-linja]], keulahahmoinaan Väyrynen ja Ahti Karjalainen, kampanjoi Kekkosen epäsuosioon joutuneen ja "ulkopoliittisesti epäluotettavan" Virolaisen kaatamiseksi. Virolaisella oli kuitenkin vielä vankka suosio Keskustapuolueen kentällä. Kun Kekkonen oli eronnut virastaan
Kun [[Keijo Rosberg]] vuonna 1982 voitti [[Formula 1]] -maailmanmestaruuden ensimmäisenä suomalaisena ja pohjoismaalaisena, silloinen kulttuuriministeri [[Kalevi Kivistö]] ei järjestänyt hänelle minkäänlaista vastaanottoa kotimaassa. Sen sijaan eduskunnan puhemiehenä toiminut Virolainen kutsui Rosbergin juhlakahveille eduskuntaan tämän käydessä Suomessa.<ref>Sarlund 1999, s. 227.</ref>
===Eduskuntavaalit 1983===
Kun Keskustan Uudenmaan piiri asetti Virolaisen eduskuntaehdokkaakseen joulukuussa 1982, edessä näyttivät aluksi olevan hänen kannaltaan rutiininomaiset vaalit. Hänen tielleen osui kuitenkin henkilökohtaisia vastoinkäymisiä. Juuri vaalien alla alettiin näyttävästi puida niin kutsuttua [[Noppa-juttu]]a, jonka yhteydessä Virolaisen väitettiin vaatineen tamperelaiselta Rakennusliike Nopalta lahjuksia Keskustapuolueelle. Virolainen itse piti häneen kohdistunutta rikosepäilyä osana SMP:n kunniapuheenjohtajan Veikko Vennamon alulle panemaa [[rötösherrajahti]]a, jota hän itse kuvasi julkisen uransa ikävimmäksi ja epämiellyttävimmäksi kokemukseksi. Hän vapautui lahjussyytteistä lopullisesti vasta syksyllä
Virolainen joutui itse lahjontayrityksen kohteeksi tammikuussa 1983. [[Korean demokraattinen kansantasavalta|Pohjois-Korean]] silloinen Suomen-suurlähettiläs yritti lahjoa Virolaisen, jotta [[Parlamenttienvälinen liitto|Parlamenttienvälinen liitto (IPU)]], jonka puheenjohtaja Virolainen tuolloin oli, olisi siirtänyt kokouksensa [[Etelä-Korea]]n pääkaupungista [[Soul (kaupunki)|Soulista]] [[Togo]]n pääkaupunkiin [[Lome]]en. Suurlähettiläs karkotettiin Suomesta.<ref name="yle1"/>
[[Eduskuntavaalit 1983|Vuoden 1983 eduskuntavaaleista]] tuli protestipuolue SMP:n toinen voittokulku vuoden 1970 jälkeen; puolue vei ääniä niin Keskustalta kuin SKDL:ltäkin. Keskustan kanssa vaaliliitossa olleet [[Suomen Kristillisdemokraatit|kristilliset]] onnistuivat äänien keskittämisessä erinomaisesti [[Impi Muroma]]n noustessa kansanedustajaksi yli 7 000 äänellä. Uudenmaan keskustalaisista ehdokkaista Marjatta Väänänen sai reilut 6 100 ääntä ja säilytti paikkansa. Valtakunnallista huomiota herätti, että Virolaisen saamat 5 626 ääntä eivät riittäneet läpimenoon, vaan hän putosi 38 eduskuntavuoden jälkeen.<ref>Seppinen 2002, s. 554.</ref>
Virolaisen suosiota laski myös vuonna 1979 julkisuuteen tullut avioero [[Kaarina Virolainen|Kaarina Virolaisesta]] ja suhde kansanedustaja [[Kyllikki Virolainen|Kyllikki Stenrosiin]], jonka kanssa hän oli avioitunut keväällä 1981. Riitaisa omaisuuden jako entisten puolisoiden välillä saatiin asianajajien välityksellä päätökseen vasta vuoden 1983 aikana.<ref>Seppinen 2002, s. 518.</ref> Virolaisen yksityiselämän vanhoillisessa keskustakentässä herättämän pahennuksen on nähty vaikuttaneen osaltaan Virolaisen putoamiseen eduskunnasta. Paremmin ei käynyt [[Helsingin vaalipiiri]]ssä kansanedustajaehdokkaana olleelle Kyllikki Virolaiselle, joka jäi neljännelle varasijalle. Vuoden 1982 presidentinvaalin yhteydessä hän oli valitsijamiehenä kerännyt miehelleen jättipotin ja tällöin hänen eduskuntapaikkaansa seuraavissa vaaleissa oli pidetty miltei varmana.<ref>Savola (toim.), s. 141.</ref>
===IPU:n puheenjohtajana===
Virolaisen nimi oli ollut esillä [[Parlamenttienvälinen liitto|Parlamenttienvälisen liiton]] (IPU) puheenjohtajaksi jo 1970-luvun puolivälin tienoilla, mutta presidentti Urho Kekkonen ei ollut innostunut asiasta, eikä Virolainen itsekään lähtenyt ehdokkaaksi. Taustalla vaikutti [[Max Jakobson]]in epäonnistuminen [[Yhdistyneet Kansakunnat|YK:n]] [[Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri|pääsihteerikilvassa]] hieman aiemmin. Vuonna 1982 Virolainen valittiin IPU:n puheenjohtajaksi perinpohjaisen kampanjan tuloksena pääasiassa sitoutumattomien maiden tuella, mutta hän sai hajaääniä myös muutamilta arabimailta ja [[Pohjois-Atlantin liitto|sotilasliitto NATO:n]] jäsenmailta. Virolaisen vastaehdokkaana oli maanpaossa asunut [[
Syksyllä 1982 syntyi kiista [[Palestiinan vapautusjärjestö]]n PLO:n johtajan [[Jasser Arafat]]in kutsumisesta vierailulle Suomeen. Aloitteen asiasta teki pääministeri [[Kalevi Sorsa]] tarkoituksenaan osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisille maailmaa kuohuttaneen, [[Sabran ja Shatilan verilöyly|Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä tehdyn verilöylyn]] jälkeen.<ref>Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: ''Kalevi Sorsan suuri rooli'', s. 184. Helsinki: Kirjayhtymä, 1985.</ref> Parlamenttienvälisen liiton kokouksessa [[Rooma]]ssa juuri valittuna puheenjohtajana ollut Virolainen ehti tavata asian merkeissä palestiinalaisten valtuuskunnan, mutta samaan aikaan Yhdysvalloissa vierailulla ollut silloinen ulkoministeri [[Pär Stenbäck]] katsoi pahastuneena tulleensa sivuutetuksi. Lisäksi [[Israelin Ystävät]] -järjestö, joka piti Arafatia terroristijohtajana, reagoi hankkeeseen hyvin voimakkaasti. Lopputuloksena kukaan ei kutsunut Arafatia Suomeen, ja syntynyt sotku jäi Virolaiselle poliittiseksi painolastiksi. Eduskunnasta putoamisensa myötä Virolainen menetti myös IPU:n puheenjohtajan paikan ehdittyään toimia siinä vain kuusi kuukautta.<ref>Sarlund 1999, s. 177–178.</ref><ref>Tuure Junnila: ''Kekkosen aikakaudesta Koiviston aikaan'', s. 105. Helsinki: Alea-Kirja, 1985.</ref>
Rivi 143:
Virolainen ei halunnut päättää pitkää poliittista uraansa eduskunnasta putoamiseen, joten hän palasi Arkadianmäelle [[Eduskuntavaalit 1987|vuoden 1987 vaaleissa]] ja luopui kansanedustajuudesta sekä politiikasta 1991. [[Suomen presidentinvaali 1988|Vuoden 1988 presidentinvaalissa]], jossa valittiin viimeisen kerran presidentin valitsijamiehet, Virolainen valittiin Paavo Väyrysen valitsijamieheksi yli 13 000 äänellä, mikä oli hänen henkilökohtainen ääniennätyksensä kautta aikojen.<ref>Johannes Virolainen: ''Viimeinen vaalikausi'', s. 167.</ref> Lokakuun alussa 1990 Virolaisesta tuli eduskuntavuorokausilla mitattuna Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisin kansanedustaja hänen ohitettuaan siihen saakka ennätystä hallussaan pitäneen, vuosina 1919–1960 eduskuntaan kuuluneen kouluneuvos [[John Österholm]]in (RKP).<ref>''Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992'', s. 15. Helsinki: Otava, 1991.</ref>
Kotiseudullaan Viipurin maalaiskunnan Yläsommeen kylässä Virolainen kävi kesällä
== Valtioneuvos ==
[[
[[
Johannes Virolainen nimitettiin 1989 valtioneuvokseksi ja 1996 Suomen Keskustan kunniapuheenjohtajaksi. Hän oli eläkkeelle jäätyäänkin näkyvä hahmo, joka kommentoi ajankohtaisia tapahtumia ja tuki erilaisia poliittisia hankkeita, kuten Suomen EU-jäsenyyttä. Virolaisen mielestä EU-jäsenyys oli Suomelle ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys varsinkin syksyn 1939 kokemusten nojalla ja hän antoi pääministeri [[Esko Aho]]lle tunnustuksen erityisesti Keskustan kenttäväen kannalta vaikean asian taitavasta hoitamisesta.<ref>Virolainen, Johannes: ''Politiikan puolustus'', s. 12.</ref> Toisaalta hän myöhemmin arvosteli sitä, kuinka maataloutta ja maaseudun väestöä kohdeltiin EU-Suomessa. Hänen mielestään [[Lipposen I hallitus|Lipposen hallitus]] antoi eurooppalaisille markkinavoimille Suomessa liian suuren määräysvallan.<ref>Sarlund 1999, s. 226.</ref>
1980-luvun alkupuolelta lähtien Virolainen julkaisi ahkerasti omiin muistiinpanoihinsa pohjautuvia muistelmateoksia, joita monet Suomen poliittisen historian, varsinkin Paasikiven ja Kekkosen kausien, tutkijat ovat käyttäneet lähteinään omissa tutkimuksissaan. Teoksissaan ''Karjalaiset Suomen kohtaloissa'' ja ''Siirtokarjalaiset 1941–44'' Virolainen kuvaili karjalaisen siirtoväen vaiheita talvi- ja jatkosodan aikana. Johannes ja Kyllikki Virolainen avasivat kotitilansa Vironperän yleisölle ja näkyivät juhlissa ja lehtien sivuilla. Vironperällä oli julkisesti esillä valmistuttuaan suurta huomiota herättänyt, venäläisen [[Ilja Glazunov]]in Virolaisesta maalaama kookas muotokuva.
Politiikan ulkopuolella Johannes Virolaisella oli lukuisia luottamustoimia
Johannes ja Kyllikki Virolainen olivat vakiohahmoja television [[sketsi]]sarjoissa [[Hymyhuulet]] (1987–1988), [[Pulttibois]] (1989–1991) ja [[Manitbois]] (1992). Sketseissä Johannes Virolaista esitti [[Aake Kalliala]] ja Kyllikki Virolaista [[Pirkka-Pekka Petelius]]. Niissä kuvattiin pariskunnan toikkarointia erilaisissa seurapiiritapahtumissa tai eri urheilulajien parissa, kuten laskettelurinteessä, golfkentällä ja olympialaisissa. Virolaiset itse suhtautuivat sketseihin huumorintajuisesti. Virolainen kuului erityisesti
Kun yhdysvaltalaista [[Kauniit ja rohkeat]] -saippuasarjaa alettiin esittää Suomessa 1990-luvulla, myös Kyllikki ja Johannes Virolainen tunnustautuivat sen uskollisiksi ystäviksi. Manageri [[Hessu Reijonen]] toi sarjan näyttelijöitä näiden Suomen-vierailujen yhteydessä käymään myös Vironperällä.<ref>Sarlund 1999, s. 234.</ref>
Rivi 247:
{{Edeltäjä-seuraaja|Logo=
|Edeltäjä=[[Urho Kekkonen]]<br />[[Ralf Törngren]]<br />[[Paavo Hynninen]]
|Seuraaja=[[Ralf Törngren]]<br />[[Paavo Hynninen]]<br />[[K.-A. Fagerholm]]
|Titteli=[[Suomen ulkoasiainministeri]]
|Kommentti=1954–1956<br />1957<br />1958}}
{{Edeltäjä-seuraaja|Logo=
|Edeltäjä=[[Reino Oittinen]]<br />[[Arvo Salminen]]<br />[[Kerttu Saalasti]]<br />[[Reino Oittinen]]
|Seuraaja=[[Arvo Salminen]]<br />[[Kerttu Saalasti]]<br />[[Kerttu Saalasti]]<br />[[Jaakko Numminen]]
|Titteli=[[Suomen opetusministeri]]
|Kommentti=1953<br />1954<br />1956−1957<br />1968−1970}}
{{Edeltäjä-seuraaja|Logo=
|Edeltäjä=[[Einari Jaakkola]]<br />[[Heimo Linna]]
|Seuraaja=[[Samuli Suomela]]<br />[[Taisto Tähkämaa]]
|Titteli=[[Suomen maa- ja metsätalousministeri]]
|Kommentti=1961−1963<br />1976−1979}}
{{Edeltäjä-seuraaja|Logo=
Rivi 271:
{{Edeltäjä-seuraaja|Logo=
|Edeltäjä=[[Rafael Paasio]]<br />[[Ahti Pekkala]]
|Seuraaja=[[V. J. Sukselainen]]<br />[[Erkki Pystynen]]
|Titteli=[[Eduskunnan puhemies]]
|Kommentti=1966−1968<br />1979−1983}}
{{auktoriteettitunnisteet}}
{{AAKKOSTUS:Virolainen, Johannes}}▼
▲{{AAKKOSTUS:Virolainen, Johannes}}
[[Luokka:Eduskunnan puhemiehet]]
[[Luokka:Keskustanuorten puheenjohtajat]]
| |||