Ero sivun ”Cheerleading” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Määritti vakautusasetukset sivulle ”Cheerleading”: Jatkuva vandalismi: Suojauksen päätyttyä vanha vandalismi nosti taas päätään mutta kokeillaan tätä kevyempää "suojausta" toistaiseksi. [Oletus: Vakaa] (vanhentuu 8. helmikuuta 2020 kello 13.13 (UTC))
Rivi 9:
Cheerleading vaatii lajina voimaa, notkeutta ja koordinaatiokykyä sekä kykyä työskennellä ryhmässä. Lajin huippumaiksi ovat kilpailuissa osoittautuneet muun muassa [[Yhdysvallat]], Taiwan, Saksa, Slovenia ja Pohjoismaat, kärjessä [[Suomi]]. Lajissa kilpaillaan kansainvälisesti MM-tasolla sekä maanosakilpailuissa, kuten EM-kisoissa.
 
==HistoriaaHistoria==
Cheerleadingin historia alkoi Yhdysvaltojen itärannikon yliopistoissa [[1880-luku|1880-luvulla]]. Tunnetuimpia lajin syntysijoja on [[Princetonin yliopisto]] [[New Jersey]]n osavaltiossa, josta toiminta vietiin [[Minnesota]]n yliopistoon. Laji alkoi epämuodollisena oman urheilujoukkueen kannustamisena. Urheilukilpailussa katsomossa kannustaneet miehet saattoivat innostua niin, että hyppäsivät katsomon eteen huudattamaan muitakin oman joukkueen puolesta. Stadioneiden kasvun myötä myös cheerleading kehittyi. Suuremmat stadionit ja etäisyydet vaativat harjoittelua ja suunniteltuja kannustushuutoja ja liikkeitä, jotta ne näkyivät katsomoon.