Ero sivun ”Kissa” versioiden välillä

=== Turkki ===

Kissan turkissa on kolmenlaisia karvoja: peitinkarvoja, jäykkiä harjasmaisia aluskarvoja sekä pehmeitä, kiharaisia untuvakarvoja. Turkin paksuus, väri ja kuviointi vaihtelevat rodun mukaan. Peruskuviointi on tiikeriraitainen ''tabby''.<ref>Taylor 2002, s. 26–27.</ref>

==== Näkö ====

[[Tiedosto:Cats eye.jpg|thumb|150px|Kissan silmä kirkkaassa valossa, pupilli viiruna.]]

Kissoilla on neljätoista kertaa parempi [[hajuaisti]] kuin ihmisellä, koska sen kuonossa on viisinkertaisesti tarttumapintaa hajuille.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä=Syufy, Franny |Nimeke=The Nose Knows |Osoite=http://cats.about.com/cs/felineanatomy/a/catsnose_scent.htm | Selite=verkkosivu | Julkaisija=About.com | Viitattu=29.11.2006 | Kieli={{en}} }}</ref><ref>Bradshaw 2014, s. 126.</ref> Kissalla on [[vomeronasaalielin]], jonka käyttötarkoitusta ei kunnolla tiedetä. Kissat käyttävät sitä esimerkiksi haistellessaan vastakkaisen sukupuolen hajumerkkejä.<ref>Bradshaw 2014, s. 130–132.</ref> Kissan makuaisti on ihmisen makuaistia heikompi. Kissat eivät voi maistaa makeaa.<ref name="makuaisti">{{Verkkoviite | Tekijä=David Biello |Nimeke=Strange but True: Cats Cannot Taste Sweets |Osoite=http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=strange-but-true-cats-cannot-taste-sweets| Julkaisija=Scientific American | Viitattu=3.11.2013 | Kieli={{en}} }}</ref>

 

Kissalla on erinomainen kuulo, ja sen kuuloalue on nisäkkäälle lähes ainutlaatuiset 11 [[oktaavi]]a. Korkeita ääniä kissa kuulee kaksi oktaavia korkeammalta kuin ihminen. Sen ansiosta kissa kuulee [[Lepakot|lepakoiden]] suunnistuksessaan käyttämät ultraäänipulssit sekä pienten jyrsijöiden korkeat vinkaisut. Kissa kuulee päänsä kokoon nähden myös epätavallisen matalia ääniä, sillä sen tärykalvon takana sijaitsevat [[välikorvaontelo]]t ovat poikkeuksellisen suuret. Kissa on taitava myös paikallistamaan äänten lähteet, sillä sen korvat ovat liikkuvat ja pystyt sekä sisäpuolelta poimuttuneet. Pieniä eroja äänten sävelkorkeudessa ja voimakkuudessa kissa ei kuitenkaan erota yhtä hyvin kuin ihminen.<ref>Bradshaw 2014, s. 121–122.</ref>