Ero sivun ”Esa Pakarinen” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
p →‎Musiikkiuran alku: muutaman lauseen selkeyttämistä
Rivi 24:
 
=== Musiikkiuran alku===
Vuonna 1929 Pakarinen meni Joensuun [[Singer]]ille apulaismekaanikoksi. Palkkarahoillaan hän osti ensimmäisen haitarinsa ja aloitti soittoharjoittelut korvakuulolta, sillä vaikka hän olikin lapsena näpelöinyt isänsä soittopeliä, hän ei kuitenkaan ollut saanut tältä soitto-oppeja. Seuraavana vuonna Pakarinen perusti Keskiyö-orkesterin, joka soitti viikonloppuisin Joensuun Työväenyhdistyksen tilaisuuksissa sekä keikkaili Lieksassa, Sortavalassa, Tuupovaarassa , yleensä pitkin Pohjois-Karjalan työväentaloja. Orkesterin muita jäseniä olivat tuleva sosiaalidemokraattinen kansanedustaja [[Varma K. Turunen|Varma Kosto Turunen]] rummuissa ja Heikki Piiparinen viulussa. Varma KostoMyöhemmin Turunen myöhemminryhtyi alkoi laulaalaulusolistiksi ja siirtyi soittamaan trumpettia kuntrumpetinsoittajaksi; Otto Tikkanen tuli rumpalistiksi. Yhtye soitti [[1930-luku|1930-luvun]] hittejä ja Turunen lauloi välillä megafoniin. 1931 orkesteriin liittyi toiseksi viulistiksi [[Eino Kosonen]].
 
Elokuussa 1931 Pakarinen lähti suorittamaan asepalvelustaan 2. Polkupyöräpataljoonan konekiväärikomppaniaan [[Valkjärvi (kunta)|Valkjärvelle]]. Vapauduttuaan armeijasta seuraavana kesänä hän palasi Keskiyöhön. Soittajakavereiden ehtona paluulle oli, että Pakarinen opettelee soittamaan nuoteista. Keskiyön hanuristina työskentelyn lisäksi hän soitti Joensuun Työväenyhdistyksen soittokunnassa kornettia ja tenoritorvea. Päivätyökseen Pakarinen teki muun muassa maalarin ja kuorma-auton apumiehen töitä ja toimi Joensuun Sähkön "tolppa-apinana".
Rivi 30:
Jouluna 1934 Pakarinen meni naimisiin [[Joensuun Työväenteatteri]]n laulaja-näyttelijä Aino Juntusen kanssa. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1937. Vuonna 1937 Keskiyö oli viisimiehinen kokoonpano joka kierteli viikonloput ja joitakin arki-iltojakin pitkin Pohjois-Karjalan työväentaloja. Seuraavana vuonna jo seitsenmiehiseksi paisunut yhtye siirtyi haitarijazziin ja alkoi käyttää amerikkalaisia sovituksia. Näihin aikoihin Pakarinen alkoi näytellä pienissä rooleissa Joensuun Työväenteatterissa.
 
Syksyllä 1938 Joensuun Työväenteatteriin tuli Kemin teatterista näyttelijä [[Orvokki Vesaranta]] (1915–2010){{lähde}}, jonka Pakarinen kihlasi vappuna 1939. Kesällä oli edessä muutto [[Jyväskylä]]än Vesarannan työn perässä. Pakarinen sai työpaikan Mäki-Matin rautaosaston varastolla. Syksyllä pariskunta meni naimisiin, mutta hääonniavio-onni katkesi lyhyeen sodan uhan takia. Liikekannallepanomääräys komensi Esan Vihtavuoreen ilmatorjuntakoulutukseen.
 
=== Sota-aika ===